Hallituksen ja muiden poliitikkojen puheet säästöjen ja leikkausten tarpeesta ovat täyttä paskaa. Suomi on huijaamalla ja petoksella saatu luopumaan omasta rahasta ja sen luontioikeudesta. Suomi on huijaamalla ja petoksella ajettu euroon ,jota valtio lainaa yksityisiltä liikepankeilta,jotka luovat rahan tyhjästä ja lainaavat sitä korkoa vastaan.
Suomen velkaantumisen syy ei ole tuottavuudessa tai työntekijöiden palkoissa, eikä julkisissa menoissa. Suomi velkaantuu väkisin yksityispankeille koska koron takia velan määrä on aina suurempi kuin liikkeelläolevan rahan määrä.
Suuryritykset, rahoittajat ja valtamedia ovat tukeneet korruptoituneita poliitikoita ajaakseen Suomen euroon ja EU:hun.
Suomen velkaantuminen on poliitikoiden tarkoituksellisesti aikaansaamaa tilanne ,jotta rahoittajat ja suuryritykset saisivat yksityistämisen kautta mahdollisimman suuren vaikutusvallan alueen ihmisiin,käytännössä halvan infrastruktuurin yritystoimintaan ja lainanantajien harjoittamaan kansalaisten velkaorjuuttamiseen. Samalla rajat on avattu ulkomaisen halpatyövoiman vapaalle liikkuvuudelle.
Kyse on petoksesta kansaa ja isänmaata kohtaan.
Tosiasiassa Suomen ei tarvitse,eikä pidä leikata julkisissa menoissaan,kuten valtion ja kuntien infrasruktuurin ylläpidossa, eikä valtion ja kuntien työpaikoissa. Suomen ei pidä yksityistää, eikä myydä kansallisomaisuuttaan.
Suomen kansa on rakentanut suomalaisen yhteiskunnan ja sen infrasruktuurin. Suomalaisen toiminnan ja kehityksen perustat,yhteiskunta,infrastruktuuri,maa-alueet ja vesistöt sekä muu kansallisomaisuus kuuluvat Suomen kansalle.
Suomen täytyy ottaa takaisin oma raha ja sen luontioikeus. Suomen valtion liikkeellelaittamalla omalla rahalla rahoitetaan valtion ja kuntien työpaikat. Tällöin Suomen ei tarvitse velkaantua kenellekään,eikä leikata julkisia menoja.
Jussi Siitarinen.
Mitään säästöjä ei tarvita
9
<50
Vastaukset
- siksilainaan
Sama asia vähän eri sanoin:
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/06/suuri-eurokatastrofi.html
Puheet suomalaisten ylisuurista palkoista ovat paskapuhetta. Suomalaisten palkat ovat eurooppalaista keskitasoa ja vuonna 2013 46.9% suomalaisista veronalaista tuloa saavista sai kuukaudessa 2000 euroa tai alle sen (lähde: Suomi lukuina, Tilastokeskus 2013). Puheet liian hyvästä sosiaaliturvasta ovat paskapuhetta. Meidän sosiaaliturvamme on Romanian tasoa, kuten Euroopan Unionikin on hiljattain todennut. Puheet liian suurista terveydenhuoltomenoista ovat nekin paskapuhetta. Jo vuosia sitten OECD:n tilastoissa kansalliset terveydenhuoltomenomme asettuivat Bulgarian ja Romanian väliin.
Ketkä eurosta ovat hyötyneet? Todellisuudessa vain ylikansalliset toimijat. Ylikansalliset yritykset, suuryritykset ja suurpääoma. Kaikki muut ovat häviäjiä. Kaikkein suurin häviäjä on Suomen kansa, joka on menettänyt yhteiskunnan kehittämiseen antamansa veroeuronsa euron eurooppalaiseen tukipeliin ja menettää nyt luomansa ja rakentamansa ja maksamansa yhteiskunnan rippeetkin. Se on totuus. Euro on maksanut suomalaisille kymmeniä miljardeja ja on suurin syy valtion velkaantumiseen. Euro pakottaa suomalaiset alentamaan palkkojaan, sosiaaliturvaansa ja raiskaamaan yhteiskuntansa.
Lukekaa nuo sanden blokit, ne on asiaa.
Joku varmaan sanoisi että miksi kopiot, kero se omin sanoin, niin tekisin mutta sami osaa sanoa sen niin paljon paremmin,- opqrs
Sande on asian ytimessä,mutta millä keinoin nämä asiat saadaan julkiseen keskusteeluun? Ilman kunnollisia keskusteluita ei kansalaisten ymmärrys lisäänny ,mikä lienee tarkoituskin .
Onhan se nyt helvetin hullua ,että valtiot velkaantuvat yksityisille pankeille ja maksavat koron velasta. Tämä systeemi on muututtava muuten ei päästä tasapainoiseen kehitykseen koskaan.
- aateliton
Valtio saa tulonsa veroina. Nyt vaan on tehty turhia menoja,joihin verotulot haaskataan. Niitä on sekä paisuneessa hallinnossa että täysin käsittämättömissä tukiaisissa,joilla lopulta nostatetaan hintoja .
Valtio ei voi kylläkään luoda katteetonta rahaa ilman talouden romuttamista. Tästä surkea esimerkki on EU. Sen biljoonaelvytys on juuri tuhoassa rahamme ja näin tekemässä työnteon turhaksi. Miksi rehkiä jos siitä ei hyödy? Valtion pitää keskittyä omiin asioihinsa ja pitää ne järjestyksessä. Näitä ovat sosiaalitoiminta,koulutus ja järjestys. Yrityksiä ei pidä tukea kuin infran muodossa .Verotuloja on hukattu 30 miljardia vuosittain korruption takia rikkaiden hyväksi. Poistamalla nämä saadaan siis tuo summa takaisin valtion kassaan. Nyt eduskuntapuolueet mähkivät vajaan 10 miljardin säästön kimpussa kuin täi tervassa.
Kun korrutio tehdään rikokseksi,niin ongelmaratkeaa itsestään. Ja rikkaatkin hyötyvät. Voivat siirtyä järkevän työ ääreen puolueseurustelun sijaan. Näin työhön ja tuotantoon syntyy kustannuksia rajoittava kilpailu joka parantaa kilpailukykyä. Ahneilta pois ylimääräiset rahat yhtenäisen verotuksen avulla. - jotain-muuta-
Tuli eilen seurattua konserttia ,jossa kerättiin varoja lastensairaalaan. Kaikinpuolin hieno ja tärkeä asia,mutta kyllä se on jotenkin kummallista ,että tällaiset tärkeät projektit rahoitetaan yksityisillä varoilla?
En tietenkään vastusta sitä ollenkaan,mutta kun miettii mitä suomen valtio on aikojen saatossa rahoittanut omalla kansallisella valuutalla ja aikana jolloin bkt oli moninverroin alemmalla tasolla. Rakennettiin kouluja,sairaaloita,tehtaita,liikenne yhteyksiä ,voimalaitoksia jne. Raha kiersi maassa eikä maasta pois ja useammilla oli töitä millä tuli toimeen.
Vauraus lisääntyi siinä määrin ,että alkoi olla niitä etuja ehkä vähän jo liikaakin? Jotkut ovat sitä mieltä ,että markka olisi pitänyt laskea kellumaan 1980-luvulla ,jolloin pahimmat töppäykset olisi jääneet tekemättä ?
Nyt olemme velkakierteessä ja valuuttajoustoa ei ole käytettävissä talouden kuntoon saattamiseksi,joten kun valuutta ei jousta,niin kaikken muun on joustettava ja on leikattava eli syötävä emu-kakkua. Hallituksen ulkopuolelle jääneet puolueet kritisoivat ehkäpä aiheestakin hallitusohjelmaa,mutta tämä on epärehellistä itsepetosta,koska he itse olisivat hallituksessa saman asian ääressä.
On tehtävä jokin aivan muu ratkaisu,jotta tästä umpikujasta päästään pois ja talous saadaan oikeille raiteille. Mutta tätä varsinaista vikaa korkeintaan vähätellään ja kierretään kuin se kissa kuumaa puuroa. - turhautopia
Vain työllä ansaittu raha on omaa. IPUn teoria rahasta on puppua. EU juuri soveltaa käytännössä tällaista utopiaa ja sen joudumme kalliisti maksamaan kansana. Ne rahat siirtyvät bitteinä keinottelijoiden taskuihin. Mitään oikotietä onneen ei ole. Rahan tekee aina duunari tyällään. Keinottelijat sen varastavat hänen tililtään jos saavat mahdollisuuden siihen. Rahakin on omaisuutta eikä sitä saa varastaa toisen taskusta tai väärentää lisää EUn tapaan.
- Työ-tön
Kun ei ole sitä työtä mistä voisi ansaita rahaa. Tekemätöntä työtä on toki tarjolla ,mutta ei sitä ilman palkkaa tehdä ,kun laskuja pitäisi saada maksettua? Mikä on ipun teoria rahasta? Kiinnostaisi kovasti.
- siitäselähtee
Työ-tön kirjoitti:
Kun ei ole sitä työtä mistä voisi ansaita rahaa. Tekemätöntä työtä on toki tarjolla ,mutta ei sitä ilman palkkaa tehdä ,kun laskuja pitäisi saada maksettua? Mikä on ipun teoria rahasta? Kiinnostaisi kovasti.
Sitä varten vaaleja käydään jotta valtioon saadaan sellaiset säännöt että työn teko kannattaa ja keinottelu loppuu. IPU on perustettu juuri tämän vuoksi. Meidän kaikkien pitää vaaleissa siksi äänestää IPUa ,eikä mitään keinottelijaporukkaa jotka varastavat kansalta työn kannattavuuden ja omaisuudet. Ilman kannattavaa työtä on vain loputon keinottelu josta on vain haittaa kansantaloudelle. Hyvä alku on ero EUsta ja tukiaisten täydellinen poisto.
Nykyisessä Sipilän hallituksessa ovat mukana sekä Keskusta että Perussuomalaiset, jotka molemmat vastustivat Suomen liittymistä euroraha-alueeseen. Tosin Perussuomalaiset olivat silloin marginaalisen pieni puolue kannatukseltaan, mutta periaatteet ovat olennainen asia. Nyt joudumme sitten olemaan €-onnelassa, josta on perin vaikeata irtaantua.
Oma raha markka olisi ollut viisasta säilyttää. Tosin ongelmana siinä tilanteessa taitaisi olla valtiojohtomme tietotaitous talousasioissa. Kun nyt katselemme Lipposen toisen hallituksen ja sen jälkeen valtaa pitäneitten hallitustemme taloudellista osaamista, niin eipä tuo kovin hääppöistä ole ollut. Olisiko sillä porukalla osattu harjoittaa viisasta finanssipolitiikkaan myöskään oman markan tilanteessa?
Tässä keskustelussa kirjoittaja "jotain-muuta-" viittaa siihen, mitenkä "Jotkut ovat sitä mieltä, että markka olisi pitänyt laskea kellumaan 1980-luvulla, jolloin pahimmat töppäykset olisi jääneet tekemättä". Niin siinä silloin olisi todella ollut meneteltävä. Kun rahamarkkinamme vautettiin, niin siihen yhteyteen olisi pitänyt liittää markan kellutus. Sitä ei silloinen valtiojohtomme tajunnut.
Niitä tekemättömyyksiä en kaikilta osin nimittäisi töppäyksiksi, sillä varsin laajassa mitassa meillä Suomessa otettiin velkaa ulkomailta, kun sitä kerran sai ja tarvettakin oli. Valtiojohtomme vakuutteli silmät kirkkaina, että emme tule missään tapauksessa devalvoimaan Suomen markkaa. Jos kansaa jostain syytetään töpeksijäksi, niin valtiojohtomme katteettomiin vakuutteluihin luottaminen eli usko valtiojohtomme viisauteen ja osaamiseen oli sitten sitä töpeksintää. Suurin ja kohtalokkain töpeksijä oli valtiojohto itse. Kelluvan markan asetelmassa ei olisi tullut devalvointia kertarysäyksenä laisinkaan, vaan markka olisi säätynyt eli devalvoitunut ja revalvoitunut liukumalla vähän kerrassaan automaattisesti kulloisenkin kansainvälisen markinatilanteen mukaisesti.- jotain-muuta-
Tulevaisuus näyttää huonolta ,jos emme itse voi vaikuttaa meitä koskeviin asioihin. Kansaa on harhautettu poliitikoiden ja joidenkin "aiantutijoiden "toimesta oikeiden asioiden ääreltä. Keskustalaiset harhautettiin kannattamaan EU:a vaikka enemmistö oli jäsenyyttä vastaan. Samoin on käynyt perussuomalaisille. Asioissa ei ole mitään mieltä enää ,kun emme voi vaikuttaa kansalaisena mitenkään tulevaisuuteemme. Vaalit ovat jokseenkin turhia ,koska Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä. Kukaan ei puutu varsinaiseen vikaan ja medioissa on typeriä spekulaatioita päivästä toiseen,joilla muokataan kansalaisten mielipiteitä.
Itse kannatan lämpimästi Sveitsin kaltaista suoraa demokratiaa.Siellä kansa sanoo mitä haluaa ja hallintokoneisto toteuttaa kansan tahdon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3427558Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss795016- 2083255
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243207- 762046
- 1551934
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2221871Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1671636Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201568- 901514