Kansan itku

Mistä tiedät onko hallitus tehnyt oikeita päätöksiä? Sen tietää siitä että kansa itkee. Mitä enemmän kansa itkee sitä enemmän päätökset ovat oikeita. Niin karulta kun se kuulostaakiin.
Kaikista surkuhupaisimmalta kuulostaa vihreiden ja vassareiden itku. Itse kun eivät kyenneet olemaan hallituksessa edes puolta hallituskautta. Eivät kyenneet saamaan siellä mitään aikaiseksi.
heitä on suurelta osin kiittäminen suomen nyky tilasta.
Itku siitä että vähäosaisia riistetään ja rikkaita suositaan on täysin naurettava. On luonnollista että ihmiset joita eniten joudutaan avustamaan, eniten myös kärsivät.
Ihmiset joita rahallisesti ei tarvitse avustaa, ei heiltä myöskään ole mitään pois vietävää.
Näin minä asian ymmärtäisin.
Lopetetaan turhanpäiväinen itku ja annetaan uuden hallituksen tehdä työnsä.
Taloudesta tietämättömiä poliitikkoja sielä enää ei ole, joten on se edeltäjäänsä parempi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Opiskelijoiden poru on suorastaan alhaista. Opiskelun jälkeen vaaditaan kohtuutomia palkkoja kun on kerran opiskeltu Ja yhteiskunta maksaa. Velaksi hankin itsekin ammatipätevyyden ja lainan maksoin takaisin ajallaan. Oli selvää ettei vanhemmat maksa penniäkään opiskeluihin jo siksi että olen tyttö, samoin oli selvä etten peri maata enkä kiinteistöä koska olen tyttö.
Palkoja on laskettava ne eivät ole enää opiskelijan velkana josta on saatava takasin maksuun tuottoa.
Palkoihin 40-60 % laskua ihan vaan ja HETI.

Äänestä

Kyllä palkkoja pitäisi laskea mielestäni monessakin ammatissa ja paljon on töitä joita ilman palkkaakin voisi tehdä.
Me heitämme paljon rahaa hukkaan.
Sen yksinkertaisesti on loputtava!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KaarloKOK kirjoitti:

Mistä tiedät onko hallitus tehnyt oikeita päätöksiä? Sen tietää siitä että kansa itkee. Mitä enemmän kansa itkee sitä enemmän päätökset ovat oikeita. Niin karulta kun se kuulostaakiin.
Kaikista surkuhupaisimmalta kuulostaa vihreiden ja vassareiden itku. Itse kun eivät kyenneet olemaan hallituksessa edes puolta hallituskautta. Eivät kyenneet saamaan siellä mitään aikaiseksi.
heitä on suurelta osin kiittäminen suomen nyky tilasta.
Itku siitä että vähäosaisia riistetään ja rikkaita suositaan on täysin naurettava. On luonnollista että ihmiset joita eniten joudutaan avustamaan, eniten myös kärsivät.
Ihmiset joita rahallisesti ei tarvitse avustaa, ei heiltä myöskään ole mitään pois vietävää.
Näin minä asian ymmärtäisin.
Lopetetaan turhanpäiväinen itku ja annetaan uuden hallituksen tehdä työnsä.
Taloudesta tietämättömiä poliitikkoja sielä enää ei ole, joten on se edeltäjäänsä parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu