Olin menossa Espoon Gåsgrundin saarelle maanantai-iltapäivällä 25.5, ja lähestyin saarta idästä päin, eli Ison Lehtisaaren suunnasta kun näin Gåsgrundista noin kilometrin verran itäänpäin sijaitsevan pienen Knapperskär-saaren kohdalla valtavan kokoisen aluksen, joka oli joko tankkeri tai rahtialus. En ole eläissäni nähnyt sen kokoista alusta niin lähellä Espoon rannikkoa (eli noin puolen kilometrin päässä rannikosta ja paikassa, jossa ei ole mitään satamaa lähimainkaan), joten ihmetys oli suuri, ja vaikka aurinko paistoikin lounaasta päin, eli melkein suoraan kasvoihin, ja teki esimerkiksi aluksen värin näkemisen lähes mahdottomaksi, niin olisin voinut vaikka vannoa, että siellä se alus seisoi, ja jäi lopulta Knapperskärin taakse piiloon kun kurvasin veneeni Gåsgrundin laituripaikkaan, eli saaren itäpuolelle, jolloin näköyhteys Knapperskäriin katkesi.
Parikymmentä minuuttia myöhemmin olin kävellyt Gåsgrundin länsipäähän, mutta silloin alusta ei enää näkynyt Knapperskärin kohdalla, eikä muuallakaan. Länsipäästähän on hyvä näköyhteys pitkälle eteläänpäinkin. Tarkastin Marinetrafficista melkein samantien, että mitään isoa alusta ei pitäisi ollakaan lähimaillakaan Eli näinköhän minä noin kolmikymppinen nuorimies (joka aina veneilee selvinpäin) sittenkin näkyjä, vai mihin se laiva sieltä hävisi....

Vastaukset 1
Vanhimmat
ilmeisesti kenelläkään ei ole sanottavaa tähän