Niin, täällähän me yksinäiset ihmisrauniot

haukumme persuja, se on ainoa ilo kurjassa elämässämme. Mitään muuta meillä ei enää ole, antakee armoa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uloskin voi lähteä kävelemään, tai jopa töitä hakea.

Äänestä

Niin, niin, mutta mitä sinullakaan on muuta tekemättä.
Pienen työttömyyskorvauksen juot kahdessa päivässä ja velaksi elät loppukuun.
Akkasi läksi pari vuotta sitten naapurin naapuri- demarin matkaan ja sano, jotta tuo vasuri ei hakkaa ja käy töissä, ei leiki kypärä päässä leikkiaseella, musta tätä maata ei myydä paita yllä, ei ole impotentti nk. sinä ja ei näytä kikkeliä naapurille parvekkeelta.
mutta hienoa on, että olet rehellinen ja sanot reilusti, että olet ihmisraunio.
Ja lohdutukseksi sanon sinulle " et ole ainoa persuissa".

Äänestä
  • Teidät vasurit on lyöty lopullisesti.

    Äänestä

Onhan tuo tietysti inhimillistä, että on tunteita. Persut ovat kuitenkin omalla toiminnallaan ainakin oman kritiikkini ansainneet.

Äänestä
  • On se kyllä ihan väärin kun persua krikoidaan. Se on impotentti ihan ilman omaa syytään.

    Äänestä

Ei saa arvostella persuja, pahoittavat vain mielensä. Persu on psykoosissa ja uskoo johtajansa ratkaisevan kaikki ongelmat. Eihän uskontoakaan vaihdeta ulkopuolisten kehotuksesta, joten he tulevat äänestämään persuja vaikka heiltä vietäisiin sosiaaliturva kokonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antipersu.juu kirjoitti:

haukumme persuja, se on ainoa ilo kurjassa elämässämme. Mitään muuta meillä ei enää ole, antakee armoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu