Pitäisikö ulkomaat kieltää, varsinkin siis Ranska, kun siellä on alettu nyt pilkkaamaan perussuomalaisia?
http://yle.fi/uutiset/ranskalainen_satiirilehti_charlie_hebdo_irvailee_perussuomalaisille/8054475
Eikö mikään ole enää pyhää? Saako Charlie Hebdo noin vain mitään Soinilta kysymättä kirjoittaa ivallisesti, kun vihdoinkin perussuomalaiset ovat päässeet hallitukseen ja jopa ulkoministeriksi?
Lehden mukaan Timo Soini hahmona on onnistunut hetkauttamaan Suomen muuten vaisua poliittista kenttää ja samalla myymään äänestäjille ”muka-sosialistisen” vaaliohjelman, jossa puolue vakuutti olevansa pienen ihmisen puolella.
Paljastaako Charlie Hebdo nyt vihdoinkin perussuomalaisen puolueen ja Soinin salaisuuden?
Nyt jo ulkomaillakin pilkataan täysillä persuja!
28
<50
Vastaukset
- hyvävhyvä
Täysin oikeaa osoitetta pilkkaavat!
- Tollopersu
Ulkoministeri Soini tullee kutsumaan Helsinkiin akkreditoidun Ranskan suurlähettilään ainakin puhutteluun Merikasarmille. Soini harkitsee luultavasti myös aihetta koskevan nootin jättämistä Ranskalle.
Kaksoisstandardien erikoispuolue PS ei voi suvaita sitä, että islam-kriittinen ranskalaislehti kirjoittaa kriittisesti perussuomalaisista ja erityisesti Suuresta Johtajasta.- kamalakirjoitus
Äärioikeistolainen Halla-ahokin loukaantui taas
- charliecharlie
Tuo siis kiinnostaa . . . . ketä ? charlie hedbohan tapatti oman toimituksensakin väen . . . ja miksi ? Kiinnostaako heidän irvailunsa siis ketään täysipäistä ? - ei !
- hilja_taalla
Persuti hiljaa
- Perpanssi
Pari kuukautta sitten persuilla oli toinen ääni kellossa:
http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184077-totuus-charlie-hebdon-iskusta - Voikun
Voi taivas noiden persujen kommentointia, ei mitään logiikkaa, puheet kääntyy kuin tuuliviiri.
- charliecharlie
Voikun kirjoitti:
Voi taivas noiden persujen kommentointia, ei mitään logiikkaa, puheet kääntyy kuin tuuliviiri.
Mitä vittua persut tuohon idioottimaiseen aloitukseen kuuluvat?
- Perpanssi
charliecharlie kirjoitti:
Mitä vittua persut tuohon idioottimaiseen aloitukseen kuuluvat?
Persut kannattivat Charlie Hebdoa vielä pari kuukautta sitten. Nyt sekin takki on kääntynyt.
Perpanssi kirjoitti:
Persut kannattivat Charlie Hebdoa vielä pari kuukautta sitten. Nyt sekin takki on kääntynyt.
Populisti = Opportunisti.
- Perpanssi
tuntemattomatsotilaat kirjoitti:
Populisti = Opportunisti.
Näinhän se on. Ja loinen vielä lisäksi.
- Uuappiduu
Perpanssi kirjoitti:
Persut kannattivat Charlie Hebdoa vielä pari kuukautta sitten. Nyt sekin takki on kääntynyt.
Persut kannattivat? Oliko jokin sellainen puolueen päätös, entäpä ne jotka eivät kuulu puolueeseen, oliko heidänkin pakko pitää tuosta idioottimaisesta julkaisusta?
- Perpanssi
Uuappiduu kirjoitti:
Persut kannattivat? Oliko jokin sellainen puolueen päätös, entäpä ne jotka eivät kuulu puolueeseen, oliko heidänkin pakko pitää tuosta idioottimaisesta julkaisusta?
Kummasti persut julkisuudessa avutuivat charlie hebdosta terrori-iskun jälkeen. Jopa imaami halla-aho avasi sanaisen arkkunsa:
http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_sana_pariisista.html
- Perssoni
Tämä sopii Timo Soinille mainiosti. Soinia ei kiinnosta arvostetaanko häntä tai pidetäänkö hänestä.
Persujen ja itsensä ulkomailla aiheuttamia reaktioita Soini ei ole ikinä yrittänytkään kääntää arvostuksen osoituksiksi. Soini on aina puhunut siitä, että persut ja Soini ovat kiinnostavia tai että heitä pelätään.
Pullukka on paitsi sairaalloisen lihava, myös sairaalloisen narsistinen. Narsistille tuollainen negatiivinen ja muiden mielestä halveksiva Charlie Hebdo -julkisuus on vain todella ihquu.
Toivottavasti Charlie Hebdo ja muukin sivistysmaiden media seuraa Pullukan ja tämän puolueen tohelointia jatkossakin.- KylläKansaTietää
Elämme siis toivossa! Demokratia toimii! Vartiomiehet varoittavat ajoissa! Pidetään persut ja Soini kurissa! Ensi vaaleissa tavataan uurnilla! Kansa valveutuu! Ja kyllä kansa tietää!
- Umbtsibumbum
Aika harva, edes ranskassa pitää cherlie hebdonia sivityneenä julkaisuna, lähinnä pilailulehtenä ;)
- Perpanssi
Soini julistaa sodan Ranskalle. Ylikenraali halla-aho johtaa pataljoona "kävynpotkijat" voittoisaan taisteluun...
- AivanTodellakin
Aivan todellakin! Ja eikö jo olekin suunnitteilla Hallas-Ahon ylentäminen Voksturm General Hauptbahnhof'iksi? Siis kaiken varalta vain?
- Perpanssi
AivanTodellakin kirjoitti:
Aivan todellakin! Ja eikö jo olekin suunnitteilla Hallas-Ahon ylentäminen Voksturm General Hauptbahnhof'iksi? Siis kaiken varalta vain?
Kyllä! Hän saa rykmenttinsä perinteisen valkoisen lipun ja kunnian kantaa kauluksessaan epoleteissa kultaista lapamatoa.
- AivanTodellakin
Niinpä niin, ja eikö tosiaan uniformuun kuulu vielä kultabrokadista muotoiltu kalukukkarokin?
- Perpanssi
AivanTodellakin kirjoitti:
Niinpä niin, ja eikö tosiaan uniformuun kuulu vielä kultabrokadista muotoiltu kalukukkarokin?
Totta kai! Timanttiupotuksin!
Meinasin itsekkin kirjoittaa Persujen sodan julistamisesta Ranskaa vastaan, mutta kerkesit ensin...
- Perpanssi
pepep kirjoitti:
Meinasin itsekkin kirjoittaa Persujen sodan julistamisesta Ranskaa vastaan, mutta kerkesit ensin...
Great minds etc...
Hyvin köykäisen selityksen lehti keksi persujen vaalimenestykselle ja hallitukseen nousulle. Jo väite, että äänestäjille olisi myyty "muka-sosialistista" vaaliohjelmaa samaan aikaan kun oikeasti sosialististen puolueiden kannatus Suomessa oli syöksykierteessä, on ainakin terminologisesti absurdi. Vielä hölmömmältä kuulostaa annettu kuva persujen saamelaisvastaisuudesta. Maahanmuuttovastaisuus tietysti korostuu, kuten näissä ulkomaiden medioissa yleensäkin, mutta käytännössä tärkeämmistä teemoista vaietaan, kuten äänten kalastelusta paskalain kumoamisella ja autoveron poistolla. Olisivat lehden toimituksessa kysynneet suomalaisten valtio-oppineiden käsityksiä.
Mutta voihan se olla, että jatkossa saamelaistenkin täytyy olla varuillaan, jos Persut alkavat tehdä "uudistuksia".
- Hopotihopotihoijaa
Äly hoi,älä jätä
- MihinMaailmaMenossa
Eikö koko maailma ja EU olekaan perussuomalainen? Miksi me emme kaikki voisi ajatella aivan samalla tavalla elikkä siis persusti?! Mihin tämä maailma on nyt menossa, jos vallalla ovat aivan muunlaiset aatteet kuin meidän Soinimme ihanteet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 902018
- 331692
Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!
https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os3731680- 701344
- 2191095
- 381041
- 190960
Ollaan samanlaisia
Samannäköisiäkin? Herkkiä, pohdiskelevia, syvästi tuntevia? Aistin kuvienkin perusteella paljon samankaltaisuutta. Siksi70927Ken leikkiin ryhtyy
Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop85924Minulla on nyt niin hirveä ikävä,
etten meinaa kestää. ;( Voi kun olisit lohduttamassa minua. Anteeksi.71876