Onko hallituksessa yhtään

etsilleee

oikeaa keskustalaista, eipä taida. Eniten ääniä keränneet piirit jäivät mopen osaan,ei mistään vaativimmista tehtävistä edes keskusteltu, vähiten ääniä keränneet eteläiset piirit saivat paikat, olivatko muut piirit nuorekkaanpia, eivät ainakaan näytä, täälläpäin äänestäminen tuntuu turhalta, otetaanpa opiksi ja jäädään kotiin seuraavissa vaaleissa.

10

<50

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sussut

      Nämähän on kaikki niitä siinä surkeassa Kiviniemen hallituksessa mukana olleita , jota kokoomus niin kiitteli, kun keskustan kannatus niin laski.

    • Pohjoispohjanmaalta

      Vaikeuksia tulee tälle Sipilän hallitukselle sillä sanonta "kepu myy vaikka oman mummonsa" pitää paikkansa. No jos ne ei osaa pitää puoliaan jotka saa eniten ääniä niin se on kepu politiikkaan alistamista.´, eli yksi päättää ja tämähän on uskonlahkoissa tyypillistä.

      • MNBVGHJUYTDS

        Sinähän olet järjestänyt Kepun hautajaisia jo kolmekymmentä vuotta.


    • Hyvästikepu

      Näyttää todella surkealta näin vanhenpana keskustalaisena,jos olet lähellä kuuttakymmentä,keski-suomesta,etelä tai keski-pohjanmaalta,olet ulkona nyky keskustassa.
      Sipilän ja hänen hovinsa valinnat ministereiksi ovat oikeistosiipeä keskustasta,lähellä kokoomusta.Taisi tulla puolueen vaihto,tämä puolue ei ole enää minun puolueeni,tehköön vaalityötä seuraavaksi joku muu.
      Ei ole helppoa jättää asiaa mihin on elämänsä uskonut,pitää katsoa sirpaloituuko keskusta ja löytyy vielä oikea myös huonompiosaisten asiaa ajava keskipuolue.
      Vaikeuksia tulee jokatapauksessa pitää puoluetta kasassa,on senverran suuri siirtymä oikeiston suuntaan.

      • Tepi199000

        Puumalaa toivoin ministeriksi, mutta Berner menikin oikealta ohi. Sitä ihmettelen.


      • Mitä ihmeen oikeistosiipeä? Eihän perinteisesti Moskovassa ramppaavilla kepuilla edes ole mitään oikeistosiipeä. Kaikki seisovatkin Venäjälle päin kallellaan.

        Pääministerinä on entinen tehdastyöläinen.
        Elinkeinoministerinä on työläistaustainen entinen varaosamyyjä.
        Kuntaministerinä on vasemmistohenkinen entinen katuteatteriaktivisti.
        Maatalous- ja ympäristöministerinä on vasemmistohenkinen ”satuhassi”.
        Perheministerin äitiysvapaan sijaisena on sukupuolineutraali diplomisosialisti.
        Liikenneministerinä on vasemmistohenkinen sairaala-aktivisti.

        Vaikka olit väärässä, kommenttisi oli hauskaa luettavaa. Tuntuu nimittäin aina mukavalta, kun taas yksi umpikepu on kyllästynyt puolueeseensa. :D


      • Tepi199000 kirjoitti:

        Puumalaa toivoin ministeriksi, mutta Berner menikin oikealta ohi. Sitä ihmettelen.

        Mitäs ihmettelemistä siinä on? Sipilä on häikäilemätön oman edun tavoittelija, joka haistoi Bernerin tuovan ääniä. Totta kai Sipilä teki kaupat salkusta hänen kanssaan.


    • miskaP

      Luulenpa että keskusta repeää puolueena kahtia. Ei perinteinen keskusta maakunnan miehineen hyväksy miljonääri-Sipilän kokoomuspolitiikkaa. Taisi olla oikeiston pitkän tähtäimen suunnitelma saada Sipilä kepun johtoon, helpottamaan EU liittovaltio, nato kehitystä

      • Pitäisi_uskoa_jo

        Sitä saa mitä äänestää. Täytyy analysoida ja tutkia tarkemmin ehdokkaat eikä hurmoksen päällä ollessa ja samaistumistarpeen iskiessä tule jäädä kritiiköttömäksi.

        Kaikki ne, joilla on ammatillista osaamista viestinnästä ja psykologiasta tunnistivat Sipilässä kovan oikeistolaisen ihmisen, joka piiloutuu uskonnon ja isänmaan taakse, mutta on valmis syömään sanansa ja ajamaan vain rikkaiden asiaa.

        Ja pitääköhän Sipilän ilmoituskaan paikkansa, että neljän vuoden päästä hän lähtee politiikasta. Varmaa on, että Sipilän konsteilla "Suomi Kumoon" on todennäköisempää kuin kuntoon.


    • Etsillee

      Kiukuttaa niin peevelisti kun parhailta voimilta puolueessa vietiin tilaisuutensa, niiltä jotka olisi osanneet jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe