Narsistin paha silmä

tiedossaontieto

Narsistisella ihmisellä voi olla paha silmä. Tämä ilmenee kun narsistinen ihminen on alakynnessä, syystä tai toisesta mahdottomassa tilanteessa vahingoittamaan kateuden kohdetta. Huomasin tällaisen katseen vahingossa, kun narsistinen nainen sivuttain katsoi minua. Silmissä oli kateutta, vihaa ja kaikenlaista pahansuopaisuutta. Tätä ennen nainen oli koittanut kaikkea mahdollista ilkeyttä. Tämä ei kohdistunut yksin minuun, vaan joihinkin muihin ihmsiin. Ajattelin; katsele sinä vaan, et voi mitään.

Olisin kiinnostunut muiden kokemuksista tällä alueella.

27

1507

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Magiaamonenväristä

      Minun mielestäni narsisti on eräänlainen "musta maagikko", vaikka sana ehkä onkin turhan vanhahtava ilmiölle modernissa maailmassa.
      Kun eiköhän tuo nykyinen psykiatriakin pidä mustan magian vaikutukseen uskomista kutakuinkin kaheliutena. Toisaalta tulkinta on kulttuurisidonnainen. Jos toiskulttuuriset voivat terveen maineen säilyttäen uskoa mustan magian vaikutuksiin on minusta epätasa-arvoista, ettei suomalanenkin voisi. Samoja ilmiöitä vain nimetään eri tavoin eri paikoissa. Minun mielestäni narsismi on jokseenkin samanlainen ilmiö kuin musta magia, ja sillä todella on hyvin kummallisia "näkymättömiä" vaikutuksia.

      • näinminäsennäkisin

        No minä sanoisin, että narsismi on puhdasta pahuutta. Ehkä se jollakin oudolla tavalla jää kiehtomaan ihmismieleen. Siksi narsistista on niin vaikeaa päästä eroon. Ainakin henkisellä tasolla. Fyysisesti kyllä pääsee, senkun ottaa jalat alleen. Mutta muu jää vielä pitkäksi aikaa saastuttamaan ajatusmaailmaa.


      • Magiaamonenväristä

        Olen kaikkeni yrittänyt tuota puhdasta pahuutta empatialla ymmärtää, mutta vaikutta siltä,
        ettei pääni voi siitä selvitä, joten lienee syytä lopettaa.


      • katskatsjski

        Ihminen ei muutu. Narsistinen voi muuttua vasta myöhäisemmässä keski-iässä kun huomaa, ettei elämä ollutkaan mitä odotti. Silloin narsisti masentuu ja hoito on mahdollista. Nuorempana vaikka narsisti menisi itseensä, ei luonne muutu. Aivan turha yrittää ymmärtää, sillä pettymys seuraa toistaan.


      • Magiaamonenväristä

        Ei näkemäni mukaan narsismi mitenkään vanhemmiten vaikuta lievenevän, päinvastoin...
        Piirteet tosin alkavat yhä liioitellummin näkyä ulospäin, joten se ei pysy niin piilossa...
        Mutta kyllä joo ilmoittaa elämän olevan perseestä, muttei ikinä aio yhtään muuttua ja sisua riittää varmaan ainakin 100 vuotiaaksi jatkaa samaan malliin.


      • samahomma

        Olen samaa mieltä kanssasi,mies kohta 60.v. ja samanlainen on meno jos ei välillä hullumpikin.Ei kannata elätellä toiveita että rauhoittuisivat.Vielä kun viinan kans läträä,menee ainoatkin hermot päästä.Aina on hermot kireällä,kiroilee,kun koittaa jotain tehdä.Hänen tekemisiään kun katselee muistuu aina ne kiroilemiset ensimmäisenä.


      • Niin tässä kun tätä ketjua lueskelin niin mielestäni tuo "näinminäsennäkisin" kitetyttää hyvinkin jotain oleellista tuolla komentillaan...

        "Ehkä se jollakin oudolla tavalla jää kiehtomaan ihmismieleen. Siksi narsistista on niin vaikeaa päästä eroon. Ainakin henkisellä tasolla. Fyysisesti kyllä pääsee, senkun ottaa jalat alleen. Mutta muu jää vielä pitkäksi aikaa saastuttamaan ajatusmaailmaa."

        Miksikö se sitten jää, en tiedä ehkä mieli kaipaa kuitenkin jonkun loogisen selityksen asioille...


      • Anonyymi00021
        Magiaamonenväristä kirjoitti:

        Olen kaikkeni yrittänyt tuota puhdasta pahuutta empatialla ymmärtää, mutta vaikutta siltä,
        ettei pääni voi siitä selvitä, joten lienee syytä lopettaa.

        Hiieenoa, että kykkenet myyöntämään muille vähempiarvoisuutesi.


      • Anonyymi00022
        Magiaamonenväristä kirjoitti:

        Ei näkemäni mukaan narsismi mitenkään vanhemmiten vaikuta lievenevän, päinvastoin...
        Piirteet tosin alkavat yhä liioitellummin näkyä ulospäin, joten se ei pysy niin piilossa...
        Mutta kyllä joo ilmoittaa elämän olevan perseestä, muttei ikinä aio yhtään muuttua ja sisua riittää varmaan ainakin 100 vuotiaaksi jatkaa samaan malliin.

        Minkä vuoksi ehdooin tananahdoin ,siis väkipakolla muuttaa täydellisyyttä? Olet harhainen.


    • smurrrffi

      Jo koululuokassa voi narsistin poikanen hallita katseella heikompiaan.

      • Anonyymi00017

        Narsisti pahenee vanhetessaan,se saa voimaa kiusan teosta ,ei myönnä olevansa koskaan väärässä, sen mielestä aina toiset on pahoja,siksi se ei voi parantua siitä,koska se näkee toisen sairaana.


    • tarpeellistatunnistaatuo

      Niin tuo narsistinen paha katse. Tuota voi nähdä ainakin kateuden, julmuuden tai pelon aiheuttamasta pupillien pienenemisestä. On hätkähdyttävää, kun joku katsoo tuolla pahalla silmällä narsistin uhria.
      Muuten psykoottinen katse näyttää aika samanlaiselta kuin tuo, mutta lasittunut, eloton katse ja avoimmat silmät on erona tuohon pahaan katseeseen. Psykoottisilla on harvemmin uhreja kuin narsisteilla ja psykoottiset eivät katsokaan ketään ovat oman päänsä sisässä.

      • temppiramentti

        Psykoottisilla harhat liittyvät asioihin. Narsistilla ihmisiin. On heille kateellinen tai pelkää heidän kateuttaan. Narsistin paha silmä on paha katse, jossa on demoninen kateus.


      • argjiaprosg
        temppiramentti kirjoitti:

        Psykoottisilla harhat liittyvät asioihin. Narsistilla ihmisiin. On heille kateellinen tai pelkää heidän kateuttaan. Narsistin paha silmä on paha katse, jossa on demoninen kateus.

        Mun mielestä narsismi on tekoja, ei ajatuksia. Eri asia jos uskot yliluonnolliseen tai paranormaaleihin kykyihin. Katson ihmisiä jatkuvasti katkerasti ja kateellisesti ehkä alitajuisesti jopa toivon pahaa, mutta en ole koskaan tehnyt kellekään mitään pahaa, päinvastoin yritän auttaa niitä, joilla menee todella huonosti (koska lähinnä heitä kohtaan tunnen empatiaa). Voitko tuomita minut?


      • pakolaistilannejaSilja

        Paha silmä ei välttämättä ole paranormaali ilmiö. Ihminen täynnä kateutta ja vihaa ei koskaan katsele ystävällisesti kateutensa kohdetta.


      • magiaamonenväristä

        Kyllä katsominen on ihan konkreettista toimintaa, ei mitään paranormaalia, mikäli katseensa suuntaa fyysiseen konkretiaan konkreettisilla silmillään.
        Termi "paha silmä" vain on vähän maaginen.


    • d.jäppinen

      Jotenkin tuntuu että alienit ovat keskuudessamme kun näitä juttuja lukee.

      Jäppiselläkin tässä sama juttu. Ei ole takkia jota mun päälleni ei olisi sovitettu. Psykopaatista narsistin kautta huuliharppukostajaan, joka väijyy ihmisiä murha mielessä.

      • narsismisanamuotia

        Sama huomio. Aina on ollut niin kaukaa viisaita ihmisiä, jotka tietää muista kaiken. Ennen vaan puhuttiin pahasta katseesta, mutta siitä ei pudonnut narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosia niin helposti, miten niitä keittiöpsykologiassa nykyään jaetaan.
        Pahan katseen on saanut lapsi mummoltaan kun käyttäytyi huonosti, oppilas opettajalta kun käyttäytyi huonosti, poika isältään kun kiukutteli jne.
        Kamala määrä yksisilmäisiä narsisteja on siis minunkin lapsuutta rikastuttanut ;)


    • fontexilainensex

      Jos narsistinen suostuu lääkitykseen, sopii SSRI- lääkkeet siihen.

      • Tehokkuus

        Koska vammauttaa aivoja niin, ettei narsisti pysty olemaan niin suunnitelmallinen ?


      • Anonyymi00018

        Sen pitää ensin ymmärtää että tarvitsee lääkitystä,siihen ei ihan hevillä tehoa mikään


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Sen pitää ensin ymmärtää että tarvitsee lääkitystä,siihen ei ihan hevillä tehoa mikään

        Lopetuspiikki.


      • Anonyymi00023

        Neurolepyttimet tehoaa paremmin psychoihin. Psychot ei masennu, ne alkoholisoituu


      • Anonyymi00024
        Tehokkuus kirjoitti:

        Koska vammauttaa aivoja niin, ettei narsisti pysty olemaan niin suunnitelmallinen ?

        Välitön henkilökohtainen nautinto on hyve. Tupakka, nuuska, tietyt lääkkeet ja alkoholi. Aitonarsisti ei vaivaudu peittelemään heeikkouksiaan.


    • Anonyymi00020

      Minkä vuoksi on niin vaikkeeta myöntää itselleen olevansa vähempiarvoisempi, kuin muut. Ne täydellisyydet.

      • Anonyymi00025

        Eivätkö kaikki ihmiset siis olekaan yhtä arvokkaita?


    • Anonyymi00026

      Apteekissa pari vuotta sitten kohtasin apteekkarin jolla oli ns paha silmä. En sitten tiiä miksi sen katse näytti ns pahan katseelta. oliko hänellä vain huono päivä vai onko se vain hänen ns peruskatse ettei se merkitse /tarkoita mitään. Saman ihmisen kun olen nähnyt apteekissa , ei hänellä aina ole ns pahan tuijotus. En osaa sanoa onko se narsistin katse mutta ehkä enemmän psykopaatin katse kuin narsistin. Tunnekylmä ja paha katse. Kaupassa näin hänet myös mutta siellä katsoi mua ystävällisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1642
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      849
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      132
      604
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      78
      561
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe