erityisen julmalla ja raa'alla tavalla.
Mistä noita epäihmisiä sikiää? Aivan liian lepsut rangaistukset, eihän noita voi edes rangaistukseksi kutsua. Miten koiraa ei saa kuolemaan yhteen laukaisuun; mihin helvettiin ne koiraa ampuivat? Tahallaan kiduttivat? Laukaus päähän ja siinä se. Ei juokse karkuun. Toivottavasti tuo kituuttava laukaus on huomioitu rangaistusta laatiessa. Miksi piti rueta vielä hakkaamaan halolla, useita kertoja? Kertoo vaan tahallisesti kiduttamisesta, todellakin julmasta, törkeästä ja raa'asta teosta. Miksi koiraa ei voinut ampua toisen kerran - kuolettavasti, olisi kärsimys ollut edes hieman pienempi. Todella kuvottava kolmikko. Ihmissaastaa. Koiran saa lopettaa, mutta laki määrittelee miten. Ja se kieltää tarpeettoman kivun ja tuskantuoton. Tässä ei muuta aiheutettu kuin tarpeetonta kipua ja tuskaa. Asekin oli luvaton.
Turha noita heikkopäisiä on puolustella, rangaistus on mitätön. Minua ei liikuta, vaikka he saisivat saman käsittelyn. En siihen ketään yllytä enkä kannusta tekemään, mutta ei se minua liikuttaisi jos niin kävisi.
Ei tarvitse DH:n tulla vaahtoamaan ja puolustelemaan eläinrääkkääjiä (tai itseään). Täällä ei myöskään ketään yllytetä mihinkään toimiin. Että siitäkään ei DH:n tarvitse tulla länkyttämään. Toistan, ketään ei yllytetä tekemään mitään.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Miksi teet aloituksen, kun haluat vastaajatkin valita?
Miesjoukko hakkasi pyörätuolilla liikkuvan nuorukaisen ja jättivät maahan virumaan. Elämä on.
Onneksi niillä ei ollut rakit mukana kun ei saa viedä festarialueelle.
Hyi saatana. Sairaita ihmisiä ovat. Iljettävää vaan tuottaa turhaa tuskaa. Ei varmaan helpolla päästä unohdu tommoinen teko, jos edes oli täysjärkinen kyseessä jota epäilen suuresti...
Olisi hyvä jos annettuun tietopläjäykseen tulisi jotain faktaakin. Esimerkiksi linkkiä edes päivälehteen tai oikeuden päätökseen. Nyt tuo aloitus kuullostaa joltain kännisen skitsoilulta.
Osaatko käyttää googlea ennen kuin alat skitsoilemaan jollain suomi24 palstalla, josta nyt ei faktatietoa ihan lähtökohtaisestikaan kannata tulla ammentamaan?
jostain kumman syystä ei sitä linkkiä näytä ilmestyvän vaan tullaan sekoilemaan ilman mitään lähdettä. Onko tuokaan nyt ihan tervettä?
https://www.google.com/search?q=Mieskolmikko tappoi koiran&oq=Mieskolmikko tappoi koiran
Uutinen löytyy googlettamalla useastakin lehdistä. Mun mielestä noi paskat vois valaa jaloistaan betoniin ja upottaa jonnekin kaulaa myöten jonnekin suistomaalle odottamaan mahdollista nousuvettä.
Rakkihullut valaa betoniin ja rakkinsa jättää herkuttelemaan samaan huoneeseen ))
Tuossa mitään rääkkäystä ollut, ihan normaalia ettei eläimet kuole aina ensimmäisellä laukauksella, metsästäjillä tai kytilläkään. Halolla tainnuttaminen ja lopettaminen tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, ei se mitään enää ole tuntenut.
mistäs tiedätte miten niitä teidän ruokapöydän antimia kohdellaan siellä teurastamolla. Eläviä olentoja nekin ovat ja tuntevat kipua. Kaikki vaan tutustumaan mistä se oma eväs pöytään tulee.
Ja liittyy aiheeseen? Että koiran rääkkäys pitäisi hyväksyä jos syö lihaa? Ei pidä,ei minkään eläimen eikä ihmisen.
Sitä paitsi tuolla tavalla ei teuraseläimiä Suomessa kohdella. Jos kohdellaan, niin lakiahan siinä rikotaan, joten haloo. Ja jos kysymys kuuluu, mistä tiedän, niin työni puolesta olen useallakin teurastamolla vieraillut. Ei ole yksikään eläin niissä vielä tuolla tavalla rääkkäystä joutunut kestämään.
Ihmeellinen kommentti, ei voi muuta sanoa.
Tätä tää on näiden eläinten ystävien moraali, silmät suljetaan eläintuotannon rääkkäyksiltä... Kunhan fifille ei kukaan tee pahaa, rakastavat ja paijaavat vaan... On tässä jo hetken pitänyt kirjoittaa aikamme (Suomen) suurimman ajattelijan, viisaustieteilijä Timo Airaksisen ajatuksia lemmikkiharrastajien vieraantumisesta normaaleista ihmissuhteista ja luonnosta. Oli sen verran asiallista tekstiä, että pakko tuoda tänne, jahka työkiireet helpottaa....:)
Ei, vaan lihansyöntiä ei pidä hyväksyä, jos yhden rakin tappamisesta tämmöinen ärtymys ja haloo syntyy....
Eli toisinsanoen jos hyväksyy lihansyönnin pitäisi hyväksyä myös muunlainen eläinrääkkäys?
Moraalista sinulla ei ole varaa puhua, kun omasta mielestäsi koirille voi kostaa ja hakata niitä jos ne satuttavat sinua. Aivan kuin eläimelle kostaminen auttaisi mitään. Kyllä sinun ihmisenä pitäisi tietää mikä on oikein ja mikä väärin, eläin ei tiedä.
Silmiä ei suljeta eläintuotannon rääkkäykseltä, vaikka miten yrität. Sulje sinä vain, kun et asiasta mitään tiedä. Moraaliton ihmisenpaska, joka kuuluisi multiin.
Vain noin mielenvikainen kusiaisenoaska ylipäätään rupeaa vertailemaan ja taas kerran väheksymään eläinrääkkäystä. Sä kyllä ansaitset saman kohtelun kuin rääkätyt eläimet.
Eikä omistajansakaan. Siksihän niitä rakkeja petuelukkoina ei pitäisi taajamissa salliakaan ja vähintäänkin kuonokoppa pitäisi olla pakollinen.
Milloin lopetat itsesi? Et saa mitään järkevää suustasi ulos ja olet pelkkä rasite yhteiskunnassa. Sinua ei pitäisi sallia, missään, petoelukka.
Ilmeisesti DH yksi noista tekijöistä.
Nimet on jo tiedossa. Tämä tapahtui Salossa. Aivan urpon näköisiä, facebookista katsoin kuvat.
http://mvlehti.net/2015/06/09/mieskolmikko-tappoi-koiran-erityisen-julmalla-tavalla/
Tuominen on maininnut syytekohdassa mainitun beaglen olleen hänen omistuksessaan. Oli nauttinut alkoholia edeltävästi muutaman päivän eikä siksi osaa tarkkaan kertoa tapahtumista. Joka tapauksessa Tuominen oli pyytänyt Karhulahtea lopettamaan koiran.
Karhulahti kertoo ampuneensa koiraa pistoolilla tarkoituksenaan lopettaa koira. Koira oli tämän jälkeen karannut metsään.
Todistajan mukaan koira oli juossut metsästä verissä päin, sekavana ja vaappuna.
Koira oli lähemmin katsoen ollut kovin ruhjoutunut.
Tilanteessa oli sen aloittamisesta koiran lopettamiseen kulunut ainakin tunti.
Koiran tutkineen eläinlääkärin mielestä koiran vammat olivat sellaiset, että sitä oli lyöty monta kertaa.
Jos tielläkin irtorakki jää auton alle, se pitää lopettaa vaikka kivellä tai syyllistyy rääkkäykseen. Rakeilla on niin pienet aivot ja kova kallo, että ampuminen epävarmaa, halolla menee taju varmasti ja lähtee henki. Jos karkaa metsään niin ei se mitään pitkittämistä ole, niinhän muutkin eläimet voi juosta vielä pitkään kun ammuttu tai jää auton alle.
Taas puolustelet eläinrääkkäystä. Olet sä kyllä SAIRAS. Kenties yksi tekijöistä? Tuominen vai Karhulahti? Vai kolmas? Ihmisarvoton paskannussija.
Jos poliisi saa ISON koiran yhdellä laukauksella kuoliaaksi, pitäisi pistoolillakin saada pieni BEAGLE kerrasta ammuttua. Kyse on ollut silkasta eläinrääkkäyksestä ja pitkittämisestä. Sinä puolustat eläinrääkkäystä, on se täällä nähty. Kannustat rääkkäämään ja pahoinpitelemään koiria.