Venäläiset ostaa Itä-Suomea alue kerrallaan!

Vähäisen venäläisväestön vuoksi alueiden valtaukseen Putin käyttää erinlaista taktiikkaa.Käyttäen hyväksi Suomalaisten ahneutta ja sinisilmäisyyttä.Hieman ylimääräistä saatuaan maapalasta suomalaistollolta viedään maat kuin tikkari lapsen kädestä.Lepsu viranomaisvalvonta ja heikot tiedot politikoilla kokonaisuudesta.Vähättely asian vaarallisuudesta.Tarkoitus kusta suomalaisia silmään vähitellen vuosien aikana kerätä valtava maaomaisuus.Ja Putinin vallassa ollessa ostetut maat tullaan yhdistämään Venäjän valtioon vaikka aseellisesti.Pienintäkin kiistaa Venäläisten omistuksen kumoamisesta tai vastaavaa voidaan käyttää syynä puolustaa omaisuutta ja Venäläistä "vähemmistöä"
Nykyisiin ostoksiin jo voidaan tehdä erinlaisia asekätkentöjä ja käyttää mahdollisen sodan aikana erikoisjoukkojen tukikohtina.Vihollinen tulisi silloin mereltä ,ilmasta ,maalta ja maan sisältä.
Suomalaisten tollojen on aika herätä!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomi myy sähköä Venäjälle ensimmäistä kertaa sunnuntaina, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingrid.

- Vienti perustuu oikeaan hintaan, ja sähkön hinta Suomessa on nyt HALPAA . Sähköä ostetaan sieltä, mistä sitä saadaan halvalla, suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen Fingridistä sanoo.

Viennin säännöllisyyttä tai edes ensimmäistä myyntikertaa ei voi ennakoida, koska toiminta on hintariippuvaista.

- Oletus varmaan oli, että vientiä voisi olla ensimmäisen kerran joskus kesällä, koska on tulvakausia ja sen vuoksi halpaa sähköä, Kaukonen kertoo.

Sähkön kaupallinen vienti Venäjälle tuli mahdolliseksi vuoden 2014 lopulla, jolloin Fingrid ja venäläiset kantaverkko-osapuolet allekirjoittivat kaksisuuntaisen sähkökaupan mahdollistavat sopimukset. Aiemmin sähkönsiirto 400 kilovoltin rajajohdoilla on onnistunut ainoastaan yksisuuntaisesti Venäjältä Suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tollonunta kirjoitti:

Vähäisen venäläisväestön vuoksi alueiden valtaukseen Putin käyttää erinlaista taktiikkaa.Käyttäen hyväksi Suomalaisten ahneutta ja sinisilmäisyyttä.Hieman ylimääräistä saatuaan maapalasta suomalaistollolta viedään maat kuin tikkari lapsen kädestä.Lepsu viranomaisvalvonta ja heikot tiedot politikoilla kokonaisuudesta.Vähättely asian vaarallisuudesta.Tarkoitus kusta suomalaisia silmään vähitellen vuosien aikana kerätä valtava maaomaisuus.Ja Putinin vallassa ollessa ostetut maat tullaan yhdistämään Venäjän valtioon vaikka aseellisesti.Pienintäkin kiistaa Venäläisten omistuksen kumoamisesta tai vastaavaa voidaan käyttää syynä puolustaa omaisuutta ja Venäläistä "vähemmistöä"
Nykyisiin ostoksiin jo voidaan tehdä erinlaisia asekätkentöjä ja käyttää mahdollisen sodan aikana erikoisjoukkojen tukikohtina.Vihollinen tulisi silloin mereltä ,ilmasta ,maalta ja maan sisältä.
Suomalaisten tollojen on aika herätä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu