ajoneuvonveron maksamatta jäämine - rangaistus?

Radio Novan juontajanainen Seppälä kertoi tässä viime viikolla ohjelmassaan, kuinka poliisi oli hänet pysäyttänyt. Poliisi kertoi että autosta on ajoneuvovero maksamatta. Tämä Seppälä kertomansa mukaan sai vain suullisen huomautuksen, sekä auton rekisteriotteeseen kirjoitettiin että ajoneuvovero on maksamatta, mutta maksetaan viipymättä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa joitakin vuosia sitten. Ajoneuvoverolasku oli hautautunut paperipinoon, ja jäänyt maksamatta. Ajoin töistä kotiin ja poliisi pysäytti minut. Kysyi onko ajoneuvovero maksettu, muistelin itse että olisi ollut, mutta eihän tuo ollut. Minä sain rangaistukseksi 10 päiväsakkoa, eli yhteensä 250e. Kilvee meinasivat ruuvata pois, mutta sain aneltua että saisin ajaa suoraa pankkiin (jonne oli 2km matkaa), ja maksaa sen samantien pois. Ystävälliset poliisit tähän suostuivat ja sain jatkaa matkaa pankin kautta kotiin. Joo, oma tyhmyys ja huolimattomuus. Mutta miten ihmeessä voi olla näin isoja eroja sakotuskäytännössä? Toiselle toivotetaan vaan hyvää matkaa ja parempaa huolellisuutta jatkossa, ja toinen saa 10 päiväsakkoa?!?!?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poliisivaltiossa poliisi tekee niinkuin huvittaa.

Äänestä

Näin se menee aivan lain mukaisesti. Ei poliisin ole pakko aina sakottaa, se voi antaa myös huomautuksen, kuten Seppälä on kertonut.
Huomautus taas riippuu monesta seikasta. Kun ihmiset ovat ihmisiä vastaan, niin aina on mahdollista se, etteivät henkilökemiat nyt pelaa.
Jos rikkeen tehneeltä tulee suoraa huutoa, solvauksia ja kitarisat näkyvät ja kuola lentää, niin ei Suomessa silloin yksikään poliisi tyydy enää huomautukseen.

Äänestä

Minä vapisin paniikissa kuin haavanlehti maijassa, joten kyse ei ollut ainakaan että olisin solvannut poliiseja. Vastasin asiallisesti esitettyihin kysymyksiin. Nuori nainen tuolloin olin, en kylläkään kaunis. Varmaankin siinä vika sitten :/

Äänestä
  • Nuoremmat ovat innokkaampia, vanhemmat eivät enää niinkään. Poliisilla on käsikirja, missä eri rikkeitten päiväsakkomäärät on kerrottu. On alaraja ja yläraja, eli liukuma.
    Sitten on myös perusteet, joilla voi antaa huomautuksen. Tuomiot, kuten sakotkin vaihtelevat. Joku voi saada esim. taposta 10 vuotta, toinen selviää samalta näyttävästä teosta 3-4 vuodella, kuten olet varmaan mediastakin lukenut. Ja, joku saa sakot, joku samasta teosta huomautuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätasa-arvo kirjoitti:

Radio Novan juontajanainen Seppälä kertoi tässä viime viikolla ohjelmassaan, kuinka poliisi oli hänet pysäyttänyt. Poliisi kertoi että autosta on ajoneuvovero maksamatta. Tämä Seppälä kertomansa mukaan sai vain suullisen huomautuksen, sekä auton rekisteriotteeseen kirjoitettiin että ajoneuvovero on maksamatta, mutta maksetaan viipymättä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa joitakin vuosia sitten. Ajoneuvoverolasku oli hautautunut paperipinoon, ja jäänyt maksamatta. Ajoin töistä kotiin ja poliisi pysäytti minut. Kysyi onko ajoneuvovero maksettu, muistelin itse että olisi ollut, mutta eihän tuo ollut. Minä sain rangaistukseksi 10 päiväsakkoa, eli yhteensä 250e. Kilvee meinasivat ruuvata pois, mutta sain aneltua että saisin ajaa suoraa pankkiin (jonne oli 2km matkaa), ja maksaa sen samantien pois. Ystävälliset poliisit tähän suostuivat ja sain jatkaa matkaa pankin kautta kotiin. Joo, oma tyhmyys ja huolimattomuus. Mutta miten ihmeessä voi olla näin isoja eroja sakotuskäytännössä? Toiselle toivotetaan vaan hyvää matkaa ja parempaa huolellisuutta jatkossa, ja toinen saa 10 päiväsakkoa?!?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu