Seuroissa puhutaan usein, että jokaisella ihmisellä on tarkoituksensa.
Valitettavasti minun tehtävä täällä ajassa ei edelleenkään ole auennut!
Olen rämpinyt elämäni aikana suosta toiseen, enkä vieläkään ole löytänyt paikkaani!
Motivaatio töiden hakuun on totaalisesti loppunut, kun en enää edes usko työnsaantimahdollisuuksini. Olen elämäni aikana lähetellyt lukuisia hakemuksia sinne tänne, vaan mihinkään ei ole ikinä tullut kutsua. Vain vuokrafirmoissa olen käynyt haastatteluissa, mutta nekään eivät ole johtaneet pidemmälle.
Olen käynyt kolme työvoimatoimiston järjestämää työnhakukurssiakin, vaan työnhaku ei onnistu. Olen hakenut vain hanttihommia, kuten siivousta, tuotantotöitä, varastotöitä, kadunlakaisua, kirjan sidontaan, lehtien jakajan paikkoja jne. Paikkaa vaan en saa!
Olen elänyt työttömänä jo vuodesta 2000, jolloin valmistuin eka kerran. Koska en päässyt töihin, hain toiseen kouluun jne. Ansioluettelossani on kolme toiseen asteen koulutusta, joista kaksi ovat perustutkintoja ja yksi ammattitutkinto. Tämän lisäksi vielä ne työnhakukurssit, joita toki en CV:hen laita. Olen saanut "nauttia" työelämääkin muutaman työssäkokeilu ajan... Palkkatöissä en ole ollut ikinä!
Tiedän, että CV:ni ei ole kovin myyvä ja minussa täytyy olla jotain ja pahasti vialla, kun työhaku ei luonnistu. En jaksa enää hakemuksiakaan laitella, kun luottamus itteeni mennyt täysin. Jos en ole ajatuksen kanssa tehdyilläkään hakemuksilla työhaastatteluihin päässyt, en pääse sitä myöskään hutaistuilla hakemuksilla!
Ja päivä toisensa jälkeen täytyy herätä tähän elämään. Miksi?!!
Olen käynyt aika ajoin julkisella puolella ammattiauttajien luona, mutta he vain tarjoavat lääkkeitä. Muutama lääkejakso ollut, enkä huomannut niistä mitään merkittävää hyötyä. Aluksi käytin kahden vuoden ajan Sertralinia. Elämä meni sitä samaa rataa, kuin ennenkin, vaikka annostusta lisättiin vähitellen. Kävin yhden koulun niiden avulla ja lääkkeet lopetettiin vähitellen. Toisella kertaa käytin Sepramia, josta myöskään en kokenut olevan mitään hyötyä. Aivan, ku olis jotain lumelääkettä syönyt. Lopetin ne käytettyäni niitä kahden vuoden ajan itsenäisesti annostusta hitaasti vähentäen.
Jos olisin vähääkään varakkaampi, käyttäisin yksityisen palveluita, jolloin saisi oikeesti myös sitä puheapua, eikä pelkästään lääkkeitä!!! Mutta kun ei ole varaa. Toisaalta jos olisin onnistunut pääsee töihin jne, niin mulla kai ei olisi edes mitään avun tarpeitakaan!
Järjettömän vaikeeta enää uskoa siihen, että Jumala olisi todella tarkoittanut jokaisen ihmisen tänne ja että jokaisella olisi jokin tehtävä.
P.S. Joskus aiemmin noin vuosi sitten kirjoitin viimeksi ruikutusviestin tänne. Tilanne ei ole muuttunut siitä lainkaan. Samassa tilanteessa ollaan yhä. Aivan kuin vuosituhannen alussakin. Ainoa erotus on se, että uskon yhä vähemmän työssähakutaitoihini ja epäilen yhä vahvemmin sitä, että minussa on jokin vakava vika. Tai sitten vain olen täysin ylimääräinen!
Valitettavasti minun tehtävä täällä ajassa ei edelleenkään ole auennut!
Olen rämpinyt elämäni aikana suosta toiseen, enkä vieläkään ole löytänyt paikkaani!
Motivaatio töiden hakuun on totaalisesti loppunut, kun en enää edes usko työnsaantimahdollisuuksini. Olen elämäni aikana lähetellyt lukuisia hakemuksia sinne tänne, vaan mihinkään ei ole ikinä tullut kutsua. Vain vuokrafirmoissa olen käynyt haastatteluissa, mutta nekään eivät ole johtaneet pidemmälle.
Olen käynyt kolme työvoimatoimiston järjestämää työnhakukurssiakin, vaan työnhaku ei onnistu. Olen hakenut vain hanttihommia, kuten siivousta, tuotantotöitä, varastotöitä, kadunlakaisua, kirjan sidontaan, lehtien jakajan paikkoja jne. Paikkaa vaan en saa!
Olen elänyt työttömänä jo vuodesta 2000, jolloin valmistuin eka kerran. Koska en päässyt töihin, hain toiseen kouluun jne. Ansioluettelossani on kolme toiseen asteen koulutusta, joista kaksi ovat perustutkintoja ja yksi ammattitutkinto. Tämän lisäksi vielä ne työnhakukurssit, joita toki en CV:hen laita. Olen saanut "nauttia" työelämääkin muutaman työssäkokeilu ajan... Palkkatöissä en ole ollut ikinä!
Tiedän, että CV:ni ei ole kovin myyvä ja minussa täytyy olla jotain ja pahasti vialla, kun työhaku ei luonnistu. En jaksa enää hakemuksiakaan laitella, kun luottamus itteeni mennyt täysin. Jos en ole ajatuksen kanssa tehdyilläkään hakemuksilla työhaastatteluihin päässyt, en pääse sitä myöskään hutaistuilla hakemuksilla!
Ja päivä toisensa jälkeen täytyy herätä tähän elämään. Miksi?!!
Olen käynyt aika ajoin julkisella puolella ammattiauttajien luona, mutta he vain tarjoavat lääkkeitä. Muutama lääkejakso ollut, enkä huomannut niistä mitään merkittävää hyötyä. Aluksi käytin kahden vuoden ajan Sertralinia. Elämä meni sitä samaa rataa, kuin ennenkin, vaikka annostusta lisättiin vähitellen. Kävin yhden koulun niiden avulla ja lääkkeet lopetettiin vähitellen. Toisella kertaa käytin Sepramia, josta myöskään en kokenut olevan mitään hyötyä. Aivan, ku olis jotain lumelääkettä syönyt. Lopetin ne käytettyäni niitä kahden vuoden ajan itsenäisesti annostusta hitaasti vähentäen.
Jos olisin vähääkään varakkaampi, käyttäisin yksityisen palveluita, jolloin saisi oikeesti myös sitä puheapua, eikä pelkästään lääkkeitä!!! Mutta kun ei ole varaa. Toisaalta jos olisin onnistunut pääsee töihin jne, niin mulla kai ei olisi edes mitään avun tarpeitakaan!
Järjettömän vaikeeta enää uskoa siihen, että Jumala olisi todella tarkoittanut jokaisen ihmisen tänne ja että jokaisella olisi jokin tehtävä.
P.S. Joskus aiemmin noin vuosi sitten kirjoitin viimeksi ruikutusviestin tänne. Tilanne ei ole muuttunut siitä lainkaan. Samassa tilanteessa ollaan yhä. Aivan kuin vuosituhannen alussakin. Ainoa erotus on se, että uskon yhä vähemmän työssähakutaitoihini ja epäilen yhä vahvemmin sitä, että minussa on jokin vakava vika. Tai sitten vain olen täysin ylimääräinen!
Vastaukset 25
Vanhimmat
ja tästäkin kirjoituksesta sen voi havaita: En kykene enää sujuvaan kirjoitukseenkaan. Mielettömästi kirjoitusvirheitä ja ihmeellisiä lauseita. Joo, että nyt todella avautuvat työpaikat! Hakemukset, joka sisältävät kosolti kirjoitusvirheitä, eivät todellakaan ole myyviä! Ja kun ei ole motivaatiota enää edes oikolukea kirjoittamaani. Eivätkä aivoni varmaan edes huomaa sittenkään kaikkia kirjoitusvirheitä!
Juu siitähän se elämä aukenee kun viimeinenkin kirjoitusvirhe on poistunut jutuista!
Kun katselen vanhempia työhakemuksiani, niissä ilmenee vähemmän kirjoitusvirheitä, mitä nykyisissä. Ne olivat mielestäni myös huolellisemmin tehtyjä. Nää nykyiset ovat ihan kauheita, jos suoraan sanotaan. En vain keksi, mitä niihin kirjoitan. Vanhemmissakin hakemuksissani täytyy kuitenkin olla jotain, miksi en ole päässyt haastatteluihin asti. Mahdollista on myös se, että työpaikkojen saanti tyssää liian lyhyeen CV:hen. Siinä, missä aiemmin oli vaikeeta vakuutella vasta valmistuneena, että osaan hommat, nyt rasitteena on tyhjä työhistoria... Eli vielä huonommat mahdollisuudet työnsaantiin kuin silloin aikoinaan. Eli vaikka kirjoittaisin kuinka laadukasta tekstiä tahansa, työpaikat tuskin minulle heposti enää avautuvat!
Mielestäni kirjoituksesi oli kyllä sillä tasolla, että ihmettelen jos et ole löytänyt mieleistäsi työtä. Harva työssäkäyvä ihminen kykenee noin sujuvaan tekstiin.
Elämän tarkoitus ei selviä koskaan kenellekään miettimisen tai logiikan kautta. Käytännössä se ei voi selvitä järjen tasolla koskaan. Elämällä on tarkoitus kuitenkin, mutta se ei ole ihmisen vaan korkeamman voiman tarkoitus. Ihminen voi oivaltaa osia tästä tarkoituksesta tekemällä havaintoja. Voit seurata mitä tapahtuu ja havaita että jokaisella asialla on ennaltamäärätty tehtävä ja että kaikkeudessa kaikki osat ovat harmonisessa synkronoinnissa keskenään. Lähes kaikki. Ihmisen järki jonkun verran pääsee sekoittamaan yksityiskohtia, mutta sekin on vain pelkkä muodollisuus.
Älä siis ala miettimään tätä minun kirjoitusta yhtään enempää, koska varsinkaan järjellisellä miettimisellä mikään mystinen ei avaudu. Sen sijaan ala jatkossa seuraamaan elämää, luontoa, ihmisiä ja tapahtumia. Älä mieti miksi kaikki tapahtuu, vaan seuraa, oivalla, ylläty ja lumoonnu. Olet osa suurta näytelmää. Työ ei ole elämän tarkoitus, eikä koulutus.
Lopuksi puolihuumorilla: Lääkityksesi ei ilmeisesti ole kohillaan. En ole lääkeasiantuntija, mutta pidän lääkkeitä tapauksessasi kuitenkin turhana ja jopa apatiaasi lisäävänä. Sen sijaan ehkä suosittaisin sinulle tenoxia. Ainakin helluntailaisen häirikön kohdalla se näyttää toimivan öisin. Tenox on sinällään vaaraton lääke, verraten noihin epämääräisiin lääkkeisiisi jotka todennäköisesti tuhoavat aivosi ja hermostosi ties mitä ne tekee. Toki tenoxi ja diapami aiheuttavat riippuvuutta, mutta elimistöäsi ne eivät tuhoa normikäytöllä. Vanhusten yleisin lääkehän se on ja nuorempienkin unettomien.
Olen ehkä osa suurta näytelmää, mutta ilman roolia. Olen siellä taustalla toimiva apumiehen apumies, jolle ei riittänyt työvälineitä.
Työ mahdollistaisi mielekkään elämän. Etenkin palkkatyö, eikä mitkään työkokeilut, joissa olen muutamaan otteeseen ollut. Kun ei ole rahaa, ei voi tehdä mitään ja joutuu jättäytyy kaikesta kivasta, johon ystävilläni on varaa. Ihme, että minulla edes on niitä ystäviä!!!
Ystävien siivellä en voi alkaa elämään, enkä kuppaamaan niiltä rahoja. Oikeastaan kuppaan jo. Joka ikinen veronmaksaja osallistuu minunkin elättämiseen. Nimittäin työmarkkinatuki ei tule mistään taivaasta, vaan veronmaksajien kukkaroista!
Ja tuohon loppuosioon, vaikka laitoitkin sen huumorilla, Tenoxia ja diapameja en tule ikinä käyttämään. Bentsoilla yms. en tule päätäni sekoittamaan. En edes tiedä, mitä hyötyä niistä voisi olla minulle. En tarvitse rauhoittavia, en unilääkkeitä. Tarvitsen toimivamman pään!
repesin :))
Minusta olisikin eniten ehkä pelleksi. Se vain, ettei pellen paikkoja liiemmin ole tarjolla.
No noh, pois negatiivisuus. Kokemuksesta tiedän, että Jumalakin on todella huumorintajuinen.
Korostan tai yritän korostaa selväsanaisemmin, ettei päänuppisi tule kuntoon käyttämilläsi lääkkeillä, eikä millään lääkkeillä. Päin vastoin.
Ja itseasiassa vaikutat hyvinkn tervepäiseltä, tarkoitus ei vaan jostain syystä pääse nyt kohdallasi oikein toteutumaan ja lahjasi ovat piilossa. Syy on tiedossa, mutta kaava ulostulolle on hukassa. Järki panee hanttiin.
Tunnen kyllä ihmisten päät ja harva tarvitsee lääkkeitä pään kunnostamiseen.
Löysin eräänlaista lääkettä sisäiseen myrskyyn YouTubesta.
Crematory - Antiserum 2014 (Full Album)
tyylilaji: Industrial metal
En ole tällaista musiikkia kuunnellut, mutta kun luottamus Jumalaan on ollut heikoilla ja muutakaan en keksi...
On varmaan merkitystä sillä paikkakunnalla, missä asut. Onko siellä ylipäätään työpaikkoja?
Ihmettelen, jos et ole saanut lehdenjakajan työtä. Ainakin isommissa kaupungeissa varmaan joka iikka joka sitä työtä haluaa saa sen myös - tosin nykyään pitää olla oma auto ja sen puuttuminen on sitten este työn vastaanottamiselle.
Mutta tätä tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta miettiessäsi ajattele sitä, mikä on tilanne juuri nyt Suomessa. Työstä on pula - työnhakijoita on paljon ja tosiaan sillä on merkitystä, missä asut.
Sinä todellakin kirjoitat hyvin, joten siinä ei ole mitään vikaa. "Vikaa" ei välttämättä ole ollenkaan - olet vain väliinputoaja jostain syystä, et omasta syystäsi!
Etkö voisi millään suhteilla päästä jonnekin? Onko sulla perhettä, vanhempia, muita sukulaisia?
Muuten tiedän kaverin, joka sai työpaikan, vaikka oli ollut monta vuotta murjuna kotonaan käymättä missään ja osan aikaa vielä puhumatta kenellekään mitään. Ei siis oikeasti mitään! EI kavereita, harrastuksia, ei vierailuja missään - kai hänellä tietokone oli ja sitä sitten seuraili. Tuntui siltä, ettei siitä elämästä tule ikinä mitään, ei VOI tulla: miten hän pääsisi ulos sieltä huoneensa perukoilta ja yhteyteen toisten kanssa?
Vanhemmista oli lopulta apua, olivathan he samassa kodissa, vaikkeivät puhuneet keskenään lopulta mitään. Kävivät syömässäkin eri aikoihin.
Mutta elämä voi aueta, kaikki voi muuttua, kaverilla on nyt vuokra-asunto ja autokin kai. Ja työtä. Tarkoituksesta en tiedä, mutta elämä jatkuu...
Mahdatko olla lääkkeiden tarpeessa ollenkaan. Jos ihminen on ns. "introvertti", ei se ole mikään sairaus.
Voitko muuttaa muualle sieltä missä asut nyt? Maailma on aika laaja paikka.
Olen asunut viimeiset vuodet siellä, missä suurin osa Suomen työpaikoista sijaitsee. Vielä suurempiin metropoleihin en voi mennä kielitaidon puutteen vuoksi. Sen verran täytyy korjata tuota mun avaustekstiä.. Olen toiminut satunnaisesti työhön kutsuttavanakin niin lehden jaossa, rekkojen purussa, kuin pakkaajanakin. Keikkoja tuli aniharvoin. Pääosin siis nautin työmarkkinatukea ja aina joskus saatoin saada kahden tunnin pestin. Ei niitä ihan oikeaksi palkkatyöksi voi kutsua, koska tekemäni työ ei juurikaan nostanut "kuukausitulojani".
Rakas Ystävä!
Onhan Sinun elämälläsi tarkoitus. Me vain itse emme useinkaan näe, mikä se tarkoitus on. Nyt esimerkiksi herätät kirjoituksellasi ajatuksia.
Sinun kirjoituksesi on hyvä. En edes huomannut kirjoitusvirheitäsi, vaikka itse huomasitkin niitä.
Ei ole Sinun syysi, että olet työttömänä. Se on järjestelmän syy. Ja ollenkaan ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että saat esim. työmakkinatukea ja mahdollisesti toimeentulotukea. Sehän on hyvä asia, että yhteiskunta on järjestänyt tällä tavalla perustoimeentulon jokaiselle.
Kuulin kerran tarinan eräästä uskovaisesta henkilöstä, joka oli hieman laitapuolen kulkija, ei työtä eikä elämän tarkoitusta. Hän oli vähän noiden tässäkin ketjussa mainittujen lääkkeiden koukussa ja joutui kerran sairaalaan niiden käytön takia. Sairassalissa hän makaili kuolemansairaan henkilön vierellä. Tuo henkilö oli alkoholin väärinkäyttäjä. Hän oli aivan keltainen jo. Maksa oli lakannut toimimasta. Lääkärit eivät antaneet hänelle toivoa, koska maksaa siis ei voi (ei voine...) elvyttää. Tuo kuolemansairas pelkäsi kuolemaa. Tämä uskovainen viereisestä vuoteesta saarnasi hänelle rauhan evankeliumia. Emme me ihmiset tietenkään tiedä, pääsikö tuo evankeliumin kuullut taivaan kotiin vai ei, mutta eihän se olekaan meidän huolemme. Jumalan tarkoitus saattaa olla toinen kuin mitä me ihmiset luulemme.
Lähipiirissäni on monia korkeakoulutettujakin henkilöitä, 30-40 vuotiaita, jotka eivät ole koskaan onnistuneet saamaan työpaikkaa. Eivät he ole sen huonompia kuin nekään, jotka ovat saaneet työpaikan.
Lääkkeitä sietää varoa. Olen itse joskus ollut tenox- ja diapamikoukussa. Pääsin siitä irti kun en enää iljennyt kerjätä reseptiä tutuilta lääkäreiltä ja ei ollut varaa mennä maksullisille yksityisille lääkäreille. Minusta tuntuu, että ilman lääkkeitä pärjää aina paremmin.
Sinä taisit tuolla jossakin kohdassa harmitella, että ei ole varaa hankkia keskusteluapua, ns. terapiaa. Itse en usko lainkaan noihin terapeutteihin, pidän moista aivan humpuukina. Sen sijaan kyllä - yksin asuvana ja hyvin yksinäisenä ja työttömänä - toivoisin, että olisi edes joku tuttava tai ystävä, jonka kanssa joskus voisi jutella ihan tavallisista arkipäivän asioista. Minulla ei ole ketään. Seuroihin pääsen hyvin harvoin, mutta kuuntelen nettiseuroja. Talvisin käyn joillakin kansalaisopiston kursseilla, mutta sieltäkään en ole saanut ystäviä, mutta kuitenkin jollakin tavalla olen nauttinut aina tuosta viikottaisesta parituntisesta.
Netti varmaan on jonkinlainen henkireikä eli sitä voi ainakin "kuvitella" keskustelevansa toisten kanssa. Ei netti korvaa oikeita ihmissuhteita. Itse en ole netin kautta yrittänytkään hankkia ns. oikeita ystäviä, mutta silloin tällöin heitän johonkin keskusteluketjuun jonkin kommentin.
Vajaatahan se elämä on aina.
Toivotan Sinulle, aloittaja, kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta. Eräs pappi sanoi kerran jossakin keskustelussa yksinkertaisesti, että onhan meidän täällä oltava se aika, jonka Jumala on meille tarkoittanut.
En näe itse ammattiauttajia humpuukina, joskin heidän sekaan mahtuu monenlaista hiihtäjää. Riippuu pitkälti hoitajan ja hoidettavan henkilökemioista ja tietysti hoitajan ammattitaidosta, että hoidosta olisi jotain hyötyä. Taitavakaan hoitaja ei onnistu tehtävässään, jos välillä on jotain kitkaa tai tulee muuten vain väärinkäsityksiä tms.
Olen huomannut, että noissa psykologeissa ja psykiatreissa on todella monenlaista heeboa. Itehän se varsinainen työ tehdään ja heiltä voi saada siihen vinkkejä. Kaikkia ei tarvi ottaa onkeensa. Surkein kokemus mulla oli, kun menin erään psykiatrin luo. En ollut ehtinyt avata juuri suutani, kun hänellä oli jo diagnoosi annettavana ja lääkkeetkin siihen. Psykiatri oli sitä mieltä, että minulla on paniikkikohtauksia ja tarvitsen rauhoittavia. Käynti meni siihen, että minun piti ihan vakuutella tälle psykiatrille, että minulla ei ole mitään syytä kokea paniikkia ja toisekseen eihän sellainen mikään paniikkikohtaus ole, jos henkilö ei itse edes huomaa olevansa sellaisessa. En ottanut tältä psykiatrilta enää mitää ohjeita vastaan. Kaikki meni toisesta korvasta ulos.
Asunnolleni tultua olis tehnyt mieli ripustaa itteni kaulakiikkuun. Siis jos psykiatritkin noin surkeita! Eivät jaksa kuunnella asiakkaita, vaan tarjoaa niille saman tien lääkkeitä. En kuitenkaan lannistunut, vaan soitin samaiselle terveysasemalle uudestaan ja toivoin, että pääsisin jonkin toisen psykiatrin luo. Ja niin pääsin. Tämä vaikutti tosi osaavalta. Käytiin läpi kaikki menneisyydestä tähän päivään ja myös vakaumusta käsiteltiin. Hän kunnioitti vakaumustani ja sanoi uskovansa itsekin Jumalaan. Ja että siinä ei ole mitään väärää, jos uskoo. Totesin hänelle kans sitä samaa, että uskon elämää ei pitäisikään sekoittaa ihmisen henkiseen jaksamiseen tai terveyteen. Se vain, että saan käydä tämän psykiatrin luona vain kahdesti jonka jälkeen olisi tarkoitus katsoa, mitä tehdään. Saanko B-lausunnon. Pääsenkö testeihin, joissa selvitellään, missä mättää.
Haluan oikeasti nyt tutkia läpikotaisin, mistä nämä vaikeuteni mahtavat johtua. Osaisin sitten ehkä paremmin ymmärtää itteäni ja toimimaan niin, että tulisin vikojeni ja virheitteni kanssa paremmin toimeen!
Hyvin sekavaa tekstiä nyt, ku en osaa oikein jäsennellä ja muotoilla tätä tekstiä, mutta jospa jonkin verran tästä ymmärsit.
Eli kiteytettynä:
Ammattiauttajat eivät ole aina humpuukia. Heissä on hyviä ja huonoja.
Toisekseen ammattiauttajien kaikkia neuvoja ei tarvitse ottaa onkeen, heiltä voi saada paljon hyviä vinkkejä joita voi kokeilla.
Ammattiapu on silloin tehotonta, jos hoito ei kykene vastaamaan hoidon tarpeeseen. Esim. liian vähän käyntejä, Ammattiauttaja ja hoidettava eivät löydä yhteistä kieltä, tai lääkkeillä korvataan täysin puheterapia....
Oma mielipiteeni on se, että niin pitkään, kuin vain voi, niin ilman lääkkeitä. Vain akuuteissa tilanteissa voi hetken aikaa käyttää, mutta puhuminen on ehdottomasti se tehokkain tapa. Rauhoittavat ovat paikallaan silloin, jos ihmisellä on oikeasti elämää häiritseviä paniikkikohtauksia. Unilääkkeet ovat paikallaan silloin, jos liikunta, melatoniinit yms. eivät ole auttaneet. Unettomuus voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia, kuten kognition laskua ja muistiongelmia.
SSRI-lääkkeitä voi käyttää puheterapian tukena, mutteivät ole välttämättömiä.
Aina ensin lääkkeettömät hoitomuodot! Huono lääkäri on ekana tyrkyttämässä lääkkeitä.
tarkoitin puheterapialla psykoterapiaa.. pieni ero niissä!
psykiatria ei ole mitään tiedettä, vaan vain pelkkää juonittelua.
Siinä olet oikeilla jäljillä, että kukaan ei auta ihmistä, ellei ihminen itse auta itseään.
Elämä on aina vaikeaa.
Kukaan sitä ole tieteeksi sanonutkaan. Psykiatria on oppi mielen toiminnasta. Realiteetti kuten fysiatria kehon toiminnasta.
Psykiatri on erikoistunut ja perehtynyt mieleen kaikkein eniten. Helpompaa on puhua psykologiasta. Ihmisen mieli toimii tiettyjen lainalaisuuksien mukaan ja perehtynyt psykiatri tai psykologi kykenee osoittamaan mielen ristiriidat.
Tosin aikaisemmin Suomessa on käytetty psykiatriasta nimitystä mielitautioppi. Eli se liittyi tavallaan sairaaseen mieleen, ei mieleen ylipäänsä.
Niinpä, esim mellu on tällä palstalla oiva esimerkki psykiatrisessa mielitaudissa.
###
perehtynyt psykiatri tai psykologi kykenee osoittamaan mielen ristiriidat.
###
Eivät ne siihen pysty. Eivät alkuunkaan. Eivät koskaan. Kuka tahansa voi niitä kusettaa silmään mielin määrin, ja aina täydestä menee. Ei ole sen turhempaa ammattia kuin psykologi ja psykiatri... jälkimmäinen on tosin myös lääkäri, joten hän saattaa jopa ymmärtääkin jotakin. Tunnen monia, jotka ovat selvinneet hengissä, vaikka lääkärit ovat heitä hoitaneet.
vielä tähän (olen siis edellisen kommentin kirjoittaja), että aloittaja ei ole vähimmässäkään määrin sairas, vaan aivan tavallinen normaali ja terve ihminen, jonka elämänosa nyt on epätyydyttävä kun systeemin takia ei ole työtä tarjolla. Jokikinen meistä vastaavanlaisessa tilanteessa alkaisi epäillä, että minussa on jokin vika. Vikaa ei ole.
Oikea psykiatri ja psykologi eivät pyri osoittamaan mielen ristiriitoja. He voivat yrittää yhdessä hoidettavan kautta selvittää niitä. Aina ei välttämättä saada selvitettyä. Itse jos yrittää lähtee selvittelemään, voi tehdä paljon vääriä päätelmiä. Ystävän ja muiden läheisten kanssa ei kannata lähtee selvittelemään. Parasta on, kun se, jolta hakee apua, ei ole ennestään tuttu. Asioista tietämätön ystävä voi myös puoskaroida ja saada tilannetta entistä huonommaksi.
Lääkäritkin voivat tehdä virheitä, kuten kuka tahansa. Itellä on tällä hetkellä kuitenkin sellainen tilanne, ettei tällainen voi jatkua loputtomiin. Töihin on päästävä!
oikea asenne: TÖIHIN ON PÄÄSTÄVÄ.
Taivaan Isä Sinua auttakoon!
Eräs mahdollisuus olisi mennä töihin johonkin kansainväliseen avustusjärjestöön. Siellä voisi kokea olevansa tarpeellinen apua tarvitseville.
Ota tehtäväksesi oppia tuntemaan vanhurskaus ja sitten etsi Jumalan valtakunta. :)
http://www.kolumbus.fi/r.berg/lisayksia.html#Jumalan_valtakunta
Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Mat. 6:31-33
Joo et ole ainut. Minulla ei ole minkäänlaista itsetuntoa. Saatika intoa korjata mitään. Suo siellä vetelä täällä. Ehkä se viimeinen ovi tuo lohdun.