Lääke lamaan: Lisää vasemmistolaista kyttäämistä

Huonot uutiset laman kourissa vääntelehtiville suomalaisille lisääntyvät. Nyt on tullut uusi laki, jonka mukaan pian puolet kiinteistövälitystoimistojen työntekijöistä on oltava LKV-tutkinnon käyneitä.

Kyseessä on taas vasemmistolainen pykälänkyttääjien hanke suomalaisen ihmisen olojen kurjistamiseksi. LKV-koe on, oppikirjoineen ja tutkintomaksuineen, kallis tavallisen ihmisen käytäväksi eikä se nykytilanteessa edes takaa työpaikkaa. Nyt kuitenkaan monet muuten kiinteistönvälitykseen työnään kykenevät eivät pääse alalle (tai jatkamaan sillä) jos heillä ei ole paperinpalaa osoituksena tutkinnon käymisestä.

Näin sitä torpataan hiljalleen ihmisten mahdollisuutta edetä työelämässä, lisäämällä lupavaatimuksia. Lama ei ole siihen mikään erinomainen aika. Mutta toisaalta vasemmistolaiset ja terve järki tunnetusti eivät käy yhdessä.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tääkin asia perustuu EU:n standardeihin, joita on tiedetty jo vuuosia:

"Kiinteistönvälitykseen tulossa eurooppalainen standardi

Yhteistyö kiinteistönvälitystoiminnan kehittämiseksi Euroopassa etenee. Eurooppalainen standardisoimisjärjestö CEN laatii parhaillaan eurooppalaista kiinteistönvälitysstandardia."

http://www2.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/140707/

Myös kiinteistönvälittäjät itse ovat halunneet asiaa.

http://yle.fi/uutiset/kiinteistovalittajille_halutaan_kunnon_koulutus/5833729

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krataa kirjoitti:

Huonot uutiset laman kourissa vääntelehtiville suomalaisille lisääntyvät. Nyt on tullut uusi laki, jonka mukaan pian puolet kiinteistövälitystoimistojen työntekijöistä on oltava LKV-tutkinnon käyneitä.

Kyseessä on taas vasemmistolainen pykälänkyttääjien hanke suomalaisen ihmisen olojen kurjistamiseksi. LKV-koe on, oppikirjoineen ja tutkintomaksuineen, kallis tavallisen ihmisen käytäväksi eikä se nykytilanteessa edes takaa työpaikkaa. Nyt kuitenkaan monet muuten kiinteistönvälitykseen työnään kykenevät eivät pääse alalle (tai jatkamaan sillä) jos heillä ei ole paperinpalaa osoituksena tutkinnon käymisestä.

Näin sitä torpataan hiljalleen ihmisten mahdollisuutta edetä työelämässä, lisäämällä lupavaatimuksia. Lama ei ole siihen mikään erinomainen aika. Mutta toisaalta vasemmistolaiset ja terve järki tunnetusti eivät käy yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu