Pankin tyly talousviesti velkaisille

Yle uutiset kertoo että Nordealla on tyly talousviesti: Surkeasti menee ja karu totuus lymyää yhä piilossa.

Nordean ekonomistit herättelevät suhdannekäännettä odottavia suomalaisia tylyllä tavalla. Alustavien tietojen mukaan mukaan Suomen talous supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,1 prosenttia, mutta todellisuus voi olla tilastojakin karumpi. Voiko taloutta ylipäätään ennustaa?

Nordean perusväittämä on, että emme tiedä vielä pitkään aikaan, kasvaako Suomen talous vai ei.Tiedämme varmasti ainoastaan sen, että surkeasti menee.

Nordean pääekonomisti ja tutkimusjohtaja Aki Kangasharju huomauttaa, että tilastot ovat kyllä niin luotettavia kuin vain voivat, mutta ne voivat muuttua rajustikin tarkistusten jälkeen. Tarkistuksia päästään taas tekemään vasta, kun uutta tietoa saadaan käsittelyyn.

Parin vuoden kuluttua nähdään totuus

Nytkin Suomen todellinen bruttokansantuote on ehkä supistunut jopa 0,4 prosenttia. Asia voi selvitä vasta parin vuoden kuluessa. Näin on kokemus opettanut.

– Keskimäärin bkt-lukuja tarkistetaan yleensä alaspäin. Ja näin varsinkin alkuvuoden osalta, koska palveluiden kulutusta ja kysyntää on taipumus yliarvioida.
2194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Niin?

Äänestä
  • Asuntoja alkaa tulla myyntiin kiihtyvällä vauhdilla. Nyt on odottelijan markkinat, pitkä odotus palkitaan. Nyt vain poimitaan kypsät mansikat pilkkahintaan.

    Tilin tuloa ei voi estää!!

    Äänestä

  • Kenelle aiot myydä ja milloin kun asuntojen arvo laskee seuraavat kymmenen vuotta, ainakin ja jos lähtee nousuun, nousee niin vaivihkaa, ettei omilleen yllä. Samaan aikaan asuntojen käyttö ja ylläpitokustannukset yhtiövastikkeineen nielevät rahaa ihan sikana ja tuossa ajassa ehtii muodostua homepommeja ja putkiremontteja ja ties mitä. Asuntosijoittaja jos sijoittaa, on täysin tuuliajolla tänä päivänä.

    Äänestä

Pitikö olla niin torvelo ja mennä ostamaan juuri kuplahintaan? Eikö muka varoitettu?
Hä?

Äänestä
  • Kyllä varoiteltiin. Minua varoiteltiin jo 15 vuotta sitten kun ostin asunnon markkoilla. Eipä ole kyllä kaduttanut, pakko se on sanoa.

    Äänestä

Hah hah kaasulta kajahtaa!!! Entinen kassurunkkari tulee ja vie sun asunnon ja muijan!!!!. Nyt nussitaan voin lähettää entiselle isännälle kuvia miten panen sun exää.. Toki ajatushan häpykarvat uuteen uskoon!!!!.

Äänestä

Karua kyytiä velkaelviksille :D

Pari vuotta vähintäin alaspäinmenoa eikä sen jälkeenkään mitään takeita minkäänlaisesta noususta. Valtio se vaan jatkaa leikkauksiaan ja velkaelvisten puntit tutisee ja ahdistus nousee massiivisiin mittoihin.

Sen näkee muutaman kuplapellen ahdistuneista kirjoituksesta täälläkin. Eikä käy tyhmiä sääliksi.

Äänestä
  • Ja joka vuosi vuokraan menee 10 % asunnon hinnasta. Ei ole helppo odottelijankaan osa.

    Äänestä

  • Helsinki_erikseen kirjoitti:

    Ja joka vuosi vuokraan menee 10 % asunnon hinnasta. Ei ole helppo odottelijankaan osa.

    Tutiseeko puntit jo? Myynti taitaa olla sullekin jo myöhäistä, eli olet jäänyt ilman tuolia, kun musiikki loppui :D

    Äänestä

Mitään todellista romahdusta ei ole tapahtunut. Hinnat laskevat todennäköisesti hitaasti vielä tämän vuoden. Hidasta elpymistä oli asuntokaupassa näkyvissä jo alkuvuodesta mutta sitten kauppa jäi odottamaan uuden hallituksen päätöksiä. Nyt näyttää siltä että hallitus on ohjelmallaan saanut suomalaiset uskomaan talouden pelastumiseen. Katsokaapa vaan niin kauppaa on käyty reippaasti kesäkuussa. Ja pöljähän on ihminen joka ei nyt osta asuntoa. Jos korot pysyvät matalina edes kolme vuotta, normaali 100 000 asuntolaina lyhenee ainakin 20 000 euroa kolmessa vuodessa, eikä siihen tarvita edes mitään surpersuurta lyhennystä. Jos et maksa omaa, olet antanut tuon 20 000 ilmaiseksi vuokraisännällesi.

Äänestä
  • On se vain niin tyhmää ostaa kuplan päällä homeloota :D

    Äänestä

  • trollihai kirjoitti:

    On se vain niin tyhmää ostaa kuplan päällä homeloota :D

    Kyllä se nyt on vaan tyhmää olla tyhmä finninaamainen trolli. Et sä töissä ole, koska on kaiket päivät aikaa postata palstaa. Kateudesta kärsivä luuseri.

    Äänestä

  • trollipeikko- kirjoitti:

    Kyllä se nyt on vaan tyhmää olla tyhmä finninaamainen trolli. Et sä töissä ole, koska on kaiket päivät aikaa postata palstaa. Kateudesta kärsivä luuseri.

    Hah hah haa, mikä velkaelvisidiootti :D

    Onko rahat loppu ja ikivelka päällä kun noin ahdistaa :D

    Äänestä

  • Hallitus ei keksi ainuttakaan vientituotetta, kuten ylivertaista kaivoskuormaajaa, vaikka niiden entisten valmistus Turussa loppuu nyt. Ei matkapuhelinta Nokian loppuneen tuotannon tilalle. Ei uutta ja parempaa bioliuotusmenetelmää Talvivaaraan. Ei tehokkaampaa laivamoottoria Wärtsilän Italiaan siirrettyjen tilalle, ei mitään muutakaan. Vienti on romahtanut kolmanneksen jakovaravuosien ajoista.
    Hallitus voi sen sijaan vähentää velanottoa ja se näkyy talouden kutistumisena ja edelleen jatkuvana vääjäämättömänä asuntojen hinnanlaskuna. Se on oikein ja se on väistämätön tilanne. Jos hallitus kestää pystyssä vaalikauden loppuun ja ajaa tavoitteensa maaliin, on Suomessa silloin nykyisen 600 000 työttömän sijasta noin 850 000 työtöntä.
    Äänekosken sellutehdasprojekti on ihan hyvä uutinen. Mutta samalla se kertoo maan vajoamisesta takaisin matalan jalostusasteen bulkkituotannon maaksi. Ennen se oli hyvä asia, maa nousi sillä. Nyt se merkitsee takapakkia elintasossa. Ei huipputekniikan maihin rakennella sellukattiloita nykyään. Kehitysmaihin, kuten Uruguay ja nyt siis Suomi niitä pystytellään.

    Äänestä

Asuntolainan viitekorko nollassa...vai hetkinen...kyllä...on jo miinusmerkkinen. Marginaalin (0,5 %) avulla pankki sentään saa jotain.

Hyvinhän tämä menee.

Äänestä
  • Tuollaista itsepetosta se sitten on kun ei laske deflaatiota mukaan. Päätä vaan syvemmälle puskaan niin voi uskotella kaiken olevan hyvin.

    Äänestä

moi,
jokaisella elävällä olennolla jokainen eletty päivä tarkoittaa, että on päivän lähempänä exidusta ( kuolemaa).
Siellä arkussa sitä ihmisenkin on sitten hyvä ynnäillä, miten hyvin osasi pelata elämän peliänsä. Miten hyvin osasi ennakoida maailmantalouden tyynet ja myrskyt. Ja miten hyvin sai omaa varallisuuttaan kasvatettua vaikka maailmantalous meni alaspäin..
Mutta hetkonen... eihän siellä Tuonelassa varmaankaan käy nämä maalliset valuutat ja kaikki muukin mitä me pidämme arvokkaana ?!!!
Itselleni ihan sama, jos vaikka kuollessani jäisin velkaa. Siinäpähän ottavat mitä pystyvät..

Äänestä

Tuossa taannoin oli kauppalehdessä käyrä Suomen viennistä 2008-2014, oli tippunut 30%. Hinnat vielä vuoden 2008 tasolla, tulot siis tippuneet kolmanneksella ja tippumassa jatkossa. Asuntolainoja menossa kasvavalla trendillä ulosottoon.

Äänestä
  • Se on kylmenevää kyytiä ikivelallisille. Velkaa saa maksaa, mutta se mistä maksatte, menettää arvoaan jyrkkenevällä kulmalla.

    Tässä on monta, monta negatiivista vuotta tulossa. Pahimmat puhuvat jopa parin vuosikymmenen taantumasta. Kyllä kaikkia velkaelviksiä nyt viedään kylmällä kyydillä :D

    Äänestä

Jep. Sama pankki tylytti tänään koron olevan lainassani negatiivinen. Eivät kuulemma hyvitä kuitenkaan siitä minulle mitään. No, aina ei voi voittaa. Tässä tuppaa käymään niin, että laina loppuu käsiin tässä 0- korko aikana. Nyt on 7 vuotta makseltu ja 3 jäljellä. Taidan ottaa lyhennysvapaata.

Äänestä

Todella tylyä. Nytkin lainani miinuskorko syö jo marginaalia, joten maksan korkoa asuntolainastani 0.35% tällä hetkellä. Romahduksesta ei ole tietoakaan ja vaikka sellainen tulisikin, mihin en usko, hankin tämän talon asuttavaksi, en kateellisten paskahousujen kateuden kohteeksi. Meillä kun on täällä vain yksi elämä, ja siitä kannattaisi nauttia. Sopivalla velalla ja sopivilla sijoituksilla on elämä ainakin täällä mallillaan. Miten on muuten kassulla. Elämä hymyilee vuokran noustessa ja pikavippien viedessä tuhkatkin pesästä. Odottaminen kannattaa aina, vaimitensenytoli...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käänne-peruttu kirjoitti:

Yle uutiset kertoo että Nordealla on tyly talousviesti: Surkeasti menee ja karu totuus lymyää yhä piilossa.

Nordean ekonomistit herättelevät suhdannekäännettä odottavia suomalaisia tylyllä tavalla. Alustavien tietojen mukaan mukaan Suomen talous supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,1 prosenttia, mutta todellisuus voi olla tilastojakin karumpi. Voiko taloutta ylipäätään ennustaa?

Nordean perusväittämä on, että emme tiedä vielä pitkään aikaan, kasvaako Suomen talous vai ei.Tiedämme varmasti ainoastaan sen, että surkeasti menee.

Nordean pääekonomisti ja tutkimusjohtaja Aki Kangasharju huomauttaa, että tilastot ovat kyllä niin luotettavia kuin vain voivat, mutta ne voivat muuttua rajustikin tarkistusten jälkeen. Tarkistuksia päästään taas tekemään vasta, kun uutta tietoa saadaan käsittelyyn.

Parin vuoden kuluttua nähdään totuus

Nytkin Suomen todellinen bruttokansantuote on ehkä supistunut jopa 0,4 prosenttia. Asia voi selvitä vasta parin vuoden kuluessa. Näin on kokemus opettanut.

– Keskimäärin bkt-lukuja tarkistetaan yleensä alaspäin. Ja näin varsinkin alkuvuoden osalta, koska palveluiden kulutusta ja kysyntää on taipumus yliarvioida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu