Wille

Ihmiset, miettikää hetki!

Miksi jengi hyökkää viinikauppa.comin kimppuun, kun oma Suomen tullimme on päättänyt sooloilla?!
Kyseinen pulju toimii täysi EU:n säädösten mukaan, tulli sen sijaan toimii mielivaltaisesti ja lakia kunnioittamatta. Järjen käyttö on sallittua, vaikka kuinka olisi monimutkainen asia peräkammarin pojalle ymmärtää.
Tullista nyt vaan helvetisti valituksia, kanteluita muihin viranomaistahoille, Brysselin oikeusasimiehelle yms. Saattaisi esivalta Suomessakin oppia itse kunnioittamaan lakia. Taitaa vaan olla niin saatanan lammasmaista ja kumartavaa kansaa että mieluummin itketään syyttömiä tahoja (liiketoimen harjoittajaa) ja annetaan VIRANOMAISTEN kusta lakikirjan päälle. Nöyrtykää, jos ette kerran muuhun pysty.
Naurettavaa herrapelkoa, kun ei osata ottaa asioista selvää eikä tehdä mitään.
Tulli siis rikkoo säädöksiä!
3409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksityishenkilö on vastaanottamistaan tuotteista verovastuussa, ellei
kukaan muukaan ole veroja suorittanut. Nyt tässä tapauksessa
tuotteita ei yksityishenkilö ole ottanut vastaan, koska tulli on ne
haltuunottanut. Kyse on nyt siitä, että tuotteita tulee Suomeen
sadoille/ tuhansille tilaajille.
Se, joka harjoittaa toiseen EU-maahan kaukomyyntiä ja kun lisäksi
kaukomyynti on suunnattu yksinomaan yhteen maahan ja tilaajiakin on
melkoisesti, ei voi olla muuta vaihtoehtoa kuin että verot suorittaa
yksi verovelvollinen.
Tämä perustuu valmisteverotuslain 7 § 7 kohtaan, joka määrittelee
sen, mitä tarkoittaa kaukomyynti. Lisäksi veroedustajan ja
kaukomyyjän verovastuu on säädetty saman lain 12 § 2 momentissa.
Kahden arkipäivän sääntöä ei sovelleta tässä haltuunotetussa
tapauksessa, ks. valmisteverotuslain 22 § 2 momentti (tullut voimaan
vuoden 2004 alusta).
Valmisteverotuslaki perustuu valmisteverodirektiiviin 92/12/ETY.
Jonka 10 artiklan 2 kohta määrää sen, että tuotteista on suoritettava
vero siinä jäsenvaltiossa, jossa ne kulutetaan.
Veron suorittamisvelvollisuus on määrätty tuotteiden myyjälle tai
veroedustajalle direktiivin 10 artiklan 3 kohdan mukaan.

Joten tuotteet on laillisesti haltuunotettu valmisteverotuslain 41
§:n nojalla ja verovastuussa on kaukomyyjä.

Lisäksi kaukomyyjää sitoo kuluttajansuojalaki. Joka määrää sen, että
tuotteiden hinnat on ilmoitettava verolliseen hintaan. Kuluttajalla
on oikeus purkaa kauppa tietyn ajan jälkeen, ellei tuote saavu
kotiovelle. Tästä asiasta saa lisätietoa kuluttajapuolelta.

Äänestä
  • On siinä lainsäätäjä taas keksinyt sanahirviön. Kaukomyyjä! HAHAHA. Siis kaikki euroopan unionissa olevat nettissä viinaa myyvät liikkeet ovat suomen lain mukaan kaukomyyjiä jolla tulee olla suomessa veroedustaja. Voin kai nauraa uudestaan HAHAHAHAHAHAHAHAH!!!!!

    Eiköhän tässä suomen tapauksessa taas rikota kaikkia eu:n perusperiaatteita vastaan. Eli tavara ei saa liikkua vapaasti.

    Äänestä

  • kaljaralli kirjoitti:

    On siinä lainsäätäjä taas keksinyt sanahirviön. Kaukomyyjä! HAHAHA. Siis kaikki euroopan unionissa olevat nettissä viinaa myyvät liikkeet ovat suomen lain mukaan kaukomyyjiä jolla tulee olla suomessa veroedustaja. Voin kai nauraa uudestaan HAHAHAHAHAHAHAHAH!!!!!

    Eiköhän tässä suomen tapauksessa taas rikota kaikkia eu:n perusperiaatteita vastaan. Eli tavara ei saa liikkua vapaasti.

    Jos olisit yhtään tietoinen siitä asiasta josta kirjoitat niin saattaisit myös tietää että termi "kaukomyynti" tulee Suomen lainsäädäntöön EU-direktiivistä eikä sitä ollut ennen Euroopan unioniin liittymistä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tullin mielivalta kirjoitti:

Ihmiset, miettikää hetki!

Miksi jengi hyökkää viinikauppa.comin kimppuun, kun oma Suomen tullimme on päättänyt sooloilla?!
Kyseinen pulju toimii täysi EU:n säädösten mukaan, tulli sen sijaan toimii mielivaltaisesti ja lakia kunnioittamatta. Järjen käyttö on sallittua, vaikka kuinka olisi monimutkainen asia peräkammarin pojalle ymmärtää.
Tullista nyt vaan helvetisti valituksia, kanteluita muihin viranomaistahoille, Brysselin oikeusasimiehelle yms. Saattaisi esivalta Suomessakin oppia itse kunnioittamaan lakia. Taitaa vaan olla niin saatanan lammasmaista ja kumartavaa kansaa että mieluummin itketään syyttömiä tahoja (liiketoimen harjoittajaa) ja annetaan VIRANOMAISTEN kusta lakikirjan päälle. Nöyrtykää, jos ette kerran muuhun pysty.
Naurettavaa herrapelkoa, kun ei osata ottaa asioista selvää eikä tehdä mitään.
Tulli siis rikkoo säädöksiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu