Hallituksen yhtenäisyys kesti yhden arkipäivän!

Hallitus nimitettiin perjantaina. Sunnuntaina yhtenäisyys oli pelkkä muisto.

Oli selvää heti ministerinimitysten selvittyä, että entinen paperitehtaan työntekijä Lindström laitettiin aivan liian suuriin saappaisiin. Hänen nimittämisensä edes työministeriksi olisi jo ollut huono vitsi, mutta oikeusministerin tehtävien antaminen hänelle vähän kuin sivuhommaksi ei naurata yhtään.

Nyt persu Lindström alkoi vetää jotakin aivan uutta persulinjaa, hallitusohjelmasta välittämättä. Kaikkein uskomattominta on, että hän alkoi keikuttaa hallitusta omien sanojensa mukaan Soinin luvalla! Lindström sanoi Iltalehdelle: ”Kyllä minä olen meidän puheenjohtajan pitänyt ajan tasalla näistä asioista”.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119785761_uu.shtml

Persun aivottomuutta kuvaa hyvin, että hän uhkailee työnantajia Kela-maksun palauttamisella, ellei yhteiskuntasopimusta synny. Sopimuksellahan on tarkoitus saada parannettua suomalaisten kilpailukykyä, mutta Lindström haluaa päin vastoin korottaa palkan sivukuluja, jolloin kilpailukyky heikkenisi entisestään tai palkkoja olisi pakko alentaa.

Toivottavasti hallitus kaatuu ennen kuin Suomi on täydessä kaaoksessa.

9

113

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinonii

      Lindström on oikeassa. Hänen ulostulonsa paljasti, kuinka EK on käskyttänyt pikuinssi Sipilän kyykyttämään työntekijät. Palkkojen alentaminenhan on ainoa tie, jolla osaamattoman yritysjohdon tulos varmistetaan. Vajaa vuosi, niin omistajat ovat putsanneet Suomen Kreikkaa tyhjemmäksi. Mutta tätähän kansa vaaleissa tahtoi, ei valiteta, nauttikoon vuorineuvoksetar Portugalista ja teddyt Ruotsista.

      • Lindström on väärässä.

        Varsinkin väärässsä hallituksessa, kun ei noudata sen ohjelmaa.


    • saappaisiin

      Nyt on aivan kauhea tilanne, koko Suomi on nyt ihan piloilla. Ministeri Linström on mennyt sanomaan sellaisen sanaan jota ei ole hallitusohjelmassa.
      Kelamaksu sanna ei saa kukaan Sipilän hallituksen ministeri sanoa! Sosialistisen oppositition tärkein tehtävä on vahtia ettei kukaan ministeri sano mitään sellaista mitä ei ole hallitusohjelmassa. Aivan erityisen vaarallista on, että tuo kielletty kelamaksu-sana mainittiin sunnuntaina.

      Kelan lisäksi muita kiellettyjä sanoja ovat mm Venäjä, aluevesiloukkaus, ilmatilaloukkausn yms. Näitä sanoja kenenkään ministerin ei pidä edes ajatella.
      Myöskään takinkääntöä ei mainita hallitusohjelmassa joten sitäkään ei saa kukaan ministeri sanoa.

      On hyvä, että meillä on sosialistinen oppositio joka vahtii ministerien käyttämiä sanoja. Aloittaja on takuulla oikeassa hallituksen kaatumisessa jos noita kiellettyjä sanoja lausutaan ääneen. Hallituksenkaatumisen estämiseksi olisi hyvä jos ministereiltä kiellettäisiin myös kiellettyjen sanojen ajattelu. Tähän opposition pitäisi kehittää jokin digitaalinen valvontamenettely.

      • Sinulle taisi tulla pahanlaatuinen persuilukohtaus?

        Eiväthän punapersut ole nyt oppositiossa, vaan vähän aikaa hallituksessa.

        Hallituksen elinkaari ei vaikuta pitkältä, kun jo tässä vaiheessa persuministeri alkaa persujen puheenjohtajan luvalla uhkailla työllistäviä yrityksiä palkkojen sivukulujen korottamisella. Tuo tapahtui jo sunnuntaina, kun hallitus oli nimitetty perjantaina ja silloin vielä persupomokin vakuutteli yhtenäisyyttä hallitusohjelman noudattamisessa - sen hallitusohjelman, joka tähtäsi työpaikkojen lisäämiseen vähentämisen sijasta.


      • Ministerin täytyy olla aina sen verran selvin päin, ettei lähettele oman hallituksensa vastaisia tiedotteita lehdistölle sydänyöllä kahden kossun kännissä.


      • vfffgfgfg
        Liike kirjoitti:

        Sinulle taisi tulla pahanlaatuinen persuilukohtaus?

        Eiväthän punapersut ole nyt oppositiossa, vaan vähän aikaa hallituksessa.

        Hallituksen elinkaari ei vaikuta pitkältä, kun jo tässä vaiheessa persuministeri alkaa persujen puheenjohtajan luvalla uhkailla työllistäviä yrityksiä palkkojen sivukulujen korottamisella. Tuo tapahtui jo sunnuntaina, kun hallitus oli nimitetty perjantaina ja silloin vielä persupomokin vakuutteli yhtenäisyyttä hallitusohjelman noudattamisessa - sen hallitusohjelman, joka tähtäsi työpaikkojen lisäämiseen vähentämisen sijasta.

        Mitä vielä haluat" Kelamaksun poisto, varallisuusveron poisto, yhteisöveron alennus EU:n pohjakastiin. Oletko joku loinen?
        Miksi yrittäjät eivät halua maksaa veroja ja osallistua yhteiskunnan ylläpitoon?

        Kuvitteletko olevasi jotain yksin? Suksi Etelänavalle tekemään businesta. Ei tarvitse maksaa veroja.

        Mitä sinulla olisi, jos ei tätä infrastruktuuria olisi veroraholilla rakennettu?

        Luuletko olevasi joku erityisolento, kun olet yksityisyrittäjä?

        Luuletko olevasi joku yhteiskunnan tukipylväs, kun olet yksityisyrittäjä?

        Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Mitä suuremmissa määrin olet "kitisijä", jonka pääministerikin on jo todennut. Kitisijä sinä olet. Jos ei businekset luista, niin ei kai se työntekijöitten vika ole.

        Lopeta hommat, mutta älä kitise.


      • erikuinliike

        Varallisuusveroa meillä Suomessa ei maksa kukaan, se on poistettu jo kauan aikaa sitten. Yhteisöveron pohjakasti lienee Virossa, jossa se on 0%, tietyin ehdoin.


      • vfffgfgfg kirjoitti:

        Mitä vielä haluat" Kelamaksun poisto, varallisuusveron poisto, yhteisöveron alennus EU:n pohjakastiin. Oletko joku loinen?
        Miksi yrittäjät eivät halua maksaa veroja ja osallistua yhteiskunnan ylläpitoon?

        Kuvitteletko olevasi jotain yksin? Suksi Etelänavalle tekemään businesta. Ei tarvitse maksaa veroja.

        Mitä sinulla olisi, jos ei tätä infrastruktuuria olisi veroraholilla rakennettu?

        Luuletko olevasi joku erityisolento, kun olet yksityisyrittäjä?

        Luuletko olevasi joku yhteiskunnan tukipylväs, kun olet yksityisyrittäjä?

        Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Mitä suuremmissa määrin olet "kitisijä", jonka pääministerikin on jo todennut. Kitisijä sinä olet. Jos ei businekset luista, niin ei kai se työntekijöitten vika ole.

        Lopeta hommat, mutta älä kitise.

        Yrittäjäthän maksavat omien verojensa lisäksi myös ne työntekijöiden bruttopalkat, joista valtio, kunta ja seurakunta saavat osan veroina itselleen.

        Kaiken lisäksi yrittäjät maksavat sekä yrityksen tuloksesta että itselleen ottamastaan henkilökohtaisesta tulosta verot. Yrittäjä maksaa siis kolminkertaiset verot joka vuosi, kun pystyy työllistämään jonkun ja firma tuottaa edes vähän voittoa.


    • kysymysvffgfgfg

      vfffgfgfg, kertoisitko minulle kuka sinun mielestäsi maksaa asumistuen, opintotuen,
      julkisenpuolen palkat, julkisenpuolen rakennukset, kirjastopalvelut, julkisen liikenteen, teiden rakentamisen, terveydenhuollon, poliisin palvelut, koulutusmenot, ym.? Mikään ei ole ilmaista, joku kaiken aina maksaa. Ja tosiasia on se, että ilman yrittäjiä ja hyvätuloisia veronmaksajia (tai heidän maksamiaan veroja) olisi pienituloisten elämä huomattavasti paljon kurjempaa. Hallituksen toimenpiteillä, niin rankkoja kuin ovatkin, pyritään siihen, että meidän lapsemme ja heidän lapsensa eivät joudu maksumiehiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      30
      1609
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1301
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1251
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1094
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      949
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      917
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      144
      753
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      609
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    15. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      601
    16. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      41
      590
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. 46
      553
    Aihe