Nyt kun suurimmat kaupungit harkitsevat kunnallispolitiikassa vaikuttaville valtuutetuille palkanmaksua tehdystä työstä kuntalaisten hyväksi niin eiköhän Hämeenlinnankin pitäisi olla ihan eturivissä tässä palkitsemisessa. On meidän valtuutetut kyllä hoitaneet tehtäviään tosi mallikkaasti ja muiden kaupunkien edustajille esimerkkiä näyttäen hyvästä päätöksenteosta.
Kunnanvaltuutetuille palkanmaksua Hämeenlinnassa?
OnnistujiaIhanKaikki
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samat sulle. Parhaat yrittävät ja kansa saaneet ketä haluaa äänestyksen suhteen. Nyt ei tarvitse kuin arvostella mitää tietämättä
ei euroakaan tolle hämeenlinnan revohkalle. näyttöjä osaamisesta on nyt annettu muutaman vuoden ajan ja ne tosiaankaan eivät ole mairittelevia.
Ei sulla ole itkijä edes rahaa. Jatka itkua.
Emme tällä palstalla kiukuttele toisille nimimerkeille. Sehän voi olla vaikka naapurisi tai työnantajasi.
Kyllä poliititikot palkkansa hoitaa. Sitä vartenhan sitä mukaan politiikkaan alun alkaenkin lähdetään.
Valtuutettu on valittu luottamustoimeen ei palkalliseen "virkaan". Mitään virkaahan niillä ei tunnu olevan, kun virkamiehet tekevät päätökset. Lakkaan heti äänestämästä, jos minun pitää vielä ruveta palkkaakijn maksamaan älyttömille vallanhimoisille ja aivottomille pyrkyreille.
Sääli ettei nero ole ehdokkaana.