Olen 19-vuotias nuori sosiaalialalla työskentelevä nainen. Pari vuotta sitten ammattikoulussa opiskellessani kävin kai läpi jonkinmoisen burn outin, koska kaiken sen koulunkäynnin ohella taloudellisista syistä myös töitä oli tehtävä. En koskaan saanut mitään diagnoosia, mutta terveydenhoitaja passitti terapiaan. Terapian aloitin ja samaan aikaan lopetin työt(noin vuosi sitten).
Tuntui että asiat helpottivat, unirytmi korjaantui ja mielialakin nousi. Terapeutille en saanut missään vaiheessa kakistettua miten paha mulla oikeasti oli olla, jostain syystä vähättelin ahdistuneisuuttani ja vakuutin että olen parempaan päin.
Nyt olen muuttanut kesätyön perässä viereiseen isoon kaupunkiin ja sama pyörä pyörii jälleen.
Vaikka työ itsessään ei ole kovinkaan raskasta, en vain jaksa.. Tuntuu että päivät menee hukkaan ja töistä tullessani en jaksa edes syödä mielipahaltani. Itkettää lähes joka päivä ja ajatukset kiertävät kehää..
Työkaverit ovat ihan ok, mutta jostain syystä en osaa eikä edes huvita tutustua kehenkään sen paremmin, antaisivat olla rauhassa.
Yöt menevät siihen että heräilen parin tunnin välein katsomaan kelloa, etten vain ole myöhässä tai että eihän vielä tarvitse lähteä taas töihin.
Töissä tuntuu että kaikki tekevät asiat minua paremmin, minä olen kaikista hitain enkä osaa, saatikka muista yksinkertaisia asioita. Pelkään ottaa vastuuta ja jatkuvasti alitajunnassa velloo ajatus siitä, että olen tehnyt jonkun kamalan virheen.
En tiedä mistä voisin hakea apua näin kesäaikaan ja uudessa kaupungissa. Pelottaa että työkykyni on menossa lopullisesti ja masennun syvästi..
Olen vasta 19 ja tässä tilanteessa, onko minulla enää mitään toivoa..
Tuntui että asiat helpottivat, unirytmi korjaantui ja mielialakin nousi. Terapeutille en saanut missään vaiheessa kakistettua miten paha mulla oikeasti oli olla, jostain syystä vähättelin ahdistuneisuuttani ja vakuutin että olen parempaan päin.
Nyt olen muuttanut kesätyön perässä viereiseen isoon kaupunkiin ja sama pyörä pyörii jälleen.
Vaikka työ itsessään ei ole kovinkaan raskasta, en vain jaksa.. Tuntuu että päivät menee hukkaan ja töistä tullessani en jaksa edes syödä mielipahaltani. Itkettää lähes joka päivä ja ajatukset kiertävät kehää..
Työkaverit ovat ihan ok, mutta jostain syystä en osaa eikä edes huvita tutustua kehenkään sen paremmin, antaisivat olla rauhassa.
Yöt menevät siihen että heräilen parin tunnin välein katsomaan kelloa, etten vain ole myöhässä tai että eihän vielä tarvitse lähteä taas töihin.
Töissä tuntuu että kaikki tekevät asiat minua paremmin, minä olen kaikista hitain enkä osaa, saatikka muista yksinkertaisia asioita. Pelkään ottaa vastuuta ja jatkuvasti alitajunnassa velloo ajatus siitä, että olen tehnyt jonkun kamalan virheen.
En tiedä mistä voisin hakea apua näin kesäaikaan ja uudessa kaupungissa. Pelottaa että työkykyni on menossa lopullisesti ja masennun syvästi..
Olen vasta 19 ja tässä tilanteessa, onko minulla enää mitään toivoa..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.