Miten on? Entä jos?

Miksi tulisi paheksuntaa? Minä ajattelen, että juuri noin kävisi, mutta olisin kyllä valmis ottamaan sen vastaan.

Kuinka heikko pitää olla jotta välittää toisten paheksunnasta kun on kyse kuitenkin omasta rakkaudesta ja omasta elämästä?

Ei kannata ajatella, mitä muut sinusta ajattelevat. Silloin elät rikkaamman elämän. Silloin elät.

Paheksuntaa tulisi siitä että yksi perhe särkyisi.

Mitä jos särkyisi muutenkin?

epäsopivapariko kirjoitti:

Miksi tulisi paheksuntaa? Minä ajattelen, että juuri noin kävisi, mutta olisin kyllä valmis ottamaan sen vastaan.

Vastauksesi on juuri kuten itse ajattelen. Mutta, ehkä joissakin ihastuksissa on liian paljon vastuksia tiedossa? En tarkoita kumpaisenkaan varattuna olemista, vaan jo mennyttä elämää ja sen mukanaan tuomia muita ihmissuhteita. Itse ihastunut, kyllä, järjettömästi nuorempaan mieheen.

Eipksseudullenääs kirjoitti:

Vastauksesi on juuri kuten itse ajattelen. Mutta, ehkä joissakin ihastuksissa on liian paljon vastuksia tiedossa? En tarkoita kumpaisenkaan varattuna olemista, vaan jo mennyttä elämää ja sen mukanaan tuomia muita ihmissuhteita. Itse ihastunut, kyllä, järjettömästi nuorempaan mieheen.

Minä taas olen ihastunut järjettömästi nuorempaan naiseen. Kohtalon toveri..

Itse punnittaisiin todella tarkkaan kyllä.

epäsopivapariko kirjoitti:

Minä taas olen ihastunut järjettömästi nuorempaan naiseen. Kohtalon toveri..

On tuolla maailmassa paljon pareja, joilla ikäeroa on. Minäkin tiedän omasta lähipiiristä tapauksen, jossa ikäeroa ja pari ollut yhdessä parikymmentä vuotta. Se voi kestää tai olla kestämättä ihan kuin muutkin parisuhteet. Rakkaudessa on aina riski. Jos asia on itselle ok, miksei yrittäisi. Jos ei ole, silloin ei kannata yrittää.

omantunnonmukaan kirjoitti:

On tuolla maailmassa paljon pareja, joilla ikäeroa on. Minäkin tiedän omasta lähipiiristä tapauksen, jossa ikäeroa ja pari ollut yhdessä parikymmentä vuotta. Se voi kestää tai olla kestämättä ihan kuin muutkin parisuhteet. Rakkaudessa on aina riski. Jos asia on itselle ok, miksei yrittäisi. Jos ei ole, silloin ei kannata yrittää.

Minun tapauksessa 25 vuotta ikäeroa. Ja olen reilusti yli 30. Vain tunteilla on merkitystä.

Meillä ei ehkä toivoa o. En tiedä ovatko hänen tunteensa kuolleet kokonaan. Jokin kaukainen haave hänestä elämässäni yhä on vai onko se muisto -en tiedä. Käyttäytymiseni oli sattuneista syistä aika epävakaata. Nyttemmin olen käsittänyt, että hän on elämäni rakkaus ja ainoa, jota haluaisin rakastaa, ainoani, sydämeni. Joskin hän ei voi rakastaa takasin. En halua vaatia enkä pyytää häneltä enää mitään. En halua ahdistaa häntä. Ymmärrän, että hänen elämäntilanteensa, se vähä, mitä tiedän ja osaan kuvitella, on vaikea. Ja sitten minä.. nuori ja rakastunut haaveilija, joka olen myös elämääni uriin jo rakentanut. En tiedä uskooko hän edes rakkauteeni. Näkikö hän sitä minusta edes enää. Tuntuu, että jokainen hiussuortuvansakin on hellyttävintä. Kukaan ei ole koskaan mennyt niin ytimeeni/sieluuni ja sydämeeni kuin hän. Oon ollut toki rakastunut ennenkin.

On surullista tietää, ettei ehkä koskaan tule tilaisuutta enää puhua mitään. Kertoa mitään. Kertoa, miten paljon toista rakastaa. Ettei nämä käteni koskaan enää tule häntä hellimään. Saatikka, että hän tahtoisi olla mulle hellä.

Haavemaassa jossain siellä todellisuuden takana. Me rakastamme toisiamme. Eikä mikään sana riitä kuvaamaan sitä poltetta, paloa, ääretöntä hellyyttä sydämessä. Vaikka hän ei mitään huolenpitoa tarvikaan, jokin minussa vain niin kovin tahtoisi pitää huolta. Odottaa toista kotiin. Sinne, missä rakkaus asuu ja hellyys katseen syvyydessä.

Niin...siitä menee sekaisin, jos se itselle tärkeä sanoo välittävänsä.