Kidutuskokeilua

Porukka oli lauantaina koolla ja päätimme kokeilla pikkasen uutta. Me kaikki olemme hyvin bdsm-henkisiä ja katsomme, että kunnon kurituksen voi antaa vain se, joka on sen itse kokenut eli tuntee ja osaa kokemuksesta.

Ensin alasti, sitten kädet sidottiin ranteista yhteen eteen ja lattialle istumaan, polvet koukkuun, ranteet nilkkojen eteen ja tanko polvitaipeista ja pari kundia nosti siihen roikkumaan. On helkatin epämukava asento. Aika nopeasti alkoi lihaksia kouristella, sillä lihakset ovat tuossa asennossa kuin ristivedossa. Jossain filmissä sidottu on tuosta vetänyt itseään kippuraan ja pujottanut kädet jalkojen editse ja vapautunut. Nyt kokemuksesta sanon, että tuo on täysin mahdotonta. Kun koettaa notkistaa selkää, myös kädet kiristyvät eli toimi on todellakin mahdoton.

Sitten jatkoimme kokeilemalla bastinadoa eli jalkapohjien piiskaamista (olivathan jalkapohjat sopivasti ylhäällä esillä), mikä esitietojen mukaan on hyvin kivuliasta. Olimme sopineet viidestä iskusta noin sentin paksuisella kepillä. Voi hemmetti että sattui! Sattui niin paljon, ettei meistä yksikään voinut pysyä hiljaa.

Olimme ajatelleet vielä sähköshokkeja munille, mutta se saa odottaa, sillä tuo oli liian mojovaa. Siinä se raja meille jokaiselle oli tullut vastaan.

Nyt voinkin joskus jollekin antaa tuota "herkkua".

99

2907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taatusti.kauheeta

      Jo pieni kivi kengässä alkaa hiertää ihan sikana. Mitä sitten isku kepillä. Räjäyttää tajunnan!

    • Kunnon-treenit

      Joo, noinhan se on. Harjoitus tekee mestarin!

      • masokistimies

        Onko te että huoma kuinka hidas ne lyönnit ovat,he laittavat ainoastaan rottinkkikeppi alas!Jos te otatte pois se feikattu ääni se ei ole mitään!


    • Viikonvaihteessa tuli tuota kunnon sähköshokkiakin sitten kokeiltua. Tai tiedä nyt, kuinka kunnollinen tuo oli. Otettiin hyttystentappajasta elektroniikka ja pikkasen muokattiin, laitettiin mm. pärräkampi, jolla iskuja tuli tiheään.

      Olihan tuota sähköä aikaisemminkin kokeiltu, mutta silloin kiihottamismielessä. Eli sähköistä stimulaatiota, orkut kaluun koskematta. Toimi.

      Toimi tuo sähköjuttukin pirun tehokkaasti. Ensin aikomuksenamme oli laittaa koekaniini parukaijan orrelle, kuten pari viikkoa sitten, mutta se olisi taatusti ollut liian rankkaa. Silloin kokeiltiin myös jalkapohjien pieksemistä ja erittäin tehokkaaksi havaittiin. Jalat olivat kipeinä monta päivää. Nyt makuulle ja jalat ja kävet levälleen sidottuina. Sitten nollajohto ukkovarpaaseen ja se elävämpi johti kullin ja sen paikkaa vaihdeltiin. Tuossa terskan takana säväytti kauheimmin. Tuo tosiaan säväytti, väkisin veti kippuraan. Elokuvista poiketen ei siinä kouristeltu, kroppa koetti mennä kippuraan ja siinä pysyi. Ääntä ei tullut, sillä henki salpautui - eli se elokuvien huuti ei toteutunut. Kulli jämähti kovaan seisokkiin.

      Eipä tuota sähköä kukaan kovin paljoa ottanut, kymmenen sekuntia yhteensä parin sekunnin pätkinä oli kylliksi.

      Sitten yhteisleikkinä paineiden purkua.

      Se näistä kokeiluista on opittu, että tositilanteessa meistä tuskin ketään tarvitsisi kiduttaa. Tiedämme jo, että ei tuota kidutusta kukaan kauaa kestä. Joten puhuisimme heti, sillä lopuksi puhuisimme joka tapauksessa.

      Seuraavaksi ajattelimme taas kokeilla "ikäviä" sitomisia, ei kuitenkaan tuota ortta.

    • villitfantasiat

      Olen saanut kumiruoskasta paljaisiin jalkapohjiin ja se tuntui niin ihanan tuskalliselta että seisokki koveni heti. Noista sähköleikeistä ei ole kokemusta. Ne eivät ole kuitenkaan ihan vaarattomia. Muistelen lukeneeni että sähkö voi vahingoittaa jo pieninäkin annoksina. Populaari kulttuurissa ei tosiaan kerrota sillä kirjailijat ja elokuvan tekijätkään tuskin useinmiten tietävät että miehellä seisoo kun kulliin johdetaan sähköä.

      Mitä fantasioihin tulee niin yhdessä pokkarissa on kohtaus jossa kundia kuulustellaan sähköllä. Nänneissä on pienet haenleuka puristimet ja peniksen pää on ison hauenleuka puristimen välissä. Mies on alasti sidottuna tuoliin. Kirjailija ei maininnut kulli olisi ollut komeasti pystyssä. Mukava fantasia mutta todellisuudessa kyllä uhrilla olisi tuossa hätä ja kauhu. Toki jos halukkaalle masokisti naisellekin laitettaisiin nollajohto varpaaseen ja toinen johto intiimeimpään paikkaan niin luulen että ääntä lähtisi.

    • Pakarat-paukkuvat
      • Tuo näyttää aidolta! I like!


      • Nautinnollista

      • Minä taas haluaisin olle se nainen joka saa piiskaa!


    • Värähdystä
    • Meitä on tuollainen kuuden hengen miesporukka, joita nämä sm-jutut kiinnostavat. Kaikki sai alkunsa vuosia sitten kaljasta.

      Tuttu porukka terassilla ja iltapäivälehdessä oli joku kidutusuutinen. Kertomus siitä, kuinka joku kidutettu oli "vapautunut", mutta koki kaikenlaisia pelkotiloja mm. cocis-pullon tai hammasharjan nähdessään. Siitä me sm-henkiset innostuimme miettimään erilaisia variaatioita tuoppeja tyhjennellen. Osa populasta lähti, sillä heitä aihe ei niin innostanut. Sivuilta tuli muutama kiinnostunut lisää ja juttua riitti. Puolelta öin lähdimme ja jatkoimme naapureiden kauhuksi asuintiloissa. Siellä sitten kehittelimme suunnitelmia.

      Myöhemmin kokoonnuimme ja aloimme toteuttaa kaikkea käytännössä. Olemme kaikki bi-henkisiä, joten meno oli vapaata. Turvallisuus huomioitiin aina ja mm. yksi joutui aina vuorollaan olemaan valvojana eli hän ei osallistu leikkiin.

      Sen ainakin minä olen oppinut, että tositilanteessa kertoisin kuulusteluissa kaiken ja säästyisin kidutukselta, sillä puhuisin kuitenkin. Saman ovat muutkin todenneet. Ne elokuvien jutut ovat keksittyä sankarihommaa.

    • Kolun-hyväksi
      • masokistimies

        Onko täällä on joku nainen joka halua piiskata minua samalla tavalla?


    • Oikein-somaa
    • Kivaa-leikkiä
    • Oikein-makoisia
      • Monta kiihottavat kuvat!Kiitos!


    • Mökillä meni asia väittelyksi ja vaimo löi vetoa. Missä ajassa vai pystyisikö ollenkaan joukko miehiä panemaan häntä jos vaimo vastustelee täysillä. Ei löyntejä eikä potkuja, vain paini otteet. Sittkee muija mutta lopulta ne pani hikistä vaimoa.

    • Mahtaa-tuntua
    • leikkiävaan

      Ei liity ihan tähän aiheeseen, mutta yhdelaista kidutusta kumminkin. Oli porukkaa ryyppäämässä, kolme pariskuntaa ja päätimme leikkiä. Jokainen kirjoitti lappuja missä oli kaikenlaisia tehtäviä määrätty. Ja erikseen se, kenen kanssa ne kuuluu toteuttaa. Niinpä tietenkin arpaonni suosi meikäläistä, heteromiestä ja toista heteromiestä, jonka piti vedellä paljaalla minun kakkoseen muiden katsellessa. Kovan ahertamisen jälkeen se lopulta onnistui.

      • Eitaida

        Onko heteromiehellä kakkonen?!


      • Anatomiaa
        Eitaida kirjoitti:

        Onko heteromiehellä kakkonen?!

        Ei ole. He ovat kuin muumeja, eivätkä edes piereskele.


    • homostelija

      Ei kuulosta ihan täysjärkisten toiminnalta. Kyllä mä jonkin piiskan ja nännirääkin vielä ymmärrän mutta tommonen sähkötys ja jalkojen hakkaaminen vaikuttaa sairaalta menolta.

    • Kunnon-linkit

      Domina antaa miehelle kunnon löylytystä. Tuo häpeäpaalu on vain turhan "tehdyn" näköinen (mikähän olisi sopiva sana) - minusta sellainen kunnon lankuista tehty olisi paljon komeampi. Näyttää kyllä tuokin pitävän epelin paikoillaan.

      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/The-sound-of-the-cane/video366221

      Tämä on muuten tosi hyvä ketju. Paljon kunnon sm-leikkilinkkejä!

    • Siinä-linkkejä

      Degeneroituneet aateliset osasivat käyttää riiskaa.
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/cane-1/video553918

      Tuollainen lätkä kuumottaa ja kihelmöi aivan mielettömästi.
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/Prefects-canings/video463154

      Rehtorin työssä on hyviäkin puolia. Mieluusti tuota postia hoitaisin minäkin.
      Rehtori on turhan pitkämielinen. Kun tyttö noin paljon suojelee pakaroitaan kädellään, mitä ottaisin heti piiskan käyttöön ja sivaltaisin sillä, olipa se käsi siellä tai ei. Kyllä se piiska sormillekin sattuu!
      https://www.tnaflix.com/teen-porn/Rural-Schoolmaster/video603035

      Kunnollista oikeutta! Mutta 8½ minuuttia alkujohdantoa on aivan huikeasti liikaa. Äksöniä!
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/Sibil-and-Sandra/video478720

      Kunnon sisäoppilaitoskuria.
      Mieluusti noin näpsäkän näköisen tyttösen peppua suonisin.
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/catechist/video443482

      Lisää sisäoppilaitoskuria.
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/episode-2/video553542

      Suun pesua saippualla sisäoppilaitoksessa
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/Anarchy/video434678

      Rangaistusta wanhaan tyyliin
      https://www.tnaflix.com/teen-porn/BDSM-A-Garden-Party-xLx/video431810

      Kunnon piiskarangaistus tekisi meilläkin nuorisolle oikein hyvää
      https://www.tnaflix.com/teen-porn/Wild-Africa-Caning-6-xLx/video516604

      Järjestelmällisyyttä armeijan malliin
      https://www.tnaflix.com/spanking-videos/Army-caning/video419320

      https://www.tnaflix.com/teen-porn/American-Punishment-Collections-13-xLx/video569195
      https://www.tnaflix.com/teen-porn/The-reformatory/video473534

      Kuria laivaston vermeissä
      https://www.tnaflix.com/teen-porn/Navy-Stripes-xLx/video476925

      Tuollainen koulu olisi ainakin nyt mukava
      https://www.tnaflix.com/group-sex/Teacher-Spanking-Her-Students/video832836

      • Se on hyvää että te laitatte nämä filmit tänne kun eivät kaikki niin kuin minä katson samanlaisia filmiä monta kertaa joka päivää siellä spanking aloha tube,se on turvallinen paikka,en saanu kertakaan viirus siellä mutta spanking kino,siellä sain paha viirus että jouduin ostaa uusi tietokone!


      • Leppoisia-katseluita
        poikavanha kirjoitti:

        Se on hyvää että te laitatte nämä filmit tänne kun eivät kaikki niin kuin minä katson samanlaisia filmiä monta kertaa joka päivää siellä spanking aloha tube,se on turvallinen paikka,en saanu kertakaan viirus siellä mutta spanking kino,siellä sain paha viirus että jouduin ostaa uusi tietokone!

        Alohatube muuten hyvä, mutta vanhalla selaimella xhamster on toivottoman hidas - videothan ovat suurimmalta osin xhamsterin tai jollekin muulle sivustolle.

        Vaan kun kasa sovelluksia on yhdistetty selaimeen, ei selaimen päivitys uudempaan onnistu "tuosta vaan".


    • Paljon hienoja linkkejä!

      Meidän "klubi" suosii sitomista piiskauksen ajaksi. Siinä piiskattavan huomio ei mene paikallaan pysymiseen, vaan alistumisen tunne on aika täydellinen. Siinä ollaan eikä muuta voida. Jokainen sivallus on vain otettava vastaan suojattomille pakaroille. Siinä voi vain täysin antautua piiskaajan armoille. Siis luottamuksen on oltava täydellinen!

      • obivankenobi

        Itse piiskan alla olleena sanon että piiskaa kestä paremmin kun on kiinni sidottu ja voi tempoilla rauhassa siteitä vastaan. Paljon kovempaa itsekuria on pysyä paikallaa dommen/masterin käskystä ilman mitään sitomisia.


      • Kunnon-nautintoa
        obivankenobi kirjoitti:

        Itse piiskan alla olleena sanon että piiskaa kestä paremmin kun on kiinni sidottu ja voi tempoilla rauhassa siteitä vastaan. Paljon kovempaa itsekuria on pysyä paikallaa dommen/masterin käskystä ilman mitään sitomisia.

        Sai myös huutaa vapaasti ja muutoinkin nauttia koko jutusta.


      • Kyllä minäkin haluaisin olla sidottu kun saan piiskaa,olen silloin paljo enemmän alistettu ja nöyryytetty ja avuton mutta ehkä silloin pitäisi olla joku salasana joka toimii,esim kun liikennevalot keltaine=älä lisätä voima ja punainen=liikaa ja vihreä=saat lyödä kovempi


      • Hyvät filmit!Olen kateellinen kaikki ne miehet joka saa piiskaa!


    • Loistolinkit

      Hieno ketju. Täynnä loistavia linkkejä.

    • Kiva-niiaus
    • Viime lauantaina oli taas populamme tapaaminen. Homma eteni ihan tavanomaiseen tapaan. Ensin katsottiin videoita, sitten otettiin pienet käytännön sessiot ja lopuksi katsottiin parit videot ja nautittiin kylmää janojuomaa. Sitä janojuomaa ei koskaan oteta ennen piiska- ja sitomisleikkejä, sillä pienikin vippaus päässä voi tehdä ilkeää jälkeä.

      Yksi oli käynyt Youtubea läpi ja löytänyt tämän pätkän. Yhteistuumin totesimme, että filmiryhmä olisi voinut ottaa vaikka meihin yhteyttä, niin olisi mennyt kohdilleen. Nyt hieman virheitä.

      https://www.youtube.com/watch?v=uupcDFu2nhQ

      Mutta ihan mukavaa katseltavaa. Noista virheistä kun välittyi vahva näyttelemisen tunnelma. Kukapa sitä nyt todellisesta kidutuksesta nauttisi.

      • Tuo filmi oli väkivalta,ei kiihottava piiskaa!Minun mielestäni piiskaa pitää olla kuin lasten kasvatus piiskaa,vitsalla pakaroilla ja takareidelle,ei enemmän!


      • Eipä tainnut kukaan havaita, mikä tuossa pätkässä oli niin perusteellisesti väärin. Kaiketi siksi, että puuttuu se omakohtainen kokemus.

        Kun kipinä iskee, se pistää lihakset kramppiin eli lihakset supistuvat, vetävät kaiken koukkuun. Tuossa pätkässä kävi vähän miten vain, kunhan näytti komealta. Ihan kuten se potkiminenkin.

        Yksi hauska virhe oli tuo johdon laittaminen kulliin. Kun kiikkuu papukaijanoksalla, ovat sukuelimet hyvin takaa katsottuna esillä, olipa siinä nainen tai mies. Ei siinä aleta etupuolelta kaivella, kun takaa olisi vaivaton kiinnitys. Itse asiassa se kiinnitys takaa kolauttanee psyykeäkin enemmän.

        Siitä vaahdosta en mene sanomaan mitään, koska me emme tietenkään ole käyttäneet isoja iskuja. Sellaisia mukavasti sykähdyttäviä.


      • ghmkh

        Tuo veivattava laite on muuten antiikkinen puhelin kone uudessa käytössä. Todellisuudessa sähköllä kidutettavat ovat olleet sidottuna tuoliin. Sähkö vahingoittaa elimiä. Tuhoaako se sitten hermot tai jotain. Vuosia sitten Hesarissa oli juttu toimittajasta jota oli kidutettu jossakin Pohjois-Afrikan dikttuurissa johtamalla sähköä kulliin. Miehellä ei seisonut enää kidutuksen jälkeen. No toivottavasti ei tullut pysyvästi impotenttia sillä miehellä mainittiin olevan tyttöystävä.


      • Sähkö-säväyttää
        ghmkh kirjoitti:

        Tuo veivattava laite on muuten antiikkinen puhelin kone uudessa käytössä. Todellisuudessa sähköllä kidutettavat ovat olleet sidottuna tuoliin. Sähkö vahingoittaa elimiä. Tuhoaako se sitten hermot tai jotain. Vuosia sitten Hesarissa oli juttu toimittajasta jota oli kidutettu jossakin Pohjois-Afrikan dikttuurissa johtamalla sähköä kulliin. Miehellä ei seisonut enää kidutuksen jälkeen. No toivottavasti ei tullut pysyvästi impotenttia sillä miehellä mainittiin olevan tyttöystävä.

        Jenkkipojat keksivät Vietnamissa ottaa kenttäpuhelimen samaan käyttöön eli vietkongilaisen kielen kantojen löysyttämiseen.

        Kas kun ei vanhaa räjäytystyömaan vehjettä ole otettu mukaan.


    • Olisi mahtava tunne, jos pääsisi tällaiseen kokoontumiseen. Minua saisi piiskata rajusti ja kuvata vapaasti täydellä julkaisuoikuedella

    • AitoPiiskaus

      Minä kannatan myös oikeaa piiskaamista. Pääsääntöisesti piiskauksen suorittaisi yksi henkilö. Hommataan paikalle sellainen kaveri, joka osaa ja pystyy itsekseen homman hoitamaan. Se on reilua, saamapuolelle jää edes teoriassa mahdollisuus välttyä piiskaamiselta. Älyllä, voimalla ja psykologialla isokin kaveri sortuu lopulta piiskan alle.

      Poikkeus tapauksessa kuritajia voi olla kaksi,mutta silloin toinen ainoastaan pitelee piiskattavaa paikoillaan ja toinen räpsii pakaroita.

      Kieltämäti homma on silloin parasta katseltavaa, jos vaikka kaksi jätkää ottaa mittaa toisistaan. Piiskafilmeissä minä aina katson, että onko saamapuoli tehnyt jonkin virheen ja häviää matsin sen vuoksi. Aidon tuntuinen kuritus uppoaa minuun. Youtubessa on varsinkin näitä nalgadas-filmejä, joissa työkaveri saa oikeasti vähän saparolleen. Kovasta ruoskinnasta en välitä, mutta toisen alakynteen laittaminen on todella kiihottavan näköistä. Aito on aito, vaikka selkäsaunaa annettaessa.

      • Anonyymi

        Kokemus on mahtava, jos saa "oikeasti" piiskaa yhdeltä mieheltä. Se on täydellistä alistumista, kun joutuu olemaan läsnä tilanteessa jossa on mies, joka halutessaan pystyy sinut piiskaamaan. Sen enemmän se kuumottaa mitä lähemmäksi häntä joutuu.

        Olen nuorena veljien ja kavereiden kanssa harrastanut "vapaata painia" ja saanut pyrstölleni ja joskus myös antanut, ja siitä oppinut jotakin voimankäytöstä. Sinäkin olet varmasti huomannut kädenväännöstä seuraavan seikan, kolmen matsin voittaminen peräkanaa on melkoisen harvinaista, eli välissä pitää huilata ja palautua sekä antaa vastustajien väsyttää itseään. Jos porukalla ollaan liikkeellä niin silloin kannattaa ottaa käyttöön väsyttäjä, joka ahdistelee piiskattavan maitohapoille ja sitten astuu kuvioihin tuore kaveri, joka hoitaa uupuneen piiskaamisen. Tuollainen uupumisen rajoille ajettu piiskattava ei jaksa montaa hetkeä pistää hanttiin. Mutta hän kokee saaneensa piiskaaja-Akilta selkäsaunan, ja seuraavalla kerralla Akilla on niin hyvät lähtöpisteet, että piiskattu uupuu odotellessaan toimituksen alkua.

        Piiskaaja voi itsekkin suorittaa uhrin väsyttämisen, esim. istumalla hänen päälleen sohvalla, alla on tukala maata ja pois pääseminen lähes 100 kiloa painavan ukon alta syö voimia. Toinen tapa on ystävällisesti istua piiskattavan viereen ja ottaa veljellisesti hänen kaulansa kurittajan kainaloon lukitukseen. Jos kaveri ei älyä rimpuilla niin otette vähän tiukennetaan tai annetaan muistuttus tulevasta läsäisemällä sopivaan kohtaan. Harva mies suostuu istumaan pitkään toisen miehen otteessa, häpeä ajaa hänet ponnistelemaan ja uupumaan. Lopputuloksen arvaamme.

        Olisi hienoa, jos jokainen, joka haluaa riskiltä mieheltä oikean piiskasaunan voisi sen edes kerran elämässään saada. Riskit miehet töihin!

        Nykyaikaisissa taistelulajeissa on varmasti olemassa runsaasti hallintaotteita, jollaisen kohteeksi joutunut uupuu piiskattavaan kuntoon.

        Kiitokset SamiJuhalle mukavista jutuista!


    • Minä nautin naisten ja miesten rajuista piiskausvideoista ja haluaisin itsekin olla piiskattavana. Olisi mukava katsella omaa piiskausvideota netistä, jossa olisin selvästi tunnistettavissa

    • 987yankkamankka
    • Viime viikonvaihteessa tuli kokeiltua ns. kiinalaista sidontaa. Ei mitään ihmeellistä, vaan aivan perusjuttua. Kädet selän taakse ja sitten nosto niskalenkkiin. Netistähän tuo ohje löytyi.

      Nyt on kokeiltu ja vaikka tehokkaaksi havaittiinkin, ei sytyttänyt. Siitä on todellakin melkeinpä täysin mahdotonta vapautua rimpuilemalla, sillä kädet ovat out-of-order, mitä nyt sormia voi vähän heilutella. Köyttäkin täytyy olla kymmenmetrinen pätkä. Sillä kädet ovat hyvin liikkumattomina selän takana. Kieltämättä kädetön tunne. Haittana on se, että nopea vapauttaminen ei onnistu kuin puukolla ja siinäkin on tekemistä.

      Hyvänä puolena totesimme, että tuo ranteista lähtevä niskalenkkiin menevä löysi ja ylimääräisen köyden pyöritys siihen oli hyvä tarttumakahva. Siitä oli aivan mainio pitää kiinni ja läiskiä toisella kädellä perseelle. Pysyi piiskattava paikallaan.

      • SamiJuha-

        Laitetaas selvitykseksi pari tuubiosoitetta, joista selviää tuo kiinalaisten sidonta.
        Kumma juttu, kuinka noin kädet taakse sidottuina kävely vaikeutuu. On kuin käsiä ei olisi lainkaan. Paitsi että niitä jomottaa.

        https://www.youtube.com/watch?v=w4zpeZIZ0fU
        https://www.youtube.com/watch?v=NwI-UvTCmDQ

        Ja Youtube ehdottelee lisää samankaltaisia.

        Kuten filmeistä näkyy, solmut ovat sormien ulottumattomissa eli vapautuminen solmut avaamalla on mahdotonta. Eikä sidos löysty, sillä silloin se kiristyy toisaalta. Kiinalaisilla ja japanilaisilla oli kuituainetta ihan kylliksi eli köyttä riitti. Mutta rautaa oli niukalti eikä niistä oikein riittänyt eurooppalaiseen tapaan kahleiksi.


      • Aputytöiksi
        SamiJuha- kirjoitti:

        Laitetaas selvitykseksi pari tuubiosoitetta, joista selviää tuo kiinalaisten sidonta.
        Kumma juttu, kuinka noin kädet taakse sidottuina kävely vaikeutuu. On kuin käsiä ei olisi lainkaan. Paitsi että niitä jomottaa.

        https://www.youtube.com/watch?v=w4zpeZIZ0fU
        https://www.youtube.com/watch?v=NwI-UvTCmDQ

        Ja Youtube ehdottelee lisää samankaltaisia.

        Kuten filmeistä näkyy, solmut ovat sormien ulottumattomissa eli vapautuminen solmut avaamalla on mahdotonta. Eikä sidos löysty, sillä silloin se kiristyy toisaalta. Kiinalaisilla ja japanilaisilla oli kuituainetta ihan kylliksi eli köyttä riitti. Mutta rautaa oli niukalti eikä niistä oikein riittänyt eurooppalaiseen tapaan kahleiksi.

        Miks hitossa noin kauniita neitoja tapetaan? Eikös olisi parempi tuomita tytöt armeijan viihdyttäjiksi. Kenttäbordellin antimet kuuluisivat jokaiselle sotilaalle ihan kuten ase ja varusteet sekä ruokailut.


      • Vapaamielisyyttä
        Aputytöiksi kirjoitti:

        Miks hitossa noin kauniita neitoja tapetaan? Eikös olisi parempi tuomita tytöt armeijan viihdyttäjiksi. Kenttäbordellin antimet kuuluisivat jokaiselle sotilaalle ihan kuten ase ja varusteet sekä ruokailut.

        Ei pidä unohtaa söpöjä poikia. Kyllä heillekin käyttäjiä löytyy.


    • Nyt on kesämökkiaika loppu ja eukko ei enää asusta siellä.
      Joten kun alkukesästä annoin ymmärtää, että halukkaille voin järjestää remmiapellia, on tuo aika ohi. Ainakin ensi kesään.

      • Hupipiiskaaja

        Jos vihjaisit, että kun lupaa, että piiskaa saa, niin sama havainto on minullakin. Ns. kiinnostuneita on pilvin pimein, mutta taikasana karkottaa joukon. Tuo taikasana on tietenkin "tule". Kysellään kaikkea, halutaan tietää vähän sitä sun tätä, mutta valmista ei tule. Sitten tuo taikasana karistaa joukon.


    • Paljon-juttua

      Laitoin hakuun hakusanaksi kidutus. Kyllä Suomi24:stä juttua löytyy!

    • Anonyymi

      Aaaaah! Kyllä kannatti käydä läpi vanhoja ketjuja. Tässä hirmu paljon tosi nautittavia pätkiä.

    • Anonyymi

      Loistoketju!
      Paljon mukavaa katseltavaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä olisi hyvin häpeällisen tuntuista:
      https://xhamster.com/videos/redass-wanker-down-5000159
      Epäilen vahvasti, että kundi on ottanut jotain pilleriä, sillä kyllä muuten kalu kankiana olisi. Tuo takamuksen kuumotus kun pistää veren sillä suunnalla kiertämään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miten olisi rankempi sessio?
      Maistuisiko nyrkki silmään?
      Miten olisi biljardimailan isku selkään?
      Maistuisiko turvakengillä potku kiveksiin?
      Kun leikitähän niin leikitähän kunnolla >:(

      • Anonyymi

        Jos et käsitä asiaa, miksi pitää häiriköidä.

        Mutta leikitäänkö pokerin peluuta. Sinä laitat tuhat euroa pöydälle ja minä valitsen pakasta herttareetin, ässä korkein. Sitten ttean, että voitin ja pistän eurot pöydältä taskuuni.

        Kun leikitähän niin leikitähän kunnolla >:(


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Voisi toimia Suomen yleisurheilun kunnon kohottajana.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä on elokuvan Casino Royale kidutuskohtauksen arviointia tai oikeammin kritisointia. Tässä näyttävyys on ajanut pahasti realistisuuden ohi.

      James Bond (Daniel Craig) on sidottuna tuoliin ja pahis koettaa saada häneltä pankkitilin salasanaa. Kidutusvälineen toimii painavahko köysipunos, jolla hän paukuttelee Bondia munille. Aika hyvin osuisi, mikäli kyse olisi todellisuudesta. Mutta napakymppiä olisi todellisuudessa vaikea saada. Bondin näytteleminen sen sijaan menee pieleen. Bond heittää iskun osuessa päätä taakse ja karjuu tuskasta. Mutta sellainen, joka on tosiaan saanut kunnon tällin munilleen, tietää, että se menee just toisin. Ensinnäkin refleksi vetää kippuraan eli pää painuu alas ja koko ylävartalo koukistuu. Toisekseen ei siinä oikein huutokaan luonnistu. Mutta tuollainen realistinen tapahtuma ei olisi kovinkaan filmaattinen.

      Yhtä kaikki, ihan kivaa katseltavaa.

      • Anonyymi

        Yleensähän filmeissä ollaan säädyllisiä. Pahaa saa kyllä tehdä, mutta alastomuus on hirveänä kiellettyä. Todellisuudessa uhrista tuntuu paljon epämukavammalta alastomana. Filmeissä vaan ollaan ainakin alushousuissa.


    • Anonyymi

      https://en.wikipedia.org/wiki/Judicial_corporal_punishment

      Tuo ensimmäinen kuva olisi vähän kuin saksalaisissa vankiloissa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Silloin tullessaan vankilaan vanki sai tervetuliaispiiskauksen vankilan pihalla. Kaikki vangit olivat paikalla seuraamassa toimitusta ja vanki tuotiin alastomana piiskaustolpalle ja sidottiin siihen Vitsakimput olivat tarkoin määrämittaisia ja vitsasten määrä laskettu. Piiskauksen määrä oli rangaistuksen mukainen. Oli varmasti melkoinen häpeä siinä kaikkien nähden huutaa ja vääntelehtiä piiskauksessa.

    • Anonyymi

      Tässä näkyy todella hienosti pakaroiden värähdys piiskan iskuissa. Kerrassaan herkullista. Olisi todella makeaa päästä piiskuriksi tai edes piikauksen todistajaksi.
      xhamster.com/videos/schoolgirl-s-caning-12162928?embed=related&from=player_related
      Tuossa oli hienoja rangaistuksia. Eipä taida tehdä mieli toistaa tekoja. Tai sitten jos toistaa, onkin rangaistus nautinto.

      • Anonyymi

        Voi kuinka kaunista. Siloinen pehmoinen pyöreä peppu jaa keppiä ja juomut alkavat elävöittää pakaroita.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sotaväessähän silloin aikoinaan juoksija oli aina alasti. Piiskoina olivat kiväärin lataus / puhdistuspuikot. Oli taatusti melkoisen paha rangaistus!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaväessähän silloin aikoinaan juoksija oli aina alasti. Piiskoina olivat kiväärin lataus / puhdistuspuikot. Oli taatusti melkoisen paha rangaistus!

        Ai helkatti. Tuollainen ohuehko metallitanko tekee todella kipeää!


    • Anonyymi

      Häpeäpaalu, kaakinpuu, niskapuu,... Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

      Kuvissa ja filmeissä tuohon on kiinnitetty useinmiten nainen. Pää isosta aukosta ja kädet kummallakin sivulla kumaraan lukittuna. Olisipa tuo vielä nykyisinkin käytössä. Illan pimetessä olisi voinut kävellä naisen taakse ja heittää hame ylös selkää. Silloinhan ei naisilla ollut housuja. Sitten vaan kunnolla panemista.

      • Anonyymi

        Tuolloin ois ollu hyvä elää

        Jos joku likka ei ois antanu, sen ois voinu ilmiantaa jostain. Silloinhan ilmianto oli vähä samaä kuin tehty rikos. Ainaski ennen kidutuskuulustelua. Nyt sellanen ilmianto, josta likka ois joutunu tohon häpeepaaluun. Sit illemmalla oisin ottanu sen mitä likka ei suostunu antaa.

        Ai et ois ollu makeeta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolloin ois ollu hyvä elää

        Jos joku likka ei ois antanu, sen ois voinu ilmiantaa jostain. Silloinhan ilmianto oli vähä samaä kuin tehty rikos. Ainaski ennen kidutuskuulustelua. Nyt sellanen ilmianto, josta likka ois joutunu tohon häpeepaaluun. Sit illemmalla oisin ottanu sen mitä likka ei suostunu antaa.

        Ai et ois ollu makeeta!

        Ois ihan herkku ajatus. Kansanedustaja Anna Kontula tuollaiseen häpeäpaaluun. Ihan mieluusti panisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ois ihan herkku ajatus. Kansanedustaja Anna Kontula tuollaiseen häpeäpaaluun. Ihan mieluusti panisin.

        Joo, sais kunnolla munaa ni unohtais tollaset hullutukset.


      • Anonyymi

        Seksihullu ystäväni kysyi lupaa oman pimunsa läsnäollen panna tyttöäni . Kysyttyäni rakkaaltani hän suostui ! Sitten tuli odotus ennen täytäntöön-PANOA . Oli varmaan kuumottavaa odotella oikeaa hetkeä ; tuli tilanne jossa panomies oli varannut suuren sängyn kaikkia varten , oma neitonsa mukana , ´eikä kukaan tule vaatteissa huoneeseen´ . Tulin viimeisenä uhmaten vaatekieltoa . Valot katossa olivat lämmittävät ja tehokkaat . Oli ehkä annettu tilaisuus minullekin saada `panomiehen´ naista , mutta ujona kävin sängylle aluspöksyissäni. Vieressä tyttöäni alettiin työstää ekaan orkkuun , jonka piilotti käsivarteensa. Siis huudon . Seuraavaksi kädet väännettiin pään yläpuolelle suun ulottumattomiin . Rinnat nyt tosi pystyssä ja näkyvillä . Se kiihotti kaikkia tosi paljon . Seuraava(t) orkut näkyivät ja kuuluivat . Kauheinta oli seurata katseella alastonta tyttöni vääntelehdintää ja aivan liian kiihottuneena tarkkailla panomiehen alastonta pimua . Ehdin muutaman kerran nykäistä pöksyjäni ylöspäin kullin kurkistellessa liikaa housuista . En voinut mitään , housuun tuli ! Mikä pahinta , muut näkivät sen ! Tyttöni saatua KAIKEN hän kosketti märkää pöksyn etumustani itkien ja vavisten , samalla kieltäytyen peitteestä . Yritin siistiä tyttöni jalkovälistä valuvaa nestettä ; hän esti .


    • Anonyymi

      Näin taas kerran juttua siitä, kuinka muutamat nuoret kävivät kaupassa hankinnoilla. Eikä tietenkään ollut rahaa millä maksaa. Jos jäävät kiinni ja poliisi jostain kumman syystä ilmaantuu paikalle kirjoittamaan rangaistusmääräystä, pojat nauravat. Kun siitä rangaistusmääräyksestä ei tarvitse välittää. Ei voida tuomita sen enempää ja kun ei ole varallisuutta, ei voida ottaa. Yhteiskunta on täysin hampaaton noita kohtaan.

      Minulla olisi ehdotus. Kunnon wanhan ajan piiskarangaistus. Torille häpeäpaalu ja nuori sidotaan siihen alastomana ja sitten annetaan paljaille pakaroille kunnolla piiskaa. Yleisö saisi tietenkin seurata rangaistusta.

      • Anonyymi

        Olisi taattu suosikkinumero. Kyllä tori täyttyisi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Silloin ennen vanhaan, etenkin keskiajalla inkvisitio, käytti kidutusta oikeudenkäynnin tukena. Silloin käsitys ihmisestä oli nykyihmiselle hyvin omituinen. Kunnon kidutuksessa ihminen tunnustaa mitä tahansa, kunhan vain sietämätön kipu loppuisi. Se tunnustus tiesi aina kuolemantuomiota. Sekä sielun joutumista kadotukseen. Mutta jos ihminen kuoli kidutukseen, hän olikin autuas ja sielu pelastui.

      Naisilla kidutus kohdistui usein genitaaleihin, miehillä hyvin harvoin. Kiveksiä murskattiin lähinnä vain sotatilanteessa, jolloin tietoa piti saada hyvin nopeasti. Ja kyllä silloin mies kuin mies puhui. Mutta muutoin miesten genitaalin jätettiin rauhaan. Naisilla vaginaan tungettiin jos mitä. Sidottiin jopa erityiselle pukille ja sitten annettiin aasin raiskata tuo nainen.

      Olisi ollut mukavaa olla katselijana moisissa happeningeissä!

    • Anonyymi

      Vuosaaren uimahallireissu ja olin kiskonut kilometrin ja saunonut. Nyt oli suihkun ja loppupesun aika.

      Kuivatellessani suihkin myös dödöä oikein kunnolla kainaloon ja sain vanhemman herran suuttumaan.

      Alkoi hirveä meteli. Etkö älyä, että meille tulee hengitysvaikeuksia jne. ja meteli jatkui. Pitäisi selkään antaa tuollaisille. Jo kyllästyneenä tuohon, tokaisin takaisin, miksei, kyllä se käy, jos jotain olen väärin tehnyt. No, johan setä rauhoittui ja sain tilaisuuden katsoa tarkemmin, ei mitään ihmeellistä, vanhempi herra, ihan siisti, ikänsä puolesta olisi voinut olla isäni. No, juttu loppui siihen ja läksin ylös ja menin kuppilaan juomaan pullollisen janooni.

      Kohta tuo herra kävelikin ulos ja muitta mutkitta luokseni ja sanoi, että nyt on lupausten lunastamisen aika, kävele perässäni, asun lähellä.

      Hölmistyneenä läksin kävelemään. Menimme länteen, yli Kallvikintien ja kohti kerrostaloja.Kohta saavuimme talon pihaan ja kävelin hänen perässään sisään rappukäytävään ja kerroksiin. Oven avattuaan hän sanoi, että nyt on sinua aika saada selkäsauna ja painoi oven perässään kiinni.

      No edelleen asiasta kiinnostuneena nyökkäsin ja kävelin hänen perässään olohuoneeseen, jossa hän tuoliin istuttuaan pyysi minua pudottamaan housut nilkkoihin ja käymään hänen polvilleen poikittain paljas perse pystyssä. Edelleen uteliaana tottelin ja kohta huomasin olevani sedän polvilla ja hän alkoi läiskimään paljasta pyllyäni avokämmenellä aika lujaa ja hokemaan, että olenko tämän jälkeen kunnolla uimahallilla.

      Annoin hänen aika pitkään jatkaa kuritusta tuppisuuna, mutta kohta se sattui jo niin paljon, että oli pakko pyytää armoa ja olin tuntevinani seisokin hänen kalussaan mahaani vasten.

      No pyllyni oli jo tulessa ja hän lopetti ja työnsi minut alaspäin ja nyt hän paljasti seisovan kalunsa istuessaan vielä siinä ja painoi päätäni hänen haaroväliinsä. Kun en heti avannut suutani, sain kipakan sivalluksen pakaroilleni ja juttu selkisi täysin eli joko imen tai itken ja imen. Niin kalu liukui suuhuni ja aika nopeasti sain lastin häneltä roiskuen suuni perukoille.

      Hän vielä tyytyväisenä toivotti minut uudelleen käymään uimassa tiistaisin iltapäivällä, kun vaan vitsa maistuu. Kiva setä, nyt hän on pehmittänyt pakaroitani jo useasti. Vielä kun saisin tuntea hänen kalunsa takamuksessani.

    • Anonyymi

      Paras ja asiallisin ketju ikinä. Ei mitään rytkyjä, vaan kunnon toimintaa.

      • Anonyymi

        Totta turiset. Onhan nylonsukka tai pikkarit kiva lisämauste, mutta ei ne kunnon äksöniä korvaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta turiset. Onhan nylonsukka tai pikkarit kiva lisämauste, mutta ei ne kunnon äksöniä korvaa.

        Katos ku ne sukkikset ja pikkarit saa kaupasta parilla eurolla. Mut kinkyilyyn tarttee olla kokemusta. Eikä sitä tänne kirjoittavilla rääpäleillä ole.


    • Anonyymi

      Vois olla hienoo. Sellainen panokone, jonka päälle nainen istuu, tapit tulevat kumpaankin reikään ja klittapäristin siinä edessä. Se penkille ja siihen tytti istumaan ja paaluun nojaamaan ja kädet sidottuina paalun taa. Sitten kone toimimaan. Vois pikkasen ajan päästä kuulua nautinnon huokailuja. Vielä semmoset nännipumput ja jo tytti vaikerois hekuman tuskissaan. Ois vaa kiva katella.

    • Anonyymi

      Todellisille asian harrastajille:

      Piiskaa? Sähköä? Penetraatiota? Ääntä? Kutitusta? Pelaamista?
      Näitä kaikkia on luvassa konemaisella hellyydellä, kovuudella ja tarkkuudella tarjoiltuna Club X:ssa perjantaina 7. helmikuuta klo 19-02.
      Antaudu koneen stimuloitavaksi joko itse ohjaten tai leikkikaverisi määrätessä intensiteetin, tahdin ja muut parametrit.
      MACHINÆ on tapahtuma, jossa keskitytään koneiden avulla tapahtuvaan seksuaaliseen stimulaatioon.
      Tarjolla on piiskauskonetta, sähköstimulaatiota, kutituskonetta, panokonetta, meteligeneraattoria ja virtuaalitodellisuutta.
      Luvassa on niin tee-se-itse -ratkaisuja innokkailta harrastajilta kuin tehdasvalmisteisia laitteita alan mielenkiintoisimmilta valmistajilta.
      MACHINÆssa mennään jonnekin sinne ihmisten vuorovaikutuksen ja koneiden kasvottomuuden rajapintaan.

      MACHINÆ järjestetään Club X:n punaisella puolella.

      "Saako täällä kuitenkin piiskata/panna/nipistellä/kutittaa/kohdata myös ilman konetta?"
      - "Saa."
      "Pääseekö täällä saunaan?"
      - "Pääsee. Löylyjen tiheyden ja tehon määrää tosin aina se henkilö kenellä sattuu löylykippo olemaan hallussa, sitä hommaa ei ole koneistettu. Vielä ainakaan." (Omat pyyhkeet mukaan)

      Liput 20 €

      Club X:n ovella ei lippuja myydä - niitä ei voi ostaa siis paikan päällä eli liput hankittava verkkokaupasta etukäteen.
      Liput iltaan vain suoraan Club X:n verkkokaupasta:
      clubx.tapahtumiin.fi/fi
      Lippua ostaessa verkkokaupasta nimitietoihin riittää profiilinimimerkki.

      HUOM! Tapahtumaan vapaa pääsy edellisen MACHINÆ -illan (13.12.2019) lipuilla.

      Iltaan osallistuu ihmisiä eri yhdistyksistä sekä clubeista eli paikalla ei ole vain tämän sivuston jäsenistöä.
      Tämän tapahtumasivun osallistujalista näyttää vain siis ketkä tältä sivustolta ovat osallistumassa iltaan.
      Itse iltaan osallistuu huomattavasti enemmän väkeä siis kuin XU:n osallistujalista antaa ymmärtää.

      Club X:n uusissa tiloissa Mäkelänkadulla ovat käytössä uudet lukolliset säilytyskaapit, jotka toimivat pantillisesti 1 euron kolikolla.

      • Eipä ollut perjantai-iltana täältä yhtä ainutta paikalla. Mistäkö tiedän? Ei ollut kuin tuttuja kasvoja ja kukaan täällä ei ole tuota paikkaa tuntenut.

        Itse sain kokea piiskauskoneen tehon ja myös panokoneen ja sen jälkeen vartauskohdaksi aidon kullin. Oli myös erilaisia piiskausvälineitä ja toki koetin niiden istuvuutta käteenni ja tehoa esillä olevaan takamukseen.

        Oli erinomaisen mukava ilta!


    • Anonyymi

      Se on menoa eikä meininkiä.
      xhamster.com/videos/bdsm-anal-squirting-7268474
      Olisi houkuttelevaa.

    • Anonyymi

      Tästä ketjusta paljastuu esimerkillisen hyvin, ketkä ovat vannabiitä ja keillä on omakohtaisia kokemuksia.

      Vannabeet näkevät koko jutun mielikuvituksessaan pakottamisena ja väkivaltana. Siis sellaisena, jota homma ei ole.

      Kokeneet tietävät, että koko homman tarkoituksena on nautinnon sekä tuottaminen että saaminen. Kaikki muu on kuin mausteet sapuskassa eli pelkkää maustetta ei syö kukaan, mutta sopivasti käytettynä lisää kummasti sapuskan makoisuutta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ai kun saisi olla tuon miehen paikalla. Siitä saisi hienoa muisteltavaa.


    • Anonyymi

      On varmaan ihan hemmetin epämukava asento ja tuntee itsensä todella avuttomaksi. Takapuoli, peräreikä, vehkeet ja jalkapohjat ovat kuin tyrkyllä käsittelyä varten. Kauanko tuossa voi pisimmillään roikkua? Ja paljonko roikkuminen lisäksi voi kestää käsittelyä?

    Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe