Soini ei uskalla tehdä ulkoministerinä mitään

Soinin lausunto Venäjän määräämistä matkustuskielloista oli outo.

MTV:n haastattelussa hän työnsi koko asian EU:n hoidettavaksi ja muissa uutisissa selitteli, ettei Suomi aio sanoa Venäjälle asiasta yhtään mitään.

Iltalehti: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053019779391_uu.shtml

Soini on neljä vuotta hokenut, että Suomen on hoidettava suhteita Venäjään kahden kesken, kierrättämättä joka päätöstä EU:n kautta, mutta siinäkin asiassa Pullukka käänsi takkinsa, kun ministerin palkka alkoi juosta. Jopa sosialisti Tuomioja sai joskus suunsa auki, kun Venäjä teki diplomaattisia hyökkäyksiä Suomea vastaan.

Mitä me teemme mykällä ulkoministerillä?
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Soini ei ole koskaan tehnyt mitään, hän on näitä Espoon valkoviinin litkijöitä. Aika on mennyt sloganien keksimiseen malliin : missä persu, siellä tuho. Toinen asia missän on kunnostautunut on pöydän pyyhintä jäniksenkäpälällä.

Äänestä
  • Ketuttaako noin pahasti no voi voi, kyllä se siitä.

    Äänestä

  • Viime hallitus kaudella kokoomus oli tuhooja joten tuhooja jatkaa mihin jäi. Supedo taas siellä missä on tuhoa saadaan aikaan.

    Äänestä

Soini kerrakin realistinen ja vertasi eu:n lisäpakotteisiin Minskin sopimuksen aikana, joka oli idioottien ajama.
Pitäisi tietää kuka ja mitkä maat kunnioitti Ukrainan kansalaisten tahtoa.
(länsi-Ukrainassa pelossa äänesti 52%:tia ja siitä vain 42%:tia Poroshenkon kannattajia. (Nyt vain murto-osa, fasistilakien jälkeen)

Äänestä

Euroopan Unionissahan on jo "ulkoasioita" hoitava henkilö. Suomi on Euroopan Unionin jäsenmaa eli ulkoasiat hoituu sitä kautta.
Suomi pärjäisi vallan hyvin ilman ulkoministeriäkin kun avoimesti toimittaisiin muskettisoturien tapaan:
"yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta".

Leukamoottoreita tarvitaan vain poliittisen muodon vuoksi, asiat ovat jo päätetty EU:n suljetuissa kammareissa (kabineteissa) suurten jäsenmaiden (lähinä Saksa ja Ranska) ehdoilla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tähän mennessä ainakin Hollannin, Ruotsin ja Saksan ulkoministerit ovat joko esittäneet virallisen vastalauseensa Venäjälle tai ovat ilmoittaneet esittävänsä sellaisen maanantaina.

    Vain Soini piilottelee hiljaa verovapaan säätiönsä perimmäisessä kamarissa.

    Äänestä

Ei ole kunniaksi Soinille ja Sipilälle jos nykyistä hallitusta ruvetaan kutsumaan Terijoki 2.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liike kirjoitti:

Soinin lausunto Venäjän määräämistä matkustuskielloista oli outo.

MTV:n haastattelussa hän työnsi koko asian EU:n hoidettavaksi ja muissa uutisissa selitteli, ettei Suomi aio sanoa Venäjälle asiasta yhtään mitään.

Iltalehti: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053019779391_uu.shtml

Soini on neljä vuotta hokenut, että Suomen on hoidettava suhteita Venäjään kahden kesken, kierrättämättä joka päätöstä EU:n kautta, mutta siinäkin asiassa Pullukka käänsi takkinsa, kun ministerin palkka alkoi juosta. Jopa sosialisti Tuomioja sai joskus suunsa auki, kun Venäjä teki diplomaattisia hyökkäyksiä Suomea vastaan.

Mitä me teemme mykällä ulkoministerillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu