Työpaikkojen porteille hankitaan kannustuskyltit suoraan 30-luvun Saksan tapaan. Kylteissä lukee: Arbeit macht frei! Samalla palkkojen lisille, lomille, vapaille ja itse palkoillekin voidaan jättää hyvästit. Kilpailukyky vihdoin ehkä kohdillaan. Sieg heil Häkämies ja kumppanit.
EK:n märkä uni
SS-Aatu
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä aloitus on hyvän maun vastainen ja vailla minkäänlaista rakentavuutta.
Mutta tuo esiin ajatuksen Häkämiehen ajatuksista ja samalla EK:n idean köyhien kyykyyttämisestä.
Kukaan ei ole ajatellut köyhien myös tuovan kulutukysyntää sisämarkkinoille ja täten nostavan kauppojen taseita.
Deflaatiosta siis puhumme ja juuri tätä EK hakeekin voidakseen viedä työvoiman kustannukset mahdollisimman alas sillä maailmasta ei enää liikene orjatyövoimaa kuten ennen.
EK on suuri sortaja.EK :ssa istuvat "suuret suut" voisivat miettiä omien palkkojen aletta 25% vähintään ja toteuttaa ne ensin.Kun tämä on tehty niin voit avata suusi muttet ennen joten kita kiinni siihen asti.