Kylmää on ja sateista, mutta kohta nousee aurinko Suomen taloustaivaalle.
Demarit ovat syytäneet yhteiskunnan eri tahoille päättömästi ja sulle-mulle - periaatteella tolkuttomasti.
Nyt meillä on hallitus, joka hiukan kipeää tehden nostaa Suomen taas valtioiden joukkoon.
Annetaan hallitukselle aikaa toimia ja saadaan odotettua nopeammin asiat paremmiksi.
Suomessa asuu viisas kansa, joka vuosien kommellusten jälkeen oppii äänestämään.
Nyt meillä on vahva enemmistöhallitus, jota oppositio pystyy vain haukkumaan.
Ay-liike voisi nyt hyväksyä esitetty yhteiskuntasopimus, jolla saataisiin aikaan tuo 5-prosentin taloushyppy Suomelle.
Pakannauttijat, eli käytännössä SAK, ovat nostaneet kansalaisten elintasoa vuosien saatossa paljon. Palkat, vuosilomat ja sosiaaliset edut on hankittu joukkovoimalla, joskus Eduskunnankin ohi.
Nyt olisi aika ojentaa käsi ja auttaa Suomi nousuun. Suoritus olisi merkittävän suuri ja suurten kiitosten arvoinen myös.
Demarit ovat syytäneet yhteiskunnan eri tahoille päättömästi ja sulle-mulle - periaatteella tolkuttomasti.
Nyt meillä on hallitus, joka hiukan kipeää tehden nostaa Suomen taas valtioiden joukkoon.
Annetaan hallitukselle aikaa toimia ja saadaan odotettua nopeammin asiat paremmiksi.
Suomessa asuu viisas kansa, joka vuosien kommellusten jälkeen oppii äänestämään.
Nyt meillä on vahva enemmistöhallitus, jota oppositio pystyy vain haukkumaan.
Ay-liike voisi nyt hyväksyä esitetty yhteiskuntasopimus, jolla saataisiin aikaan tuo 5-prosentin taloushyppy Suomelle.
Pakannauttijat, eli käytännössä SAK, ovat nostaneet kansalaisten elintasoa vuosien saatossa paljon. Palkat, vuosilomat ja sosiaaliset edut on hankittu joukkovoimalla, joskus Eduskunnankin ohi.
Nyt olisi aika ojentaa käsi ja auttaa Suomi nousuun. Suoritus olisi merkittävän suuri ja suurten kiitosten arvoinen myös.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hallituksesta viis ei kiinnosta.
Ilmat ne ilmat on mulle satakertaa tärkeimmät tuulee satelee ja eikä lämpene kunnolla mutta ei menetetä toivoa näin kesän alussa.
Vielä hallituksesta, se on kansan valitsema antakaa sille ny työrauha niin mitä vittua te siitä aina jauhatte.
Ei ole kauan kun Soinin ja muun opposition ruune haukkui lyttyyn, syytti juuri samasta. Ja mitä hyötyä on hyvistäkään ajoista suomalaisille ollut kun rahat syydetty Kreikkaan ja lämpimistä maista tulleille elintasopakolaisille. Ei niitä palauteta , vaikka vankilatkin pullollaan, niissäkin liian hyvät olot.
Eihän ajankohtaisuuksia voi olla kuulematta joka taholta, Eurooppaa myöten Suomen politiikkaa seurataan. Charlie Hebdon'kin pilapiirros Perussuomalaisten hallitukseen nousussa on noteerattu. Onhan Soini EU:n vastaisuudessaan jo aiemminkin huomioitu EU:ssa.
Silti on mukava lukea aloittajan optimistinen ja toiveikas näkemys Suomen nousuun, yhteisiin talkoisiin toivoisikin maltillista suhtautumista.
Kyllä se kesäkin vielä tulee, heinäkuun helteetkin hellivät meitä taas, ja paneutuminen talouden kasvuun alkaa toivottavasti tuottaa tulosta.
Katselin eilen " kansan valitseman" ulkoministerin tiedoitustilaisuutta tämän ensimmäisen virkatehtävän tapahtumasta. Jotenkin tuli mieleen keisari uusia vaatteitaan esittelemässä, varsinainen aihe hukkui savuverhon taakse.
Toivotaan soinin esiintymiselle malttia puheissaan, sinänsä Suomen ulkoministerin tehtävä on aika vähänpätöinen presitentin valvonnassa etupäässä.
Omasta mielestä Soinin puheet on vähän kummallisia mitään sanomattomia, median tarkkailun alla, parempi ulkoministerinä kuin valtiovarainministerinä.
Ruunemannin kanssa olen samaa mieltä. Se on vain ikävää, ettei anneta heille työrauhaa. Esim. ruotsalaiset, Carl Haglund ja Vihreiden Niinistö ovat olleet äksyllä
tuulella. Vaikka Haglund olisi hyväksynyt kaikki leikkaukset, jos vain pääsisi hallitukseen. Nyt on sitten mieli muuttunut.
"Turhaa on riitely näin vakavassa taloudellisessa tilanteessa", sanoi Lauri Lyly ,työmarkkinapomo, ihan oikein.
Nyt on Suomen tulevaisuudesta kysymys!
Ranskalaiset saisivat kyllä hyviä pilapiirroksia omista valtiomiehistäkin, edellisen
presidenttin naisjutut ,ym. huhuhuh!
Kreikalla ei meidän ole oikeesti mitään merkitystä talouteeme, Soinin populismia tällä hetkellä olemme eu ja sen mukaan mennään, kilpailu kykymme on saatava kohdalleen sen myötä vientimme ja työllisyytemme kohenemaan. Turha parjaaminen voivottelu mitä se tuo, apatiaa, Sipilällä oikeet tavoitteet jota Stubb toivottavasti Soinin klaani ymmärtää kokemattomuudessaan.
Täällä porvarien joidenkin rikkaitten syyksi laittaminen on pelkkää suunsoittoa, katsotaan menee vuosia ennen jos paranee.
On oikeastaan melko turvallinen olo nyt, kun saatiin tomera hallitus. Uskon vahvasti, että suunta on nyt oikea. Oppositio jurrittaa vastaan, mutta hallitus hoitaa asioita heistä välittämättä.
Toivon vain, että Soini ei pilaisi enää meidän mainettamme tuolla EU:ssa joutavilla lohkaisuillaan.
Leikkauksista hirveä huuto, vaikka tuskin ne nyt niin hirveästi näkyvät päivittäisessä elämässä. Leikkauksia on ennenkin tehty ja niistä on aina selvitty. Otetaan nytkin päivä kerrallaan ja katsotaan, kuinka asiat edistyvät.
Tähän oli pelkkä provo, vai kuinka ?
Ruune on viisas, - tuossa juuri on syy Suomen ahdinkoon.
SAK on saanut työnteettämisen kannattamattomaksi Suomessa.
Kyllä, ja myös tässä on järkeä:
"Ruunemannin kanssa olen samaa mieltä. Se on vain ikävää, ettei anneta heille työrauhaa. Esim. ruotsalaiset, Carl Haglund ja Vihreiden Niinistö ovat olleet äksyllä tuulella.
Vaikka Haglund olisi hyväksynyt kaikki leikkaukset, jos vain pääsisi hallitukseen. Nyt on sitten mieli muuttunut.
"Turhaa on riitely näin vakavassa taloudellisessa tilanteessa", sanoi Lauri Lyly ,työmarkkinapomo, ihan oikein.
Nyt on Suomen tulevaisuudesta kysymys!
Ranskalaiset saisivat kyllä hyviä pilapiirroksia omista valtiomiehistäkin, edellisen presidenttin naisjutut ,ym. huhuhuh! "
________________________________________________________
Mutta Stubb on nyt kai siihen Euro-ryhmään haluamassa?
Onhan se kauheata, jos yksi poliittinen johtaja taas pakenee Suomesta
ja Suomi jatkaa tätä 'matalaa ryömimistään mudassa' ...ja vain sen takia, että Suomen demokratian on ottanut ja muuttanut diktatuuriksi SAK.
UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 10.6.2015 klo 13:06 | päivitetty 10.6.2015 klo 13:09
Synkkä ennuste: Suomen talous jatkaa syöksyään
Suomen talous laahaa pohjamudissa. Tuoreen ennusteen mukaan yhtä henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kasvuvauhti on vain yksi prosentti vuosina 2016–2025.
Paperimiehillä on niin korkea palkkataso, että työtä ei siilä saa. Työ on paennut.
Maanviljelijäisäntä sanos että "mellä ei koskaan ole ollut työttömyyttä mutta rahattomuutta on ollut aina."
Kyllä meillä on lama huonoja oikein huonojakin aikoja on maassa koettu, aina on selvitty ennemin tai myöhemmin. Jos kansalaisten elintaso pysyy tallaisena tuskin syytä valittaa, työssä käyvillä ei hätää mutta työttömiä liikaa ja eläkeläisillä menee suht kohtin hyvin.
Pakkailin kamppeita, mökille nauttimaan hiukan viileästä kesän alusta hymyssäsuin ei huolta huomisesta.....jos terveyttä riittää.
NUORTEN työttömyys voi olla KOHTALOKASTA.
Se on kaikkein pahinta!
Vaikka on muidenkin tietenkin.
En olisi osannut kuvitella sen ikäisenä olevani toimeton.