" Suomelle olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvost

Halosen puhetta -70 luvulla.

Kansalaissota, luokkasota, vapaussota, sisällissota, punakapina - Suomen historian traagista, kansan kahtia jakanutta ja syvät arvet jättänyttä ajanjaksoa edelsivät vuoden 1917 lakot ja mielenosoitukset.
SDP vastusti Suomen itsenäisyyttä 6.12.1917 eduskunta äänestyksessä.
Tammikuussa 1918 aloitti sisällisodan, kun ei saanut haluamaansa.
Se siitä SDP mallista itsenäisyyteen.

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama epävakaa tilanne, Venäjän vallankumous ja elintarviketuonnin loppuminen Venäjältä, niiden seurauksena elintarvikepula ja työttömyys etenkin eteläisen Suomen asutuskeskuksissa kärjistivät työväestön mielialoja ja johtivat punakaartien järjestäytymiseen ja aseistautumiseen. Myös sodan toinen osapuoli järjestäytyi suojeluskunniksi ja valkokaarteiksi. Taistelut puhkesivat eri puolilla maata tammikuun lopulla 1918 ja päättyivät huhti-toukokuun vaihteessa, punakaartien häviöihin tai antautumisiin.

Liittäminen Venäjän kommunisteihin tyssäsi siltä osin.
Mutta jäi itämään vasemmistolaisten mieliin.
681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Elätin seinäkalenteri onkin oletettua vanhempi. Se ei olekaan v. 2000, se on v. 1917 - 1918 (sen ajan teinikalenteri).

Äänestä
  • Maataloustuet unohtui?

    Äänestä

  • Älä_unhoita kirjoitti:

    Maataloustuet unohtui?

    ja vesiämpäri, kuusen oksa sekä tikkaat.

    Äänestä

Suomi 100 vuotta.
Eiköhän näitäkin vähän availla.
Saattaa monen punikin niska punoittaa.

Äänestä

Unohdit tuosta litaniasta sen, että Mauno Koiviston valinta presidentiksi tarkoitti kirkossa käymisen kieltämistä. Myös sellaista huhua levitettiin kepulaisena totuutena aikoinaan.

Äänestä
  • Unohti myöskin mainita pelanneensa Manun kanssa lentistä ja jutelleensa ohimennen Kalevi Sorsan kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itää_yhä_SAK-Ay kirjoitti:

Halosen puhetta -70 luvulla.

Kansalaissota, luokkasota, vapaussota, sisällissota, punakapina - Suomen historian traagista, kansan kahtia jakanutta ja syvät arvet jättänyttä ajanjaksoa edelsivät vuoden 1917 lakot ja mielenosoitukset.
SDP vastusti Suomen itsenäisyyttä 6.12.1917 eduskunta äänestyksessä.
Tammikuussa 1918 aloitti sisällisodan, kun ei saanut haluamaansa.
Se siitä SDP mallista itsenäisyyteen.

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama epävakaa tilanne, Venäjän vallankumous ja elintarviketuonnin loppuminen Venäjältä, niiden seurauksena elintarvikepula ja työttömyys etenkin eteläisen Suomen asutuskeskuksissa kärjistivät työväestön mielialoja ja johtivat punakaartien järjestäytymiseen ja aseistautumiseen. Myös sodan toinen osapuoli järjestäytyi suojeluskunniksi ja valkokaarteiksi. Taistelut puhkesivat eri puolilla maata tammikuun lopulla 1918 ja päättyivät huhti-toukokuun vaihteessa, punakaartien häviöihin tai antautumisiin.

Liittäminen Venäjän kommunisteihin tyssäsi siltä osin.
Mutta jäi itämään vasemmistolaisten mieliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu