Karenssi vähensi toimeentulotukea välittömästi

Minulle osoitettiin asiakaspalvelutyötä aivan eri alalta mihin olen saanut koulutuksen. Työhaastattelussa sanoin, että en ole kovin sosiaalinen henkilö enkä tiedä alasta juuri mitään, mutta olisi pitänyt asiakkaita kuitenkin palvella olemattomilla tiedoilla. Työnantaja ymmärsi yskän, mutta TE-toimisto ei. Sain 2kk karenssia, hain toimeentulotukea ja sossu vähensi heti 20% perusosasta. Sossusta siis sain vain yhden kuukauden toimeentulotuen 20% vähennyksellä. Menetin 2kk työmarkkinatukea. Tappiota päälle 500 euroa puhtaana pitkäaikaistyöttömälle.

Valitin sosiaalilautakuntaan, ei muutosta päätökseen. Valitin hallinto-oikeuteen, ei muutosta päätökseen. Perusteluna se, että palkkatukityötä oli tarjottu ja sen lisäksi sossu oli tarjonnut kuntouttavaa työtoimintaa. Sosiaalityön tarjoamatta jättäminen ei kelvannut perusteluksi mihinkään ja ei myöskään pitkäaikaistyöttömänä toimeentulon vaarantuminen, joten ilmeisesti oli hyväksyttävää pistää -20% heti perusosaan karenssin perusteella. Eivät vissiin tajunneet hallinto-oikeudessa, että reilun 500 euron tappio tuosta vain toimeentuloon olisi millään tavalla vaikuttanut työttömän arkeen. On siinäkin oikeuslaitos.

Olen valittanut myös TE-toimiston ja Kelan päätöksestä vakuutusoikeuteen, päätöstä ei ole tullut. Tuskin mitään muutosta, vaikka kehotin ottamaan yhteyttä työnantajaan, joka siis ymmärsi ongelma, mutta virkamiehet eivät. Saa käytännön kokea, miten kyykytetään köyhiä.
1662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tuomion täytäntöönpano välittömästi ennen lainvoimaista päätöstä rikkoo perustuslakia ja kansainväisiä sopimuksia. Eli viranomaisen tekemiä ihmisoikeusrikoksia tapahtuu monen sadan päivävauhdilla. Tuollaisen ei pitäisi olla mahdollista sivistys- ja oikeusvaltiossa.

Äänestä

... lisksi tuo toimeentulotuen alentaminen rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimusta jonka mukaan samasta teosta ei voi saada kahta rangaistusta, tässä tapauksessa karenssia ja alentamista vaikka tavalliset lait sen sallivatkin mutta EIS:n pitäisi olla perustuslain asemassa joten tuota alentamispykälää ei voi soveltaa jos karenssia on jo tullut.

Äänestä

Luuletteko te tosiaan, että noilla pykälillä on jotain merkitystä kun Eurooppaan on päätetty luoda orjatyöluokka?

Äänestä
  • Niin kauan kun nuo pykälät on olemassa niin vedotaan niihin.

    Äänestä

  • SossullePataan kirjoitti:

    Niin kauan kun nuo pykälät on olemassa niin vedotaan niihin.

    Niin no eipä se suomi ole noita EU:n sun muidenkaan sopimusten ehtoja kovin kiivaasti noudattanut niin miksi näitäkään

    Äänestä

  • SossullePataan kirjoitti:

    Niin kauan kun nuo pykälät on olemassa niin vedotaan niihin.

    "Hallitus uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa tavalla, joka kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen,
    lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja.

    – Hallitus valmistelee 15.10.2015 mennessä vuoropuhelussa työelämän osapuolten kanssa työttömyysturvan uudistuksen, sisältäen työn vastaanottovelvoitteen tiukentumisen sekä velvoit-
    teen osallistua aktivointitoimenpiteisiin."

    Hallitusohjelma:
    http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=c3374414-88d8-4b64-87a4-27faab2880c5

    Äänestä

  • NäinhänSiinäKävi kirjoitti:

    Ei suomen hallitus voi muuttaa kansainvälisiä sopimuksia eli entinen laiton meno jatkuu ja jopa pahenee. Tyyli ei muutu ennen kun tulee EIT:stä tuomio tai oikeus- ja sivistysvaltiot puuttuvat asiaan.

    Äänestä

no eikö se olisi vähän tyhmää että jos te-toimisto antaa sinulle karenssin niin sossu heti "kumoaa" sen antamalla sinulle enemmän toimeentulotukea?

Äänestä
  • Esitä nuo tyhmät kysymyksesi EU:n herroille täällä ei niihin kukaan vastaa.

    Äänestä

TE-toimisto ei voi mitenkään tietää mitä olet haastattelussa sanonut, joten työnantaja on sinne ilmoittanut että olet kieltäytynyt tai itse aiheuttanut sen ettet tule valituksi. Tää on taas näitä keksittyjä juttuja, yrittäisitte edes saada ne uskottaviksi.

Äänestä
  • Kannattaa äänittää nuo työhaastattelut salaa, sama koskee kaikkia viranomaistapaamisia ja puheluita.

    Äänestä

Se on kieltämättä mielenkiintoista että työttömiä 'kannustetaan' menemään töihin ja palkattomiin harjoitteluihin karenssiuhalla ja toimeentulon leikkauksilla, ja hyvätuloisia taas 'kannustetaan' verohelpotuksin että saisivat enemmän rahaa käteen..
Työttömiä ei ilmeisesti voi 'kannustaa' ollenkaan rahalla?!

Äänestä

Ihan oikeinhan tuo on. Jos saat karenssin niin toimeentulotukea pitää alentaa se 20-40 prosenttia, kun ethän sinä miten siitä karenssista mitään kärsi. Karenssi on rangaistus siitä että on menetellyt työvoimapoliittisesti moitittavalla tavalla ja sellaisesta toiminnasta pitää jonkin rangaistus saada. Toki se on sitten asia erikseen että onko se itse karenssin syy ollut oikeudenmukainen....

Esimerkkilaskelmat jossa menona vuokra 615e ja perusosa 485e.

Ilman karenssia:
Tulona työmarkkinatuki 524e + kulukorvaus 180e + asumistuki 390e + toimeentulotuki 186e = tulot 1280e/kk

Karenssi täydellä toimeentulotuella:
Tulona asumistuki 390e + toimeentulotuki 710e = tulot 1100e/kk

Karenssi 20% alennetulla toimeentulotuella:
Tulona asumistuki 390e + toimeentulotuki 613e = tulot 1003e/kk

Äänestä
  • Etkö palikka tajua, voidaan vähentää.. Ei automaattisesti vähenetä... Vitun vajakki!
    sOlet olevinan jotain mutta tosiasiassa olet pelkkää paskaa ihmisenä ja pitäs varmaa poistaa tästä planeetalta

    Äänestä

  • Työmarkkinatuki on 32.80€ päivässä.. jaa se 20 kerro tulos 21.5 niin siinä on se tulo joka sossu ottaa huomioon tuloina vaikka ne eivät ole tosiasiallisia tuloja.. Vitun urpo runkkari

    Äänestä

Kuolemanrangaistusta kannattava henkilö tulee hoitamaan myös työministerin tehtävät. Ja sikäli kun olen hallitusohjelmaa seurannut niin aika kovalta vaikuttaa tuleva työttömyydenhoito!!

"Hallitus valmistelee 15.10.2015 mennessä vuoropuhelussa työelämän osapuolten kanssa työttömyysturvan uudistuksen, sisältäen työn vastaanottovelvoitteen tiukentumisen sekä velvoitteen osallistua aktivointitoimenpiteisiin."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

työtön_ kirjoitti:

Minulle osoitettiin asiakaspalvelutyötä aivan eri alalta mihin olen saanut koulutuksen. Työhaastattelussa sanoin, että en ole kovin sosiaalinen henkilö enkä tiedä alasta juuri mitään, mutta olisi pitänyt asiakkaita kuitenkin palvella olemattomilla tiedoilla. Työnantaja ymmärsi yskän, mutta TE-toimisto ei. Sain 2kk karenssia, hain toimeentulotukea ja sossu vähensi heti 20% perusosasta. Sossusta siis sain vain yhden kuukauden toimeentulotuen 20% vähennyksellä. Menetin 2kk työmarkkinatukea. Tappiota päälle 500 euroa puhtaana pitkäaikaistyöttömälle.

Valitin sosiaalilautakuntaan, ei muutosta päätökseen. Valitin hallinto-oikeuteen, ei muutosta päätökseen. Perusteluna se, että palkkatukityötä oli tarjottu ja sen lisäksi sossu oli tarjonnut kuntouttavaa työtoimintaa. Sosiaalityön tarjoamatta jättäminen ei kelvannut perusteluksi mihinkään ja ei myöskään pitkäaikaistyöttömänä toimeentulon vaarantuminen, joten ilmeisesti oli hyväksyttävää pistää -20% heti perusosaan karenssin perusteella. Eivät vissiin tajunneet hallinto-oikeudessa, että reilun 500 euron tappio tuosta vain toimeentuloon olisi millään tavalla vaikuttanut työttömän arkeen. On siinäkin oikeuslaitos.

Olen valittanut myös TE-toimiston ja Kelan päätöksestä vakuutusoikeuteen, päätöstä ei ole tullut. Tuskin mitään muutosta, vaikka kehotin ottamaan yhteyttä työnantajaan, joka siis ymmärsi ongelma, mutta virkamiehet eivät. Saa käytännön kokea, miten kyykytetään köyhiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu