Helsinki 30.5 uusi synnin teon muoto

Puhuja PM varoitti kasvamasta saaduista lahjoista 1 opillisissa kysymyksissä ja 2 jopa siitä ettei kasvattaisi siinä että olisimme erityisen hyviä lähimmäisen nostajia ja kantajia.

Missä ja miten tätä ilmenee siionissa? Kuka on itsessään kasvanut lähimmäisten nostajana ja kantajana? Onko uskovaiset alkaneet tällä kilpailemaan vai mistä on kyse?

Varsinkin tuo jälkimmäinen synninteon muoto oli mulle aivan uusinta uutta.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

seuroja netistä, mutta vain puolella korvalla; samalla nimittäin leskelin Juha Sipilän ja keskustan historiaa. Noita ajatuksiasihan voisi kommentoida, mutta nyt kuuntelemme seuroja Oulusta.

Äänestä

Mihin olette kasvaneet noita iänikuisia seuroja kuuntelemalla?

kertokaa pari esimerkkiä.

Raamattu kehoittaa kasvamaan täyteen miehuuteen, eli joksu on loputtava se vaunuissa makaaminen ja tutin takaa hokeminen.

Äänestä
  • elämässä olla joitakin asioita, joihin takerrutaan.

    Osa ihmisistä on vain kiinnostunut uskonasioista ja iäisyysasioista. Silloin sopii kuunnella seuroja. Ainahan seurojen kuuntelu lohduttaa. Monesti kuunnellessa herää myös ajatuksia, joita sitten mielessään pohtii ja joista voi keskustella myös naapureiden ja ystävien kanssa.

    Joku toinen voi olla kiinnostunut urheilusta, vaikapa niinkin älyvapaasta lajista kuin jääkiekosta. Silloin on aivan henki ja elämä, meneekö se saatanan mustalude maaliin vain ei.

    Äänestä

  • Täytyyhän_sitä kirjoitti:

    elämässä olla joitakin asioita, joihin takerrutaan.

    Osa ihmisistä on vain kiinnostunut uskonasioista ja iäisyysasioista. Silloin sopii kuunnella seuroja. Ainahan seurojen kuuntelu lohduttaa. Monesti kuunnellessa herää myös ajatuksia, joita sitten mielessään pohtii ja joista voi keskustella myös naapureiden ja ystävien kanssa.

    Joku toinen voi olla kiinnostunut urheilusta, vaikapa niinkin älyvapaasta lajista kuin jääkiekosta. Silloin on aivan henki ja elämä, meneekö se saatanan mustalude maaliin vain ei.

    Juuri näin, osa on vain kiinnostunut USKONASIOISTA?
    Yleensä he ovat teologian opiskelijoita. Se kuuluu pastorien opinto- ohjelmiin.
    Kristitty taas on kiinnostunut Jeesuksesta, ja tutkii sitä miten Hän eli, ja toimi, jotta voisi seurata Häntä. (Matt. 28; 20).
    >>Monesti kuunnellessa herää myös ajatuksia, joita sitten mielessään pohtii ja joista voi keskustella myös naapureiden ja ystävien kanssa.** Ihanko totta? Lestadiolaisethan yleensä sanovat, että usko on henkilökohtainen asia, ei siitä puhuta muiden kanssa.
    Ajatus on todella pakanallinen, koska se vie helvettiin, sinne päässee tekemättä mitään (Matt 10;32,33).
    Meille kristityille taas se on ilo ja velvoite, julistamme ilouutista kaduilla ja katuvierillä.
    Millä kompetenssilla puhut jääkiekosta?
    Se on miiesten laji, älä tule laatikkoon, voit kaatua?
    Kumpi on lähempänä saatanaa, lastenne raiskaus, valehtelunne, tupakka vai mikä?
    Miten selität sen, että täällä pohjoisessa lestajoukkueet vievät junioreilta peli ja harjoitteluaikaa, varaamalla kaiken mahdollisen itselle, sekä omille sarjoilleen.
    Häpeä edes.
    Kes.

    Äänestä

###
Missä ja miten tätä ilmenee siionissa? Kuka on itsessään kasvanut lähimmäisten nostajana ja kantajana?
###

ehkä kyse siitä, että kun joku uskovainen alkaa vikoilla lähimmäisensä elämistä ja olemista - vaikkapa nyt tekee korvakoruista tai niiden puuttumisesta autuuden ehdon/tunnusmerkin - niin siinähän on kai farisealaisuuden maku: minä olen oikeassa ja sinä väärässä, minä kyllä olen oikealla tiellä, mutta sinusta riiviöstä en niinkään olisi varma. Riivi siis korvakorut korvistasi, jotta Jumalalle kelpaisit. Selkeää lakisaarnaa.

Noita toisten laillasivaltajia on kaikissa rauhanyhdistyksissä. Ehkä nyt on haluttu varoittaa siitä, että emme turhiin juttuihin poikkeaisi.

Äänestä
  • Hoitovääryydet ovat hyvä esimerkki siitä, että joku on alkanut vain oman mielensä mukaan vikoilemaan toista. Pääasiallisin syy hoitamisiin oli valtava kateus ja omien etujen ajaminen. Niillä ei ole uskonnon ja sielunhoidon hoidon kanssa mitään tekemisitä. Hoitajien neuvonantajana oli itse piru. Hoitovääryydet on edelleen selvittämättä, mutta tullaan selvittämään.

    Äänestä

  • Vääryydet kirjoitti:

    Hoitovääryydet ovat hyvä esimerkki siitä, että joku on alkanut vain oman mielensä mukaan vikoilemaan toista. Pääasiallisin syy hoitamisiin oli valtava kateus ja omien etujen ajaminen. Niillä ei ole uskonnon ja sielunhoidon hoidon kanssa mitään tekemisitä. Hoitajien neuvonantajana oli itse piru. Hoitovääryydet on edelleen selvittämättä, mutta tullaan selvittämään.

    koskaan sen enempää selvitetä. Aihe on liian arka ja vaikeasti selvitettävä ja selitettävä. Tuossa toisessa etusivun ketjussa "Suviseuramuistoja" on joissakin puheenvuoroissa pohdiskeltu asiaa. Se riittänee selvitykseksi. Viimeisetkin hoitomiehet poistuvat keskuudestamme 20 vuoden kuluessa ja sitten voidaan keksia uusia sekoilujen aihei

    Äänestä

  • Eihän_niitä kirjoitti:

    koskaan sen enempää selvitetä. Aihe on liian arka ja vaikeasti selvitettävä ja selitettävä. Tuossa toisessa etusivun ketjussa "Suviseuramuistoja" on joissakin puheenvuoroissa pohdiskeltu asiaa. Se riittänee selvitykseksi. Viimeisetkin hoitomiehet poistuvat keskuudestamme 20 vuoden kuluessa ja sitten voidaan keksia uusia sekoilujen aihei

    Sinä tuskin voit kenekään puolesta sanoa, ettei niitä selvitetä. Jokainen, jota asia koskee voi omalta osaltaa ottaa asian julkisesti käsiteltäväksi. Hoiovääryydet on vääriksi tunnustettu eikä väärintekijöitä pidetä uskovaisina. Tämähän on tällä hetkellä ainoa totuus. Tiedän ainakin yhden tapauksen, jota ei jätetä käsittelemättä.

    Äänestä

Avaajan kysymyksiin, minun tulkintani. 1. Ei ei saa lukea liikaa raamattua ja ei varsinkaan saa kyseenalaistaa lestadiolaista seurakuntaoppia. 2. Liiallista lähimmäisyyttä on pitää sorrettujen, kuten hoitokokousuhrien ja pedofilian uhrien puolta. Näitäkin suurempi synti näyttää paikoin olevan se, että pitää korvakoruja kantavan puolta.

Äänestä

Älä juo nyt enempää enää.

Äänestä

Sinänsä en ymmärrä mitä lestadiolaissaarnaaja ylipäätään tarkoittaa sanalla kasvaa. Jotakin muuta mitä ihmiset sanalla ymmärtävät. Käsite ihmisenä kasvaminen on tavallisessa kaikkien ymmärrettävässä puheessa positiivinen ilmaus. Niin myös raamatussa.
Kol. 1:10

Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. [Fil. 1:27 ]

Kol. 1:28

Häntä me julistamme, ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi- ikäisenä Kristuksen tuntemisessa. [Ef. 4:13]

2. Piet. 3:18

Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

Aikuiseksi kasvamisesta Raamatussa puhutaan eikä pikkulapsiksi jäämisestä.

2 Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi vielä kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään, [Hepr. 5:12]
3 sillä olette yhä vanhan luontonne vallassa. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät. [1. Kor. 1:11, 1. Kor. 11:18]
4 Jos yksi sanoo: "Minä olen Paavalin puolella", toinen taas: "Minä Apolloksen", ettekö silloin ole kuin ihmiset ainakin?
5 Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. [1. Kor. 4:15, 1. Kor. 9:1,2, 1. Kor. 15:1; 2. Kor. 3:3]
6 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. [Ap. t. 18:11,24,27; 1. Kor. 4:15]
7 Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.
8 Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. [Matt. 5:12; 2. Joh. 1:8]
9 Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. [2. Kor. 6:1 | Mark. 4:14-20; Ef. 2:22; Hepr. 3:6]
10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. [Room. 15:20; 1. Kor. 15:10]
11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. [Jes. 28:16; Ef. 2:20; 1. Piet. 2:6-8]
12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. [Room. 2:5,6; 1. Kor. 4:5; 2. Tess. 1:8; 1. Piet. 1:7]
14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan

Jos ollenkaan kuuntelitte lauantain puhetta oli teemana itse asiassa tämä asia, toinen kohta Raamatusta vain. ehkä puhe olisi ollut sevempi jos olisi lainattu demaarien lisäksi enemmän vaikka tätä, vai nukkuiko mieleni puheen aikana, en muista että tätä kohtaa olisi pidetty esillä.

Äänestä

Kirkko&Kaupunki 13.45.2015 Kun uskonto varjostaa
"Linjakummun mukaan hengellinen väkivalta tai sen uhka on hallintakeino, jolla ylläpidetään yhteisön jatkuvuutta ja vakautta.
Väkivallankäyttäjät eivät katso tekevänsä väkivaltaa. Päinvastoin: omasta mielestään he yrittävät tehdä hyvää kyseiselle ihmiselle ja koko yhteisölle. He saattavat puhua oikaisusta, ojentamisesta tai takaisin taivastielle ojhjaamisesta."
Ainahan voi pahentua ja ryhtyä ojentamaan toista, kun on kateellinen ja haluaa itselleen sitä mitä toisella on ja itseltä puuttuu. Voi ryhtyä veljenvartijaksi syyllistämällä jostakin ja juoruamalla ympäri kylää kaikenlaista sontaa. Kateus on yksi yleisin syy ryhtyä veljenvartijaksi. Se vain on niin, että kadehtija ei koskaan tule saavuttamaan kadehtimansa henkilön tasoa. Kuinka moni hoitaja on esim. paljastunut huo.raksi. Muistan 2011 suviseuroista erään saarnan, jossa puhuja puhui kuinka heikot pakottavat vahvemmat tekemään parannusta omista synneistään. Se on varmasti totta!

Äänestä

Tämän osion johdannossa jää peittoon se, että lauantai-illan teksti käsitteli leivisköiden saajia. Varsinaisesti väärintekijäksi paljastui hän, joka meni pois ja kätki leiviskänsä maahan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuamitäoikeintarkoitat kirjoitti:

Puhuja PM varoitti kasvamasta saaduista lahjoista 1 opillisissa kysymyksissä ja 2 jopa siitä ettei kasvattaisi siinä että olisimme erityisen hyviä lähimmäisen nostajia ja kantajia.

Missä ja miten tätä ilmenee siionissa? Kuka on itsessään kasvanut lähimmäisten nostajana ja kantajana? Onko uskovaiset alkaneet tällä kilpailemaan vai mistä on kyse?

Varsinkin tuo jälkimmäinen synninteon muoto oli mulle aivan uusinta uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu