Katoin tuossa tämän ristiriitaisia arvioita siinneen psykedelialänkkärin. Mun täytyy kyllä mennä haukkujien puolelle. Ensinnäkin ne monien suitsuttamat psykedeliaefektit olivat minusta tylsiä ja väsyttäviä, johtuen siitä että ne eivät muuttuneet miksikään. Piitkään vain jotain iänikuisia kiemurtelevia käärmeitä ja melkein yksinomaan niitä. Ja miksi niiden pitää aina olla jotain painajaisista nousseita visioita? Miksei koskaan mitään iloisempaa? Aurinkoa, tanssia, iloa ja riemua. Sydämiä ja naurua.
Se Vincent Casselin amerikka-aksentti ei ollut mielestäni niin huono kuin väitetään, mutta näyttelijäsuoritus ei ollut kummoinen. Ei ollut kyllä juonikaan, joka jäi näiden efektien varjoon. Vanha patu Ernest Borgnine oli kyllä mies paikallaan.
Se Vincent Casselin amerikka-aksentti ei ollut mielestäni niin huono kuin väitetään, mutta näyttelijäsuoritus ei ollut kummoinen. Ei ollut kyllä juonikaan, joka jäi näiden efektien varjoon. Vanha patu Ernest Borgnine oli kyllä mies paikallaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, Borgnine oli tosiaan mies paikallaan. Olis vain saanut olla enemmän esillä. Michael Madsen oli "tappaja-lookissaan" huvittavan näköinen ja oloinen ilmestys.
Blueberry-sarjakuvat ovat mielestäni ihan hyviä - elokuva ei(katsoin eilen).
Elokuva vaikutti visuaalisesti, ainakin aluksi kauniilta, mutta oli kokonaisuutena pettymys.
Pitkä psykodeelinen jakso(sinänänsä kaunista ja ok) olisi kaivannut taakseen sopivaa musiikkia.
Kokonaisuuden tajuavaa tyylitajun puutetta !
Komeita kohtauksia useita, mutta lopputulos siitä huolimatta keskikertaienen.
Oikeastaan ehkä monien elokuvien musiikkivalinnat pilaavat kokonaisuuden,ja paremmalla valinnalla (musiikki)olisi paljon pelastettavissa.
Musta se elokuva on tosi iso pettymys. Luulin et se olis tosi hyvä mut tosi tyhmä se loppujen lopuks olikin. Teki tiukkaa et jaksoin kattoa loppuun asti.
Tätä leffaa katsoessa pitäisi nähtävästi nauttia jotain laittomia aineita, niin olisi viimeisessä puolessa tunnissakin mukana kuvioissa.
Minäkin petyin Blueberry-sarjakuvien ystävänä tähän. Ymmärrän, että ohjaaja voi muokata alkuperäistä tarinaa, mutta tätä ei kannattaisi ainakaan Blueberryn nimellä markkinoida. Yksi tuollainen psykedelia kohtaus olisi riittänyt, eikä se olisi saanut olla "lopputaistelu". On kyllä totta, että Blueberry turvautuukin aseeseen lopultakin aika harvoin (vaikka osaakin ampua tarkasti ja nopeasti), mutta ei hän mikään shamaani ole. Sitäpaitsi efektit olivat loppujen lopuksi aika kökköjä. Luulisi, että tästäkin tarinasta olisi saanut kunnollisen elokuvan ilman kikkailuja.
Siis se leffa on oikeesti joku sekava turha elokuva. Mä en oikein ymmärtänyt niitä frikin käärmekohtauksia. Ja loppuhuipennus oli niin sekofrriikkamainen että meinasin sammuttaa videon.