Muistaako vanhempi sukupolvi lieksalaista veneentekijää nimeltään Yrjö Saari? Yrjö asusteli Pokrontien varrella, jossa hänellä oli myös vaja veneiden rakentamista varten. Teetin hänellä itselleni yhden puisen soutuveneen 1950-luvulla kalastuskäyttöön ja sain samalla hyvää opastusta veneenteossa seuratessani veneen valmistumista.
60-luvun alussa tein saamillani ohjeilla itselleni keulakannellisen puuveneen kesämökkeilyä varten Lieksan Puunjalostustehtaalta vuokraamassani varastossa.
Osaisin vieläkin opastaa veneenteossa. Kun tekee itselleen, niin pitää tehdä hyvin! Saarnipuiset kaaret lämmitin taivutusta varten kaasulla lämmittämässäni, vedellä täytetyssä tulpatussa rautaputkessa. Kaarien kiinnittäminen niittaamalla kuparinaulojen ja prikkojen kanssa opettelutti aluksi, mutta työ tekijäänsä kiittää. Ensimmäisestä tekemästäni veneestä tuli todella hyvä.
Yrjö riiusteli noihin aikoihin häntä paljon nuoremman naisen kanssa nimeltään Marja-Liisa V. Yrjö kuoli muistaakseni 70-luvulla.
Lieksalaisia veneentekijöitä
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5441782Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?73618- 65533