Lär dig svenska

71

72

    Vastaukset 71

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiOngelmia

      Luuletko tällaisella ylimielisyydellä saavasi suomalaiset hyväksymään epäoikeudenmukaisen politiikan omassa rakkaassa kotimaassaan? Muuta Ruotsiin, jos pidät sitä maata itsellesi niin tärkeänä! Miksi täällä kirjoittelet? Ei minun ainakaan tarvitse enää ruotsia alusta alkaa opiskelemaan, kun sen olen jo oppinut? Mutta lapseni eivät enää tuota poliittista oppiainetta pakolla tule opiskelemaan.

      Jos joku pitää ruotsin kielen oppimista tärkeänä, hän voi sen opiskella. Aivan samoin kuin ruotsalainen voi opiskella yhden tärkeimmän kauppakumppaninsa Suomen kielen niin halutessaan!

      • Kukahan se tässä nyt on ylimielinen? Ei minun tarvitse muuttaa yhtään minnekään, viihdyn kotona Suomessa ja parhaiten minä omalta kannaltani täällä pystyn kaksikielisyyttäni hyödyntämään. Päivääkään en elämäni aikana ole ollut työtön.

        Teen koulutustani vastaavaa, hyvin palkattua työtä jossa tarvitsen sekä suomea että ruotsia joka ikinen päivä ja molempien kotimaisten kielten osaaminen on ollut ehdoton edellytys ko työpaikan saamiselle.

      • eiOngelmia
        Ankdam kirjoitti:

        Kukahan se tässä nyt on ylimielinen? Ei minun tarvitse muuttaa yhtään minnekään, viihdyn kotona Suomessa ja parhaiten minä omalta kannaltani täällä pystyn kaksikielisyyttäni hyödyntämään. Päivääkään en elämäni aikana ole ollut työtön.

        Teet siis minusta "ylimielisen", kun kehotan sinua muuttamaan Ruotsiin, jos se maa kerran noin tärkeä on sinulle? Etkö osaa yhtään katsoa peiliin? Tuot jatkuvasti täällä esiin Ruotsin kauppakumppaniutta jne., sillä yrität perustella keinotekoista kaksikielisyyttämme. En vaan ymmärrä tuota periaatetta mitenkään, kun Suomi on yhtälailla Ruotsin kauppakumppani ja naapuri. Eikö sinulla ole sen vertaa itsekunnioitusta, että voisit lopettaa tuon Ruotsille kumartelemisen? Tietäisitpä vaan oikeasti, millaisten ihmisten kanssa sinäkin täällä puhut! Ei minuakaan kukaan ole oikeassa elämässäni ikinä sanonut ylimieliseksi ja jos joku kuulisi sen ilmaisun minusta, ei varmasti olisi samaa mieltä.

      • qwrtyui

        Sinä kun olet aina töissä, niin kuinka paljon olet näiden kaikkien vuosien aikana käyttänyt työaikaa tälle palstalle kirjoitteluun? Vai oliko se niin, että sinulle maksetaan täällä kirjoittelusta samalla tavalla Kremlin trollitehtaalla?

      • eiOngelmia kirjoitti:

        Teet siis minusta "ylimielisen", kun kehotan sinua muuttamaan Ruotsiin, jos se maa kerran noin tärkeä on sinulle? Etkö osaa yhtään katsoa peiliin? Tuot jatkuvasti täällä esiin Ruotsin kauppakumppaniutta jne., sillä yrität perustella keinotekoista kaksikielisyyttämme. En vaan ymmärrä tuota periaatetta mitenkään, kun Suomi on yhtälailla Ruotsin kauppakumppani ja naapuri. Eikö sinulla ole sen vertaa itsekunnioitusta, että voisit lopettaa tuon Ruotsille kumartelemisen? Tietäisitpä vaan oikeasti, millaisten ihmisten kanssa sinäkin täällä puhut! Ei minuakaan kukaan ole oikeassa elämässäni ikinä sanonut ylimieliseksi ja jos joku kuulisi sen ilmaisun minusta, ei varmasti olisi samaa mieltä.

        "Teet siis minusta "ylimielisen", kun kehotan sinua muuttamaan Ruotsiin, jos se maa kerran noin tärkeä on sinulle?"

        Jos minä kerron teille ruotsin opiskelua ja jopa ruotsin osaamista niin kiivaasti vastustaville netti fennoille että Ruotsissa olis töitä (Suomen työttömyys yli 9%) ja että kannattaisi osata Ruotsia niin minulla ei todellakaan ole ensisijaisesti Ruotsin etu mielessä. Mutta jos se työpaikka löytyy sikäläisestä suomalaisesta firmasta niin silloinhan syntyy jopa win win-tilanne.

        En minä mitään kaksikielisyyttä pyri perustelemaan, sehän on fakta! Se että Suomessa laajasti osataan sekä suomea että ruotsia on meidän ja Suomen etu etu! Mutta tee mitä lystäät ja anna muiden kuoria kermat päältä!!

    • FennoX

      Onneksi meillä on 300 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa jotka varmasti hoitavat nämä työt ilman kielten opiskelua aivan mainiosti. Loput voivat vaikka keskittyä viroon ja englantiin.

      • Totta! Kiitos siitä edusta.
        Toki mekin osaamme englantia joten siitä ei teille etua tule.

      • Fennox
        Ankdam kirjoitti:

        Totta! Kiitos siitä edusta.
        Toki mekin osaamme englantia joten siitä ei teille etua tule.

        Ihailen surujen huolenpitoa suomenkielisten hyvinvoinnista.

      • kiiisamiisa

        Jos asenteesi on tämä, niin sitten ei kannttaisi valittaa tällä palstalla, että surut ovat etuoikeutettuja ja vievät työpaikat, he nimittäin VIEVÄT ne ihan oikeasti tällä menolla. Itse olen oppinut ruotsin koulussa ja hyötynyt siitä todella paljon, myös passiivisesti. Työpaikkahaasttatelussa on kysytty ruotsin taitoa, vaikka sitä ei työssä ole varsinaisesti tarvinnut käyttää muuta kuin auttavasti. Ruotsi on Suomen tärkein kauppakumppani ja firmat toivovat henkilökuntaa, joka osaa ruotsia edes jonkin verran. Kouluruotsi riittää tähän hyvin.

      • OmaÄidinkieleni
        kiiisamiisa kirjoitti:

        Eikähän sitten pakkosuomi Ruotsissa olisi yhtä käyttökelpoinen? Aletaanko ajaa samaa systeemiä Ruotsiin?

        Kielitaito on aina hyödyllinen. Sinä teet vain kehäpäätelmiäsi. Kataloniassa on ihan hyädyllistäkin osata katalaania ja espanjaa. Itsekin osaan ruotsia, mutten ole kotimaassani ikinä sitä tarvinnut yhtään mihinkään. Ruotsalainen voisi aivan yhtä hyvin opiskella naapurimaansa kielen kauppakumppaniutta ajatellen - ei siihen tarvita keinotekoista kaksikielisyyttä!

        Meidän ongelmamme ei ole se, ettemme ruotsia osaisi. Minäkin osaan. Meidän ongelmamme on periaatteemme, joka on ihmisarvoa kunnioittava!!

      • tässävinkki
        OmaÄidinkieleni kirjoitti:

        Jos olet huolissasi ihmisarvosta, kannattaisi panostaa vaikka vanhusten auttamiseen, esim. vapaaehtoistoiminnan muodossa. Heillä ei ole asiat aina niin hyvin tässä maassa.

      • kaikkiTäällä
        tässävinkki kirjoitti:

        Jos olet huolissasi ihmisarvosta, kannattaisi panostaa vaikka vanhusten auttamiseen, esim. vapaaehtoistoiminnan muodossa. Heillä ei ole asiat aina niin hyvin tässä maassa.

        Aika moni on huolissaan siitä, ettei ihmisarvoa tässä maassa kunnioiteta. Kenenkään ihmisarvo ei ole toista arvokkaampi äidinkielen, ihonvärin, iän tms. perusteella. Siitä on tässäkin kyse.

    • JotainTolkkuaPliis

      Meillä on Suomessa ruotsalaisia enemmän kuin koskaan tarvitaan tai tullaan tarvitsemaan mihinkään ruotsia oikeasti ja perustellusti vaativiin tehtäviin. Varmaan ainakin 100 kertaa enemmän kuin tarvitaan.

      Yhdellekään suomalaiselle ei tarvitse opettaa ruotsia.

      • neverheard_

        En ole kuullut, että meillä olisi hirveästi ruotsalaisia maassamme. Koskakohan ovat tulleet? Venäläisiä on aika paljon.

      • hintilleVastaus
        neverheard_ kirjoitti:

        En ole kuullut, että meillä olisi hirveästi ruotsalaisia maassamme. Koskakohan ovat tulleet? Venäläisiä on aika paljon.

        Ovat varmaan niitä jotka äänestävät Rkp:tä eli suomenRUOTSALAISIA.

        Oli muuten tyypillinen svekoväistö käydä puhumaan vanhusten ihmisoikeuksista ( sinänsä tärkeä asia, mutta ei liity kielipolitiikkaan)kun keskustelu koskee suomenkielisten oikeuksien polkemista "kaksikielisyyden" nimissä.
        Jos ette usko että näitä oikeuksia poljetaan, ehdottakaa ahvenanmaalaisille pakkosuomea.

      • eiymmärräei
        hintilleVastaus kirjoitti:

        Ovat varmaan niitä jotka äänestävät Rkp:tä eli suomenRUOTSALAISIA.

        Oli muuten tyypillinen svekoväistö käydä puhumaan vanhusten ihmisoikeuksista ( sinänsä tärkeä asia, mutta ei liity kielipolitiikkaan)kun keskustelu koskee suomenkielisten oikeuksien polkemista "kaksikielisyyden" nimissä.
        Jos ette usko että näitä oikeuksia poljetaan, ehdottakaa ahvenanmaalaisille pakkosuomea.

        Kertoisitko sitten ihan konreettisen esimerkin miten "sveko" polkee oikeuksiasi? Teidän fennojen oikeuksen polkeminen on tällaiselle tavalliselle taatiaiselle aika hämärän peitossa. Jos tässä maassa poljetaan oikeuksia, niin juurikin vanhusten, esim. niin että moni vanhus ei koskaan tapaa ketään jonka kanssa juttelisi tai kävisi ulkona. Eli kerro vastaavanlainen konkreettinen esimerkki, miten sveko polkee päivittäin oikeuksiasi, miten se näkyy, ja mitä olet tehnyt asian hyväksi?

      • demokratiaJaIhmisarvo
        eiymmärräei kirjoitti:

        Ei kai sellaista voi mitenkään ymmärtää, jos äidinkieli ei ole suomi sitten. Me olemme 8 vuotta opiskelleet maailman ainoana kansana vähemmistökieltä kuullaksemme ja ymmärtääksemme kaikki nämä sairaat "fenno-jutut". Ruotsinkielisen ääni painaa yhteiskunnassamme huomattavasti enemmän kuin suomenkielisen ääni. Jopa 50 kertaa enemmän!! Se on automaattisesti väärin, jos esim. ruotsinkielinen pääsee paljon helpommin korkeakouluun. Se ei ole mikään mielipidekysymys vaan automaattinen vääryys.

        Nautin niin paljon siitä Haglundin ylimielisestä asenteesta, kun hän puhui pääministerille "kansalliskielisteategiasta". Tiedän, ettei se Sipilä-suomalaiseenkaan pure. Vastausta ei kuulunut :). Raukka parat, kun käytätte kieli-parkaa vallan välineenä!

    • svekomedia_taas

      Tuo juttu oli tietoisen harhaanjohtava svekomedialta, mikä tuskin on meille yllätys.

      Jutussa esitetään, että suomalaisyritysten Ruotsin omistukset ja tytäryhtiöt aiheuttaisivat jotain suuriakin kielitaitovaatimuksia suomalaisille.
      Kuitenkin on niin, että lähes KAIKKI nuo Ruotsissa olevat yritykset työllistävät ruotsalaisia, ei suinkaan suomalaisia! Kuin korkeintaan muutaman johtajan.

      Tyypillistä svekomedian manipulointia taas....

      • Ruotsissa on töitä, Suomessa ei. Ruotsiin on helppo lähteä, kauemmaksi vaikeampi. Ruotsi maana ja yhteiskuntana muistuttaa meitä enemmän kuin mikään muu maa maailmassa.
        450 000 suomalaista on jo muuttanut Ruotsiin, suuri osa on jäänytkin sille tielleen.

        Ruotsissa on paljon suomalaisia korkeissa asemissa ja viroissa, päin vastoin ei.
        Ruotsi-suomi kielitaito on meidän etumme, eikö se ole hyvä asia?

      • elätSuurRuotsiAikaa
        Ankdam kirjoitti:

        Ruotsissa on töitä, Suomessa ei. Ruotsiin on helppo lähteä, kauemmaksi vaikeampi. Ruotsi maana ja yhteiskuntana muistuttaa meitä enemmän kuin mikään muu maa maailmassa.
        450 000 suomalaista on jo muuttanut Ruotsiin, suuri osa on jäänytkin sille tielleen.

        Ruotsissa on paljon suomalaisia korkeissa asemissa ja viroissa, päin vastoin ei.
        Ruotsi-suomi kielitaito on meidän etumme, eikö se ole hyvä asia?

        Mitä ihmettä? Eikö Suomessa ole ruotsalaisia korkeissa viroissa? Tuo oli uutta! Tuo kertoo kaiken alusmaa-ajattelustasi! Minun ajatteluni lähtee siitä, että kaikelle on syynsä. Pitää aina puuttua syihin, ei seurauksiin. Suomen, Ruotsin ja Ahvenanmaan kielipolitiikat ovat aina olleet suomen kieltä alentavia. Se näkyy nykypäivänäkin. Ja juuri silloin siihen vääränlaiseen kielipolitiikkaan on puututtava!

      • elätSuurRuotsiAikaa kirjoitti:

        "Mitä ihmettä? Eikö Suomessa ole ruotsalaisia korkeissa viroissa? Tuo oli uutta!"

        Uutta minulle on että niitä olisi! Ei tietääkseni ole, ei kovin monta ainakaan. Stockmann taisi jokin aika sitten palkata ruotsalaisen toimitusjohtajan mutta muita ei nyt ainakaan minulle tule mieleen. Kerro sinä jos tiedät!

    • PyyntöSvekoankalle

      Ruotsalaiset omistavat paljon enemmän yrityksiä Suomesta kuin suomalaiset Ruotsista. Joten tuon artikkelin logiikan mukaan ruotsalaisten olisi kaikkien syytä lukea suomea! Ja mieluiten pakolla.
      Voisitko svekoankka linkata meille Ruotsin median jutun, jossa vastaavasti kehotetaan suomen opiskeluun ja korostetaan suomen opiskelun tärkeyttä?
      Jos et satu sellaista löytämään, niin mitä arvelet syyksi? ;-)

      • Suomalaiset yritykset Ruotsissa ja ruotsalaisyritykset Suomessa

        Suomalaisia yrityksiä ja suomalaisia investointeja on Ruotsissa runsaasti. Suomalaisyritykset ostivat Ruotsista vuonna 2012 16 yritystä. Vastaavasti ruotsalaisyritykset ostivat Suomesta 12 yritystä vuonna 2012.

        Yhteensä Ruotsissa toimii noin 600 kokonaan tai osittain suomalaisomistuksessa olevaa yritystä. Nämä työllistävät noin 75 000 työntekijää (SCB 2010). Vastaavasti Suomessa toimii lähes 700 ruotsalaista yritystä tai tytäryritystä, jotka työllistävät noin 75 000 henkilöä. (Tilastokeskus 2010) Ruotsin suorien investointien määrä Suomeen vuonna 2010 oli lähes 320 miljardia kruunua (noin 36,8 miljardia euroa) ja suorien suomalaisinvestointien määrä Ruotsissa nousi noin 230 miljardiin kruunuun (noin 26,4 miljardia euroa). (SCB 2010, Suomen Pankki 2010)

        http://www.finland.se/Public/default.aspx?nodeid=41769&culture=fi-FI&contentlan=1&displayall=1

      • suruholisti
        Ankdam kirjoitti:

        Suomalaiset yritykset Ruotsissa ja ruotsalaisyritykset Suomessa

        Siis kun suomalaiset toimivat Ruotsissa, kannattaa opetella ruotsinkieli ja kun ruotsalaiset toimivat Suomessa, kielenä käytetään ruotsia, koska Suomi on "kaksikielinen"!
        Svekkulien mielestä siis kaikki suomalaisten ja ruotsalaisten välinen kanssakäynti käydään ruotsiksi?? Muut kansat kommunikoivat englanniksi ruotsalaisten kanssa.
        Muuttakaa nyt äkkiä tätä kielilainsäädäntöä. Suomi yksikieliseksi, emme ole mikään Ruotsin siirtomaa.

      • suruholisti kirjoitti:

        Meillä täällä Suomessa todella on se valtava etu että täällä laajasti puhutaan sekä suomea että ruotsia, ja siksi suomalaisia löytääkin Ruotsissa myös korkeista asemista ja jopa ihan yhteiskunnan huipulta. Niin on ollut kautta maittemme historian, toisinpäin ei juuri lainkaan.

        Minä en kykene näkemään tilanteessa mitään negatiivista, tilannehan suosii meitä. Tuo siirtomaarinnastuksesi hiukka ontuu, tässä tilanteessa "siirtomaahan" on niskan päällä.

      • epäisänmaallisuus

        Miten niin tilanne suosii meitä, jos pelaamme jatkuvasti naapurimaamme pussiin?? Äärimmäisen naiivia ajattelua!

    • Sitten vientiyritysten kannattaisi siirtyä sieltä kehäkolmoselta tänne Hämeenlinnaan. Täällä puhumme ruotsia mielellämme ja järjestimme tänne vapaaehtoisesti ruotsinkielisen päiväkodinkin. Täällä ei ole mitään hurri tai fenno ongelmaa. kaikki olemme saman arvoisia.

    • aarnoharinen

      Nuori, jolla on vankka ammattitaito, ja sen päälle kunnon kielitaito, esim suomi- englanti- saksa/ranska/venäjä/espanja jne voi hakea mielenkiintoisia työpaikkoja mistä tahansa; Suomesta tai ulkomailta, jopa Ruotsista.

      Hänellä on huikea kilpailuetu verrattuna nuoreen, joka on opiskellut vain englantia ja kotimaisia kieliä.

      • Muuten hyvän kilpailuedun sattaa pilata asennevamma.

      • eiKiihkoNationalismille
        Ankdam kirjoitti:

        Muuten hyvän kilpailuedun sattaa pilata asennevamma.

        Ainoa, jolla se asennevamma on, on RKP! Suomalaisilla on ollut sellainen asennevamma tosin, että he ovat suhtautuneet Ruotsiin ja ruotsin kieleen aina liian positiivisesti ja nöyristellen. Onneksi nyt on käynnissä vihdoin asenteenmuutos<3. Pidän voittona sitä, kun näen yhdenkin kielipolitiikan kritisoijan lisää, oli se sitten missä muodossa tahansa. Minun kuvani ruotsista muuttui kertaheitolla positiivisesta negatiiviseksi, kun opin sen. Ja opin samalla tuntemaan kaikki kaltaisesi natsit.

      • aarnoharinen
        Ankdam kirjoitti:

        Muuten hyvän kilpailuedun sattaa pilata asennevamma.

        Asennevamma, jos ei katso tarvitsevansa jotain tiettyä kieltä?

        Kaikilla maailman ihmisillä on asennevammoja, kun eivät näe tarpeelliseksi opetella kaikkien muiden kieliä, ei kaikkia isoja kieliä, eikä pieniä vähemmistökieliä?

        Ahvenanmaalaisilla ja ruotsalaisilla asennevamma suomea kohtaan? Ankdamilla asennevamma, kun ei ole opiskellut romania tai saamea?

        Ankdam, fakta on kuitenkin, että suomenkielisellä on valtava kilpailuetu, jos hänellä on vankka ammattitaito ja sen lisäksi hän on opiskellut englantia ja lisäksi kunnolla saksaa tai ranskaa tai venäjää tai espanjaa jne. Hänellä on huikeat mahdollisuudet työllistyä Suomessa tai ulkomailla, päästä kiinnostaviin kansainvälisiin tehtäviin. Hän on etulyöntiasemassa verrattuna nuoreen joka on opiskellut vain englantia ja ruotsia.

    • aarnoharinen

      Höpöhöpö Ankdam!

      Ruotsin taito ei ole mikään kilpailuvaltti, ei edes Ruotsissa saati muualla maailmalla.

      Isoissa monikansallisissa yrityksissä toimintakieli on iso maailmankieli, ei ruotsi!

      Ruotsalainen ministeri ehdotti äskettäin, että Ruotsissa ei pitäisi enää vaatia ruotsin osaamista kaikilta (uus)ruotsalaisilta.

      On alhaista ja vastenmielistä epäisänmaallisuutta, että Ankdam edellyttää suomalaisilta ruotsin osaamista Ruotsissa, mutta ei edellytä ruotsalaisilta suomenosaamista, kun he perustavat yhtiöitä Suomeen.

      Puhuuko Stockmannin ruotsalainen toimitusjohtaja suomea? Ankdam, eikö hän tarvitse suomea smalltalkiin virallisten neuvottelujen jälkeen, kuten väitätte suomenkielisten tarvitsevan ruotsia

      • atttänkaöver

        Ruotsin kilpailukykyongelma on kun kielitaito suurinpiirtein vain ruotsi ja englanti, kuin muissa Euroopan maissa on kahdeksasta kahteentoista kieltä yritysten käytettävissä.

        Ja Suomessa Ankdam mukaanlukien hohkataan vain että ruotsi on kaikki kaikessa:-)

        "Det mångspråkiga Sverige är en resurs som slarvas bort. Svenska företag går därmed miste om stora exportintäkter.

        Sverige är ett export­beroende land. För framgångsrika affärer med utlandet krävs goda språkkunskaper. Allra bäst går det om man använder landets modersmål.

        Migrationen har tillfört omkring 130 språk till Sverige. Det borde vi kunna utnyttja. Men i stället använder små och medelstora företag i huvudsak engelska – och i viss mån tyska och franska – i kontakter med utlandet. Därför tenderar vi också att i första hand exportera till närmarknader, främst inom Norden.

        Annorlunda är det i länder som Danmark, Storbritannien, Tyskland, Frankrike och Polen. Där använder genomsnittsföretaget åtta till tolv marknadsspråk, vilket ger bättre förutsättningar för tillträde till de nya tillväxtmarknaderna i och utanför Europa. Stora företag, som har fler än 250 anställda, har däremot en sådan position på marknaden att de klarar sig bättre med engelska som affärs­språk. Storleken gör att de inte är underkastade samma krav på språkanpassning."

      • Suomen ja suomalaisten "muu maailma" alkaa useimmiten Ruotsista.

        Maatiedosto Ruotsi
        Kahdenväliset suhteet

        Suhteet
        "Ruotsi on Suomen läheisin kumppani maailmalla. Suomalais-ruotsalaisten yhteyksien määrä ja laatu ovat useimmilla aloilla ainutlaatuisia Suomen kansainvälisissä suhteissa. Suomen ja Ruotsin välisille suhteille antavat leimansa pitkä yhteinen historia ja ruotsin kielen virallinen asema Suomessa sekä ruotsinsuomalaisten suuri määrä Ruotsissa. Suomen kansalaisia asui Ruotsissa vuonna 2012 tilastokeskuksen (SCB) tietojen mukaan 65304. Ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven suomalaisia maahanmuuttajia arvioidaan olevan Ruotsissa noin 675 000.

        Molempien maiden EU-jäsenyys on lähentänyt välejä entisestään monissa kysymyksissä. Suhteita ylläpidetään korkeimmalla poliittisella tasolla säännöllisesti samalla kun viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan tasolla vuorovaikutus on vilkasta. Uusia elementtejä tiiviistä yhteyksistä ovat suomenkielen saama virallinen vähemmistökieliasema vuonna 2009 sekä maiden elinkeinoelämän integroituminen."
        http://www.finland.se/public/default.aspx?nodeid=41776&contentlan=1&culture=fi-FI

      • aarnoharinen

        "Suomen ja suomalaisten "muu maailma" alkaa useimmiten Ruotsista."

        Hävyttömyyttä ja ylimielisyyttä! Juuri sitä mihin RKP pyrkii kaikin voimin, käyttäen suomalaista mediaa hyväkseen laajasti.

        Tietenkään te ette näe ettekä tunnusta, että suomalaisten lähin sukulaiskansa asuu Suomenlahden eteläpuolella. Tuota sukulaisyhteyttä yritetään tiukasti peittää, mm Ylen massiivisella Norden-ohjelmistolla.
        Baltiasta ei juuri uutisia pääse Yleen, sinne ei lähetetä toimittajia siinä määrin kuin Nordeniin.
        Suomen eliitti on liian pitkään hävennyt sukulaisuuttamme baltteihin.
        Pelkona on varmaan ollut että suomen kielen asema nousee, jos suomenkieliset ja baltit alkavat toimia enemmän yhdessä.

        Viro on kokenut raskaita vaiheita, julmuuksia, itäisen naapurinsa polkemista ja alistamista. Onneksi historian lehti on kääntynyt ja vihdoinkin Viro on nousemassa ja sen talous kasvaa kohisten.

        Tulevaisuudessa suomalaiset liikkuvat entistä enemmän Viron kautta itäisen ja eteläisen Euroopan alueille.

      • "Ruotsin taito ei ole mikään kilpailuvaltti, ei edes Ruotsissa saati muualla maailmalla."

        Ei ole kyse kilpailuvaltista vaan mahdollisuudesta!! Ei meillä tuossa kieliasiassa ole kilpailua, me joko hyödynnämme omat resurssimme ja mahdollisuutemme tai jätämme hyödyntämättä.

      • aarnoharinen

        Ankdam edellä toteaa "Ei ole kyse kilpailuvaltista vaan mahdollisuudesta!! Ei meillä tuossa kieliasiassa ole kilpailua, me joko hyödynnämme omat resurssimme ja mahdollisuutemme tai jätämme hyödyntämättä."

        Nyt, Ankdam, melkein tajuat, mistä on kyse kielipolitiikassa.

        Me hyödynnämme omat resurssimme ja mahdollisuutemme nykyistä viisaammin, kun höllennämme ruotsin pakollisuutta ja sallimme sen vaihtoehdoksi muiden kielten (ja/tai muiden oppiaineiden) opiskelua.

        Muuttamalla ruotsin pakollisuus valinnaisuudeksi, voimme hyödyntää omia resurssejamme paremmin, voimme lisätä kustannustehokkaasti kielivarantoamme ja samalla parannamme suomalaisten kilpailukykyä työmarkkinoilla, kotimaassa ja ulkomailla. Siten hyödynnämme mahdollisuuksiamme selvitä eri kieliä puhuvien kanssaihmisten, työtovereiden, viranomaisten, elinkeinoelämän toimijoiden kanssa, täällä kotoSuomessa ja maailmanlaajuisesti.

        Oletko samaa mieltä Ankdam? Eikö olekin järkevää, että ruotsin pakollisuus muutetaan valinnaisuudeksi? Toivotko että RKP lähtee ajamaan vapaavalintaisia kieliopintoja, sisältäen myös toisen kotimaisen valinnaisuuden?

      • aarnoharinen kirjoitti:

        "Muuttamalla ruotsin pakollisuus valinnaisuudeksi, voimme hyödyntää omia resurssejamme paremmin, voimme lisätä kustannustehokkaasti kielivarantoamme ja samalla parannamme suomalaisten kilpailukykyä työmarkkinoilla, kotimaassa ja ulkomailla."

        Kaikin mokomin mutta miksi tämä marina ruotsin opiskelusta, kieli jota sentään toiseksi eniten Suomessa tarvitaan. Minä puhun kuutta kieltä, kuis sinä itse?

        Luin kouluaikana pakkosuomea, se on paljon vaikeampi kieli kuin ruotsi mutta ei silti estänyt minua oppimasta myös muita kieliä. Näillä kuudella olen pärjännyt oikein hyvin, ranskani tosin ei ole kovin hyvä mutta pärjään.
        Englannista on ollut minulla vähiten hyötyä jos rahassa lasketaan, sitähän osaavat kaikki, eräs pieni harvinainen kieli on tuottanut eniten. Toiseksi eniten on tuottanut ruotsin kieli, sen osaamisesta nimittäin maksetaan (käytännössä siitä että osaa sekä suomea että ruotsia).

        Tämä puheenvuoro ei ollut pakkoruotsin puolustuspuhe vaan puolustuspuhe sille että ruotsin kieltä kannattaisi Suomessa osata.

      • liianPitkälläRKP

        Minä puhun 9 kieltä, jos venäjän alkeet lasken mukaan. Ruotsia vieraista kielistä parhaiten! Koeta jo ymmärtää, että me vastustamme syrjivää ja eriarvoistavaa politiikkaa, emme mitään kieltä itsessään! Suurin osa täälläkin kritisoivista valitsisi varmasti ruotsin vapaaehtoisenakin! Mutta nyt alkaa mennä jo niin pitkälle, että vastenmielisyys voi oikeasti lisääntyä jo itse kieltäkin kohtaan.

      • aarnoharinen
        Ankdam kirjoitti:

        "Muuttamalla ruotsin pakollisuus valinnaisuudeksi, voimme hyödyntää omia resurssejamme paremmin, voimme lisätä kustannustehokkaasti kielivarantoamme ja samalla parannamme suomalaisten kilpailukykyä työmarkkinoilla, kotimaassa ja ulkomailla."

        Kaikin mokomin mutta miksi tämä marina ruotsin opiskelusta, kieli jota sentään toiseksi eniten Suomessa tarvitaan. Minä puhun kuutta kieltä, kuis sinä itse?

        Luin kouluaikana pakkosuomea, se on paljon vaikeampi kieli kuin ruotsi mutta ei silti estänyt minua oppimasta myös muita kieliä. Näillä kuudella olen pärjännyt oikein hyvin, ranskani tosin ei ole kovin hyvä mutta pärjään.
        Englannista on ollut minulla vähiten hyötyä jos rahassa lasketaan, sitähän osaavat kaikki, eräs pieni harvinainen kieli on tuottanut eniten. Toiseksi eniten on tuottanut ruotsin kieli, sen osaamisesta nimittäin maksetaan (käytännössä siitä että osaa sekä suomea että ruotsia).

        Tämä puheenvuoro ei ollut pakkoruotsin puolustuspuhe vaan puolustuspuhe sille että ruotsin kieltä kannattaisi Suomessa osata.

        On se käsittämätöntä, miten, Ankdam, voit olla noin ahdasmielinen ja suvaitsematon! Sinä et pysty myöntämään, että suomalaiset saavat suuremman edun monien eri kielten (tai muiden tärkeiden taitojen) osaamisesta kuin vain ruotsi-englanti yhdistelmällä. Monien eri kielten (ja taitojen) opiskelu mahdollistuu nykyisillä resursseilla kun ruotsin opiskelu muutetaan valinnaiseksi.

        Kieltenopetuksen pitää olla kustannustehokasta ja sen pitää tuottaa sellaista osaamista, jota oikeasti tarvitaan. Resursseja ei pidä tuhlata tarpeettomaan opetukseen ja opiskeluun. Ruotsin taidon tuputtaminen ja vaatiminen 5 miljoonalta suomalaiselta on ylimitoitettua ja tarpeetonta, suomalaisten ajan ja resurssien törsäystä.

        75% suomalaisista kannattaa valinnaista ruotsin opiskelua. Se on viisas mielipide, sitä on syytä kuunnella.

        Ankdam, miten ihmeessa saksalaiset, ranskalaiset, britit, espanjalaiset, italialaiset, kiinalaiset, japanilaiset, jne jne jne voivat tulla toimeen muun maailman, ja myös ruotsalaisten, kanssa, kun eivät opiskele ruotsia? Miten ihmeessä japanilaisia tai korealaisia tuotteita voidaan myydä Ruotsiin, kun Japanissa ja Koreassa ei opiskella ruotsia?

        Olen itse opiskellut 9 eri kieltä, niistä englanti, ruotsi, saksa ovat vahvimmat.
        Itse pidän kuitenkin tarpeettomana ja jopa typeränä pröystäilyä monien eri kielten osaamisella . 1-2 ison maailmankielen taito riittää mainiosti. Enemmistölle riittää pelkkä englannin taito mainiosti. Ihmisen aika ei riitä monien eri kielten taidon ylläpitämiseen.

        Mielestäni substanssiosaaminen, vankka ammattitaito itsekunkin omalla alalla, on paljon tärkeämpää ja kansantaloutta hyödyttävämpää ja kuin monien eri kielten osaaminen. Kieltenopiskelun merkitystä ei pidä yliarvioida.

      • atttänkaöver kirjoitti:

        Ruotsin kilpailukykyongelma on kun kielitaito suurinpiirtein vain ruotsi ja englanti, kuin muissa Euroopan maissa on kahdeksasta kahteentoista kieltä yritysten käytettävissä.

        Ja Suomessa Ankdam mukaanlukien hohkataan vain että ruotsi on kaikki kaikessa:-)

        "Det mångspråkiga Sverige är en resurs som slarvas bort. Svenska företag går därmed miste om stora exportintäkter.

        Sverige är ett export­beroende land. För framgångsrika affärer med utlandet krävs goda språkkunskaper. Allra bäst går det om man använder landets modersmål.

        Migrationen har tillfört omkring 130 språk till Sverige. Det borde vi kunna utnyttja. Men i stället använder små och medelstora företag i huvudsak engelska – och i viss mån tyska och franska – i kontakter med utlandet. Därför tenderar vi också att i första hand exportera till närmarknader, främst inom Norden.

        Annorlunda är det i länder som Danmark, Storbritannien, Tyskland, Frankrike och Polen. Där använder genomsnittsföretaget åtta till tolv marknadsspråk, vilket ger bättre förutsättningar för tillträde till de nya tillväxtmarknaderna i och utanför Europa. Stora företag, som har fler än 250 anställda, har däremot en sådan position på marknaden att de klarar sig bättre med engelska som affärs­språk. Storleken gör att de inte är underkastade samma krav på språkanpassning."

        "Ja Suomessa Ankdam mukaanlukien hohkataan vain että ruotsi on kaikki kaikessa:-)"

        Mitään sellaista en ole koskaan hohkannut, olen vain todennut että ruotsin osaaminen Suomessa on hyödyllistä, siis toisin kuin nefet väittävät.
        Mikään kieli ei ole kaikki kaikessa, paitsi kenties äidinkieli mutta ettehän te sitäkään osaa kunnolla.

        Vaan jos lasketaan jonkinlaista kotimaista höytysuhdetta eri kielten opiskelusta niin rohkenen väittää että englannin jälkeen tulee ruotsi hyvänä kakkosena.

    • "Isoissa monikansallisissa yrityksissä toimintakieli on iso maailmankieli, ei ruotsi!"

      Joo, kansainvälinen toimintakieli (company language) mutta sisäpiiri puhuu omaa kieltään!

      • aarnoharinen

        Jestas sentään, sisäpiiri puhuu ruotsia, monikansallisissa yrityksissä, kautta koko maailman!

        Miten ihmeessä ympäri maailmaa ihmiset selviävät ruotsalaisten firmojen ja niiden johtajien kanssa, kun noissa maissa ei opiskella ruotsia edes vapaaehtoisesti.

        Missä minä olen sellaista väittänyt? Lue uudelleen ja yritä ymmärtää.
        Minä: "Sisäpiiri puhu OMAA kieltään!" Niin liike-elämässä kuin politiikassa ja kaikkialla.
        Tässä ketjussa puhutaan Suomen ja Ruotsin liike-elämän symbioosista.

        Mutta Harinen, älä turhaan opiskele mitään, asenteesi ja lukihäiriösi tulee kuitenkin olemaan kansainvälisen menestymisesi esteenä.

        P.S.
        Ruotsilla on merkittävästi enemmän suuria kansainvälisiä yrityksiä kuin meillä.

      • äidinkieliKulta

        Ja siihen sinä olet tyytyväinen! Voi miten rakastatkaan Ruotsia Suomeni kustannuksella! Sillekin on syynsä, miksi Ruotsilla on enemmän kansainvälisiä yrityksiä!!!!!!! Ei heillä näin sairasta kielipolitiikkaakaan ole.

        Ankdam, älä viitsi riehua. Olen suorittanut kieliopintoni ja tutkintoni ja hoitanut virkaani ja siihen liittyviä kansainvälisiä yhteyksiä. Olen ollut töissä ulkomailla, naapurimaassa ja paljon kauempanakin. Ja matkustanut paljon ja laajasti ympäri maailmaa.
        Ruotsia osaan hyvin, mutta en ole koskaan sitä aidosti tarvinnut yhtään missään. Seuraan ruotsinkielistä mediaa, lähinnä (kieli)poliittisia aiheita, mutta en pidä sitä aitona tarpeena ja syynä pakkoruotsin vaatimukselle. Olisi tärkeää että suomalaiset voisivat seurata monien eri maiden medioita paljon nykyistä laajemmin.

      • äidinkieliKulta kirjoitti:

        Ja siihen sinä olet tyytyväinen! Voi miten rakastatkaan Ruotsia Suomeni kustannuksella! Sillekin on syynsä, miksi Ruotsilla on enemmän kansainvälisiä yrityksiä!!!!!!! Ei heillä näin sairasta kielipolitiikkaakaan ole.

        Jos maista puhutaan niin minulla ei ole mitään sen ihmeempiä tunteita Ruotsia kohtaan, miksi olisi?? Minun kotimaani ompi Suomi, vain ja ainoastaan. Jos sen sijaan puhutaan kielestä niin äidinkieleni on ruotsi ja se on tietysti minulle se rakkain ja ykkönen.

        Minulle jäi nimittäin hieman epäselväksi kumpaa tarkoitit, maata Ruotsi, vai kieltä ruotsi. Epäselväksi jäi myös miten minä muka rakastan Ruotsia sinun Suomesi kustannuksella. Miten sinun Suomesi eroaa minun Suomestani??
        Puhut yhtä sekavia kuin aina ennekin.

    • Nettisuomal-nettifenno

      Ankdam: "Vain netti fenno ei tarvitse ruotsin osaamista."

      Ankdam-kuomasemme, kuulut niihin nettisvekoihin, jotka eivät kirjoita oikein yhdyssanaa nettifenno, ja siten siis samalla niihin, jotka eivät lauseesi mukaan tarvitse ruotsin osaamista. Mutta väliäkö sillä, koska Suomessa ruotsin kielen tarve on sangen vähäistä sen vuoksi, että ruotsinkielisiä on ilman ahvenanmaalaisia vain 0,27 miljoonaa viiden miljoonan suomenkielisen joukossa. Todellisuudessa vain kielitaitolaki luo keinotekoisesti ruotsin osaamisen tarvetta paljon yli todellisen tarpeen, sen tarpeen, jonka osaltasi tyydytät kaksikielisenä erinomaisesti.

      Kaikkien tarjolla olevien vieraiden kielten valinnaisuus (vieras kieli äidinkielen vastakohtana), myös ruotsin valinnaisuus, luo enemmän kuin kylliksi ruotsia taitavia, mutta sen lisäksi myös tarpeeksi saksan, ranskan, espanjan, venäjän, viron, jopa kiinan taitajia. Sellaista kielten koulutuspolitiikkaa RKP:n kellokkaat yhdessä svekomielisten fennojen ja svekomielisten nettifennojen kanssa vastustavat raivokkaasti. Saman aikaaan nämä piirit ovat puhuvinaan monipuolisen kielitaidon puolesta, jolla ne tarkoittavat saman ihmisen monen (kolmen, neljän, viiden) kielen taitoa. Se on mahdoton vaatimus ihmisten enemmistölle, mutta myös talouden odotusten ja tarpeiden kannalta.

    • Trotjänare

      Ankdamin käsitys fennosta on viestissä 27.5.2015: "... tällä palstalla monet puuteripyllyfennot vannovat persuilun nimeen ja tunnustavat persujen mimosauskontoa."

      Kun kielikeskustelu kiihtyi 1800-luvun loppupuolella oli venäläisten etuna edistää riitaisuutta suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä. Kenen etua Ankdam hakee provosoivilla kirjoituksillaan?

      • qeoytrs

        "Kenen etua Ankdam hakee provosoivilla kirjoituksillaan?".

        Sitä sopii jokainen miettiä; Ainoastaan trollitehtaan työntekijöillä on aikaa kirjoitella nettipalstoille niin paljon kuin kyseisellä ankalla.

        Jos hän on tavallisessa työpaikassa, niin tuolloin hän käyttää palkanmaksajan kannalta turhan paljon työaikaansa tänne kirjoitteluun.

    • joppejuu110

      Moi Ankkis, laitoin palstalle seuraavan viestin.

      Tiedoksi, fenno on ok. suomalainen joka hyväksyy sen tosiasian että suomessa asuu myös ruotsinkieltä puhuvia suomalaisia, nettifenno on tämän palstan pohjasakkaa jotka vihaavat kaikkea ja kaikkia suomen ruotsinkielisiin liittyvää.

      Sitäpaitsi tällä palstalla netti fenno pitää ja kuuluu kirjoittaa kirjoitusopin vastaisesti erikseen kuvaamaan noiden hörhöjen oppimistasoa.

      Terkut Ankkikselle olet hienosti vuosia asiallisesti pitänyt suomen ruorsinkielisten asukkaiden puolta, hyvillä kommenteilla aina perustellen ja viitteet asioihin aina tarvittaessa mukana. Olet symppis.

      Arvaat minkälaisia vastausviestejä sain. Usko tai älä taisi pilkkuvirheet netti fennoja kummastuttaa kohtalaisesti, mutta sana netti fenno erikseen kirjoitettuna pisti pissit pöksyyn.
      Mielestäni Tapio Rautalapio lanseerasi nimityksen Netti fenno aikoinaan kirjoituksissan tänne hörhöjen palstalle.
      *kramhali*

      • Kiitos!
        Kiva saada positiivista palautetta vaikka onhan tämä pervo harrastus väitellä näiden pahansuopien höyrypäiden kanssa.
        Joo, pitää paikkansa että Rautalapio aikanaan lanseerasi nimityksen netti fenno eikä sen merkitys luulisi olevan kenellekään palstaa seuranneelle epäselvä.

        Tällä palstalla ei todellakaan käydä keskustelua Suomen kansan kanssa, vaan pakkoruotsihompanssien kanssa!

      • aarnoharinen

        "pahansuopien höyrypäiden kanssa"
        " ei todellakaan käydä keskustelua Suomen kansan kanssa, vaan pakkoruotsihompanssien kanssa"

        Tuossa Ankdamin nimityksiä suomenkielisille (75%) jotka vaativat mahdollisuutta valita itse, tarvitseeko ruotsin taitoa vai enemmän jotain muuta taitoa. Suomenkieliselle enemmistölle, jonka ympäristössa satojen kilometrien säteellä ei asu ensimmäistäkään ruotsinkielistä.

        On väärin, että maamme kielipolitiikassa 5% vähemmistön mielipiteet, tarpeet, toiveet, haaveet on asetettu kansamme enemmistön mielipiteiden ja tarpeiden yläpuolelle.

        Kun tuosta vääryydestä huomauttaa, saa niskaansa solvauksia kuten edellä Ankdamin tekstissä.

      • joppejuu110
        Ankdam kirjoitti:

        Kiitos!
        Kiva saada positiivista palautetta vaikka onhan tämä pervo harrastus väitellä näiden pahansuopien höyrypäiden kanssa.
        Joo, pitää paikkansa että Rautalapio aikanaan lanseerasi nimityksen netti fenno eikä sen merkitys luulisi olevan kenellekään palstaa seuranneelle epäselvä.

        Tällä palstalla ei todellakaan käydä keskustelua Suomen kansan kanssa, vaan pakkoruotsihompanssien kanssa!

        Ankkis on symppis ärsyttää monia netti fennoja kuten nimmari "aarnoharinen" todennäköisesti tyyppi on jokin hörhö jonka aiempi nikki on poistettu häirikkönä palstalta.
        Minun 3 lasta ovat jo työmarkkinoilla jokainen osaa ja hallitsee toisen kotimaisen kielen, jokaisella työt turvattuna koska osaa suomen lisäksi myös ruotsia.

        Netti fenno on nössö fenno, vinkuu ja vinkuu mutta muuta ei saa aikaiseksi.

      • Nettisuomal-nettifenno
        joppejuu110 kirjoitti:

        Ankkis on symppis ärsyttää monia netti fennoja kuten nimmari "aarnoharinen" todennäköisesti tyyppi on jokin hörhö jonka aiempi nikki on poistettu häirikkönä palstalta.
        Minun 3 lasta ovat jo työmarkkinoilla jokainen osaa ja hallitsee toisen kotimaisen kielen, jokaisella työt turvattuna koska osaa suomen lisäksi myös ruotsia.

        Netti fenno on nössö fenno, vinkuu ja vinkuu mutta muuta ei saa aikaiseksi.

        joppejuu110 on tätä mieltä: "Netti fenno on nössö fenno, vinkuu ja vinkuu mutta muuta ei saa aikaiseksi."

        Kuulut, joppejuu110, määritelmällisesti juuri niihin "netti fennoihin", jotka eivät kirjoita oikein yhdyssanoja, tässä tapauksessasi yhdyssanaa nettifenno, kuten hyvin näkyy tuotoksestasi.

    • OikeusjaKohtuus

      Ruotsin kielen tarve Suomessa perustuu kielitaitolakiin virkamiehelle. Kun tämä turhake on poistettu kielilaista, niin ruotsi on täysin tarpeeton kieli suomenkielisille. Pohjoismaiden lingua franca on englanti. Kielitaito tulee tulevaisuudessa olla pelkästään viranomaisen vastuulla, ei yksityisen virkamiehen. Surut voivat palvella itse itseään. Henkilökohtaisesti ja tulkkauksen avulla.

      • ememneme

        Voi toki palvella näissä virallisissa yhteyksissä, mutta työnsaannissa ei auta, jos ruotsin kielen taito katsotaan "eduksi". Se, jolla tämä taito on, valitaan. Eli elämme edelleen maailmassa, jossa ruotsi on valtti työmarkkinoilla sen jälkeenkin, kun/jos pakkoruotsi poistetaan.

      • aarnoharinen
        ememneme kirjoitti:

        "elämme edelleen maailmassa, jossa ruotsi on valtti työmarkkinoilla sen jälkeenkin, kun/jos pakkoruotsi poistetaan."

        Sinulla on järkyttävän ahdas maailma, impivaara!

        Etkö tiedä että tänä päivänä ihmiset liikkuvat maasta ja maanosasta toiseen, työn, opiskelun,rakkauden takia. Ihmiset tekevät töitä monia eri kieliä puhuvien kanssa.

        Nuorella on valtavan hieno kilpailuetu, jos hänellä on kunnollinen ammattitaito ja sen lisäksi kielitaitoa, englantia ja joku muu maailmankieli. Hänellä on mahdollisuus työllistyä lähes minne tahansa ympäri maailmaa. Siellä ei todellakaan kysytä ruotsin osaamista.
        Edes Ruotsissa ei tänä enää tarvitse osata ruotsia, siellä pärjää hyvin englannilla.

      • asianmonetpuolet

        Samaa mieltä kanssasi, mutta edelleen, ruotsia osaavalla on suuri etu puolellaan. Nämä kaksi asiaa eivät ole millään lailla ristiriidassa: Eli kun joku osaa ruotsia muiden kielten lisäksi, hänellä on aina etu puolellaan, ja se ei poista sitä, että joku voi saada työn pelkällä englannilla.

      • aarnoharinen

        Vielä suurempi etu työlistymisessä on sillä, joka voi käyttää aikaansa ja resursseja aidosti hyödyllisten taitojen opiskeluun, eikä hänen tarvitse tuhlata niitä marginaalisen taidon hankkimiseen. Hän voi hankkia todellisen kilpailuedun itselleen, jolla voi työllistyä mihin tahansa.

        Olisitko sinä tyytyväinen, jos sinun ja kaikkien suomalaisten olisi pakko uhrata joka kouluasteella paljon aikaa esimerkiksi kolmen eri saamen kielen ja romanin kielen opiskeluun? Ja se aika otettaisiin pois esim matematiikan, fysiikan, kemian, biologian, historian opiskelusta?

      • AxelOlof

        Etkö ymmärrä että pakko- ja virkamiesruotsi on etu hurreille? Jos Ruotsissa olisi pakko- ja virkamiessuomi, niin suuri osa suomenkielisistä olisi työllistynyt valtion ja kuntien virkoihin, kielilakien avulla. Hurrit kuvittelevat että heidän alempi työttömyysprosenttinsa johtuisi siitä että he ovat parempia kuin suomenkieliset. He eivät ymmärrä että kielilait suosivat heitä. Tämä kieroutunut ajattelutapa on muokannut heidän mentaliteettinsa käsittämään että he olisivat ihan oikeasti "bättre folk". Heidän kuvitteellinen paremmuutensa tulee romahtamaan välittömästi kun pakko- ja virkamiesruotsi poistetaan, kielilakeja muuttamalla. Kuten olet luultavasti huomannut, niin on ihan turha keskustella hurrien kanssa tällä palstalla. Solvaukset mitä he kirjoittelevat täällä suomenkielisistä on ihan normaali ajattelutapa hurreille. Me olemme alempaa rotua heille.

      • aarnoharinen

        Nimenomaan. RKP käyttää pelotteluaseena sitä, että suomenkielisillä on huonommat mahdollisuudet työelämässä, jos ei ole opiskellut ruotsia. Nykyisten kohtuuttomien virkasäännösten mukaan ruotsin osaamattomuus voi olla este julkisen sektorin tehtäviin etenkin kaksikielisissä kunnissa.

        Julkisella sektorilla tarvitaan kuitenkin viranhaltijoita, joilla on monien eri vieraiden kielten taitoa. Vantaalla on haettu töihin hoitajia, jotka osaavat esim venäjää, somalia jne ja ruotsin taitoa on kysytty entistä harvemmin, vaikka Vantaa on vielä muodollisesti kaksikielinen kaupunki.
        Ei ole kohtuullista että esim somalien pitäisi opetella suomea, ruotsia, englantia oman äidinkielensä lisäksi. Siksi virkaruotsin vaatimuksesta on pakko luopua.

        On kestämätöntä, että kasvava maahanmuuttajien määrä jää syrjään julkisen sektorin tehtävistä sen takia, että heiltä puuttuu toisen kotimaisen taito. Samalla kasvaa paine luopua virkaruotsin vaatimuksesta myös suomenkielisten kohdalla.

        Minä en pysty näkemään mitään kohtuutonta siinä että kaksikielisissä kunnissa viranomaisten edellytetään pystyvän palvelemaan kuntalaisia maan molemmilla virallisilla kielillä.

        Sen sijaan pidän kohtuuttomana että maahanmuuttajien oikeudet syrjäyttäisivät maan omien kansalaisten oikeudet. Se olisi perin merkillistä.

        Kohtuutonta on se, että esimerkiksi Vantaalla koko ison virkakoneiston edellytetään osaavan ruotsia, vaikka sillä on edessään monta kertaa useammin vieraskielinen kuin ruotsinkielinen asiakas.

        Kohtuutonta on että virkakoneistoon hakeutuvien on pitänyt uhrata resursseja sellaisen taidon opiskeluun, jonka kysyntä ole olemattoman vähäistä. Samalla on hukattu resursseja ja menetetty mahdollisuuksia sellaisten taitojen hankkimiseen, jotka oikeasti hyödyttäisivät sekä opiskelijaa itseään, että koko yhteiskuntaa.

        Kohtuuttomuutta on se, että kielitaitovaatimuksia ei katsota käytännön tarpeiden näkökulmasta, vaan kieli- ja valtapolitiikan kannalta, kulissin ylläpitämisen tarpeesta.

        Kohtuuttomuutta on se, että suljetaan silmät siltä, että Suomi on EU-maa, osa monikielistä Eurooppaa, jossa ihmiset voivat liikkua vapaasti maasta toiseen työn, opiskelun, rakkauden perässä. Eurooppa ei ole kaksikielinen, vaan suurimpien kielten osaamistarve on kasvanut myös Suomessa.

        Ankdam toteaa: "pidän kohtuuttomana että maahanmuuttajien oikeudet syrjäyttäisivät maan omien kansalaisten oikeudet"

        Ankdam, sinun oikeutesi on saada puhua omaa kieltäsi ja jopa opiskella omalla kielelläsi. Mutta sinulla ei ole oikeutta pakottaa muita opettelemaan sinun kieltäsi.

        "Kohtuutonta on se, että esimerkiksi Vantaalla koko ison virkakoneiston edellytetään osaavan ruotsia, vaikka sillä on edessään monta kertaa useammin vieraskielinen kuin ruotsinkielinen asiakas."

        Miksi valehtelet, kukaan ei vaadi että "koko virkakoneisto osaa ruotsia", ja jos et valehtele tietoisesti niin ota edes selvää mitä oikeasti kunnilta vaaditaan.

        Maahanmuuttajille on järjestetty omat tarvittavat palvelut tulkkauspalveluineen, ne eivät liity suomen- ja ruotsinkielisten kuntalaisten lakisääteisten palvelujen järjestämiseen millään tavoin.
        Suomen- ja ruotsinkielisten kuntalaisten palvelut eivät ole maahanmuuttajilta pois eikä päinvastoin saa olla.

    • aarnoharinen

      Julkinen sektori ei ole kuitenkaan ainoa eikä paras paikka, johon suomenkielisten pitäisi hakeutua. Esim hoitotyön palkat ovat aika vaatimattomat ja työ raskasta.

      Yksityisen sektorin puolelta löytyy mielenkiintoisia työpaikkoja, eikä siellä kysellä ruotsin taitoa. Siellä on kilpailuetu, jos hakijalla on isojen maailmankielten osaamista.
      Nuorelle ovat työmarkkinat auki ympäri maailmaa, jos hän valitsee ruotsin opintojen tilalle esim espanjan, ranskan, venäjän, saksan jne Siten hän on paljon paremmassa asemassa kuin nuori, joka opiskelee vain ruotsia ja englantia.

      • Lycka till vain Harinen maailmankieltesi kanssa! On kuitenkin olemassa toinenkin näkökulma, peräti todellisuuteen pohjautuva.

        "Eurooppa vetää

        Koulutetut suomalaisnuoret menestyvät hyvin eurooppalaisilla työmarkkinoilla. Työntekijänä Euroopassa -tutkimuksessa kolme neljästä muualla Euroopassa työskentelevästä suomalaisnuoresta kertoi olevansa tyytyväisiä työhönsä.

        Muualle muuton syiksi kerrottiin paitsi "seikkailunhalu" myös työkokemus, urakehitys tai puolison muutto.

        – Pelkkä parempi ansiotaso tai keveämpi verotus ei houkuttele. Urakin on lopulta harvalle ainoa syy muuttoon, tutkija Saara Koikkalainen kertoo.

        Hänen mukaansa yllättävän monet ovat löytäneet töitä muualta Euroopasta siksi, että he ovat kielitaitoisia ja osaavat kahta harvinaista kieltä: suomea ja ruotsia.

        – Venäjää, espanjaa ja ranskaa osaavia tulee muualtakin, mutta suomen ja ruotsin taito voi antaa kilpailuetua muihin työnhakijoihin nähden.

        Paluumuuttoa Suomeen harkitsee vain harva muualle lähtenyt. Muuttoa toiseen EU-maahan pidetään vähintään yhtä todennäköisenä kuin paluuta Suomeen."

        http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2438792/nuorilla-on-suomessa-siirtymien-tyomarkkinat?redirect=false

      • Ruotsiroskikseen

        Ei meillä suomenkielisillä ole mitään sitä vastaan että ruotsin kieli työllistää ruotsia osaavia ulkomailla. Päinvastoin, toivotamme onnea teille. Kouluruotsi suomenkielisille ei ole minkäänlaiseksi avuksi ulkomailla (Pohjoismaat mukaanlukien) ja kaikista vähiten Suomessa.

      • aarnoharinen

        Höpöhöpö, Ankdam, että suomenkielisten kannattaisi opetella ruotsia, jotta voisi työllistyä ulkomailla. Tuossa Kansanuutisten jutusssa on kovin kapea näkökulma ulkomailla työskentelyyn.

        Miten ihmeessä nuo muiden maiden venäjän, espanjan, ranskankieliset, japaninkieliset, kiinankieliset, etc työnhakijat voivat työllistyä maailmalla, kun heiltä puuttuu ruotsin taito?
        Miten ihmeessä japanilaiset ja korealaiset onnistuvat myymään tuotteitaan Ruotsiin, vaikka eivät ole opiskelleet ruotsia?

        Sinulla, Ankdam, on todella vakava mittakaavavirhe ruotsin osaamistarpeen arvioinnissa. Euroopassa yli 700 miljoonaa ja maailmassa yli 7 miljardia ihmistä puhuu muuta kieltä kuin ruotsia.

    • OikeusjaKohtuus

      Ankdam! Kielitaitolaki virkamiehelle on se laki minkä vuoksi kaikkien on pakko opiskella ruotsia. Pakkoruotsia ei voi poistaa, niin kauan kuin tämä laki on voimassa. Kun kielitaitolaki muutetaan koskettamaan vain viranomaista, niin silloin kielipalveluihin voidaan etsiä muita ratkaisuja. Esimerkiksi ruotsinkieliset itse voivat palvella itseään, koska suurin osa heistä osaa molemmat kielet. Henkilökohtaisesti ja etä- ja videotulkkauksen avulla. Kielipalvelut voitaisiin myös ulkoistaa Ruotsin kautta, koska Ruotsissa on monta jotka osaavat molemmat kielet. Tällä hetkellä ei virastojen tarvitse ajatella muita ratkaisuja, koska kaikkien odotetaan osaavan ruotsia.

    • aarnoharinen

      Ankdam sanoi edellä : "Maahanmuuttajille on järjestetty omat tarvittavat palvelut tulkkauspalveluineen, ne eivät liity suomen- ja ruotsinkielisten kuntalaisten lakisääteisten palvelujen järjestämiseen millään tavoin."

      Katos kummaa, Ankdamin mielestä maahanmuuttajat selviävät itse omien palvelujensa järjestämisestä, siihen ei tarvita avuksi kansasuomalaisia eikä heiltä virka-vieraankielen opintoja.

      Kummallista, että ruotsinkielisten palvelujen järjestämiseksi suomenkielisten on pakko opiskella ruotsia kaikilla kouluasteilla ja virkaruotsin koe päälle.
      Onneksi Ankdam osoittaa, että virkaruotsin opintojen vaatimus on tarpeeton.

      "Suomen- ja ruotsinkielisten kuntalaisten palvelut eivät ole maahanmuuttajilta pois eikä päinvastoin saa olla."

      Mitä, voisiko se olla pois ruotsinkielisiltä, jos kantasuomalaiset tarjoavat maahanmuuttajille omakielisiä palveluja? Eli onko se samoin pois suomenkieliseltä enemmistöltä, kun sillä on velvollisuus tuottaa ruotsinkielisille vähemmistölle tasavertaisesti palveluja kuten enemmistöllä on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      587
      1223
    2. 80
      907
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      274
      694
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      56
      656
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      189
      653
    6. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      161
      622
    7. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      128
      603
    8. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      590
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      203
      546
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      496
    Aihe