Vastaa mielenkiinnosta, kannatatko raitiotietä tai rantatunnelia. Vastaa max kolmella lauseella peruste sille, miksi joko kannatat tai et kannata. ASIAPERUSTEIN!
Gallup: Kannatatko raitiotietä tai tunneli? Miksi?
ylöjrävinokiapirk
40<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kannatan molempia. Ne ovat kaupunkirakennetta kehittäviä taloudellisesti kannattavia hankkeita.
En kannata kumpaakaan. Molemmat ovat tarpeettomia ja liian kalliita tällaiseen pikkukaupunkiin!
Putkiremonttiin verrattava toimenpide kallis ,mutta tarpeellinen. Hyöty tulee myöhemmin. Vanhempi väki vastustaa koska se ei hyödytä heitä.
Kannatan.
Kannatan lämpimästi raitiotietä. Tunnelia en niinkään, joskin ei sitä enää vastustaakaan voi. On tunnelissa silti hyötyjäkin.
Raitiotie ensinnäkin tulee selkeyttämään ja sujuvoittamaan selvästi liikenteen kokonaisuutta ja alentaa liikenteen kustannuksia. Jotkin liikennejärjestelmän osat kyllä vaikeutuvat ratikkaratkaisusta, mutta isompi osa voittaa selvästi. Ja kun kaikkia puolityhjiä busseja ei tarvitse erikseen ajattaa keskustaan asti, niin se tarkoittaa myös miljoonaluokan operointisäästöjä joka vuosi kaupungille. Kolmantena ratikka luo kahteen pääkäytävään täysin esteettömän kulkumuodon, joka on erittäin tärkeää kasvavan ikäihmisväestön ja vammaisten kannalta.
Tunneli poistaa seritsemät liikennevalot, mikä nopeuttaa autoilua. Tosin se todennäköisesti tietää sitä, että ruuhkat kasautuvat vain eri paikkaan eli Nokian moottoritien päähän ja Hakametsään. Tunnelin ansiosta Ranta-Tampella saadaan järkevämpään käyttöön. Sekin on hyvä asia. Mutta erityisen huonoa on, että tunnelin myötä tulee sekä Onkiniemeen että Naistenlahteen valtavat eritasoliittymät, jotka katkovat kaikki jalankulku- ja pyöräyhteydet sekä rumentavat kauniit rannat. Myös melu ja pakokaasu lisääntyvät eritasoliittymien alueella. Tunneli ei myöskään tuota kaupungille käyttötuloa kuten ratikka, joten tunneli tuottaa lisää kuluja jo muutenkin tukalassa tilanteessa. Kaiken huipuksi nyt Ranta-Tampellasta on luvattu tontteja sille grynderille, joka suostuu rakentamaan uuden jääareenan kaupungin rahoilla. Tämä kytky muiden areenakytkyjen päälle kertoo siitä, että veronmaksajien rahaa vedätetään surutta yksityisten liikemiesten areena-hankkeeseen, jonka tuotoista kaupunki ei saa mitään. Sellaista ei pitäisi missään nimessä hyväksyä.
Avaaja pyysi: "Vastaa max kolmella lauseella peruste sille, miksi joko kannatat tai et kannata. ASIAPERUSTEIN!"
Tunneli on 70 %:sti kehyskuntien ja maaseudun tiehanke. Liikennevirasto perusteli sen sillä, että seudullinen ja valtakunnallinen liikenne tarvitsee liikennevalottoman väylän läpi kaupungin. Liikenneviraston raportin mukaan noin 70 % tunnelin liikenteestä on Nokian, Ylöjärven, Hämeenkyrön, Ikaalisten, Parkonon, Pälkäneen ja Kangasalan autoilijoita, joiden matka suuntautuu Tampereen läpi (lännestä Pälkäneen/Lahden suuntaan ja idästä Ylöjärven/Pohjanmaan suuntaan)
Tamperelaisista autoilijoista tunneli ei palvele kuin pientä osaa. Silti mielelläni kyllä tamperelaisena maksan siitä, että maalaisten autoilu nopeutuu. Mutta vielä monta kertaa mielummin maksan raitiotiestä, koska se palvelee kaikkia Pirkanmaan keskuksessa asioivia ja mahdollistaa eniten taloudellisesti, toiminnallisesti ja viihtyisyydeltään hyvää kaupunkia.
Yksi esimerkkiperustelu: Ratikkaa voi käyttää myös kaupungin sisäisiin siirtymiin, vaikka tulisikin kaupunkiin autolla, junalla tai seutubussilla. Kaikki maakunnan kannalta tärkeät kohteethan ovat ratikan linjojen varressa. Tätä "vaakahissi" -ajatusta ei monikaan ole vielä ymmärtänyt. Siksi, että ratikka ei vielä liiku 3 minuutin välein. Kun ajattelee, miten itse liikkuu Helsingissä tai ulkomailla pirkanmaalaisena, niin homma hieman valkenee.
taas yksi apina kirjoittaa.
-----vaikka tulisikin kaupunkiin autolla-----
Jos tulee maakunnasta autolla kaupunkiin niin miksi jättäisi autonsa jonnekin ja alkaisi liikkua ratikalla? Eihän siinä olisi mitään järkeä.
Saamieni tietojen mukaan rantaväylän liikenteestä noin 90 prosenttia on Tampereen sisäistä liikennettä.
Kehätie on paras reitti ohikulkijoille. Voi päästellä 100:sta.
No mepä käymme vaimon kanssa monesti Tampereen keskustassa niin, että jätän auton joko Lempäälän asemalle ja menemme junalla ydinkeskustaan tai sitten ajan auton Hatanpäälle ilmaiseen parkkiin ja menen bussilla ydinkeskustaan. Joskus liikumme bussilla Hämeenkadun päästä päähänkin kun on kantamuksia mutta pitää vielä jossain käydä. Tämä on ollut mainio tapa ja ollaan päästy eroon sekä parkkimaksuista että siitä, että pitää autolla aina siirtyä pienkin matka ja alkaa etsiä uutta parkkiruutua jota ei sitten kuitenkaan koskaan löydy. Aiomme toimia ratikan kanssa samoin tavoin ja se tulee olemaan paljon helpompaa, koska ratikka liikkuu tiheämmin ja on selkeämpi kuin onnikat.
Kuulostaapa hankalalta! Miksette aja autolla IdeaParkkiin ja tee ostokset siellä?
Mekin luulimme, että olisi hankalaa, mutta kun ensi kertaa uskalsi kokeilla, niin ei ollut sen hankalampaa kuin pyöriä autolla keskustan sisällä. Itse asiassa oli paljon stressittömämpää. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan ja selättämään asiaan liittyvät pelot. Ideaparkkiin tosin pääsisi suoraan autolla, mutta siellä joutuu kävelemään liikaa. Autoa kun ei saa lähellekään itse Ideaparkin kauppa-aluetta, vaan täytyy kävellä parin Hämeenkadun verran ainakin sisällä ja sitten vielä siirtymät sinne hehtaariparkkikselle.
No, oma valinta. En kyllä itsekään käy Ideaparkissa vaan Lielahdessa ja Elovainiolla.
Kannatan molempia hankkeita, koska ne parantavat Suomen ruuhkaisimman tieosuuden (pk-seudun ulkopuolella) sujuvuutta, antavat uuden kaupunginosan, tuovat viihtyisämmän Hämeenkadun, edistävät Tampereen imagoa sekä kestävää kehitystä.
YES WE CAN!
En kannata kumpaakaan.
Molemmat on täysin tarpeettomia.
Tunnelista ei koidu paljoa lisäkuluja, joten se on vähemmän typerä.
Ratikka olisi tyhmyyden huippu.
Kallis rakentaa, kallis ylläpitää, eikä koskaan lakkaa viemästä rahaa.
Olisi hyvä, jos ratikka saataisiin. Ikäihmisten liikkuminen helpottuisi. Ja kauppoihin keskustassa pääsisi helpommin. Samoin kuin muihin palveluihin, jos on liikuntavaikeusia. Talvella ja sateella olisi mukava olla sisällä ja katsella kaupunkia.
----- Ikäihmisten liikkuminen helpottuisi. Ja kauppoihin keskustassa pääsisi helpommin. Samoin kuin muihin palveluihin, jos on liikuntavaikeusia.-----
Nyt olet propagandan uhri. Kun kaikille tulee pakollinen vaihto bussista ratikkaan ja päinvastoin joko Kalevassa tai Lielahdessa niin miten kummassa se helpottaa liikkumista kenelläkään????
Tai miksi et nyt pääse keskustan kauppaan kun voit istua bussiin kotilähiössäsi ja se tuo sinut kaupan ovelle ilman vaihtoja? En käsitä näkökantojasi.
lisää apinoita taas
Tays:iin pääsisi helposti ja isoihin marketeihin ostoksille. Vasta sitten, kun joutuisi lähtemään ratikan reitin ulkopuolelle, niin joutuisi siirtymään ikäville bussireiteille. Se on todella hankalaa, kun bussit kiertää ja kiertää, joskus täysin tyhjinäkin paikasta toiseen. Ja aina saa odotella. Bussit jäisivät lähinnä keskustan ulkopuoliseen yhdysliikenteeseen, jossa ne eivät olisi niin suuri ongelma. Vaikka niihin nouseminen varsinkin talven liukkailla voi olla hankalaa ja vaikeaa.
Varmaan harmittaa, kun apinatkin osaavat perustella asiansa sinua paremmin. Juntti.
Menee kuule niin äkäseen paikasta toiseen että et sinä ennätä niitä kahveitasi juomaan.
Helsingissähän on se pubiratikka.
Kaikille ei todellakaan tule pakollista vaihtoa. Tämä selviää yleisötilaisuuksien materiaaleista ja verkossa olevasta aineistoista. Aina joukkoliikenteessä joutuu vaihtamaan. Joutuuhan nykyisessä pelkässä bussijärjestelmässäkin vaihtamaan noin joka kolmas matkustaja. Ei pidä säikähtää asiaa vastustavien propagandaa tässäkään asiassa, vaan katsoa rauhallisesti asiat läpi.
Aivan oikein, oman auton käyttäjillä ei ole eikä tule pakollista vaihtoa...
Eikä myöskään kaikille ratikan käyttäjille, mutta autoilijoiden toimia keskustassa vaikeutetaan, toisin kuin ratikan käyttäjien.
Hämpin parkkia ja muita pysäkointilaitoksia ei tiettävästi olla sulkemassa, joten kai niihin pääsy autolla on säilytettävä?
Mikäs siinä vaihdossa on niin hankalaa? Ja kuka pakottaa kaikki vaihtamaan?
Miksi kysyt joko tai? Minä kannatan molempia.
Molempi parempi.
en kannata kumpaakaan, koska ovat täysin tarpeettomia ja kalliita
Ai ilmastoa tuhoavien ratkaisujen korvaaminen tuoreella tekniikalla ja vähäpäästöisemmällä mallilla tarpeetonta? Just just..
Ratikkako tuoretta tekniikkaa, suoraan 1800-luvulta!
Ai hankkeen tulevat ratikat on rakennettu 1800-luvulla? Jos ei osaa lukea, niin kannattaa varmaan pysyä siellä hiekkalaatikolla jatkossa.
Ilmastoa tuhoavia?
Kerropas minkä verran ilmakehän hilidioksidipitoisuus laskisi, jos koko maapallon kaikki autot lakkaisivat liikkumasta?
Et todellakaan taida tietää edes suuruusluokkaa, koska muuten et varmaankaan olisi sitä maininnut.
Siis kyseenalaistatko sinä, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu? Oikeasti?
En toki. Luepas nyt uudestaan mitä kirjoitin, eikä varmasti sinullekaan tekisi pahaa, selvittää vastaus kysymykseeni.
Hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, mutta sen lisääntymisen vaikutuksesta ei tiedetä edes etumerkkiä.
Lue ja opi.
Tunnelista en tiedä mutta raitiotietä kannatan tämän päivän jälkeen. Siksi, että nyt Liikenneministeriksi nousi terävä bisnesnainen Espoosta, joka on ilmoittanut jo vaalien aikana, että hän heittää kaikki mustamaalaajat ja valheilla pelottelevat lobbarit pihalle ministeriöstä ensi töikseen. Tämä tarkoittaa sitä, että Sipilänkin hyväksymä raitiotiehanke on hyvinkin todennäköisesti rahoitettavien listalla ja näin ollen hanke on erittäin järkevä toteuttaa myös Tampereen seudun ja Pirkanmaan vuoksi. Rakennus- ja elinkaarimallin ylläpidon hinta eli 300-400 miljoonaa euroa tulee työllistämään erinomaisen paljon paikallisia työläisiä ja pienyrityksiä (aliurakoitsijat, autoilijat, tavarantoimittajat, palveluntarjoajat jne.).
Hienoa hallitus! Tässähän alkaa jo uskoa ihan tosissaan, että Suomi todellakin saadaan kuntoon. Hyvä Sipilä! Hyvä Keskusta!
Hän tarkoitti tietysti ratikkauskovaisia, jotka hän heittää ulos. Tampereen ratikka on viimeinen asia joka espoolaista agraaripuoluetta edustavaa bisnesnaista kiinnostaa.
Tulevana eläkeläisenä ja ikäihmisenä raitiotietä kannatan ehdottomasti. Sillä on helppo liikkua ja se on vanhuksen turva, kun kiskot ovat vieressä. Tietää, että jos väsyy, niin voi hypätä ratikkaan, niin kuin presidentti Koivisto kertoo ratikkaharrastuksestaan.
toivon että ratikka toteutuu. siksi että minulla on siitä hyviä kokemuksia. tällaisella liikuimme baijerin pääkaupungissa https://www.cee.siemens.com/web/at/de/corporate/portal/Presse/pressefeatures/mobilitaet/PublishingImages/Pressefoto Avenio_München(C)Siemens.jpg