Tuli jytky

homppei

Tästä alkoi kurjuus ja pientenihmisten sorto, neljä vuotta , niin taas jytkähtää.. ja persujen kannatus loppuu .. kyllä kansa muistaa

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zen-suuri

      Ilta-sanomat sulki keskustelun tästä aiheesta. Soinin blogi on kiinni. Persujen fb-sivut ilmeisesti yhä kaatuneet raivostuneiden äänestäjien palautteesta. Onneksi on näitä vapaita palstoja, joilla voi keskustella rauhassa tällaisestakin asiasta.

      • NythänSeJytkyTuli

        Ilta-Soini-Sanomien Ulla Appelsin on kiitollisuudenvelassa Soinille ja haluaa pönkittää fasismia kaikin tavoin. Soini on SSS-miehineen vallannut hallituksen ja hitaimmat tajuavat vasta nyt, mitä se merkitsee vaikeimmassa asemassa oleville puolustuskyvyttömille ihmisille. Suurpääoman ja rikkaiden etujen puolustaminen on saavuttamassa huippunsa eikä kurjuuden levittämiselle näy loppua.


      • SSSarvopohjalta

    • toivossaelävä

      Toivottavasti nyt tapahtyuu jo jotain hyvääkin, sillä neljä edellistä vuotta meni kiistelyyn, nimittäin hallituksessa. Kyllä Persutkin pärjää edelliselle hallitukselle, siitä' ei ole epäilystäkään. Ei nyt etukäteen haukuta ja moitita kun hallitus on vasta nimitetty. Edellisestä hallituksesta vaihtui suurin osa neljän vuoden aikana, mutta eteenpäin vaan porskuteltiin.
      Olethan suomalaisten puolella, joten käyhän kansalaisaloite sivulla ja allekirjoita aloite maanmyynnin kieltämisestä ulkomaalaisille.

      • LueHallitusohjelma

        Miten niin etukäteen? Hallitusohjelma on julkaistu, ja se on hirveä. Se leikkaa köyhiltä, puolustuskyvyttömiltä ja vähäosaisilta ja antaa hyväosaisille. Persut ovat saaneet kehuja kun ovat niin yksituumaisesti muiden porvaripuolueiden kanssa mukana tässä tavallisten suomalaisten kyykyttämisessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe