Pari viikkoa meni rauhallisesti ja opinnot alkoivat vakiintua tylsiksi luennoiksi. Töissäkin oli melko rauhallista vain puhelintyötä piti tehdä, mutta sitäkin pystyin kotoa käsin tekemään. Tosin yhden viikon olin flunssassa, joten Kirsi joutui tuuraamaan sen viikon. Sitten kuitenkin Marita ilmoitti, että olisi mahdollisuus lähteä viikoksi Espanjaan Sirkan luokse. Hänellä oli erikoisjuttu siellä ja Sirkka maksaisi matkat ja majoituksen, mutta muuta palkkaa emme saisi. Mietin asiaa pari päivää, mutta tulin siihen tulokseen, että rohkea rokan syö ja kaivoin passini esille. Vaikka varoitusaika oli lyhyt saimme Kirsin kanssa pakattua tarvittavat tavarat nopeasti kasaan ja jo parin päivän päästä istuimme koneessa matkalla kohti lämpöä.
Päästyämme perille Sirkka oli meitä vastassa. Hän ei ollut muuttunut lainkaan, paitsi että saanut todella syvän rusketuksen. Ilma ei ollut niin lämmin kuin olin odottanut, mutta aivan mahtavan lämmin verrattuna Suomen ilmastoon. Sirkka ajoi meidät huvilalleen jutellen kaikkea miten hänellä oli mennyt. Me myös kerroimme omista jutuistamme, jotka Sirkka jo melko hyvin tiesikin. Sen sijaan Sirkka ei paljoa kertonut työkuvastamme. Vain sen, että toimisimme tarjoilijoina ja että minä joutuisin käymään vielä kampaajalla. Huvila näytti todella mahtavalta uima-altaineen ja monine huoneineen. Saimme Kirsin kanssa huoneen talon perältä ja purettuamme tavarat painuimme välittömästi pehkuihin.
Aamulla Sirkka tuli herättämään ja aamiaisen jälkeen menimme kampaajalle, jossa hiukseni värjättiin vaaleiksi. Hieman ihmettilin moista, mutta Sirkka selitti sen olevan asiakkaan tahto. Palasimme huvilalle, jonka jälkeen kävimme Kirsin kanssa läheisessä kaupungissa ja otimme aurinkoa. Olo tuntui hyvältä vain pienoinen illan odotuksen jännitys vaivasi mieliämme. Vaikka muuten ilma ei ollutkaan hirmuisen lämmin, korkean muurin kehystämä piha kylpi auringossa ja oli todella lämmin.
Illan tullessa Sirkka kertoi, että hänelle oli tulossa pari pariskuntaa, jotka olivat halunneet nähdä vaaleita suomalaisia tyttöjä, joista Sirkka oli kertonut niin paljon. Sirkka oli sitten ehdottanut tällaista iltaa ja pariskunnat olivat innolla olleet mukana. Tehtävänämme oli ensin tarjoilla pariskunnille ja sitten esiintyä hieman ja osallistua leikkeihin. Sirkka kertoi heidän olevan hänen vakioasiakkaitaan täällä ja erittäin seksuaalisia pareja. Aloimme tämän jälkeen valmistella iltaa pukeutumalla lyhyisiin mustiin hameisiin ja sukkahousuihin, pikkuhousuja emme laittaneet, sillä se oli parien tahto. Myös rintaliivit jätimme pois tiukkojen valkoisten kauluspaitojen alta. Sukkahousut olivat korkeaa laatua ja ne hyväilivät mukavasti paljaaksi ajeltua häpyäni.
Olimme ovella odottamassa alkudrinkkien kanssa, kun parit saapuivat taksilla pihalle. Parit olivat selvästi hyviä ystäviä ja ties mitä muuta keskenään. He näyttivät varakkailta ja olivat pukeutuneet iltapukuihin. Toisen pariskunnan mies oli jotain 35-vuotias, 180 senttiä pitkä voimakasrakenteinen, tummat lyhyet hiukset ja ruskeat silmät. Hän oli melkoisen komea mustassa smokissaan. Hänen rinnallaan käveli suurin piirtein saman ikäinen tumma nainen. Hän oli jotain 175 senttiä ja hiukset laskeutuivat pitkälle hänen selkäänsä pitkin reunustaen kauniita kasvoja. Naisella oli pitkä tummansininen iltapuku, jonka halkio sivulla ylsi pitkälle reiteen. Toisen parin mies oli vanhempi, jotain 45-vuotias 175cm. Hänen lyhyet hiukset reunustivat kaljuuntuvaa kohtaa ja ohimoilta mustat hiukset olivat muuttuneet harmaiksi. Iästään huolimatta miehen ruskeat silmät säihkyivät kuin nuorella pojalla. Hänen rinnallaan asteli noin 40-vuotias nainen, jolla oli myös mustat lyhyet hiukset. Pienet naururypyt ruskeiden silmien kulmissa vain korostivat hänen kauneuttaan. Päällään hänellä oli lyhyt musta kotelomekko ja punainen sifonkihuivi. Vieraat ottivat lasit ja kilistivät maljoja Sirkan kanssa silmäillen samalla hyväksyvästi minua ja Kirsiä.
Illallisen aikana nauru kumpuili runsaana pöydässä ja viini virtasi. Vieraat hyväilivät minua ja Kirsiä varsin avoimesti eikä se näyttänyt herättävän mitään mustasukkaisuutta kenessäkään. Tarjoillessani tunsin käsien hyväilevän reisiäni ja pakaroitani. Syötyään vieraat siirtyivät takapihan patiolle kahville ja konjakille. Tarjoillessani konjakkia vanhemmalle miehelle, hänen naisystävänsä nosti hamettani ja alkoi hyväillä peppuani. Pyöritin kevyesti peppuani ja painoin sitä naisen käsiä vasten. Mies rentoutui tuolille katsomaan, kuinka tuo nainen alkoi nuolemaan sukkahousujen verhoamaa peppuani. Voihkin ääneen ja pyllistin enempi naiselle. Tämä näytti miellyttävän heitä, sillä mies hymyili ja kehui minua murteisella englannillaan. Levitin jalkani haralleen ja tunsin kuinka nainen rikkoi kynsillään sukkahousuni. Samassa tunsinkin kielen lipovan peppuaukkoani sormien repiessa aukkoa isommaksi. Mies oli ottanut kalunsa esille ja se näytti melko kookkaalta hänen kädessään. Nainen alkoi nyt pitkin nuolaisuin hyväillä kielellään minun hyvää vauhtia kostuvaa häpyäni. Mies hyväili isohkoa kaluaan melkein silmieni edessä ja näytti nauttivan siitä, että katselin häntä. Naisen kieli porautui häpyhuulieni väliin ja kulki vakoani pitkin klitorikselleni. Tunsin kuinka kielenkärki pyöri klitorikseni päällä kevyesti leikitellen. Voihkin nautinnosta kielen lähettäessä väreitä kulkemaan pitkin selkärankaani. Mies otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen kovalle kalulleen. Hieroin sitä kevyesti tunnustellen sen pehmeää silkkimäistä ihoa. Mies näytti nauttivan kevyestä koskettelustani suunnattomasti. Nainen nuoli vielä hetken ja sitten käski minua kääntymään.
Jätin miehen jatkamaan hyväilyään ja käännyin naisen puoleen. Hän oli asettunut makaamaan lepotuoliin ja nostanut hameen lanteilleen. Hän oli levittänyt auringon ruskettamat jalkansa ja näin hänen tumman runsaskarvaisen häpynsä. Kumarruin naisen eteen ja suutelin hänen reisiään. Nainen tarttui päästäni ja painoi minut vasten häpyään puhuen jotain espanjaksi. Siirsin karvoja pois tieltä ja näin naisen pitkän hävyn. Se oli melkein kiinni peppuaukossa ja naisen mahloja valui peppuaukollekin. Aloin kuljettamaan kieltäni pitkin toista häpyhuulta tunnustellen sen rosoista pintaa. Nainen valitti ääneen koko ajan, mutta painoi samalla päätäni alemmas. Kuljetin kieltäni välilihan ylitse naisen nesteistä kostuneelle peppuaukolle. Tämä kosketus sai naisen vikisemään ja voihkimaan. Hieman ihmetellen jatkoin naisen peppuaukon nuolemista ja välillä käytin kieltäni hieman syvemmälläkin. Sitten lopetin ja upotin hieman sormeani sinne. Nainen huusi jotain taas espanjaksi minun painaessa sormeani syvemmälle. Sitten kumarruin taas ja aloin nuolemaan naisen häpyä liikutellen hitaasti sormea hänen supistelevassa aukossaan. Nuollessani tunsin kuinka käsi tunnusteli häpyäni. Voihkaisen hiljaa naisen karvojen peittämään häpyyn ja hinkkasin peppuani tuota kättä vasten. Tunsin kostuvani käden levittäessä häpyhuuliani. Otin nyt naisen klitoriksen suuhuni imien kevyesti sitä. Samassa tunsin kuinka kalu tunkeutui sisälleni yhdellä työnnöllä. Hätkähdin tuntemusta niin, että sormeni upposi lisää ja sai naisen valittamaan entistä kovempaa. Mies alkoi hitaasti nussimaan minua ja kalu sisälläni tuntui pitkästä aikaa ihan hyvältä. Imin naista voimakkaammin ja liikutin sormeani nopeammin hänen pepussaan. Sitten mies käski minun mennä makaamaan vetäytyen samalla minusta. Menin patiolle levitetylle patjalle makaamaan ja nainen asettui päälleni. Aloimme nuolla toisiamme kuumeisesti. Nainen suorastaan valui ja naamani kostui nopeasti hänen eritteistään. Sitten mies asettui naisen taakse ja alkoi työntämään kaluaan hänen peppuunsa. Nainen huusi kiihkosta välillä ja välillä nuoli ja imi häpyhuuliani. Katsoin kuinka kondoomin peittämä kalu hitaasti upposi reikään. Nuolemiseni kävi vaikeaksi, mutta sain kielen kärjellä nuoltua naisen paisunutta klitorista. Mies nopeutti tahtiaan ja nainen kykeni vain huutamaan. Tosin hän puristi lujasti jalkojani ja upotti naamansa häpyyni. Tunsin kuinka nainen alkoi vapisemaan ja sai orgasminsa. Miehen vielä jatkaessa rajua panoa ja minun nuollessa hän voihki ja tärisi. Vaikutti kuin hän olisi saanut koko ajan orgasmeja tai sitten orgasmi vain jatkui ja jatkui. Sitten mies karjahti ja vetäisi kalunsa pois. Hän repi kondoomin pois ja suihkutti naisen selälle spermalastinsa. Molemmat vaipuivat lattialle hengästyneinä makaamaan. Nousin heidän keskeltään ja näin toisen parin olevan vielä Kirsin kimpussa. Katselin hetken heidän touhujaan ja laukeamistaan, kunnes menin sisälle suihkuun…

Vastaukset 4
Vanhimmat
Alku tuntui hiukan väkinäisetä,mutta jalkoväli kyllä todisti aivan muuta.
Tällaisia kommentteja olen kaivannutkin. Jotenkin tuntuu, että koko tarina oli vähän väkinäinen. Alku varsinkin oli hieman hankala saada sopivan mittaiseksi, jotta tarinasta ei tulisi liian pitkä. Pitää kiinnittää asiaan huomiota enempi.
juttu oli käyntiin lähdettyään oikein hyvä. Pöksyt kostuivat ainakin.
Sun kannattaisi ehdottomasti keskittyä vain naistenvälisiin juttuihin ja jättää nuo miehet muille. Tää on tietenkin vaan mun ehdotus.. =) Hauskaa päivää!!