Pääseekö erosta yli ennen kuin löytää uuden..?

Minun tarinani on hyvin samankaltainen. Vaimoni ilmoitti viime vuonna jatkavansa elämäänsä toisen miehen kanssa. Hän muutti pois ja ero laitettiin vireille. En haikaile perään, mutta olen surullinen siitä elämästä, joita koen tavallaan menettäneeni. Olisin halunnut lapsia, mutta ex halusi aina vain siirtää eteenpäin.

Pettymyksestä pääsee kai yli sitten kun saavuttaa unelmansa. Omalla kohdallani etsin edelleen. Vaikeata tämä on, sillä ei ole helppoa rakastua uudelleen, kun on kerran antanut kaikkensa yhdelle ihmiselle.

Helppoa tässä olisi sanoa, että varmasti löydät uuden ja kaikille on joku jossain. Ei se ihan niin mene mutta...

Lähes kaikille normivartaloisille naisille on kuitenkin ottajia paljon tai vielä enemmän. Olet kokeillut kuvallista ilmoitusta esim nettitreffeillä. Jos et siellä saa vähintään kymmeniä tai satoja yhteydenottoja, voit olla vähän huolissasi.

Eri asia on, oletko itse vielä psyykeltäsi siinä kunnossa, että haluat lähteä etsimään uutta ja miten tiukat kriteerisi ovat.

Itsekin tulin jätetyksi ja täytyy sanoa, että helpotti, kun oli parit salamasuhteet käynyt läpi ja todistanut itselleen, että kelpasi. SItten pystyi ikään kuin rauhoittumaan pohtimaan eroa.

Ps. Exäsi on kyllä selkärangaton liero. EN ikipäivänä kehtaisi ensin jättää toista ja sitten palata matelemaan takaisin.

Kolme vuotta erosta. Kaikki hokivat ettäei tarvitse tuollaisen naisen kauaa yksin olla, olet taas kohta onnellisessa parisuhteessa, vaan eipä ole niin käynyt- Yksinäisinä hetkinä kaipuu ja katkeruus exää nousee pintaan. Puoliso kun jätti "puoli huvikseen" törmättyään nuoreen kivaan opiskelijatyttöön. Mies kaipasi omien sanojensa ukaan "vaihtelua". Ajattelin että jos rakkaimpansa unohtaminen on noin helppoa nuoren rakastajan kanssa, niin miksipä en minä kahden vuoden suremisen jälkeen turvautuisi samnlaiseen hoitomuotoon. Pari nuorta komeaa laastaria peräkkäin auttoi kyllä nostamaan itsetuntoa, mutta luulen että vin kunnollinen parisuhde hautaisi exää kohtaan olevat muistot ja tunteet.

Tuota noin erosin myös 11 vuoden avoliitosta kolme vuotta sitten. Annoin myös kaikkeni suhteessa ja odotin yhteisen perheen perustamista ja häitä, joista oli aina paljon puhetta, mutta mitään ei koskaan tapahtunut... Mies käytti henkistä väkivaltaa ja oli hyvin hallitseva ja alistava, joten ehkä parempi, ettei yhteistä perhettä koskaan perustettu.

Mutta tosiaan olen edelleen yksin... Tuntuu tosi haastavalta löytää ketään saati aloittaa kaikki taas alusta uuden ihmisen kanssa, kun on kerran pettynyt pahasti. On minulla ollut muutama tapailujuttu, paljon treffejä yhden miehen kanssa kuuma suhde lähinnä lakanoiden välissä.... Mutta koen hyvin vaikeaksi oikeasti päätyä parisuhteeseen kenenkään kanssa, koen itseni edelleen huonoksi ja kelpaamattomaksi, kun en kelvannut exällenikään, joka vielä haukkui minua.... Olen jo 38-vuotias eli ehkä sitä kohta saa heittää toiveet miehestä ja perheestä... Kaiken lisäksi exäni löysi lähes heti erottuamme uuden ja rakensi talon samantien, teki lapsen ja meni naimisiin.... Eli tavallaan jatkoi siitä mihin me aikanamme jäimme...

Työkuvioideni ja taloustilanteeni vuoksi joudun myös asumaan edelleen samalla paikkakunnalla exän kanssa, joka on hyvin pieni paikkakunta, josta on hyvin vaikeaa löytää ketään... Toki olen netistä ja muualla käydessä onneksi kuitenkin tavannut miehiä, mutta hankalaa on....

Minulle kävi ihan samalla lailla,että mies viesti työkaverinsa kanssa kaiket illat ja viikonloput. No erohan siitä tuli,kun vielä alkoholiongelma tuli mukaan. Erosta on nyt puolitoista vuotta,enkä ole pystynyt aloittamaan uutta suhdetta. Välillä on ikävä ja välillä tuntuu,että inhoan sitä miestä. En ole päässyt yli erosta ja tuntuu siltä,että selviääkö koskaan,kun menetti miehen mitä yli kaiken rakasti.

Ai ai paljon negaa tääl ei pidä karkeroitua ihmiset se o neg ja mustaa teidän mielen ja kukaan ei halua teitä. Pitää vaihtaa positiiviseen ni alkaa tapahtua kukaa halua olla katkeran ihmisen kanssa se on ruma vaikka ois fyysisesti kuinka kaunis :) Pätee kaikkiin negatiivisiin tunteiin.

elämä nyt vaan on sellasta.

Mies jätti minut yllättäen, toista naista ei ollut, mutta suhde oli vaan väljähtänyt ja nähty. Alkujärkytyksen jälkeen olo oli helpottunut ja olin ratkaisuun tyytyväinen. Mies löysi nopeasti uuden ja jatkoi hänen kanssaan siitä mihin me jäimme. Nyt kun vuosi on kohta erosta kulunut, huomaan alkavani mennä jumiin sinkkuuteni kanssa ja stressaavani tulevaa. Viisainta olisi varmaan etsiä uusi suhteellisen nopeasti, jotta asiassa pääsisi eteenpäin eikä asioita ylianalysoisi ja miettisi. Omalla kohdalla olen alkanut tuntea arvottomuutta kun mies vaan lähti eikä sen jälkeen kaivannut. Tuntui että yhteiset 7 vuotta vaan katosi tuhkana tuuleen ja mitään ei jäänyt. Toisaalta niinhän siinä kävikin. Parisuhteet vaan loppuu ja menneitä tai exän touhuja ei kannattaisi miettiä.

Asia mikä ihmetyttää myös minua, miten helposti miehet voivat vaihtaa naista ja hylätä vanhan suhteen. Se on pelottavaa. Sellaisesta tulee ajatus, että voiko enää mihinkään luottaa. Samanlainen voi toistua koska vain uudelleen. Omana itsenään oleminen ei riitä suhteeseen. Itselläni on itsetunto aivan nollassa. Koen, että minua käytettiin hyväksi edellisessä suhteessa, olin vain jonkinlainen kulissi miehelle. Vaikeinta itselleni on, että pitäisi kertoa töissä, että on eronnut, muuttanut erilleen ja kihlasormuksen käytön lopettaminen kertoo julkisesti kaikille, että on eronnut ja epäonnistunut. En ymmärtänyt aikoinaan miten vaikeaa tällainen voi olla. Tällaisesta tulee entistä varovaisemmaksi ja jos aikaisemmin oli vaikea solmia suhteita, se vaikeutuu vain entisestään arkuuden ja vanhenemisen takia. Mies varmaan löytää nopeasti uuden naisen. Koen että vaatimukset parisuhteessa ovat hirveän kovat, että niitä ei pysty täyttämään. Toisaalta en itsekään halua tyypillistä suomalaista alkoholistia, koska meillä ei olisi mitään yhteistä. Aika vaikealta elämä näyttää, pitäisi keksiä elämälle uusi tarkoitus.

Kaikkia teitä jätettyjä kohtaan tuntuu pahalta...aika menee ja ikää tulee ja samalla sitten ajattelee, ettei enää ole mahdollisuuksia, mutta eihän se noinkaan voi mennä. Tietysti perhettä ajatellen naisella tuo biologinen kello tikittää, mutta toisaalta ei se vanheneva mieskään enää mikään nuori isä ole, vaan joskus jopa enemmän papan oloinen...Jos ja kun on niin, että perhehaaveet on saanut heittää tai ei enää usko niihin, niin sen katseen voisi kääntää ihan oman elämänsä puoleen ja miettiä, mitä minä tekisin itselleni tällä elämällä; mistä kiinnostuisin, minne menisin, mitä alkaisin tehdä...Harmivuosiin ei kannata enempää aikaa tuhlata. Se, mikä on mennyt on mennyt, eikä se takaisinpalautettuna olisikaan enää samanlaista kuin ennen. Ja pitää ajatella myös niin, että jouti mennäkin, jos ei minua rakastanut...sillä niinhän se on, että rakastaa pitää, että kelpaisi myös itselleen. Onneksi tämä elämä näyttää aina uusia puolia, tulee uusia juttuja ihan yllättäen, niitä odotellessa....hyvää syksyn jatkoa ja joulun odotusta! Ja vielä...olkaa ylpeitä itsestänne, olette sen ansainneet.

Nyt kyllä kuulostaa, että teet erosta itsellesi hieman liian traagista. Suhteeseen todellakin riittää omana itsenään oleminen, se pitäisi olla itsestään selvää heti alusta lähtien. Ikävä kyllä suhteen alussa näytetään vain ne parhaimmat puolet.
Ja mitä vaikeaa siinä on, jos ilmoittaa kysyjälle, että tiet ovat eronneet. Tuskin olet ainoa siinä tilanteessa. Onko elämäsi tarkoitus parisuhde? Eikö olisi helpompi lopettaa surkuttelu ja alkaa elämään, elämälle ei voi keksiä tarkoitusta.
Olen minäkin lopettanut yli 20-vuotisen suhteen, eikä siinä nyt mitään varsinaista vikaa ollut. Kaavoihin kangistuminen sen vaan tappoi, ja hyvä niin, puolin ja toisin.