Soini=Dracula

Keskustan eu-ryhmän ALDE:n edustaja oli Rkp:n puoluekokouksessa ja hän sanoi että Soinin ulkoministeriys Suomessa on verrattavissa siihen, että Dracula olisi veripankin johdossa. Onhan tämä jotakin täysin jakomielistä, eikö Suomessa kukaan huomaa mitään?
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Soini tulee olemaan Draculaakin innokkaampi ja tehokkaampi työssään.

Äänestä
  • Perussuomalaisten puolusihteeri Slunga-Poutsalo oli tekopyhästi paheksunut Soinista esitettyä värikästä verenimijälausuntoa. Kyseessä poliitikko, jonka koko oma ura perustuu muita poliitikkoja ja hänen omasta taustastaan poikkeavia kansanryhmiä kohtaan esitettyyn pottuiluun, joka usein alatyylistä. Sama henkilö jatkaa edelleen ulkoministerinä sisäpoliittista kettuiluaan julkisissa puheenvuoroissaan, joissa hänen tulisi edustaa Suomea.

    Pullukka tökerösti ilkeilee aina tilaisuuden tullen ja sen jälkeen itkee äitiä, kun hänelle itselleen hiukankin vastataan samalla tavalla. Kovin on tyypillinen tapaus.

    Äänestä

Kepu kuuluu Alde ryhmäään europarlamentissa ja Alden johtaja ei pääse Venäjälle, hän on mustalla listalla. Kuule Putin, laita listalle vielä Olli Rehnin ja A. Stubbin nimi niin saamme paremmin olla itsenäisiä

Äänestä

Soini treenannut Draculana imiessään puoluetuet ja jäsenmaksut omaan säätiöönsä. Soinin hovin ulkopuolisilla on vain antajan osa.

Viisausrajoitteiset persut hyväksyvät tämän demokratian irvikuvan kuvitellessaan nousevansa vielä jonain päivänä Isä Timo hovin jäseneksi. Soinista ei kuitenkaan jää jäljelle muuta kuin hohotus.

Äänestä

Kylläpä se Haglundi muistuttaa Draculaa paljon enemmän kuin Soini.
Sekä ulkonäöltään että ajamansa aatteen puolesta

Äänestä
  • Draculaahan ei yleensä kuvata olemattomalla itsekurilla varustetuksi möhömahaksi.

    Avaisitko hieman tuota "aatteen puolesta"?

    Äänestä

ruotsalaiset ovat kupanneet draculana suomalaisia jo vuosikymmenet

Äänestä
  • Meidät ajettiin Ruotsiin 60-luvulla ja ruotsalaiset antoivat työtä ja nyt osa eläkettä tulee sieltä. Tämä hallitus on tekemässä leikkauksillaan samaa, luuletteko tosiaan että suomalaisten nuorten pakottaminen lähtemään ulkomaille töihin on Suomelle pelastus? Ei varmasti,entistä suurempi kestävyysvaje on edessä kun vain ikääntyneet jäävät tänne. Nykynuorisolle on aivan erilaiset eväät muutolle kuin meillä oli 60-luvulla. Me olimme huonosti koulutettuja ja kielitaidottomia, mutta Ruotsi oli hyvä paikka meille.

    Äänestä

  • No kuinka ne ovat sinua kupanneet?

    Äänestä

http://timosoini.fi/2015/06/raivoa-vaalituloksesta/
RKP olisi hyväksynyt Perussuomalaisten ja Keskustan keskenään läpikäymät EU-, Maahanmuutto- ja Ulko- ja turvallisuuspolitiikka- linjaukset. Samoin oli kielikokeilun laita, Eduskunnan hyväksymän ponnen suhteen. Kun tämäkään ei riittänyt vaan hallitusovi pysyi kiinni, alkoi vaikerrus.



HAGLUND EI YMMÄRRÄ, SUOMEN HEIKKOLAHJAISIN MINISTERI PITKÄÄN AIKAAN?

Mitä mopopoika Espoosta ei ymmärrä:

miksi selvitetään toimenpiteiden kuten mamutuksen kuluja veronmaksajille
miksi sossuun tulevat koulujakäymättömät mamumassat nostavat veroja ja siten estävät jopa niiden harvojen sellaisten mamujen tulemisen jotka ehkä tulisivat alhaisesti verotettuun maahan


Heikkolahjainen mopopoika Espoosta raivoaa EN OSAA ITSE AJATELLA MUTTA MAMUA SISÄÄN KUN VATT JA ELINKEINOELÄMÄ ON SANONUT JOTAIN JOSTAIN MUTTA ITSE EN OSAA AJATELLA

http://yle.fi/uutiset/haglundilta_kovaa_kritiikkia_hallitukselle__sipila_kavereineen_seisoo_rajalla_ja_liimaa_hintalappuja_otsaan/8052335
– Tätä kutsuttaisiin riippumattomaksi selvitykseksi. Mitä selvitys hyödyttää, jää epäselväksi, Haglund pohti tänään lauantaina RKP:n puoluekokouksessa pitämässään puheessa. Jää mysteeriksi, kuinka onnistumme houkuttelemaan ihmisiä muuttamaan maahamme, kun Sipilä kavereineen seisoo rajalla ja liimaa hintalappuja otsaan.

– Carl Haglund Hän huomautti, että Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ovat jo tutkineet asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että Suomi tarvitsee lisää ihmisiä pelastaakseen hyvinvoinnin. – Jää mysteeriksi, kuinka onnistumme houkuttelemaan ihmisiä muuttamaan maahamme, kun Sipilä kavereineen seisoo rajalla ja liimaa hintalappuja otsaan, Haglund sanoi.

Äänestä
  • Mitä ajattelit saavuttavasi spämmäyksellä? Antaako Tohtori Jussi sinulle lerssin suuhun kuten tuossa taannoin kehuskelit?

    Äänestä

Olemme Soinin tukena,ja PS kannatus nousee huomattavasti neljän vuoden
aikana. Suomi kuuluu suomalaisille ,ei Rkp eikä mutiaisille, ei edes EU;lle.
Mitta alkaa täyttyä suomalaisilta,joten on pakko kai kansan muuttua Draculaksi ,tarpeen vaatiessa
puhukoot Suomen syöjät vaikka omaa oksennustaan,mutta muutos tapahtuu.

Äänestä
  • Juu, hyvin on persujen kannatuksen nousu alkanut. Vain 2 prosenttia tappiota reilussa viikossa...

    Äänestä

Osuvasti sanottu, persuista, verenimijöistä.

Äänestä

Suomesta saavat kohtpuoleen lähtöpassit niin perpanssit kuin vampyyrit.
Siintä tulemme pitämään huolen,kun aika koittaa.

Äänestä

Todella törkeä lausunto jota Haglundin pitäisi pyytää anteeksi! Kun ei ole sitä tehnyt tarkoittaa se sitä että hän lausunnon hyväksyy, se on anteeksiantamatonta. Haglund halveksii demokratiaa!

Äänestä
  • Niin, espoon pol potille voi tulla paha mieli. Persun sananvapauteen kuuluu se että sananvapaus on vain persulla ja hän saa haukkua kaikki eteen tulevat. Se on sitä persun demokratiaa.

    Äänestä

Ei kai Haglund edes voi EU:n suuren Alde ryhmän puheenjohtajan puheisiin puuttua, Sipilähän suuttuisi jos keskustan EU ryhmän puheenjohtajan lausuntojen paikkansapitävyyttä epäiltäisiin,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olenko_tyhmä kirjoitti:

Keskustan eu-ryhmän ALDE:n edustaja oli Rkp:n puoluekokouksessa ja hän sanoi että Soinin ulkoministeriys Suomessa on verrattavissa siihen, että Dracula olisi veripankin johdossa. Onhan tämä jotakin täysin jakomielistä, eikö Suomessa kukaan huomaa mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu