Riittää että tietää sen verran kuin sika satelliitista
Ministeripätevys
Kuhannyttotean
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Totta. Mutta pitää paikkansa vain silloin, kun kyseessä on persu eli soiniuskovainen.
Soinin ykkösketju ei vakuuta meriiteillään. Toki voivat onnistua tehtävissään, mutta todennäköisyys on samaa luokkaa kuin Ladan voittaminen hyvän tuurin arvasta. Hallituskauden jälkeen persupuolue kutistuu kärpässarjaan SEP.n seurauksi.
Soini valitsi persuministereiksi kaikkein ruskeakielisimmät lipojansa, muuta "pätevyyttä" ei tarvittu??
Vasemmistoliiton viime vaalikaudella olleita ministereitä olivat Arhinmäki ja Kyllönen. Mitkä olivat heidän meriittinsä ja osaamisalueensa. Kun niitä vertaa niin persujen miniterit tuntuvat oikein päteviltä verrattuna edellisen kauden ministereihin.
Persuissa riittää vähempikin. Linström on hyvä esimerkki. Osaakohan se latinalaiset aakkoset?
Saapas on viisas persumistereihin verrattuna.
Tunnen Lindströmin erittäin hyvin ja oma etu on ollut hänellä kaikesta hehkutuksesta huolimatta aina tärkein. Törkeimmät tekonsa Linström on tehnyt paikallisosastossaan sysäämällä syrjään kilpailijoikseen kokemansa pätevimmät persujen naisaktiivit. Jäljelle jätettiin nöyrä kahvinkeitto-osasto, joka ei asetu missään tilanteessa Lindströmin uraa vaarantamaan. Itse asiassa Soini on harrastanut samaa varmistaakseen yksinvaltansa.
Lindström todellakin taitaa politiikan likaisen puolen, vaikka onkin äärimmäisen taitava peittelemään jälkiään. Ja niin, Lindströmin osaamisesta saatte hyvän kuvan, kun tutustutte hänen allekirjoittamiinsa eduskunta-aloitteisiin. Monesti ei edes perustuslailla ole ollut mitään merkitystä, kun Lindström on halunnut nuolla omaa äänestäjäkuntaansa.
Kiitos asiallisesta ja rehellisestä kommentista.
Sekopäät olivat suosiossa persujen ministerivalinnoissa.
Mutta eipä siellä paljon muita olekaan.
Kyllä sika enemmän tietää satelliitista kuin Lindström lakiasioista.
Ministerille ei ole pätevyysvaatimuksia. Hyvä olisi, jos ei pelkäisi ajatella.
Pelkkä soiniuskovaisuus ei pätevöitä ketään ministeriksi. Ei edes naistenvihaaja Lindströmiä.