Kiinnostaako miehiä katsella kahta naista?

lakanoille

Annoin itselleni yöllä kuusi orgasmia tyttöystävän nukkuessa vieressä ja kyllä kiihotti yrittää olla äännähtämättä tai liikkumatta liikaa ettei toinen herää. Samalla katselin pornoa, jossa muutama mies omine kaluineen ja kaikennäköisten ja -kokoisten lelujen kanssa naivat naisesta voimat ja merkit lakanoihin.

Oman käsittelyni jälkeen herätin tyttöystävän suutelemalla niskaa ja sivelemällä rintoja, ja laitoin hänen kätensä aivan märille sisäreisilleni. Ei tarvinnut kauaa lämmitellä kun toinen oli jo ihan yhtä tunnelmissa kuin minä. Pari tuntia siinä kului kun sain sormia, kieltä, dildoa ja strap on-naintia. Olin niin kiimassa, että ensimmäistä kertaa olin lähellä ottaa koko nyrkin sisääni, ja vähän harmittaakin kun useat aiemmat orgasmit supistelivat vielä sen verran, ettei onnistunut. Täytyy kokeilla tulevana yönä uudestaan. ;)

Tyydyttäessä itseäni huomasin kiihottuvani järjettömän paljon ajatuksesta, että mies katselisi meitä harrastamassa seksiä, runkaten itse samalla jos niin tahtoo. Yhteisten pelisääntöjen mukaan tämä voisi olla mahdollistakin, ja miehellä olisi lupa myös koskea minuun tyttöystäväni katsellessa - tehdä mitä vain lukuunottamatta yhdyntää. Tyttöystävässäni muuttuu tuollaista katsellessa paljon omistushaluisemmaksi ja mustasukkaisemmaksi, ja sen myötä minua kohtaan dominoivammaksi ja jollakin tavalla alistavammaksi - huomaa kyllä käsittelystä ja itse rakastan yli kaiken sitä omistavaa kosketusta.

Kiinnostaisi nyt ihan vaan tietää, että olisiko kukaan mies halukas katselemaan kahta parinkympin ylittänyttä tyttöä/naista antamassa toisilleen nautintoa?
Tuttavapiiristä kun ei todellakaan tulisi ketään mieleenkään katselemaan ottaa vaikka halukkaita onkin.

15

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulisin mielelläni katselemaan ja runkkaamaan. missäspäin olette. matka ei ole minulle este. klikkaa tota nikiä niin saat yhteyden

    • vmestari

      Kyllä kiinnostaa ja kovasti...kerro missä päin te tyttöystäväsi kanssa asutte, olen itse pk-seudulta

    • Tarpeetneonmullakin

      No ei tosiaankaan kiinnosta ketään vähänkään tervettä miestä katsella sellaista outoutta kun kaksi naista konttaa pitkin sänkyä naamat toistensa persvaoissa. Hyi helvetti.

      Täytyy olla miehen pahasti pipi jos tällaisesta eriskummallisuudesta tykkää. Niistä lesbonruojista puhumattakaan.

      Mutta terve erotiikka eli miehen ja naisen keskinäinen kiva kyllä kiinnostaa ihan valtavasti, kuvin, sanoin ja teoin, ilman mitään erikoisuus- tai joukko-orgia-aspekteja.

    • ihankivaa

      Kiihottavaa katseltavaa, kuunneltavaa ja haisteltavaa. Mielelläni myös maistaisin.
      Olette parhaassa iässä katseltaviksi

    • teeprofiili

      Niin kuin varmasti arvaatkin, on meitä innokkaita miehiä paljonkin :) Kuulostaa ihanalta, intensiiviseltä, kauniilta... Enemmän on kyse siitä, saatko meihin yhteyden :) Tee treffipuolelle profiili, niin löydät varmasti haluamasi miehen!

    • johansopii

      Niin kuin varmasti arvaatkin, on meitä innokkaita miehiä paljonkin :) Innostavaa, intensiivistä, kiihottavaa... Säännöt sopivat, mutta laitatko jotain yhteystietoja, niin saan yhteyden :)

    • tietystikiinnostaa

      Tietysti kiinnostaa :) Ihanaa, intensiivistä, kiihottavaa! Säännötkin sopivat, mutta kerrotko, miten sinuun saisi yhteyden :)

    • Pietarsaarenmies

      Olen Pietarsaaresta, ja kiinnostaisi tulla katsomaan teitä.

    • Mistä päin olette? Ite olen Vantaalta.

    • Jos oot PKS:lta/treenattu kaveri:) nimimerkki plus suomi24.fi

    • Aidostikiinnostunut

      No toden totta kiinnostaisi! Mutta olen jo nelikymppinen, eli jos haluatte ikäistänne seuraa, niin toki ymmärrän. Yhteystietoja järjestyy, jos kuitenkin kiinnostaa (toki olisi hyvä tietää, mistä päin Suomea teidät tavoittaisi). Olen komeaksi kehuttu ja suht sporttinen kaveri, ja ennen kaikkea fiksu, mukava ja luotettava. Aidosti tällaisesta kiinnostunut.

      Tuo alun tarina oli todella kiihottava! Joskus kadehdin naisen kykyä saada lyhyessä ajassa paljon orgasmeja...

    • Diodio

      Tottakai kiinnosta ;) laita joku s-posti tähä niin otan yhteyttä, täälpäi ois ruskeihonen kaveri jos tottakai kelpaa ;)

    • Mikexxxx

      :) mielelläni: mikeyhki()gmail.com

    • jdjdjdjd21
    • 15vjonnevaa

      Kelpaa! Kikkiä tai jotain? Oon 15v jonne ;) Mites saan yhteyt?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      66
      5161
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      4947
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      3866
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      19
      3522
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3388
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      46
      3270
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3163
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2859
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2575
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2329
    Aihe