Eduskunnalla lomaa 4 - 5 kuukautta vuodessa!

Ex-puoluesihteeri esittää: Aloitetaan työajan pidennys eduskunnasta!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015060719823627_uu.shtml

"Entinen keskustan puoluesihteeri, tietokirjailija Jarmo Korhonen esittää, että hallituksen ajama tuottavuushyppy pitäisi aloittaa eduskunnasta.

Korhonen muistuttaa, että kansanedustajan kesäloma on juhannusviikolta syyskuun ensimmäiselle viikolle, eli 11 - 12 viikkoa. Syksyllä on viikko lomaa, joululoma on 5 - 6 viikkoa, pääsiäisloma viikon.

- Lomaa on 18 - 20 viikkoa eli 4 - 5 kuukautta vuodessa. Kansanedustaja tienaa yli 30 000 euroa ajalta, jolloin ei ole mitään istuntoja, Korhonen laskeskelee.

- Samalla he tekevät nelipäiväistä työviikkoa. Istunnot alkavat tiistaina ja päättyvät perjantaina kello 15.

- Kuinkahan Sipilä voisi suorittaa eduskunnan työajan pidennyksen 100 tunnilla vuodessa, Korhonen kysyy ja vastaa:

- Kansanedustajat voisivat lyhentää kesäloman 5 viikkoon ja joululoman 2 viikkoon.

Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopan parlamentissa on vain 5 viikon kesäloma, 2 viikon joululoma ja sitten on 5 - 6 viikkoa, jolloin on aikaa toimia parlamentin ulkopuolella.

Korhonen muistuttaa, että pitkien lomien lisäksi kansanedustajat ovat eduiltaan huippuluokkaa: He voivat tienata muista tehtävistä 40 000 - 70 000 euroa vuodessa. Sivutoimilupaa he eivät tarvitse.

- Kulukorvauksista jää asunnon jälkeen vähintään tuhat euroa kuukaudessa omaan käteen, Korhonen sanoo".

-- Kannatan ehdottomasti!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juuri viikko sitten uutisissa oli juuri että kansanedustajat voivat ostaa itselleen iPad Air 2 -työtablettinsa 100-200 eurolla, ja muutkin laitteet (kannettavat, kännykät) samalla puoli-ilmaisella hinnalla. Niiden käyttö ja mobiili- ja Internet-liittymäthän ovat jo heille ilmaisia, kuten myös taksimatkat.

Tällainen loisiminen pitäisi saada ensimmäisenä loppumaan ja ihmiset maksaisivat omat elämisensä omilla rahoilla, ei erilaisilla supereduilla.

Näyttäkää nyt Sipilä, Stubb, Soini esimerkkiä miten eliitin hyväosainen ottaa osaa yhteiskuntasopimuksen talkoisiin.

Äänestä

Kysely: Mitä etuja Ben Zyzziwitsi ei nauti? Löytyykö jotain?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13624707

HS "paljasti": 20 suomalaista saa ajaa ilmaiseksi ratikalla ja metrolla

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288531267011.html

"Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina ryhmästä, joka saa ajaa ilmaiseksi liikennevälineillä Helsingissä.

HS:n mukaan kaupunginhallitus päätti joulun alla, että 20 veteraanipoliitikkoa saavat pitää vapaaliput metroon, raitiovaunuihin ja busseihin. Ilmaisvuosilippu on myönnetty entisille kaupunginjohtajille ja vähintään 20 vuotta valtuustossa istuneille.

Esimerkiksi Ben Zyskowicz (kok.) on saanut lipun, vaikka hän ei ole enää Helsingin valtuustossa. Uusia ilmaisvuosilippuja kaupunki ei HS:n mukaan enää myönnä.

Valtuutetut saavat ajaa Helsingin alueella ilmaiseksi valtuustokauden ajan. HKL on myöntänyt elinikäisen vapaalipun myös HKL:n lauta tai johtokunnassa yli 20 olleille.

Ennen vuotta 2010 HKL myönsi liput ilman suoranaisia kustannuksia. Kun liikenteen järjestäminen siirtyi HSL:lle, alkoi HSL laskuttaa kaupungilta päättäjien vuosilipuista 504,80 euroa".

- Mistä näitä ilmaisia etuja oikein tulee? Mitä keskiverto Ben-poliitikko maksaa itse, kun näitä etuja tuntuu olevan joka paikkaan?

S-ryhmän jakama raha epailyttaa Zyskowiczille 1800 €/kk

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288539841885.html

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98315-s-ryhman-jakama-raha-epailyttaa-zyskowiczille-1800€kk

"S-ryhmän parhaat "bonukset" eivät mene asiakkaille, vaan osuuskauppojen hallintoelimissä toimiville poliitikoille.

Osuuskaupat pulittavat miljoonaluokan korvaukset poliitikoille, jotka istuvat osuuskauppojen hallintoneuvostoissa ja edustajistoissa, kertoo Helsingin Sanomat.

Esimerkiksi HOK-Elanto maksoi vuonna 2011 hallintoneuvoston jäsenien palkkioita yli 110 000 euroa.

HS:n mukaan palkkioiden suuruus vaihtelee merkittävästi: edustajiston rivijäsenet voivat tienata vuosittain vain muutamia satasia, mutta ison osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja voi sen sijaan ansaita palkkioina yhtä paljon tai enemmän kuin edustamansa osuuskaupan myyjä saa vuosipalkkaa.

HOK-Elannon hallintoneuvoston varapuheenjohtajalle, kansanedustaja

Ben Zyskowiczille (kok) palkkioita maksettiin 19565 euroa".

Aamulehti: Poliitikkojen perheille alennusta S-ryhmästä

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288410986528.html

S-ryhmä sallii ostoedun myös päättäjien puolisoille

http://yle.fi/uutiset/s-ryhma_sallii_ostoedun_myos_paattajien_puolisoille/5065712

"S-ryhmä laventaa suosituksiaan osuuskauppojen ostoeduista. Aiemmin S-ryhmä on suositellut, että henkilökunta-alennukset annettaisiin vain hallintoneuvoston jäsenille – ei koko perheelle.

Uusissa suosituksissa osuuskaupat voivat halutessaan laajentaa alennukset talouskohtaisiksi. Käytännössä S-ryhmän paristakymmenestä alueosuuskaupasta valtaosa on jo aiemminkin tarjonnut hallintoneuvostojen jäsenille perhekohtaisia alennuksia.

Henkilökuntaetuihin kuuluu mm. 15 prosentin alennus käyttötavaroista ja kolmen prosentin alennus elintarvikkeista. Ostoetu nousi otsikoihin viime elokuussa, kun kävi ilmi, että alueosuuskauppojen käytännöt olivat ristiriidassa SOK:n suositusten kanssa".

- Ben Zyzziwitsi saa vielä siis S-ryhmän kaupoista ruuat halvemmalla kuin tavallinen pienituloinen ihminen.

Tämän lisäksi Ben näkyy vähän väliä muiden maksamien elokuvaensi-iltojen ja erilaisten cocktail-tilaisuuksien kuvissa syömässä ja juomassa muiden laskuun. Vaikea ymmärtää ihmisestä, joka on kokoomuksen kovimpia köyhien kyykkyynlyöjiä ja perusturvan alasajajia. Ei kai voi olettaa tietävänsä tavallisen ihmisen ja köyhän arkea, kun suuren palkan lisäksi palkkioita tulee erilaisista hallituspaikoista ja ajaa, syö, juo ja kulttureeraa veronmaksajien laskuun.

Tällainen loisiminen pitäisi saada ensimmäisenä loppumaan ja ihmiset maksaisivat omat elämisensä omilla rahoilla, ei erilaisilla lahjuksilla.

Näin nämä loiset ovat vielä monessa valtuustossa ja hallintoelimessä keräämässä lisäetuja Eduskunnan 4 - 5 kuukauden lomien, 4000 €/kk sopeutumiseläkkeiden ym. etujen lisäksi. Koska peli vihelletään poikki?

Äänestä

Johtajien liksat ovat nousseet joka vuosi vähintään 10% ja silti heput on heti greenillä palloja hutkimassa työajalla, kun aurinko vilahtaa. Mistähän niillekkin maksetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talkoisiin.kiitos kirjoitti:

Ex-puoluesihteeri esittää: Aloitetaan työajan pidennys eduskunnasta!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015060719823627_uu.shtml

"Entinen keskustan puoluesihteeri, tietokirjailija Jarmo Korhonen esittää, että hallituksen ajama tuottavuushyppy pitäisi aloittaa eduskunnasta.

Korhonen muistuttaa, että kansanedustajan kesäloma on juhannusviikolta syyskuun ensimmäiselle viikolle, eli 11 - 12 viikkoa. Syksyllä on viikko lomaa, joululoma on 5 - 6 viikkoa, pääsiäisloma viikon.

- Lomaa on 18 - 20 viikkoa eli 4 - 5 kuukautta vuodessa. Kansanedustaja tienaa yli 30 000 euroa ajalta, jolloin ei ole mitään istuntoja, Korhonen laskeskelee.

- Samalla he tekevät nelipäiväistä työviikkoa. Istunnot alkavat tiistaina ja päättyvät perjantaina kello 15.

- Kuinkahan Sipilä voisi suorittaa eduskunnan työajan pidennyksen 100 tunnilla vuodessa, Korhonen kysyy ja vastaa:

- Kansanedustajat voisivat lyhentää kesäloman 5 viikkoon ja joululoman 2 viikkoon.

Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopan parlamentissa on vain 5 viikon kesäloma, 2 viikon joululoma ja sitten on 5 - 6 viikkoa, jolloin on aikaa toimia parlamentin ulkopuolella.

Korhonen muistuttaa, että pitkien lomien lisäksi kansanedustajat ovat eduiltaan huippuluokkaa: He voivat tienata muista tehtävistä 40 000 - 70 000 euroa vuodessa. Sivutoimilupaa he eivät tarvitse.

- Kulukorvauksista jää asunnon jälkeen vähintään tuhat euroa kuukaudessa omaan käteen, Korhonen sanoo".

-- Kannatan ehdottomasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu