kuolleiden aamunkoitto

ostin kyseisen leffan pari viikkoo sitten ja petyin totaalisesti. mainoksesta, mikä pyöri teeveessä, sai sellaisen kuvan että elokuva olisi ihan hirvittävän pelottava, menin sitten sen ostamaan kun sitä niin ylistettiin, ja paskat, ei sitten ollut pelottava, paria pikkukohtaa lukuunottamatta joissa hieman säpsähdin. jätti kyllä minut kylmäksi. mitäs mieltä te ootte leffasta? entäs koskahan tulloo videolle elokuva nimeltään kylä? ja millainenhan leffa mahtaapi olla?onko ketään nähnyt? ja mikähän on teidän mielestänne paras/pelottavin kauhuleffa?
5449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eihän se pelottava kyllä ollut. Mutta muuten ihan mukava poikkeus nykyajan teinikauhuihin.

Tuo Kylä on ihan ok, ei ole pelottava, jos sellaista etsit. Kolmessa kohdassa suunnilleen sai kuitenkin "säpsähtää". Alko ehkä pikkasen nukuttamaan välillä, ja loppu oli huono ratkaisu.

Äänestä

Se on tehty miellyttämään nyky yleisöä, joten se pelottavuus uhrattiin vauhdin ja toiminnan alttarille. Itse en ainakaan pelkäisi juoksevaa zombieta, lähinnä huvittaa. Joka tapauksessa yksi parhaista uusista kauhuleffoista. Eniten pisti ärsyttämään se, että ne zombit eivät tappaneet riittävästi väkeä, vaan ne ihmiset tappelivat itse keskenään. Ja sitten kun saatiin zombit kehiin, niin tapot olikin sitten off-screen. jee. En ole tosin nähnyt tätä directors cuttia, joka on kuulemma raaempi. Land Of The Deadiä odotellessa... toivottavasti Romero toimittaa taas lastillesen suolia, purevaa kritiikkiä ja veikeitä valuvia zombeja.

Kylä oli aivan surkea. Sekin leikeltiin piloille ja juonessa on rekan mentäviä koloja. Tosin, jos pitää "shamalamaniin" =D muista leffoista, niin todennäköisesti pitää tästäkin.

Paras/pelottavin: Tästä tulee varmasti kommenttia, mutta Lucio Fulcin City of the living dead. Tunnelma siinä on vain niin eerie ja ahdistava. Julmetun synkkä ja mukavan kieroutunut.

Äänestä

Mun mielestä kuolleiden aamunkoitto oli tosi hyvä elokuva. Kylä elokuva sitten taas oli shokki, se ei ollu läheskään simmonen kun luulin, paska elokuva!!!

Äänestä

kuolleiden aamunkoitto oli mun mielestä hyvä. ja kylä leffan oon käyny kattoo elokuvis ja oli erittäin pitkäveteinen elokuva lukuunottamatta n. 5 min. pätkää keskivaiheilla. eli paska oli

Äänestä

Mä tykkäsin uudesta versiosta, tämä director`s cut on sopivan raaka. Hyvä poikkeus nyky teinikauhussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauhu-fani kirjoitti:

ostin kyseisen leffan pari viikkoo sitten ja petyin totaalisesti. mainoksesta, mikä pyöri teeveessä, sai sellaisen kuvan että elokuva olisi ihan hirvittävän pelottava, menin sitten sen ostamaan kun sitä niin ylistettiin, ja paskat, ei sitten ollut pelottava, paria pikkukohtaa lukuunottamatta joissa hieman säpsähdin. jätti kyllä minut kylmäksi. mitäs mieltä te ootte leffasta? entäs koskahan tulloo videolle elokuva nimeltään kylä? ja millainenhan leffa mahtaapi olla?onko ketään nähnyt? ja mikähän on teidän mielestänne paras/pelottavin kauhuleffa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu