Hei,
en tiedä tuliko tämä nyt oikeaan paikkaan, mutta en löytänyt aihealueista parempaakaan paikkaa keskustelulle lastensuojelusta.
Minulla on muutamia kysymyksiä ja olisi mukava lukea muiden kokemuksista.
Olemme taistelleet lastensuojelun kanssa yli vuoden. Tänä aikana on tapahtunut valtavasti asioita joten en millään saa mahtumaan kaikkea tähän, yritän tärkeimmät asiat ja kysymykset saada tähän mahtumaan mahdollisimman tiivistetysti.
Lapseni sijoitettiin kiireellisesti äidilleni viime vuoden keväällä. Syynä päihdeongelmani. Päihdeongelma on väärä termi minun ongelmalleni, mutta mikä termi sitten olisi oikea, en tiedä. Nykyään olen kipupolin asiakas ja minulla on lääkitys kunnossa. Minulla on parikin eri vaivaa joista ilman lääkitystä tulee järkyttävät kivut, menen täysin toimintakyvyttömäksi ja kipujen ollessa pahimmillaan en selviä millään. Nämä vaivani tulevat ilmi rtg- ja magneettikuvissa, eli ei ole kyse siitä että minä vain kitisisin että sattuu mutta missään kuvissa/testeissä ei näy mitään. Minulla on mm.kolmoishermosärky. Ennen kuin sain lääkityksen ja pääsin kipupolin asiakkaaksi, rupesin ottamaan vahvoja kipulääkkeitä ilman reseptiä. Tästä syystä olen papereissa päihdeongelmainen. Koskaan en ole lääkkeitä ottanut päihtymistarkoituksessa enkä ole huumeita käyttänyt. Vierottauduin elokuussa tuosta lääkkeestä mitä olin ilman reseptiä käyttänyt, en ole sortunut enkä tule sortumaankaan. Kolmisen vuotta käytin tuota lääkettä, vieroitusoireet olivat todella rajut ja kestivät pitkään, muuten olisin lopettanut heti kun kivuilleni löydettiin syy ja sopiva lääkitys. Ja tiedän kyllä mokanneeni, siitä ei kenenekään tarvitse tulla valittamaan. Olisi heti pitänyt marssia lääkäriin eikä ominpäin aloittaa mitään.
Lapseni (4v) on ollut sijotuksessa äitini luona vähän yli vuoden, kuukausi sitten hallinto-oikeudesta tuli päätös jonka mukaan huostaanotolle on perusteet. Tämä päätös oli nippu papereita joissa luki koko tilanne ja melkein silmissä pimeni kun raivostutti niin kovasti että kuinka paljon täyttä p*skapuhetta siellä oli! En tietenkään väitä että kaikki on valhetta, mutta kyllä siellä paljon oli sellaista mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Yksi esimerkki on että kun olin katkaisuhoidossa, minulla ei kuulemma ollut minkäänlaista halua tai motivaatiota jatkaa katkaisuhoidon jälkeen ns.yhteisöhoitoon. Katkaisuhoito kestää kaksi viikkoa (tai kuten minulle sanottiin, en saa olla kuin max. kaksi viikkoa) ja tuon kahden viikon jälkeen pitäisi siirtyä yhteisöhoitoon, joka on täysin lääkkeetön hoitomuoto. Katkaisuhoidossakaan eivät mielellään anna potilaille heidän omia lääkkeitään. Hoitaja kuitenkin soitti kipupolille ja sieltä olivat sanoneet että minulle pitää lääkkeeni antaa. Koska yhteisöhoito on lääkkeetön ja minun piti lääkkeitä syödä, en saanut jatkaa. Tämä kuitenkin papereihin muuttui "äidillä ei ollut minkäänlaista halua ja motivaatiota jatkaa hoitoa". Siinä nyt yksi esimerkki niistä monista jotka on virallisiin papereihin kirjattu totuutena vaikka se ei sellainen ole.
Ihan ensimmäinen kysymykseni on, olisiko lastensuojelutyöntekijät saaneet näyttää nämä paperit äidilleni, jonka luona lapseni siis nyt asuu? Jankuttavat avoimuudesta mutta avoinhan voi olla muutenkin kuin näyttämällä paperit joissa lukee kaikkea maan ja taivaan väliltä, minun ja mieheni potilastietoja, paljon ja vielä enemmän asioita mitkä eivät pidä paikkaansa. Tottakai lähes jokainen lastensuojelun asiakas ja etenkin lapsensa menettänyt jankkaa että syytetään turhaan ja on koettu paljon vääryyttä jne. Mutta en minä rupea myöntämään asioita mitä ei oikeasti ole tapahtunut. Lakimieheltä kysyin tuota että oliko laillista näyttää nuo paperit, ei ihan varma ollut mutta oli kuitenkin sitä mieltä että ei olisi saanut näyttää ja jos asiasta tekisi kantelun niin ls-työntekijät saisivat huomautuksen. Mutta tottakai ls-työntekijät suuttuisivat ja yhteistyö olisi entistä vaikeampaa. Se on vaikeaa jo nyt, ja kuinkahan sitten kun heidän toiminnastaan valittaisin.. Minua ei kyllä missään nimessä voi syyttää yhteistyökyvyttömyydestä, olen alusta asti sanonut että teen ihan mitä vain, olen kysellyt että mitä minun pitäisi tehdä että saisin lapseni takaisin. Eipä minulle ole sitä vieläkään kerrottu. Lastensuojelun puoli taas on ollut erittäin huono tuossa yhteistyössä, minä olin heihin paljon yhteydessä, kyselin asioita, kysyin lupaa lähes kaikkeen (esim. saanko minä mennä lapsen kanssa neuvolaan), yritin saada asiat etenemään ja yritin saada vastausta kysymyksiini että mitä ihmettä minun pitää tehdä että saan lapsen takaisin kotiin, tai edes asiat etenemään. Hyvin, hyvin harvoin lastensuojelusta vastattiin puheluihini tai soitettiin takaisin. Vasta kun uhkasin valviralla niin rupesivat vähän aktiivisemmin vastaamaan/soittamaan takaisin.
Nyt rupeaa merkit loppumaan kesken, kirjoitan tämän loppuun vastaamalla tähän viestiin.
Lastensuojelusta, kysymyksiä ja kokemuksia?
5
184
Vastaukset
- niinväsynyt
Äitini ja isäpuoleni olivat loppuvuodesta 1,5vkoa reissussa, ja lastensuojelu sai tietää tästä yli 2kk etukäteen. Kysyin lukemattomia kertoja että kai lapsi saa olla kanssamme tämän ajan, eihän minulle vastattu tähän(kään) asiaan. Vasta kun valviralla uhkasin tämän vastaamattomuuden tiimoilta niin järjestettiin palaveri jonka tuloksena oli että lapsi on kanssamme ja päiväkodissa. Klo12 hain lapsen tarhasta ja vein hänet tarhaan klo20. N.puolessa välissä reissua lapsi sairastui eikä siis voinut olla tarhassa. Kysyin lastensuojelusta että mitäs nyt, vastasivat vain että "jos teille on ok niin olkaa lapsen kanssa ympärivuorokauden". Ihan kuin meille ei olisi jossakin vaiheessa ollut ok olla lapsen kanssa...
Mieheni äiti on tehtaillut ls-ilmoituksia suuret määrät. Olen muka ajanut autolla päihtyneenä lapsi kyydissä, jättänyt hänet yksin kotiin ym. Mikään ei pidä paikkaansa. Vielä hetki sitten olimme edistyneet tilanteessa oikein hyvin, lapsi sai olla välillä kotona ja kesäksi oltiin luvattu vielä enemmän kotilomia, puhuttiin jopa että kun haetaan huostaanotonpurkua ja lapsi palaa kotiin, niin jos meillä rupeaisi käymään perhetyöntekijä. Tämä kaikki romuttui tällä viikolla. Lastensuojelusta kävivät äitini luona, kertoivat että edellisellä viikolla nimetön soittaja oli soittanut to iltana klo 22 ilmoituksen "olen saanut tietooni että lapsen vanhemmat ovat olleet joko ma-ti välisen yön, tai ti-ke välisen yön ihan sekaisin ja lapsi ollut heillä". Todellisuudessa lapsi oli ollut ma-ti yön päiväkodissa ja ti-ke yön äitini luona. Eikä meillä olla sekaisin oltu eikä meillä ole ketään ollut. Tämä jälkikäteen tehty, "olen kuullut näin"-ilmoitus pilasi kaiken. Kaikki kotilomat peruttu, turha kuulemma edes haaveilla huostaanoton purusta ja sijoitus tulee olemaan todella pitkä. Miten tilanne voi muuttua noin radikaalisti nimettömän, jälkikäteen tehdyn ilmoituksen takia, ja kun ilmoituksen tekijä ei ollut itse ollut edes paikalla vaan oli "kuullut jostakin"?! Onko tuo nyt ihan oikein? Lapsen isän äitihän tuonkin ilmoituksen oli tehnyt, hänellä on jostain syystä ollut tavoitteena jo vuosia se että lapsi lähtisi tästä kaupungista pois.
En millään saa tähän mahtumaan kaikkea miten lastensuojelu on kohdellut meitä väärin ja epäreilusti, mitä kaikkea p*skapuhetta papereissa on. Kysykää ihmeessä niin vastaan kyllä. Olen käynyt alusta asti a-klinkalla juttelemassa erään henkilön kanssa. Pari viikkoa sitten kun oli lastensuojelun kanssa palaveri, kysyin että jatkanko tämän työntekijän luona käymistä (minä tosiaan tykkään tästä henkilöstä ja meillä on oikein hyviä keskusteluja). Ls-työntekijä sanoi että jatka vain, kysyin että soitanko minä hänelle ja varaan ajan vai kuinka. Ls-työntekijä sanoi että hän laittaa tälle a-klinikan työntekijälle viestiä että ottaa minuun yhteyttä. Pariin viikkoon ei kuulunut mitään, lastensuojelusta sanottiin että on jutellut tämän a-klinikan työntekijän kanssa ja tämä on luvannut laittaa minulle tekstiviestitse uuden ajan. Alkuviikosta kun ls-työntekijät kävivät äitini luona, äitini ihmetteli että miten a-klinikalta ei ole mitään kuulunut. No sehän käännettiin minun viakseni, minua ei kuulemma kiinnosta pätkääkään koska en itse ole soittanut ja varannut aikaa. Olisi tietysti pitänyt, mutta minä tyhmä luotin ls-työntekijään. Minä sitten soitin a-klinikalle ja siellä oltiin todella hämmästyneitä. Lastensuojelusta ei oltu otettu yhteyttä minuun liittyen, ei oltu pyydetty varaamaan aikaan eli tämä työntekijäni ei myöskään ole sanonut laittavansa minulle tekstiviestiä. Onhan se nyt aiemminkin tullut selväksi että lastensuojelusta kyllä valehdellaan ja vääristellään asioita, mutta että ihan piti päästä keksiä että kyllä on puhuttu minusta ja minuun on luvattu ottaa yhteyttä. Kun a-klinikan työntekijä ei ollut tiennyt asiasta mitään...
Minulla on pitkä lista asioita mistä lastensuojelu on valehdellut (esim. papereissa lukee että kotikäynnit ovat sijoittuneet aamuun ja olemme JOKA KERTA juuri heränneet ja olleet vasta aamutoimilla. Meillä herätään aina aikaisin, tuo on ihan keksitty juttu). On paljon asioita joita on vääristelty, jotka ovat väärinkäsityksiä ja "väärinkäsityksiä". Monta asiaa joista voisi kantelun tehdä. Kannattaako minun nyt ruveta taistelemaan ihan kunnolla, unohtaa se ns.mielistely ja valittaa jokaisesta heidän virheestään ja valheestaan? Vai mokaanko sitten ihan kunnolla, he suuttuvat ja heidän yhteistyökykynsä pienenee entisestään?
Paljon jäi nyt kertomatta ja tod.näk. unohdinkin mainita sellaisia asioita mitä piti.
Lokakuun liikkeeseen aion ottaa yhteyttä, mitä muuta voin tehdä? Kaipaisin neuvoja ja vinkkejä ja tosiaan olisi todella mielenkiintoista ja mukava lukea muidenkin kokemuksia lastensuojelun kanssa taistelemisesta. Miten tuo huostaanoton purku toimii? Kuka sen päättää? Jos lastensuojelu vastustaa niin onko ihan turhaa?- entiiä
Tee kantelu AVI:iin, lähetä sinne koko oikeuden dokumenttinippu johon olet vaikka yliviivauskynällä merkannut kaikki virheelliset kohdat ja kirjoitat oikaisun niihin. Pyydä hoitavalta lääkäriltä lausunto kivuistasi, sairaudestasi, sen hoidosta jne. ja vaikka vapaaehtoisesti jokin "huumeseula" virtsatesti esim. kerran kuussa.
Kun on tuollaiseen myllytykseen joutunut, pitää olla hyvin määrätietoinen ja tarkka. Myös tuosta perättömästä ilmoituksesta teet oikaisun, sehän on ihan höpöä kun ei lapsi ollut edes kotona tuolloin. Läänintarkastajalle sitten laatikoot vastinetta nuo tumpelot viranomaiset. Kannattaa myös oman kunnan piirissä käydä juttelemassa lastensuojelun esimiehelle ihan paikan päällä tästä kaikesta, ja pyytää että saat toisen sosiaalityöntekijän tilalle, sellaisen joka ei ota asemia sinua vastaan. Kalliiksihan aiheeton sijoitus tulee kunnalle?
- Asiakaslähtöistä
Lastensuojelu on todellakin asiakaslähtöistä palvelua, jokaiselle asiakkaalle räätälöidään ongelmia työntekijän tarpeiden mukaan.
Usein työhön on hakeutunut lanttuvikaisia traumatisoituneita hulluja, jotka antavat itselleen terapiaa projisoimalla omia ongelmiaan asiakkaisiinsa.
Osa työntekijöistä on niin sekaisin päästään että kuuluisivat suljetulle osastolle, mutta e-hei, nämähän päästetään perheisiin riehumaan jumalauta.
Suomessa tätä kutsutaan lastensuojeluksi. - Pätevä_lainaus
"Arvausta huonommat asiantuntijat
Pätevyysharhainen ennustaa ennustamatonta tietämättömänä tietämättömyydestään. "
-
Kaikki eivät ole hulluja, osa LS-työntekijöistä luulee liikoja itsestään,
tullut ehkä katsottua sarjaa Näkijä liikaa tv:sta. - mermaid-mom
Ihan samat kokemukset mulla, asioiden vääristelyä ja minun suoranaista mustamaalaamista.Itselläni oli ongelmia vuonna 2012 ja itse hakeuduin hoitoon. Nyt olen ollut yli vuoden työelämässä eikä lastensuojeluilmoitusta ole tullut 3 vuoteen. Edelleen vain lastensuojelun asiakkuus jatkuu milloin milläkin syyllä.
Tein valituksen sosiaalityöntekijästä, mikä nyt ei tietenkään mennyt läpi. Suomessa sossulla on enemmän oikeuksia kuin poliisilla. Toista saa syyttää ilman perusteita ja vaikka pystyt todistamaan omat puheesi todeksi, KUKAAN ei kuuntele.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289