Englannissa kiistellään Jumalan sukupuolesta

Seurakuntalainen kirjoittaa avauksen otsikolla näin:
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/englannissa-kiistellaan-jumalan-sukupuolesta/

Englannissa Jumalan sukupuoli herättää keskustelua. Kun Jumalaan viitataan miehenä, seurauksena saattaa olla seksismiä, kirkon naisvaikuttajat pelkäävät.
Tämä aihe on puhuttanut Englannin papistoa jo pitkään, ja keskustelu on herännyt eloon yhä voimakkaampana Englannin ensimmäisen naispiispan Libby Lanen vaikutuksesta.
Englannin persoonapronominit he ja she viittaavat selkeästi sukupuoleen. Englannissa Jumalasta puhutaan he-pronominilla, jolloin Jumalasta syntyy selkeästi miespuolinen kuva. Tätä vastaan Watch-ryhmän naiset taistelevat."
"Vaikka Watch:in kampanja on vasta alussa, piispa Lane kertoo monien pappien jo käyttävän Jumalasta myös naiseen viittaavia termejä kaikessa hiljaisuudessa. Siksi hän uskoo Watch:illa olevan hyvät mahdollisuudet.
“Toisaalta usein vastaus on, että koska Jeesus kutsui Jumalaa isäkseen, meidänkin pitäisi”, Lane toteaa."

Voi hyvät hyssykät sentään:

Jeesus puhuu Jumalasta niemellä Isä Abba.


Eiköhän Jeesuskin kohta lähetetä sukupuolisuuden vaihtoleikkaukseen. Eihän se sovi että Jumalan inkarnaatio on mies. Lähestymme siis pakanauskontojen riittejä missä hedelmällisyyden jumalatar on tietenkin äiti. Onhan meillä myös äiti maa -käsite. Pitäsi tasapuolisuuden vuoksi puhua sitten isä-maasta.

On nyt feministit seonneet viimeisen päälle. Älkää hyvät ihmiset enää valitko naispiispoja lisää Suomeen, ei mielelään naispappejakaan. Nimittäin Raamattukin tulee kirjoittaa uudestaan ja rukouksetkin opetella

Äit meidän, joka olet taivaissa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toi on mun mielestä ihan perusteltua pähkäilyä.

Suomen kieli on tässä kohtaa jälleen kerran mahtava, kun ei pakota sukupuolisuutta lainkaan kuvioon mukaan, kun ihminen ajattelee Luojaansa. Jumalan määrittely sukupuolen mukaan on aivan naurettava ajatus, mutta monissa kielissä se on pakollista.

Äänestä

Mutta ei ne tyhmät ymmärrä että Jumala on HENKi. ME olemme liha ja veri, mies tai nainen, mutta Jumala on Henki. Elävä Henki. Jumala loi meidät. Jumala loi meidät itsensä kaltaiseksi, eikö se niin ole sanottu, mutta joku meni vaa pieleen ja vihollinen pääs pettämään. Tosin Jumala on Henki, ja ei Hän ole ikinä Henkiä luonut synnytettäväksi suoraa naisen kautta, vaikka lapset pääsevätkin taivaaseen jos kuolevat lapsina. Sentähden tahtoi Herra antaa meille Henkensä, mutta me emme ota sitä vastaan. Sentähden pysymme me lihassa ja tunnustamme perkeleen Isäksemme ja emme tunne oikeata Isäämme joka on Henki. Elävä Henki.

Äänestä

sitten murheet noilla englantilaisilla.

Äänestä
  • Englannissa on varmaa maailman eniten saatanan palvojia, en tiiä mutta paljon ainaki. Tai ainaki oikeita... ruumillistumia.. Ja sillee.. siis paha Henki kyllä otetaan vastaan mutta harvat ottavat hyvää Henkeä vastaan vaan tuomitsevat sen. Kyllähän sitä saatanaa saa palvella mutta en tiedä mitä järkee jos Jumalaltakin voi saada hengen jo täällä maan päällä ja se Henki kantaa kuoleman yli. Jaa.. Mutta emme me ota sitä vastaan vaan perkelettä huudamme Isäksi ja henkiin emme usko vaan elämme järjessä. Voi järkiuskoisia Herran Sionissa, Jumala ja perkele ovat Henki, Jumala tosin hyvä Henki. Mutta Herran Sioni ei ole nyt täällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsivä-xx kirjoitti:

Seurakuntalainen kirjoittaa avauksen otsikolla näin:
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/englannissa-kiistellaan-jumalan-sukupuolesta/

Englannissa Jumalan sukupuoli herättää keskustelua. Kun Jumalaan viitataan miehenä, seurauksena saattaa olla seksismiä, kirkon naisvaikuttajat pelkäävät.
Tämä aihe on puhuttanut Englannin papistoa jo pitkään, ja keskustelu on herännyt eloon yhä voimakkaampana Englannin ensimmäisen naispiispan Libby Lanen vaikutuksesta.
Englannin persoonapronominit he ja she viittaavat selkeästi sukupuoleen. Englannissa Jumalasta puhutaan he-pronominilla, jolloin Jumalasta syntyy selkeästi miespuolinen kuva. Tätä vastaan Watch-ryhmän naiset taistelevat."
"Vaikka Watch:in kampanja on vasta alussa, piispa Lane kertoo monien pappien jo käyttävän Jumalasta myös naiseen viittaavia termejä kaikessa hiljaisuudessa. Siksi hän uskoo Watch:illa olevan hyvät mahdollisuudet.
“Toisaalta usein vastaus on, että koska Jeesus kutsui Jumalaa isäkseen, meidänkin pitäisi”, Lane toteaa."

Voi hyvät hyssykät sentään:

Jeesus puhuu Jumalasta niemellä Isä Abba.


Eiköhän Jeesuskin kohta lähetetä sukupuolisuuden vaihtoleikkaukseen. Eihän se sovi että Jumalan inkarnaatio on mies. Lähestymme siis pakanauskontojen riittejä missä hedelmällisyyden jumalatar on tietenkin äiti. Onhan meillä myös äiti maa -käsite. Pitäsi tasapuolisuuden vuoksi puhua sitten isä-maasta.

On nyt feministit seonneet viimeisen päälle. Älkää hyvät ihmiset enää valitko naispiispoja lisää Suomeen, ei mielelään naispappejakaan. Nimittäin Raamattukin tulee kirjoittaa uudestaan ja rukouksetkin opetella

Äit meidän, joka olet taivaissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu