Miksi minä, miksi minun piti syntyä tämmöseksi. Miksi on ollut itseinhoinen hylkiö koko elämänsä, niin kropassa kuin mielessä kaikki on pielessä.
Tämä saatanan AHDISTUS. Haluaisin vain SOPEUTUA tähän elämään, löytää paikkani ja hyväksyntää. Mutta kun aivan käsittämättömän pienet asiat ja tunteet saavat minussa masennusaallon aikaan. Se on kuin PAM! - Ahdistus, itseviha, katkeruus, kateus. Jännää miten sitä on vain... kadonnut. Minun on vaikea kuvitella esim. kymmenen vuotta elämää eteenpäin. Jos mikään ei ole muuttunut siihen mennessä, keski-iän kriisi viimeistään siinä vaiheessa varmaankin saa minut lopettamaan kaiken tämän. Pukeudun jätesäkkiin ja hyppään jostain korkealta, niin ei tule niin paljon siivottavaa.
Saisipa edes yhden päivän olla kaunis, itsevarma, kokea millaista olisi olla ihailtu ja haluttu. Se on aika kammottava kohtalo olla ruma nuori nainen (tosin ajan mittaan tulee vain rumuutta lisää). Pelottaa jo valmiiksi.
Tämä saatanan AHDISTUS. Haluaisin vain SOPEUTUA tähän elämään, löytää paikkani ja hyväksyntää. Mutta kun aivan käsittämättömän pienet asiat ja tunteet saavat minussa masennusaallon aikaan. Se on kuin PAM! - Ahdistus, itseviha, katkeruus, kateus. Jännää miten sitä on vain... kadonnut. Minun on vaikea kuvitella esim. kymmenen vuotta elämää eteenpäin. Jos mikään ei ole muuttunut siihen mennessä, keski-iän kriisi viimeistään siinä vaiheessa varmaankin saa minut lopettamaan kaiken tämän. Pukeudun jätesäkkiin ja hyppään jostain korkealta, niin ei tule niin paljon siivottavaa.
Saisipa edes yhden päivän olla kaunis, itsevarma, kokea millaista olisi olla ihailtu ja haluttu. Se on aika kammottava kohtalo olla ruma nuori nainen (tosin ajan mittaan tulee vain rumuutta lisää). Pelottaa jo valmiiksi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin, mieti, että asiat voisivat olla huonomminkin. Olet sentään terve. Et myöskään sano olevasi syrjäytynyt, joten ilmeisesti sulla on sosiaalista tukea ja ehkä joku työ tai opiskelupaikka ja kavereita. Tunnen paljon rumia naisia jotka on ihan onnellisesti suhteessa ja lapsia. Luulen että sä olet sellainen tapaus jolla masennuslääkitys voisi auttaa aika paljonkin.
Ja jos saisit kokea sen, se jäisi vaan harmittamaan, koska koko loppuelämäsi tietäisit mistä olet jäänyt paitsi. Nyt et tiedä, voit vain aprikoida. Kaikki kauniitkin naiset rupistuu aikanaan, ei se kestä.
Ainoa mitä minulla on on työ, koska tähtään tarpeeksi alas. Masennuslääkettä olisin halukas kokeilemaan, mutta jo ajatus sen hakemisesta tai anomisesta tai mistä lie masentaa.
Joo ei kannata tuhota aivoja yksinäisyyden takia. Jätä 'masennuslääkkeet' suosiolla apteekin hyllylle, aivosi rikkomatta ja keskity olennaiseen; mistä saat sosiaalisia kontakteja ja kavereita. Huumeista niitä et saa, se on aivan varma, joten älä sille tielle lähde hyvä ihminen. Tietenkin päätät itse haluatko aineita alkaa vetämään, mutta veikkaampa, että siitä sinunkin tiesi vie hitaasti, mutta varmasti alaspäin ja kadut vielä joskus, että menit nappeihin koskemaan.
Olen samaa mieltä ja kaikki "käyttäjät" ovat samaa mieltä ja ovat olleet samaa mieltä. Ne ovat äärimmäiseen hätään ehkä hyviä, mutta ei mielestäni mihinkään "kokeiluihin" tai " musta tuntuu että".
Kyllä elämä on arvokkainta niin, että on sitä mitä on ja muistaa hymyillä.
Elämässä kaikki ei saa kaikkea ja jos saisi, niin ihminen sairastuisi siihen, sillä stressi olisi kamala.
Ei kannata siis mietiskellä sitä vaan keskittyä siihen mitä on.
Kauniillakaan ei ole helppoa, sillä hän ei tiedä oikeasta elämästä niin paljoa ja realiteetit ovat hukasssa. Se on siksi, että toisten ihmisten käytös on kummallista kauneutta kohtaan. On vaikea rakentaa kiinnipidettävää pintaa itselleen, jos elämä heiluu ja huojuu jatkuvasti.
Kuka sellaista oikeasti haluaa tai kaipaa.
Ystävällisyys on suurimpia asioita. Sillä löytää parisuhteisiin parin ja saa asiat luistamaan mallikkaasti. Oli ulkonäkö sitten aivan mikä tahansa.
Olen kokenut elämässä senkin; ulkonäkö ja tyyli pukeutua persoonallisesti ja kauniisti vetäen huomiota.
(Saisipa edes yhden päivän olla kaunis, itsevarma, kokea millaista olisi olla ihailtu ja haluttu.) Oli ahdistavaa, kun puhumaani ei kuultu kommentiani ei huomioitu, siitä ei keskusteltu, vain ulkomuotoni sai huomiota, huomio oli vain lihanpiilotushalua.
On myös ahdistavaa kun ulkomuodon tai vaatetuksen vuoksi ei sanomaasi edes kuunella. (muutin tyyliin tavis ja nostin painoani vyötäröä 26cm)
MUTTA se kakkos kansalainen on molemmissa tapauksissa pintaliitäjä tyhjäpää joka hakee vain näyttävän 'seuran' näkyvyyttä.
Paneudu asioihin opettele ilmaisemaan asioita sanoin.
Ehdotan lukemista niin mediaa kuin kirjallisuutta (kukaan ei ole seppä syntyessään) Myös äänikirjoja on olemassa joita voi hyödyntää niin että toimintakyky jää muuhun käytöön, kun kykenee useampaan tekemiseen yhtä aikaa.
Lihanpiilottajia ei kannata edes surra, heillä ei ole mitään annettavaa, tyhjäkuori joka tekee läheisten elämästä onnetonta ja yksinäistä.
Kiinostu ympärilläsi elävästä maailmasta ja yhteisöstä.
Paljon asiaa minusta. Kiitos kirjoituksestasi ( vaikka en olekaan aloittaja).
Se mitä olen oppinut on, että kana saattaa olla joskus ennen munaa: päättelemme usein olevamme haluttuja muiden reaktioista, mutta oikeasti asia voi mennä toisinkinpäin, niin että itse uskoo olevansa haluttu ja kelpaava ja siitä muut alkavat nähdä myös että olet haluttu ja kelpaava. Eli toisin sanoen ei ole olemassa faktaa siitä, onko kukaan haluttu tai kelpaava. Olen itse ollut epävarma teinistä saakka ja kokeillut ihmisten seurassa kepillä jäätä jatkuvasti tarkkaillen, hyväksytäänkö minua. Viime vuosina olen ymmärtänyt, että en enää tuhlaa energiaani niin paljoa tuon miettimiseen ja yhtäkkiä onkin helpompi kokea hyväksyntää. Tämä on vähän "fake it until you make it" niin että aluksi se on tietoista esittämistä. Kaiken taustalla on usko siihen, että on kelpoinen. Tätä ei omina mustina hetkinä voi perustaa tunteisiin vaan se on todellakin uskon asia, mutta se kannattaa, koska se voi auttaa pääsemään eteenpäin
Samaa logiikkaa olen käyttänyt masennukseeni: masennusta edistää se, että käyttäytyy kuin masentunut (ei lähde talosta, ei peseydy jne.). Ensimmäinen askel on alkaa peseytyä ja lähteä ulos, käyttäytyä parempivointisesti. Ihminen toimii niin, että tunnetilat johtaa käyttäytymiseen, mutta myös niin että käyttäytyminen johtaa tunnetiloihin. Tämän kirjoitettuani taidankin lähteä ulos kävelylle kesäiseen säähän
Olipa hyvä kirjoitus. Olen itsekin ajatellut tuota itsensäpsyykkaamista, että uskottelee itselleen koko ajan kelpaavansa sellaisena kuin on, ettei toiset automaattisesti vihaa ja inhoa. Ettei kohtaloni ja tarkoitukseni ole huonompi kuin muidenkaan. Ongelmani vain on juuri tuo, että vaikka järjellä ymmärrän nämä asiat, niin en tunnetasolla usko niihin. Ehkä minun vain pitäisi yrittää feikata kunnes kolahtaa. Haluaisin kovasti muuttua parempaan suuntaan...
Vielä kysyisin yleisesti, että oletteko koskaan matkustanut yksin vaikka yhden yön reissun jossain ihan kotimaassa? Oliko se sen arvoista, vaikkei ollut seuraa? Minusta tuntuu että edes pieni maisemanvaihto voisi tehdä hyvää, yöpyisin vaikka hotellissa. Kannattaisiko?
Ehdottomasti kannattaa. Itse olen näinä viimeisimpinä yksinäisinä vuosina tehnyt paljon päiväretkiä lähikaupunkeihin (koirat rajoittavat matkustelua) ja vaikka itse kohteessa olisi vähän orpo ja outo olo, jälkeenpäin on hyvä mieli siitä että tuli nähtyä ja tehtyä. Olen käynyt myös hiljaisuuden retriiteissä jotka kestävät yhden viikonlopun. Siellä ei puhuta, mutta saa olla ihmisten keskellä ja rauhoittua.
Hyppää ihmeessä kesällä junaan tai bussiin ja mene jonnekin, käy kävelemässä uusissa maisemissa, syö ravintolassa pitkän kaavan mukaan, istuskele kahviloissa, kiipeä näkötorniin, lueskele lehteä tai ota kuvia muistoksi kauniista maisemista. Itse olen turkulaisena käynyt Raumalla, Uudessakaupungissa, Hangossa ja tietenkin tiuhaan Naantalissa. Kaikki kaupungit ovat edukseen kesällä, ota niistä ja hyväntuulisista kesäihmisistä ilo irti. :)
Kiitos rohkaisusta. Minä teen sen! Päiväretki kuulostaa paremmalta näin aluksi että varmasti toteutan matkan. Hirveän korkea rima poistua mukavuusalueelta minulla, joten sen täytyy tehdä hyvää, ironinen maailma kun on.
Huh, ollut rankkaa henkisesti viime päivinä. Että voikin masennus viedä mennessään. Onneksi nyt taas vähän helpottaa, edes joksikin aikaa. Koetan kerätä voimia ja elää hetkessä.
Jep, tiedän juuri mitä tarkoitat sillä, että rationaalinen ja tunnetaso eivät kohtaa... Mutta se on välttämätön vaihe, sen yli pääsee kunhan saa onnistumisia.
Matkustanut olen paljonkin itsekseni, lähinnä ulkomailla. Vaihdon jälkeen kun "epäonnistuin" saamaan itselleni matkaseuraa. Siitä matkasta tulikin elämän suuntaa kääntänyt retki, tutustuin reissaajien kulttuuriin, joka on äärimmäisen avoin ja hyvin erilaisuutta sietävä (erilaisuus kun on lähtökohtainen oletus niin erilaisista taustoista tuleville). Jos asia kolahtaa, niin hostelleihin voi mennä suomessakin reissatessa jos niitä kaupungissa on ja rohkaistua puhumaan muille asukkaille, useat varmaan haluaisivat vinkkejä suomalaisilta.
Yksin matkailussa pidän siitä, että voin vain nauttia uudesta ilmapiiristä ja tarkkailla ihmisiä. Olen seikkailullinen, joten pidän itseni haastamisesta puhuen tuntemattomille. Se on helpompaa kun on yksin reissussa.
Ongelma onkin ollut siirtää tuo reissuasenteeni, avoimuuteni ja tutustumistaitoni Suomen kontekstiin, kun suomalaiset ovat paljon kriittisempiä ja pelottavampia!!! Herkemmin eivät hyväksy sanomisiasi. Tähän ongelmaan olen juuri soveltanut tuota "fake it until you make it", eli rationaalisesti tiedän sanovani asioita, joita on ok sanoa, ja sitten en ota ihan sataprosenttisesti niin vakavasti jos se juttu ei kolahdakaan suomalaiseen yleisöön
Ja täytyy vielä sanoa, että vaikka eilen oli superhieno päivä, niin tänään on taas ollut äärimmäisen raskasta, eli et ole sen asian kanssa yksin
Ja piti vielä sanoa, että vaikka eilen oli superhieno päivä, niin tänään on ollut todella raskasta, että et ole sen asian kanssa yksin!
Oho tuli kaksi kertaa kun luulin että eka ei lähtenyt
Kyllä reissu vaikka toisella paikkakunnalla kannattaa. Tulee ihana fiilis, että kyllä tässä pärjäillään. Kerran läksin nuorena yksin eläkeläisryhmän mukaan bussimatkalle. Ei haitannut vaikka ajattelin alussa, että mummot päivittelivät nuoren tapaa pukeutua, ym. Loppujen lopuksi ihan kivaa seuraa olivat.
Tommosesta minäkin olen haaveillut. Eläkeläiset ovat usein myös elämässä " viisastuneita" ja osaavat käyttäytyä kohtalaisen hyvin. Aina on tietenkin poikkeuksia, mutta ne ei taida niin helposti olla tollaisissa meno-innossa?