On vain yksi totuus, liiansuuret palkat

ja varsinkin Valtiolla ja kunnilla. Nekin pienipalkkaiset saatu revittyä erillee prosenttikikkailulla, hävetkää!?
Kaikki ylipalkalla saadut varat menneet etupäässä ukomaan matkailuun ja muuhun huvitteluun.
On vain kaksipuoluetta äveriäät ja alistetut, niin kumpi haluat olla riistäjä vai lojaali ?
Anteeksi unohdin sen, että tämä järjestelmä ei toimi ilman köyhiä ja työttömiä, sillä muuten ei olisi rikkaita ja rahan-ja kiinteistöjen arvo laskisi. Työläis reserviä pitää aina olla tarjolla ja jos ei kelpaa niin aidantakan on uusia, oli ennen sanonta !
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, verotuksen ideahan on, että porukalle ei jää yhtään ylimääräistä rahaa kulutettavaksi ja varsinkaan säästöön pantavaksi. Nehän voivat mennä lakkoon säästöjensä turvin, niinkuin joku jo ehdotti tällä palstalla!

Äänestä
  • Joo, Suomessa verotuksen idea on se, että rikkailta ei veroja kerätä, vaan köyhät ja pienituloiset maksakoon. Kokoomuksen mukaan rikkaita on liian vähän verotettavaksi ja kepun mukaan maatalous ei ole niin kannattavaa, jotta voisivat veroja maksaa. Maataloustuet ovat verottomia ja niitä jaetaan noin 3 miljardia noin 50.000 maatalousyrittäjälle. Verotta.

    Rikkaat ottavat tulonsa (myös palkkatulot yhtiöidensä kautta) vain vähän verotettuina PÄÄOMATULOINA. Tilastokeskuksen tutkijan mukaan Suomessa kerätään pääomiin kohdistuvia keroja 5,5 miljardia euroa vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Pääomaverotus ei ole muuttunut oikeudenmukaiseksivuodesta 2000 lähtien, vaan on pysynyt samansuuruisena.
    EU:ssa varallisuusveroiksi lasketaan kiinteistövero, varainsiirtovero sekä perintö- ja lahjavero ja varallisuusvero, joka Suomessa lopetettiin kokonaan.
    Kaikissa EU-maissa varallisuuteen kohdistuvien veroja kerätään lähes puolet enemmän kuin Suomessa.

    Suomessa veroja ei siis kerätä VERONMAKSUKYVYN mukaan vaan verot kerätään pieni- ja keskituloisilta (myös sosiaalietuudet ovat verotettuja). Kestävyysvaje eli huoltosuhde on heikentynyt sen vuoksi, kun valtion verokertymä ei riitä edes keskinkertaiseen sosiaaliturvaan. Puutteellista toimeentuloturvaa on paikattu EU-ruokapaketeilla ja leipäjonoilla hallituksen ja eduskunnan hyväksymänä.

    Maataloustuet ja yritystuet vievät verokertymästä VALTAVAN SUUREN potin arviolta yli 6 miljardia vuosittain. Lisäksi tulevat maatalousyrittäjien ja yrittäjien VEROTUET. Tuet vääristävät kilpailua ja esim. maataloustuet eivät ole tarveharkintaisia, vaan Suomen rikkaimmat miljonäärit ottavat maataloustukea mutta vastustavat vähäisiä sosiaalietuuksia.

    Rakenteita korjattaessa maataloustuet ja yritystuet pitäisi päivittää tämän päivän tasoon huomioiden 100 miljardin ulkomaanvelka. Myös erilaiset verotuet ja -etuudet tulisi päivittää oikeudenmukaisiksi ja VERONMAKSUKYKYYN perustuviksi. Siinä olisi hallitukselle runsaasti tehtävää ja Suomen talouskasvu lähtisi käyntiin, kun tuloerot vähenisivät ja suomalaisten pieni- ja keskituloisten ostovoima paranisi.

    Verotuksen oikeudenmukaistamiseksi hallituksen kannattaisi käyttää apua asiantuntijoita eli veroprofessoreita, kansantaloustieteilijöitä ja esim. Aalto-yliopiston sekä Tilastokeskuksen tutkimuksia.
    Jos hallitus käyttää vain EK:n ja MTK:n "asiantuntijoita" ja lobbareita, niin nykymeno ja sulle (kepu) ja mulle (kokoomus) -poliikka ja Suomen kurjistuminen jatkuu.

    Tässä tulee pari lainausta HS:n artikkelista "Laiskan rahan valtakunta" vuodelta 2011 (Elina Gundström) joka kuvaa suomalaista teollisuuspolitiikkaa.

    - RAHASTA ei Suomessa ole pulaa, ei ainakaan ydinvoimakeskustelusta päätellen. Keskeneräisen Olkoluoto 3:n lopulliseksi hinnaksi avioidaan lähes kahdeksan miljardia (mikä lienee hinta tänä päivänä?). silti on päätetty rakentaa kaksi uutta ydinvoimalaa ja teollisuus vakuuttaa, että vielä kolmannellekin löytyisi helposti rahoitusta. Onko suomalainen raha niin laiskaa, että ille kelpaa ainoastaan sellainen idioottivarma tulonlähde kuin ydinenergian myyminen ulkomaille?

    - TEKNIIKKA & TALOUS laski joulukuussa (2011) että valtio mksaa ERILAISIA YRITYSTUKIA jo noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Sen lisksi tulevat teollisuude ja elinkeinojen verotuet, jotka olivat viime vuonna 3,6 miljardia.
    Jopa 300 organisaatiota jakaa yli tuhatta erimuotoista yritys- ja innovaatiotukea ja työllistää samalla tuhansia byrokraatteja.

    Ministeri Mauri Pekkarinen (kepu) laati selvityksen, jonka mukaan yritystukia ei leikattu, vaikka Etla (Elinkeinoelämän tutkimuslaitos) ehdotti yritystukien leikkaamista. Lienee selvää, että maataloustukia ja yritystukia ei leikata kepu-kok-perSu hallituksen aikana, joten näitä vanhanaikaisia tukirakenteita ei uusita, vaikka se toisi miljardeja lisää kesävyysvajeen (huoltosuhteen) parantamiseen.

    - toista tuhatta ei yritystukimuotoa, lähinnä EK:n suuryritysten haluamalla tavalla
    - yli 200 erilaista maataloustukimuotoa, tuet jaetaan pinta-alojen ja tuotantomäärien mukaan; mitä suurempi maatalousyrittäjä sitä suuremmat tuet...
    tarveharkinnasta ei tietoakaan.

    Äänestä

Valtion palkkalistoilta vähennettävä 30 % henkilöstöstä, samoin trafista ja muista valtion likelaitoksista.
Sen jälkeen jäljelle jääneiden palkkoja alennettava 20% ja työaika 40 tuntiin viikossa ja vuosilomaa enintään neljä viikkoa vuodessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

ja varsinkin Valtiolla ja kunnilla. Nekin pienipalkkaiset saatu revittyä erillee prosenttikikkailulla, hävetkää!?
Kaikki ylipalkalla saadut varat menneet etupäässä ukomaan matkailuun ja muuhun huvitteluun.
On vain kaksipuoluetta äveriäät ja alistetut, niin kumpi haluat olla riistäjä vai lojaali ?
Anteeksi unohdin sen, että tämä järjestelmä ei toimi ilman köyhiä ja työttömiä, sillä muuten ei olisi rikkaita ja rahan-ja kiinteistöjen arvo laskisi. Työläis reserviä pitää aina olla tarjolla ja jos ei kelpaa niin aidantakan on uusia, oli ennen sanonta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu