Eräs Pohjois-Karjalan kuudesta murrealueesta on Pielisjärven murre, johon Lieksan kaupunkikin kuuluu. Murretta ei ole helppo kirjoittaa niin kuin sitä puhutaan. Olen asunut Lieksassa yli 70 vuotta, kuullut ja puhunut pa…
Olen laskenut useana vuonna varaavan sähkölämmitteisen omakotitaloni sähkönkulutuksen hinnan Lieksan palstalle. Vuosi 2019: sähkölaskut yhteensä 3116 €, kulutus 23283 kWh => 13,4 snt/kwh. Energia perusmaksuineen (ver…
Koli on nykyään sekä kansallispuisto että matkailukeskus. Kolin perustamista kansallispuistoksi esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1922. Vielä 1970-luvulla ei Kolin kansallispuistoehdotukselle näytetty vihreää valoa. …
Kotvasen aikaa olen miettinyt alkuvuoden jälkeen palstalle uudelleen tuloani. Silloin juuri kirjoitukseni olivat tulilinjalla. Saattavat olla edelleenkin. Olen pohtinut, että tämä ei taida olla minun palstani, koska ole…
Suomen ensimmäiset tukkilaiskisat pidettiin Lieksassa 6.8.1933 kirkkorannassa, eli silloisen laivalaiturin, rykin kohdalla. Kisoja nimitettiin alkuun savottalaiskilpailuiksi. Kisojen alkuunpanijana toimi Veitsiluoto Oy:…
Tänään on tutkintopäivä eli nykynimeltään koulujen päättäjäispäivä. Juhlasta tulee ensimmäisenä mieleeni suvivirsi. Suvivirttä on vuosisatojen ajan laulettu koulujen kevätjuhlissa. Se yhdistää sukupolvien ketjua, herkis…
Olen täällä joskus kirjoittanut, että Kamuttajan hengenheimolaisena minulla on hämäriä muistikuvia poimittuina hänen omista kertomuksistaan varhaisista Pielisjärven ajoistaan. Kamuttaja on syntynyt Pielisjärven Jumalanj…
Meitä silmälasien käyttäjiä on paljon. Jos käytät silmälaseja, kuinka paljon maksoit uusimmista laseistasi? Silmälasien hinnat Lieksassa kehyksineen liikkuvat useissa sadoissa euroissa. Mutta ovatko silmälasit todella n…
Kevään korvalla kiertävät kulkukauppiaat saapuvat taas länsirannikon kaupungeista tarjoamaan lieksalaisille eläkeläisille edullisia remontteja vesiputkistoihin, viemäreihin, kattoihin, savuhormeihin, oviin, ikkunoihin, …
Toivotan kaikille Lieksan keskustelupalstan käyttäjille Rauhallista Joulua ja Uutta Vuotta!
Osaamme puhua ja kirjoittaa suomea. Samalla tuotoslogiikalla toimii myös jokin vieras kieli. Otan esimerkiksi englannin kielen. Kun opettelet englantia, hyödynnät taustalla suomen kieltä sekä kirjallisessa muodossa että…
Kielitaito ei ole enää vain koulutetun kansanosan yksinoikeus, vaan olennainen osa ammattitaitoa monilla aloilla. Vieraiden kielten lisäksi oman äidinkielen osaaminen työhönottohaastattelussa on arvossaan. Englannin kie…
Olen tehnyt aloituksia Lieksan palstalle enää hyvin harvoin tai osallistunut keskusteluihin, koska kirjoituksiani on poistettu sääntöjen vastaisina. Vuosikausia mukana olleena tunnen säännöt hyvin, enkä ole rikkonut nii…
Historian lehdillä kirjoitetaan ja Tampere ylpeilee sillä, että "Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Tampereella, kun Finlaysonin tehtaan kutomosalissa sytytettiin 150 hehkulamppua 15.3.1882. Vain …
Lieksan kylän vanhimmista tiloista 1700-luvun loppupuolella kylä- ja pitäjäkarttojen mukaan sijaitsi kolme tilaa Iljanniemessä: - tila n:o 22 Iljanniemi, omistaja Erik Lackman (Iljanniemen kärjessä) - tila n:o 14 Timosk…
Vesitornin valmistuttua kesäkuussa 1955, vedenpuhdistamon rakentamista ei oltu vielä aloitettu, vaan vesi johdettiin torniin puhdistamattomana joen rantaan lähelle tulevaa puhdistuslaitosta rakennetusta pumppaamosta. Ve…
Lieksalla olisi mahdollisuus lisätä näkyvyyttään omillakin paikallisilla suurmiehillä. Otan esiin yhden täysin unohduksiin jätetyn henkilön, Sibeliuksen aikalaisen. Olen kirjoittanut kyseisestä suurmiehestä tällä palsta…
Eräässä toisessa viestiketjussa todettiin, että opasteita puuttuu Lieksasta. Minultakin kysytty Lieksan infopistettä. Infopisteestä kertova viitta (600 m) on Pietari Brahen patsaan luona, mutta missä itse info sijaitsee…
Kerran vielä kaarisillasta. Vilkkaassa kaarisiltakeskustelussa en ole havainnut kannanottoja kaarisillan vesialueen omistajasta. Lieksanjoen vesialueen Pankajärvestä alkaen ja ulottuen jokisuulle Kaupunginniemeen omista…
Suora lainaus tiedotusvälineistä Pohjois-Karjalan "Mie tuun" -kmappanjasta: Elokuvaohjaaja Markku Pölönen ottaa osaa elokuva-alaa kuohuttaneeseen kampanjakevääseen. Pölönen on antanut kasvonsa kampanjalle, joka leviää P…