Miro Aleksi Myllymäki

Loppuu

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=6820&postdays=0&postorder=asc&start=0
Perjantai 6.9.2013 klo 07.51

19-vuotias mies tutustui 13-vuotiaaseen tyttöön Facebookin välityksellä. Kesäkuussa 2012 mies sai houkuteltua tytön asunnolleen Tampereelle.

Mies haki kaupasta lonkeroa ja he joivat sitä tytön kanssa muutamia tunteja yhdessä, kunnes miehen onnistui houkutella 13-vuotias kanssaan yhdyntään, vaikka tiesi tämän tarkan iän.

Samaan aikaan tytön äiti alkoi huolestua kotona. Hän oli jo kaksi päivää aikaisemmin löytänyt tytön tietokoneelta alastonkuvia ja seksuaalissävytteisiä viestejä. Löydöstä oli syntynyt riitaa ja tyttö jätti tulematta kohtalokkaana päivänä elokuvista kotiin. Äiti lähti etsimään tytärtään kaupungilta, mutta oli jo liian myöhäistä.

Tyttö sai hyväksikäytöstä klamydiatartunnan ja kärsi jälkeenpäin vakavista psyykkisistä oireista.

Miestä syytettiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeus kuitenkin totesi, että uhri oli ollut aloitteellinen eikä vastaaja ollut käyttänyt väkivaltaa, joten mies tuomittiin pelkästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan sakkoja.

Mies on tuomittu aikaisemminkin vastaavasta teosta ehdolliseen. Uhri on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.

Lähde: Aamulehti

IL http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090617455634_uu.shtml


"Mies on tuomittu aikaisemminkin vastaavasta teosta ehdolliseen."

4

2567

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9-8

      Toi foorumi on siittä jännä että sen pitäjällä on oma sysimusta historiansa.

      Pata kattilaa soimaa, musta kylki molemmilla.

      • Nojaaha

        niimpä niin jospa tarkennat kun tunnut tietävän


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aina sitä vanhaa saa mutta harvoin oikeen nuorta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      121
      1094
    2. 65
      1003
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      773
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      675
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      36
      649
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      604
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      28
      576
    9. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe