Oon jo monta vuotta halunnu eläinlääkäriksi, mutta pelkään yhtä asiaa; en halua/voi lopettaa eläintä. Oon todella herkkä ja jos vaikka ajattelenkin eläimen lopettamista, tulee kyyneleet silmiin...
Opetetaanko eläinlääkiksessä hallitsemaan tunteet, kun eläin pitää lopettaa?
Opetetaanko eläinlääkiksessä hallitsemaan tunteet, kun eläin pitää lopettaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko sulla tosiaan sellanen käsitys, että eläinlääkärin työ on jotain söpöilyä ja eläinten paijausta? Työhön sisältyy vähemmän mukavia piirteitä. Sairaat eläimet voivat olla todella huonossa kunnossa, joutuu tekemään leikkauksia ym. pienempiä toimenpiteitä. Työssä näkee verta, mätää, eläinten kärsimystä jne. Eihän kaikki potilaat tietenkään kuolemansairaita ole, vaan paljon on myös rokotuksia ja muita perusjuttuja. Mutta siihen pitää varautua, että eläimiä pitää pystyä lopettamaan, ilman että jokaisen perään märisee päiväkaupalla. Lopettamiseen tietenkin tottuu, mutta jos se tuntuu kertakaikkiaan ylitsepääsemättömän kamalalta, niin kannattaa varmaan harkita toista alaa. Kyllähän osa tavallisista lääkäreistäkin aluksi pelkää verta ja haavoja, mutta pääsevät siitä yli. Kuulostaa ehkä tunteettomalta, mutta eläinlääkäri (niin kuin tavallinenkaan lääkäri) ei voi suhtautua henkilökohtaisesti jokaiseen potilaaseen.
Kiitos ihan sairaan ihanasta viestistä!!! Ja kyllä, tiedän, mitä eläinlääkärin työhön kuuluu, toisin kuin sä!!!!
Musta vaan tuntuu kauheelta lopettaa eläin, ja kysyin, et opetetaanko siellä hallitsemaan tunteita. Joten tollasen KAIKKITIETÄVÄN ihmisen on turha tulla mulle huutaan. Sä oot tosi kylmä ihminen!!!
"Vittu niinQ puhu cädelle, sica!"
Tää on taas tätä, huomaa että korkeakoulujen hakuajat hiljalleen lähestyvät, kun alkaa olla taas kaikenlaista itseriittoista ja ylimielistä teinipimperoa palstoilla. Selkeästi viestiisi vastannut henkilö osui arkaan paikkaan, ja ihan aiheelisesti keljuilikin. Kannattaa todella miettiä, onko hakeutumassa oikealle alalle, jos ei yksinkertaisesti kykene ymmärtämään työn realiteetteja (kuten reaktiostasi päätellen et kykene).
Ei se elukkapuolen touhu mitään kissojen silittelyä ole, vaan on ne kädet osattava tarvittaessa tunkea sinne lehmän perseeseenkin, puhumattakaan ah-niin-ihanasta lihantarkastus- ja ympäristöterveydenhuoltotoiminnasta. Ja se eläinten lopettaminen on ihan arkista, kantti joko kestää tai sitten ei. Eipä ihmispuolellakaan mitään "tunteidenhallintaa" opeteta, siihen kasvetaan. Jos ei ole edellytyksiä kasvaa ammattiin, niin eipä kannata alalle hakeutuakaan.
Eipä kyllä tunnu järki sinullakaan pahemmin pakottavan, joten suosittelen lämpimästi hakeutumista eläintenhoitajan ammattikoulutukseen, niin saat paijailla niitä ah-niin-ihkulutuisia elukoitasi niin paljon kuin huvittaa - minkä nyt paskan lapioimiselta ehdit.
Hienoa jos todella tiedät mitä eläinlääkärin työhön kuuluu, vielä hienompaa jos tiedät paremmin kuin minä. Ei olisi huono idea, että eläinlääketieteelliseen tulisi soveltuvuustestit. Esimerkiksi maaseudulle on vaikea nykyään saada eläinlääkäreitä, kun kaupunkilaistytöt (opiskelijoista suurin osahan on naispuolisia) haluaa hoitaa pelkkiä lemmikkieläimiä, ja esim. karjan hoito kauhistuttaa. En ole kaikkitietävä enkä kylmä, arvasin että ajattelisit niin. Minä vain olen jo ehtinyt todeta työn realiteetit.
Ehkä kannattaa ensiksi miettiä sitä syytä, miksi juuri eläimen lopettaminen tuo tunteet niin pintaan ja sitten miettiä, miten siitä ehkä pääsisi yli. En ainakaan tiedä, että koulussa sitä tunteiden hallitsemista mitenkään erityisesti opetellaan, se vaan tulee siinä sivussa, koska eläinten lopettaminen nyt vain on osa sitä tavallista työtä. Ei kai kenenkään mielestä lopettaminen sentään mitenkään kivaa hommaa ole, joten eiköhän siihenkin totu, niin kuin kaikkeen muuhunkin.
Elukalla kuitenkin käytetään todella paljon kuolleita eläimiä ja niiden osia ihan opetuksessa, onko ne ihan ok sulle ja eläinten lopettaminen vain se, joka kauhistuttaa?
Kysymys ei nyt ollut siitä, että olenko sopiva eläinlääkärin ammattiin, vaan siitä, että opetetaanko siellä hallitsemaan tunteet.
Tiedän varsin hyvin, mitä eläinlääkärin ammattiin kuuluu, olen ollut siellä työharjoittelussa. Veren, leikkausten tms. näkeminen ei ole minulle vaikeaa, ja kyllä, pystyn myös laittamaan käteni lehmän sisään. Kysymys oli siis vain lopettamisesta. Se vain tuntuu niin kauhealta, kun omistaja itkee vieressä jne.
Haluan siis sanoa, että haluan ja aion tulla eläinlääkäriksi, sillä ainoa asia maailmassa, mitä haluan tehdä, on auttaa eläimiä.
Lopuksi vielä, Pingu1, kiitos viestistäsi!! Olit ainoa, joka ymmärsi minua.
Ja te muut, kiitos siitä, että saitte minut lähes itkemään ja muutenkin pilaamaan päiväni ja myös alentamaan itsetuntoani. Viestinne saivat minut ajattelemaan, että olen vain typerä lapsi, jolla on mahdoton haave. Mutta sitten tajusin, että en välitä mielipiteistänne vaan jatkan haaveeni toteuttamista.
Eikö ihmisellä saa olla unelmia ja haaveita? Täytyykö ihminen aina heti tuomita?
Itsepähän otit nokkiisi, mikä kai osoittaa, että joku oli oikeassa.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseesi on, että ei opeteta ainakaan tietääkseni. Ainakaan meillä ei mitään erityistä koulutusta tähän ole, mitä nyt vähän vuorovaikutustaitoja on viime aikoina tullut mukaan opetukseen. Eli jos ei ole kanttia kasvaa ammattiin, kannattaa unohtaa koko juttu. Eikä se elukoiden lopettaminen mitenkään erityisen rankkaa ole, itse olen käyttänyt tutkimustyössäni eläinmalleja jo pitkään, eikä siinä rottien kaasuttamisessa ja niskan taittamisessa mitään erityisen tunteita kuohauttavaa ole.
Se, että näit itsesi hetken naiivinan ja typeränä kakarana osoittaa, että olet ainakin hetkellisesti kykenevä ajattelemaan rationaalisesti, vaikkakin järki taisi taas kadota johonkin. Muilta osin tunnepohjainen verbaalinen varpusparvesi kertoo omalla surullisella tavallaan sinusta aika paljon. Urahaaveesi ei selkeästikään perustu rationaaliseen suunnitteluun, vaan primitiiviseen ja tunneperäiseen unelmointiin. Jos "eläinten auttaminen" on ainoa, mitä elämältäsi haluat, voisit saman tien lopettaa syömisen ja juomisen, jolloin sinustakin päästäisiin.
Ilmeisesti olet niellyt karvoineen kaikkineen median syöttämän kaupunkilaiskakaroiden individualistisen ideologia, koska aiot "jatkaa haaveesi toteutamista" mistään tosiasioista välittämättä. Toivon ihan oman henkisen kasvusi ja mielenterveytesi puolesta (oikeastaan myös lääketieteellisen professionalismin puolesta) ettet koskaan pääse eläinlääkikseen. Siellä on jo muutenkin ihan tarpeeksi tyhmiä kaupunkilaistyttösiä.
Ai pitääkö ihminen heti tuomita? Ei välttämättä, mutta ehkä opit, että tyhmyydestä sakotetaan - ja ankarasti.
Älä välitä noista tunteettomista runkuista. Kyllä eläimen lopettaminen on vaikeaa, mutta siihen tottuu kun näkee että kyseessä on eläimelle parempi vaihtoehto. Ystävälleni joka opiskelee on sanottu, että jos tuntuu pahalta, menee hetkeksi pois ja kokoaa ajatukset. Herkkyys ei ole pahasta, mutta sitä täytyy vain osata hallita ja siihen tottuu.
Itse menen mielummin sekä ihmis- että eläinpuolella lääkärille joka ei ole samanlainen kylmä ja etäinen runkku, kuin mitä osa täällä sinua arvostelleista on.
Ole herkkä, sitä arvostetaan tässä yhteiskunnassa liian vähän!
Sanoisin samaa kuin edellinen kirjoittaja, että älä välitä näistä ylemmyydentuntoisista lääkärin aluista. On ihan ymmärrettävää, että ajatus eläimen lopettamisesta tuntuu tässä vaiheessa pahalta, mutta varmasti jos kouluun pääset, niin opit niitäkin tunteitasi käsittelemään ja hallitsemaan.
Ja vielä JBA:lle sellainen yksinkertainen kysymys, että huomaatko alla olevien sitaattien perusteella miksi meitä lääkäreitä niin usein pidetään kovin ylemmyydentuntoisina, kyynisinä ja kovina?
- "Jos "eläinten auttaminen" on ainoa, mitä elämältäsi haluat, voisit saman tien lopettaa syömisen ja juomisen, jolloin sinustakin päästäisiin. "
-"Toivon ihan oman henkisen kasvusi ja mielenterveytesi puolesta (oikeastaan myös lääketieteellisen professionalismin puolesta) ettet koskaan pääse eläinlääkikseen. Siellä on jo muutenkin ihan tarpeeksi tyhmiä kaupunkilaistyttösiä. "
Toivon ihan vaan lääketieteellisen professionalismin puolesta, että sinä kasvaisit hieman teiniuhostasi ja löytäsit sen inhimillisen puolesi.
Kiitos tuhannesti teille opiskelija ja medisiinari_ viesteistänne! Arvostan niitä todella! Ja saitte oloni tuntumaan paremmalta JBA:n viestin jälkeen.
Ja sinulle JBA, kannattaisiko joskus miettiä sitä, miten kirjoittaa? Ainakin äskeinen viestisi sai minut itkemään ja tuntemaan oloni todella kurjaksi. En todellakaan ymmärrä, mitä sinulla on minua vastaan. Voisitko kertoa sen? Ja huomautksena vielä se, en todellakaan ole mikään kaupunkilaisteini vaan todellakin maalla kasvanut!
Kun lähetin ensimmäisen viestin, toivoin, että olisin saanut joltakin kokeneelta vastauksen kysymykseeni. Mutta ensimmäinen saamani viesti sai adrenaliinin todellakin virtaamaan, mikä selittääkin sen typerän viestin, jonka lähetin...
Tällä hetkellä minulla on paljon sanottavaa, mutta en voi/pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, mitä sinä JBA kirjoitit. Nyt kun olen jo hieman rauhoittunut, tajuan, kuinka hirveä ihminen olet!? Säälin todella niitä eläimiä, joita hoidat. En voi edes käsittää, miten voit sanoa toivovasi, etten koskaan pääse eläinlääketieteelliseen... Kukaan ei KOSKAAN ole sanonut minulle mitään tuollaista... Kaikki muut ovat aina kannustaneet minua saavuttamaan haaveeni.
Nyt en pysty kirjoittamaan enempää, koska olen todella raivostunut viestistäsi JBA...
Ehkäpä huomenna olen jo sen verran toipunut tästä "järkytyksestä" minkä aiheutit, että voin tulla jatkamaan viestiäni...
Nyt en voi sanoa mitään muuta kuin, että olet todella, todella hirveä ihminen! Mutta onneksi tässä maailmassa on sentään ihmisiä, jotka ymmärtävät toisia...