Maria Lohelakin kielsi kaikki entiset puheensa

Persut näyttävät olevan aivan häikäilemättömiä pettureita. Juuri sellaisia seteliselkärankaisia, joiden moraalia Veikko Vennamo aikanaan haukkui.

Maria Lohelakin selittää aivan pokkana, ettei hän ole enää ollenkaan samaa mieltä esimerkiksi maahanmuutosta ja pakkoruotsista kuin ennen vaaleja!

http://yle.fi/uutiset/lohela_ei_halunnut_puhua_vanhoista_muslimikirjoituksistaan__nyt_kirjoitetaan_uusia_historian_lehtia/8029527

Jos persujen kannatus on seuraavassa Ylen kyselyssä yli 1 %, sen puolueen kannattajilla ei voi olla aivoja ollenkaan.
1356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Rasismilla ääniä kalastellut mimmi kiistää nyt kaiken entisen? Tyypillistä soinistista kusetusta vailla mitään moraalia?!

Äänestä
  • Halla-aholaisuudesta on veto pois. Öyhötys ei kanna enää. Eiran Mestarikin sen itse tietää. Vain Hommaforumin pahimmat änkyrät jaksavat yhä uskoa.

    Äänestä

Varissuollekin tarvitaan nyt ylimääräisiä poliisipartioita? Asuuko alueella kenties muita persu-huoria?

Äänestä

Persulogiikka on ihan oma lukunsa.

Jos on saanut äänestäjien tuen rotuoppiteeseillä, niin miten äänestäjiä voitaisiin pahemmin huijata kuin sanoutumalla irti heidän vaatimuksistaan? Ei siihen riitä se, että yrittää hymyillä avohoitopotilaan ilme kasvoillaan ja vaientaa keskustelun takinkäännön syistä.

Äänestä
  • Kuten olen sanonut, Persuista ei ole jäljellä enää kuin nimi!

    Äänestä

  • Eikö toisaalta ole hyvä, että ainakin jotkut persut kasvavat aikuisiksi ja sen verran moraalisesti vastuullisiksi, että vähäsen edes häpeävät vanhoja typeryyksiään ja rasistien äänien kalastamistaan, vaikka eivät suoraan pystyisi sanoutumaan irti takavuosien tölväyksistä.

    Äänestä

  • Lohelan_punastelut kirjoitti:

    Eikö toisaalta ole hyvä, että ainakin jotkut persut kasvavat aikuisiksi ja sen verran moraalisesti vastuullisiksi, että vähäsen edes häpeävät vanhoja typeryyksiään ja rasistien äänien kalastamistaan, vaikka eivät suoraan pystyisi sanoutumaan irti takavuosien tölväyksistä.

    Ei Lohela osaa kunnolla hävetä, vaikka pitäisi.

    Äänestä

Takinkääntäjiä koko sakki! Epäluotettavia!

Äänestä
  • Olet valitettavan oikeassa.

    Äänestä

  • Kerran natsi, aina natsi. Se asia ei selittelemällä miksikään muutu.

    Äänestä

Kaikissa asioissa koko puolue kääntää takin. Joku sitten pääsee toteuttamaan etnistä puhdistusta. Pakkoruotsin vastustajana haluaa lakkauttaa varuskunnan. "Ei saa olla kielipoliittinen asia.." ja kumminkin sen perusteella halua lakkauttaa (huomaa siitä että kahdessa tunnissa ei ehdi perehtyä) lähialueelta lakkautettiin jo yksi varuskunta (ei ollut enää ajan tasalla)mutta siitä huomaa että vaikka kuinka laskee niin ei siitä voinut säästöjä tulla, sama määrä varusmiehiä sijoitettiin vain muualle samoilla ylläpitokustannuksilla ja virat siirrettiin muualle, maksettiin lisäksi muutto tukea matkustusrahoja ym jopa ne virat joista työntekijä irtisanoutui niin siirrettiin eli oalkattiin tilalle toinen toisella paikkakunnalla. Ennen tätä "pakkokäytettiin" määrärahat kiireesti esim. 2milj. Rakennus/kehitys budjetista käytettiin puolustusasemien kunnostamiseen ja rakentamiseen vaikka tiedossa ettei työtä keretä suorittaa loppun ja koko paikka lopetetaan.. Tätä pitäisi järkeistää valtion toimissa. Suurempi säästö tulee kun ei käytetä 15.000€ yhteen puuterassiin jne

Äänestä

Lohela ei peru sanojaan. Tänään hän on tämän kertonut jo useissa uutisissa mm muslimit pysykööt omissa maissaan. Hävetkää antipersut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liike kirjoitti:

Persut näyttävät olevan aivan häikäilemättömiä pettureita. Juuri sellaisia seteliselkärankaisia, joiden moraalia Veikko Vennamo aikanaan haukkui.

Maria Lohelakin selittää aivan pokkana, ettei hän ole enää ollenkaan samaa mieltä esimerkiksi maahanmuutosta ja pakkoruotsista kuin ennen vaaleja!

http://yle.fi/uutiset/lohela_ei_halunnut_puhua_vanhoista_muslimikirjoituksistaan__nyt_kirjoitetaan_uusia_historian_lehtia/8029527

Jos persujen kannatus on seuraavassa Ylen kyselyssä yli 1 %, sen puolueen kannattajilla ei voi olla aivoja ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu