Tuhoaja!!Vastauksia odottava.OIKEESTI...

Meillä ongelmana on tuhoaminen;ja aivan sietämätön että toivoisin vastauksia koiran omistajilta joilla samanlaista ongelmaa kuin meillä:)!Ja vinkkejä paljon kaikilta.Koiramme on vähän yli puolivuotias,ja ongemina ovat seuraavat asiat:koira ei tarvitse jättää kuin vartiksi yksin niin auto on tuhottu,penkit syöty,ovea repinyt jne. Ja toinen koira on ollut aina autossa mukana,ja luita on jätetty siksi aikaa,mutta mikään ei tunnu tehoavan. Kotona yksin jäädessään (toinen koira silti kaverina) repii sänkyä,hyppii pöydälle,ja tuhoaa tavaraa (tästä opittu että mihinkään ei jätetä tavaroita,toisaalta rasittavaa aina alkaa laittamaan paikat kuntoon vaikka poistuisimme vain viideksi minuutiksi.Luita on jätetty ja luulisi toisen koira kaverin vaikuttavan asiaan,mutta ei vaikuta millään lailla.WC:n ovenkin ja muutkin ovet aukaisee helposti,ja levittää tavarat pitkin poikin.On ruualle perso,voisiko tätä hyödyntää jotenkin koiran yksin jäädessään,muuta kuin aktiivipallo.Muuten kun ollaan itse kotona,on helppo koira,mutta hyppii pöydille kielloista huolimatta ja kokeilee paljon.Ymmärrän että koira on vielä silti kovin nuori,mutta olisin todella kiitollinen jos saisin mahdollisimman paljon vastauksia,tähän meidän ONGELMAAN,ja kommentteja jotka ovat kokeneet samanlaisia tilanteita,koira kun on oikeasti aivan mahdoton tuhoaja.Suuri kiitos jo etukäteen vastanneille!!!
132014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitä rotua koirasi on? Rodun käyttötarkoitus merkitsee myös paljon. Saako tarpeeksi virikkeitä?
Voit myös ottaa yhteyttä ongelma koirien kouluttajiin. Tietoja saa myös Suomen Kennelliiton neuvonnasta kouluttajista.

Äänestä

sanoisin, että kuonokoppa rauhoittaa. näin ainakin meillä pennun kanssa on toimittu hyvin tuloksin.

Äänestä

Luultavasti kyseessä on voimakas eroahdistus. Näin jossain koiraohjelmassa jokin aika sitten ihan vastaavan tapauksen. Koira pisti paikat hujan hajan aina kun omistaja poistui paikalta. Järjestelmällisellä harjoittelulla koira kuitenkin opetettiin luottamaan ihmisensä takaisin tulemiseen (koska siitähän siinä käsittääkseni on kyse, koira ei tiedä palaako ihminen takaisin), eikä ongelmia enää ilmennyt. Harjoittelu alkaa aivan lyhyestä ajasta; aluksi pentu jää yksin esim. 10 sekunniksi ja kun se menee ok pidennetään aikaa. Koiraa luonnollisesti kehutaan ja palkitaan aina kun harjoitus menee hyvin. Useiden toistojen avulla pentu oppii lopulta luottamaan, että hänen ihmisensä palaavat takaisin ennemmin tai myöhemmin. Aikaa ei saa pidentää liian nopeasti vaan sitten vasta kun esim. 10 sekunttia menee hyvin useita kertoja ilman epäonnistumista pidennetään aika vaikka 20 sekuntiin. Jos joku harjoituskerta epäonnistuu otetaan hiukan takapakkia eli lyhennetään aikaa ja tehdään toistoja niin kauan että sujuu ongelmitta ennen kuin taas jatketaan.

Mulla ei itsellä ole näin rajusta eroahdistuksesta käytännön kokemusta mutta teoria olisi siis kutakuinkin tuo ainakin Tuire Kaimion kirjan ja sen tv-ohjelman mukaan. Olen kuullut, että apteekista on saatavana joitain "haju-juttuja", jotka kans vois vähän lievittää ahdistusta mutta joku jolla on kokemusta voi varmaan kertoa auttaako oikeesti. Zemppiä :)

Äänestä

minun toinen koirani oli juuri samanlainen. se täytti nyt kaksi vuotta ja koun taikaiskusta murrosikä meni ohi. meillä yksinkertasesti koirat suljettiin eteiseen kun lähdettiin pois ja kaikki ylimääräinen otettiin pois listat käsittelin ensin sillä koira karkotteella mutta ei auttanut sitten keksin apteekista saatavan carmolis tippa pullon, joka oli pelastus. koira ei saattanut jyrsiä mitään ei edes lattioita ku maku kerran meni suuhun. meillä ei annettu koiran nukkua ollenkaan jos tiedettiin, että lähdetään pois ja sen kanssa leikittiin ja ulkoiltiin ÄÄRETTÖMÄN paljon. tällä hetkellä koira ei tuhoa enää mitään ja voivat taas olla vanhemman koiran kanssa koko asunnossa.onnea ja usko pois se menee ohi (kämppä kannattaa remontoida sirren vasta kuntoon kun on aivan varma että koira on rauhoittunut, säästää rahaa... :) )

Äänestä

Meidän dopperimme söi auton sisustan,teki betoniseinään reiän, Ja se kaikki muu tuhoaminen...ah niin tuttua. Koira on vilkas joten se tarvitsisi koko ajan jotain puuhaa. Ennenkuin joudutte jättämään sen yksin suosittelen väsyttämistä. Eli lenkille tai jos on mahdollista antakaa juosta itsensä läkähdyksiin. Voitte kokeilla myös tuhottaviin kohteisiin sitruunaa tai pippuria !Myös siedätyshoito on varteenotettava vaihtoehto:Eli ulos autosta tai talosta ja hetken kuluttua takaisin. Jos koira tuhoaa jotain,toruminen ja sama uudestaan...Koira on saatava kiinni teosta muuten se ei ymmärrä enää mistä sitä rankaistaan !

Äänestä

Olet tuossa saanut jo kaikenlaisia neuvoja, ihan käypiä kyllä mielestäni. Meillä ongelma oli tuttua pentuaikoina ison koiramme kanssa. Sehän on tietenkin selvää, ettei joka perheessä kun koira otetaan (tai yksinäinen ihminen ottaa), sen koiran kanssa voi koko aikaa olla.Kun ei ole sitä koiruuslomaa 9 kk (olis muuten hyvä juttu). Itsekkin kävin töissä, ja koira joutui jäämään yksin siksi aikaa.Edellinen koiranikin oli päivät yksin töissä ollessani, mutta hänen kanssaan minulla ei ollut mitään vastaavia ongelmia, kuin tämän nykyisen kanssa pentuaikoina.

Ja herra kyllä tuhosikin huushollini uuteen uskoon. Käytin aina pitkillä lenkeillä ennen lähtöäni, mutta koskaan ei tiennyt mitä vastassa oli kun kotiin tulin. Siinä sitä pikku hiljaa silmä oppi rekisteröimään ne asiat, jotka koetti pitää koiran ulottuvilta poissa. Kokeilin kaikki hetkeksi yksin jättämiset, ja palaamiset - kiittelemiset ja torumiset. Selkäni kääntäessäni kotona ollessani koira saattoi olla jo jotain tuhoamassa valtava tekemisen riemu rinnassaan.

Autostakin herra söi yksin ollessaan vaihekepin pään - onneksi ei rikkonut kuitenkaan muuta.Sitten keksin kuonokopan käytön autossa yksin jäädessään. Se tietenkin tepsi - ei tuhonnut autosta enää mitään. Aloin soveltamaan sitä rangaistuskeinonan kotona ollessani kun koira riehaantui tuhoomaan jotain. Eli siis kun teki läsnä ollessani pahoja, eikä totellut käskyäni, laitoin kuonokopan vähäksi aikaa ja toruin. Koira oppi hyvin nopeasti, että kun kuonokoppa ilmaantuu, kannattaa olla kiltti poika.Mutta painotan, ettei kuonokoppaa saa pitää, kun jätät koiran pitkäksi aikaa yksin - se on epäinhimmillistä, ja olen kuullut myös, että koirasta saattaa tulla vihainen.Lyhyeksi postumisajoiksi voit sen laittaa - meidän koiralle se ei haitannut mitään. On nyt lähes 10 v. vanha, ja mitä hyväluonteisin ja kiltein.

Se ei tietenkään poista sitä ongelmaa, että jos koira on 8 - 9 tuntia yksin päivittäin. Siinä ei auta muu kuin katsastaa se koti, mitä se kaveri voi poskeensa pistää, ja yrittää ehkäistä sitä ennakkoon. Meiltä meni kolmesta kohtaa seinät, huonekalujen reunat pyöristyivät, vesisänky hajosi, patterien termostaatit irtosivat, muutamat sähköjohdot, puhelinvastaaja...jne. Siinäpä pieni lista alkuun... Seinätkin joita tykkäsi pureskella hölväsin milloin milläkin aineella - kaikki maistui hyvin. Ajattelin jossain vaiheessa, että tämä on ihan hullu, täysin vinkasahtanut luonne, mutta kun se eläinrakkaus kuitenkin aina voitaa...

Lopettihan se sitten onneksi kun ikää tuli (ja järkeä)noin pari vuotiaaksi mennessä sen tuhoamisen. Tietysti jäihän meidän pojalle intohimoja sieltä nuoruudestaan, mutta onneksi ei mitään sellaista mikä tuhanseja euroja maksaa. Meillä on edelleenkin kaappien ovessa estot, ettei kaappeihin pääse yksin ollessaan. Ja lapsen huoneen ovi on lukossa, koska se kiinnostaa vaikka kuono jo harmaita karvoja kasvattaa. Ja ruokia on turha jättää hellalle, jos joutuu olemaan pari tuntiakin poissa. Herra on syönyt kyllä joka murun, ja "tiskannutkin" kattilat valmiiksi.

Viimeiseksi - joku tuossa kertoikin, että laittaa koirat eteiseen yksin ollessaan. No minä en omalta kohdaltani sellaista oikein hyväksy, että pieneen tilaan (vai onko sitten iso)koira jätetään. Voihan siihen ratkaisuksi asentaa huoneiden oville portit, jonne ei ole lupa mennä. Niin tehtiin meilläkin aikoinaan, eka portti oli vain niin heiveröinen että koira pisti siitä päänsä läpi.

Kyllä se siitä ajan kanssa rauhoittuu - kun hermot vaan pitää. Palkinto siitä sinulle sitten lopussa seisoo - ei mitään ihanampaa kuin vanha koira, joka on hioutunut sinuun täydestä sydämestään.

Äänestä
  • minunkin saku/belgi risteytys oli saman ikäisenä ihan rasittava tuhooja. Meillä auttoi tietyn rytmin toteuttelu. Koira oppi nopeasti että aamulla lenkille ja sitten söin itse aamupalan ja lähdin töihin. Koiralle jätin aina ruokakupin kun lähdin. Nykyään oikein odottaa että milloin minä lähden, kun silloin saa ruokaa. Myös lelut ja luut auttoivat...meni monta tuntia niitä järsiessä.
    Ensin olin pieniä aikoja poissa ja kehuin kun ei ollut mitään ehtinyt tuhoamaan. Jos jotain oli tuhonnut haistatin sillä tuhotun esineen/paikan ja sanoin ei.
    Ihmeen nopeasti meillä tuo tuhoamiskausi meni ohi. Olin jo välillä todella epätoivoinen ja valmis luopumaan koirasta. Myös häkkiin laitto tai tuo kuonokoppa voisi ainakin lopettaa tuhoamisen, mutta koiran kannalta ikävä ratkaisu.
    Siivosin myös kaikki tavarat sen ulottuvilta ja jätin suht tyhjään huoneeseen sen. Rajasin koiran alueen vain muutamaan huoneeseen.
    Tuossa näitä vinkkejä, meillä onnistui näillä :)

    Äänestä

Huuuurrrrjan paljon kiitoksia vastauksista ja vinkeistä!!:)Tänään koimme yllätyksen,lähdimme kotoa,koirat jäivät keskenään,luita järsimään,tulimme takaisin kotiin muutaman tunnin päästä,ja ajattelimme jo paluu matkalla että mitähän poika on nyt keksinyt tuhota,mutta...EI!!Mitään ei ollut tuhottu,lukuunottamatta muutamaa tiskialtaasta varastettua kuppia,ja oli nuollut ne,mutta tämä ei niin vaarallista ole!En keksinyt muuta selitystä kuin että tästä se lähtee:)toivottavasti!Olimme jo epätoivoisia,ja puolisoni olisi ollut jo valmis luopumaan rakkaasta koirastamme:(Kiitos paljon vastanneille,lisää saa tottakai tulla.Ja älkää hyvät ihmiset ostako koirillenne "koira karkotetta" ei mitään tehoa, ainakaan meillä.Ja oli hienoa kuulla myös Teidän kokemuksianne! Kirjoitelen taas lisää jos ilmenee ongelmia:)!Hyvää joulun odotusta kaikille koirille ja omistajille:)

Äänestä

sänkyä oli tuhottu :(!!! voi ei.. :(

Äänestä
  • Kyllähän ne aina jotain keksivät, mutta se vähenee pikkuhiljaa...ei kannata luovuttaa !=) Tsemppiä! Ei se ikuisesti jaksa olla täystuho!!

    Äänestä

Minä olen itse ainakin kuonokopan vankkumaton kannattaja. Aina pentu ei tuhoa eroahdistuksesta vaan jo senkin takia, että sillä on tylsää. Tai mahdollisesti, että sillä on aiemmin ollut tylsää ja se on silloin tuhonnut ja oppinut siinä sivussa, että tuhoaminen on kivaa puuhaa yksinollessa. Jotta tuo käytös saataisiin sammutettua, kuonokoppaa pitää pitää yksinollessa yleensä vähintään kuukauden ajan. Kuonokopan on oltava sellainen, että koira pystyy juomaan se päässään ja mahdollisesti myös oksentamaan, jos tarve tulee. Eli sellainen nylon-mallinen ei kelpaa, kun koira ei saa suutaan auki vaan metallinen tai muovinen häkkyrä on parempi.

Hyvin istuva kuonokoppa ei myöskään haittaa koiraa millään tavalla. Se on ihan puppua, että koira tulisi kuonokopasta vihaiseksi. Jollakin on nyt mennyt syy-seuraus-suhteet päälaelleen... Koira voi siis pitää koppaa hyvin 8-9 tuntiakin.

Kopan kanssa koira siis oppii, että yksinollessa nukutaan eikä touhuta omiaan. Meilläkin koira on alkanut kopan käytön jälkeen menemään oma-aloitteisesti omalle sängylleen huomatessaan, että teemme lähtöä jonnekin ilman sitä. Ja muutama onnistunut kopaton yksinolokin on jo takana. Vielä kuitenkin jatketaan varmuuden vuoksi kopan kanssa.

Aktivointia ei muuten silti kannata unohtaa. Aina ei sitä aktivointia aamulla ehdi, mutta yleensä sekin riittää, että koira oppii luottamaan siihen, että kunhan vaan mamma ja pappa tulevat illalla kotiin, pääsee pitkälle lenkille ja puuhastelemaan jotakin...

Äänestä
  • ...onko kellään kokemusta kuonokopasta, jos kotosalla on KAKSI pentukoiraa??? Miten suhtautuvat kuonokoppiin, ja voivatko vahingoittaa toisiaan, jos molemmilla on kuonokopat 8-9h/pvä?

    Äänestä

Vähän jälkijunassa minä, mutta mielenkiintoinen keskustelu, en malta olla kirjoittamatta omaa näkemystäni asiasta.

Koiran rotu ja muut luonteenpiirteet eivät kirjoituksesta selviä, mutta... Hyvin monet tämäntyyppiset ongelmat johtuvat eroahdistuksesta tai siitä, että koiralla on yksinkertaisesti liikaa energiaa. Pitäisi siis miettiä kummasta on kysymys.

Onko kyseessä muuten hyvin toimintatarmoinen yksilö? Saako se tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä? Turhautunut koira yrittää pitää huolta omasta mielenterveydestään kehittämällä itselleen tekemistä. Jos on, niin silloin olisi hyvä kiinnittää huomiota, ei ainoastaan fyysiseen liikuntaan vaan myös henkiseen aktivointiin. Ei lisää aktivointileluja ja luita koiralle, vaan totuttaa koira siihen, että omistaja on se jonka kanssa puuhastelolaan juttuja (vaikka sitten niiden lelujen kanssa) yhdessä, eikä yksin. Aktivointia ja uusien asioiden opettelua omistajan kanssa; temppuja, tottelevaisuutta, jäljestystä jne. Ja pyrkisin itse siihen, että asioiden opettelu kuluttaa paljon koiran "ajatusenergia" eli ei pakotteita vaan koira joutuu miettimään, mitä omistaja haluaa sen tekevän.

Vai onko kyse eroahdistuksesta? Kulkeeko koira sisällä koko ajan perässä, tunkeeko se vessaankin mukaan ja pitää ihmisen koko ajan silmissään. Onko se "läheisriippuvainen"? Toiset suosittelevat DAP:ia, toiset joitain luontaistuotevalmisteita (kysyä voi eläinhomeopaateilta). Ne ovat kuitenkin tietysti vain ensiapua ja oireiden hoitoa, eivätkä poista ongelman syytä. Yksinolon harjoittelu voidaan alkaa toiseen huoneeseen sulkemisesta, ihmisten ollessa kotona. Lähtemisharjoitukset aloitetaan takin ja kenkien päällelaittamisesta (sitten riisutaan ja jatketaan kotirutiineja). Seuraava askel on ovelle kävely. Vasta tämän jälkeen aletaan harjoitella sitä, että mennään ovesta ulos ja välittömästi takaisin. Sitten edetään sekunteihin oven takana jne. Vuosi sitten tein tämän savotan oman koirani kanssa (1,5 vuotias uusi koira, ei ollut aikaisemmin ollut yksin kotona ja huusi yksinollessaan).
Minulla oli vapaata 2 viikkoa ja siinä ajassa oli pakko päästä tavoitteeseen tai en pystyisi koiraa pitämään. Harjoituskertoja kymmeniä päivässä eli kovaa työtä. Edistyminen oli kuitenkin nopeaa. Etenimme takkiharjoituksista parissa päivässä siihen, että menin juoksin portaat alempaan kerrokseen ja takaisin, sitten portaat alas ja hissillä ylös, sama toisinpäin, hissillä kellariin, parin minuutin odotus ja takaisin, pyykkien vienti jne. 4 päivän kuluttua koira oli yksin jo tunnin. 2 viikon kuluttua olimme tavoitteessa. Koira on hiljaa kotona huolimatta ajasta. Tämän esimerkin kirjoitin siksi, että ei saa edetä vaatimuksissa liian nopeasti. Lastakaan ei vaadita aakkosten oppimisen jälkeen lukemaan läpi Tuntematonta sotilasta, puhumattakaan Kafkasta tai Dostojevskista. Askel kerrallaan siis.

Vielä ensiapuja eli tuhoamismahdollisuuksien vähentämistä... Niinhän (jälleenkerran) toimisimme lasten kanssakin. Jos murrosikäinen lapsesi on juonut alkoholipitoiset juomasi jäädessään viikonloppuna yksin, luulen suurimman osan vanhemmista piilottavan kyseiset juomat seuraavan kerran kun nuori jää viikonloppuna yksin. Samaa periaatetta noudattaen...
Miksi ottaa koiraa mukaan autoon, jos siellä yksinolo on ongelma? Itselläni ei ainakaan ole niin paljon rahaa, että olisi varaa uusituttaa auton sisustusta yhtenään. Ottaisin koiran mukaan autoon vain silloin kuin olemme yhdessä menossa jonnekin (eli treeneihin, eläinlääkärille jne.) jolloin koira ei ole autossa yksin.

Ja jossain edellisessä vastauksessa pidettiin julmana koiran pieneen tilaan sulkemista. Esitän tähän eriävän mielipiteeni. Koirani ovat aina olleet rajatussa asunnon osassa, eivätkä kärsi siitä. En usko koiran välittävän nukkuuko se yhdessä huoneessa vai koko asunnossa (siis onko ympärillä tilaa 10 vai 100 neliötä). Itse en riskeeraisi koko asunnon sisustusta tuossa tilanteessa, vaan rajaisin tilan tehokkaasti ja siirtäisin sieltä pois sellaisen, mitä en tahtoisi rikottavan. Jos kyseessä ei ole jättirodun edustaja (tai asunnossa ei ole montaa huonetta) niin myös boksi on mahdollinen (tai "leikkikehä"). Jos yksinolot eivät ihan tolkuttoman pitkiä ole, niin koiralla ei ole boksissakaan mitään hätää (boksi on siihen tottuneille koirille turvallinen pesä, johon ne menevät nukkumaan omatoimisesti jopa perheen ollessa kotona *ehättää lisäämään, ennenkuin joku kettutyttö karahtaa takajaloilleen*).

Toivottavasti pääsette ongelmasta eroon, kallista moinen koiran huvi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RPO kirjoitti:

Meillä ongelmana on tuhoaminen;ja aivan sietämätön että toivoisin vastauksia koiran omistajilta joilla samanlaista ongelmaa kuin meillä:)!Ja vinkkejä paljon kaikilta.Koiramme on vähän yli puolivuotias,ja ongemina ovat seuraavat asiat:koira ei tarvitse jättää kuin vartiksi yksin niin auto on tuhottu,penkit syöty,ovea repinyt jne. Ja toinen koira on ollut aina autossa mukana,ja luita on jätetty siksi aikaa,mutta mikään ei tunnu tehoavan. Kotona yksin jäädessään (toinen koira silti kaverina) repii sänkyä,hyppii pöydälle,ja tuhoaa tavaraa (tästä opittu että mihinkään ei jätetä tavaroita,toisaalta rasittavaa aina alkaa laittamaan paikat kuntoon vaikka poistuisimme vain viideksi minuutiksi.Luita on jätetty ja luulisi toisen koira kaverin vaikuttavan asiaan,mutta ei vaikuta millään lailla.WC:n ovenkin ja muutkin ovet aukaisee helposti,ja levittää tavarat pitkin poikin.On ruualle perso,voisiko tätä hyödyntää jotenkin koiran yksin jäädessään,muuta kuin aktiivipallo.Muuten kun ollaan itse kotona,on helppo koira,mutta hyppii pöydille kielloista huolimatta ja kokeilee paljon.Ymmärrän että koira on vielä silti kovin nuori,mutta olisin todella kiitollinen jos saisin mahdollisimman paljon vastauksia,tähän meidän ONGELMAAN,ja kommentteja jotka ovat kokeneet samanlaisia tilanteita,koira kun on oikeasti aivan mahdoton tuhoaja.Suuri kiitos jo etukäteen vastanneille!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu