47 lupaa stadiin

ajatmuuttuu

Onkohan tää ala jo käytännössä vapautunut ,jos hki lupia hakee 77 hakijaa, ja 47 saa ,lyhimmillään alle 3 vuoden ajokokemuksella.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jfjkkkw

      siinä on virhe, kuuluu olla 12.1 vuotta. asia tarkistettu elystä.

      • purkkapaketti

        Hienoa että ELY-keskus palvelee myös näin viikonloppuisin.f


      • ljdfljdf

        Mä jo mietin, että mitä tapahtunut kun tähän asti joka kierroksella vaatimukset nousseet ja viime kerralla alin kokemus oli 10 vuotta. Tämä nykyinen puhtaasti ajokokemukseen perustuva on toki kaikille tasapuolinen siihen vanhaan verrattuna (paikallinen yhdistys suositteli hyviä kuljettajia omien fiilistensä mukaan), mutta kun Helsingissäkin on yli 1000 kuljettajaa, niin väistämättä kokemusvaatimukset nousevat ihan älyttömiksi ennen pitkää.


    • jejejejeee

      aika ihmellistä tarveharkintaa. Voisi oikeastaan antaa kaikille haluajille. Vaikeata tulee yrittäjän elämä olemaan. Yli 40vuotialle on turha lupaa antaa eivät tule jaksamaan päivystämään tarpeaksi pitääkseen yrityksen hengissä.

      • Kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkx

        Sanoisin päinvastoin. Yritykseni on pysynyt hengissä jo nelisenkymmentä vuotta, siinä ajassa moni nuorempi on tehnyt konkan. Vaan eipä tänä päivänä taksiala kannata nuoremmilla jos ei vanhemmillakaan. Vapaaks vaan koko roska, siitä se lupamäärä hakeutuu kohilleen. Vai mitä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe