YLE ei noudata ohjettaan

Yleisradio Oy:n (Yle) aamu-tv esitti 19.3.2013 ohjelman ”Nimien kerääminen tasa-arvoista avioliittolakia varten alkoi”, eli jo saman päivän aamuna, kun kannatusilmoitusten keräys Tahdon2013-kampanjan kansalaisaloitteeseen alkoi. Noin Yle edisti näyttävästi heti Tahdon2013-kampanjan alussa kyseisen kansalaisaloitteen markkinointia! Kyseessä oli avioliittolakia koskeva kansalaisaloite.

Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisissä ohjeissa (11.01.2015) todetaan muun muassa seuraavaa: ”Edistämme moniarvoista yhteiskunnallista keskustelua ja vuorovaikutusta. Ohjelmiemme tulee monipuolisesti kuvastaa eri näkemyksiä. Asetamme tasapuolisuuden tavoitteeksi ohjelma- ja sisältötuotannossamme kokonaisuudessaan sekä myös yksittäisissä ohjelmissa, mutta jos se ei ole mahdollista yksittäisen ohjelman kohdalla, huolehdimme siitä, että tasapuolisuus tulee toteutetuksi samankaltaisissa ohjelmissa kohtuullisen ajan kuluessa.”

Mihin perustuen Yle ei kohtele uutisoinnissaan Aito avioliitto -kansalaisaloitetta tasapuolisesti Tahdon2013-kampanjan kansalaisaloitteen kanssa, vaikka kyseessä on aivan samaa aihetta (avioliittolakia) koskeva kansalaisaloite?

Allekirjoita Aito avioliitto -kansalaisaloite www.aitoavioliitto.fi.

Lähde: http://timolehtonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196065-ylen-uutisointi-avioliittolain-muuttamisesta-ei-ole-tasapuolista
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koska YLE saadaan saneerattua? Se edustaa marginaalista ääriliberalismia veronmaksajien rahoilla tukien radikaalisti väestönosaa, joka edustaa korkeintaan n. 0,5% koko kansasta.

YLE on saatava palautettua asemaan, johon se kuuluu. Se tarkoittaa sen verovaroin kerätyn budjetin leikkaamista rajusti (nykyisin 1,4 miljoonaa euroa/päivä (0,5 miljardia/vuosi). YLElle riittää yksi tv-kanava, joka lähettää ohjelmaa klo 15-21 välisenä aikana. Lisäksi yksi radiokanava, joka lähettää ajankohtaisohjelmaa klo 8.00-12.00 ja 18.00-21.00.

Milloin tämä tapahtuu ja kenen pitäisi tätä asiaa ajaa, joka on kiireellinen?

YLEn 0,5 miljardin vuosibudjetin ohjaaminen perusopetukseen, mielenterveystyöhön ja sairaanhoitoon sekä teiden kunnossapitoon olisi oikeudenmukaista ja saisi aikaan paljon tehokasta edistymistä kotimaisen hyvinvoinnin saralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasapuolisuutta kirjoitti:

Yleisradio Oy:n (Yle) aamu-tv esitti 19.3.2013 ohjelman ”Nimien kerääminen tasa-arvoista avioliittolakia varten alkoi”, eli jo saman päivän aamuna, kun kannatusilmoitusten keräys Tahdon2013-kampanjan kansalaisaloitteeseen alkoi. Noin Yle edisti näyttävästi heti Tahdon2013-kampanjan alussa kyseisen kansalaisaloitteen markkinointia! Kyseessä oli avioliittolakia koskeva kansalaisaloite.

Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisissä ohjeissa (11.01.2015) todetaan muun muassa seuraavaa: ”Edistämme moniarvoista yhteiskunnallista keskustelua ja vuorovaikutusta. Ohjelmiemme tulee monipuolisesti kuvastaa eri näkemyksiä. Asetamme tasapuolisuuden tavoitteeksi ohjelma- ja sisältötuotannossamme kokonaisuudessaan sekä myös yksittäisissä ohjelmissa, mutta jos se ei ole mahdollista yksittäisen ohjelman kohdalla, huolehdimme siitä, että tasapuolisuus tulee toteutetuksi samankaltaisissa ohjelmissa kohtuullisen ajan kuluessa.”

Mihin perustuen Yle ei kohtele uutisoinnissaan Aito avioliitto -kansalaisaloitetta tasapuolisesti Tahdon2013-kampanjan kansalaisaloitteen kanssa, vaikka kyseessä on aivan samaa aihetta (avioliittolakia) koskeva kansalaisaloite?

Allekirjoita Aito avioliitto -kansalaisaloite www.aitoavioliitto.fi.

Lähde: http://timolehtonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196065-ylen-uutisointi-avioliittolain-muuttamisesta-ei-ole-tasapuolista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu