Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Otteita Sipilän hallitusohjelmasta kommentteineen

kansalainen2015

Luovutaan osittain muista yleissivistävän koulutuksen
laadun parantamiseen myönnettävistä avustuksista
(laadun kehittäminen, koulutuksellinen tasa-arvo,
kerhotoiminta, oppimisympäristöt ym.)

Nyt satsataan tulevaisuuteen!

Korkeakoulujen rahoitusmalleja
kehitetään siten, että ne palkitsevat valmistumisen
nopeudesta ja koulutuksen laadusta (mm.
työllistymiskriteeri).

Oikeastaan ihminen on olemassa vain elinkeinoelämää varten.

Korkeakoulut voivat päästä vastaaviin
kustannussäästöihin mm.: Muuttamalla aiempien opintojen
hyväksilukukäytäntöjä väljemmiksi

Esim. lääkäriksi tai diplomi-insinööriksi voisi kouluttautua myös Kristillisen opiston radiojuontajalinjalta.

Parannetaan alemman korkeakoulututkinnon työelämälähtöisyyttä. Tavoitteena on, että merkittävä osa
opiskelijoista siirtyisi työelämään jo kandidaatintutkinnolla.

Suomalaiset voisivat antaa oman panoksensa esimerkiksi kansainvälisessä CERN-projektissa sieventämällä murtolukuja ja ratkomalla toiseen asteen yhtälöitä. Tietotekniikka-asiantuntijat voisi kouluttaa älypuhelinsovelluksella. Perustetaan työryhmälle oma Twitter-tili.

Leikataan Suomen akatemian avustusvaltuuksia 10 milj. eurolla 2016 lukien.

Sen sijaan panostetaan "kiristyneeseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen Ukrainan alueella".

Päivähoitomaksut Voidaan toteuttaa joko nostamalla nykyisiä maksuja tai tuomalla mukaan uusi ylin maksuluokka.
Samalla selvitetään 0-maksuluokan tarkoituksenmukaisuus ja kannustinloukkuongelmat.

Esimerkiksi opiskelevat yksinhuoltajat voisivat rahoittaa lastensa päiväkodin Keskustan järjestämillä hyväntekeväisyyskeräyksillä. (Keskusta kerää vaalitilaisuuksissa rahaa köyhille lapsiperheille. Keskisuomalainen 14.2.2015. http://www.ksml.fi/erikoissivut/eduskuntavaalit/keskusta-keraa-vaalitilaisuuksissa-rahaa-koyhille-lapsiperheille/1987341)

Otetaan käyttöön lukukausimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille.

Globalisaation hillitsemiseksi otetaan käyttöön lukukausimaksut myös EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville hyödykkeille, esim. Suomessa oleskeleville elektroniikan komponenteille.

Muutetaan L 808/2007 siten, että ko. laissa päiväsakon
rahamääränä pidetään yhtä kolmaskymmenesosaa
sakotettavan keskimääräisestä kuukausitulosta (nykyisin
kuudeskymmenesosa). Eli sakot kaksinkertaistuisivat. Alimman
päiväsakon määrä nostetaan 6 eurosta 12 euroon.
Yksityiskohtaisemman valmistelun yhteydessä voidaan
lieventää kaksinkertaistamisvaatimusta, jos esimerkiksi
kustannustehokasta kameravalvontaa lisäämällä voidaan
saavuttaa osa halutusta lisätulotasosta.

Suomi uuteen nousuun lisäämällä kameravalvontaa!

Tuomioistuinmaksuja (tuomioistuinten oikeudenkäyntimaksut
ja hakemusasioiden käsittelystä perittävät maksut) korotetaan
ja maksullisuuden soveltamisalaa laajennetaan.

Tässä välissä mainittakoon myös, että hallitusohjelman edellyttämiä perustuslain muutoksia vauhditetaan älypuhelinsovelluksella.

Opintotuki. Säästötavoitteena on 70 milj. euroa vuoteen 2019
mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 milj. euroa. Opintorahan, asumislisän ja lainan taso on oltava
vähintään 1100 euroa.

Korottamalla opintorahan, asumislisän ja lainan taso nykyisestä 900 eurosta 1100 euroon saavutetaan säästöjä. Säästöjä saavutetaan myös painamalla lisää rahaa.

Opintotukikuukausien määrää rajataan. Opintotuki voi olla yksi- tai useampiportainen.

Vaaditaan myös, että Maa kiertää Auringon 200 päivässä ja että vilja kasvaa 2 viikossa.

Rajoitetaan tuulivoimakiintiötä, josta maksetaan syöttötariffia.

Tämä liittyy "Energiaremontti 2015" -kampanjaan, johon Sipilä liittyi ennen vaaleja. Kampanjassa tuetaan uusiutuvia energiamuotoja ja luodaan alalle lisää työpaikkoja.

Joukkoliikennetuki. Alennetaan joukkoliikennetukea 15 milj. eurolla.

Työryhmän selvityksen mukaan uudistus lisää joukkoliikenteen käyttöä ja auttaa Suomea pääsemään ilmastotavoitteisiin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        91
        2374
      2. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        55
        2085
      3. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        95
        1923
      4. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        23
        1858
      5. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        11
        1672
      6. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        77
        1592
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        27
        1456
      8. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        41
        1430
      9. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1412
      10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        73
        1390
      Aihe