Jos joku väittää että se ei näy ulospäin, niin todellakin näkee. Itse huomasin heti että kyseisellä ihmisellä naama värisi ja siitä oikein huokui epävarmuus. Ensimmäinen reaktioni oli että olisi tehnyt mieli sanoa että mitä oikeen pelkäät.. Henkilö kun oli aivan normaalin näköinen ainoastaan lihava kropastaan.
Näin tänään sos. tilanteista kärsivän ihmisen.
senäkyy
1796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jaahas, pakko olla provo.
Sinä kun et voi kenenkään ajatuksia lukea.
Mitä jos naama värisi muista syistä ?
No en varmaan osaakkaan, mutta tulkita kyllä osaan.
Mistä tiedät teitkö virhetulkinnan?
Kuten sanoin: Et osaa lukea ajatuksia. Et voi tietää mistä syystä hänen kasvonsa ovat värisseet.
voi olla että tein senkin, mutta et tiedä missä tilanteessa kyseisen henkilön näin. Hän tuli nimittäin psykiatrin vastaanottohuoneesta respa käressä.
Kuule, sä voit luulla mitä haluat. Totuus on ihan jotain muuta.
Pahinta mitä voit tehdä on kiinnittää huomiota asiaan... Ja entä sitten? Miksi siitä piti tulla tänne kirjoittamaan? Voi helvetti sentään.
Minkäs teet jos se näkyy niin selvästi ulospäin ihmisestä. Turhaa sitä valehtemaan että nämä ahdistus, paniikki ja muut pelkotilat eivät muka näkyisi ulospäin.
Ai se olitkin sinä sinähän oletkin niin laiha ja et hermoile,mutta niin ryttyseksi mennyt.
Nautit toisen tilanteesta? Mitä jos lähiomainen oli kuollut ja pidätteli itkua? Entäs jos sairastaa parkinsonia? MS- tautia? Monia syitä, joista et voi tietää mitään. Älä ole tyhmä tai pidä ainakin suusi kiinni.
Ei kuulu kenenkään pelkäämiset tai muutkaan ongelmat millään tavalla kenellekkään ulkopuoliselle.
Näin iltapäivällä sos.peloista pitkään kärsineen miehen. Sanoin sille; no niin no, tuolla nassulla ymmärrettävääkin.
ilkeä kommentti.
Olipas vallan mielenkiintoinen reaktio. Se nyt vaan vittu on niin että joistain ihmisistä se näkyy ulospäin heti, mutta en minä siitä sen kummemmin välitä. Yleensä pyrin katsomaan muualle. Ja näitä ahdistuneita olen nähnyt enemmänki. Yleensä katse suuntautuu alas tai ihminen alkaa hikoilemaan ja kädet tärisee kassalla.
Vaikea toisista on diagnooseja tehdä. Sen tiedän, että omat kokemukset ja elämäntilanne vaikuttavat siihen, mitä huomaamme toisista ihmisistä. Eli kun itsellä on ollut vaikeaa, niin huomaa vaikkapa toisen ahdistuksen helpommin. Jos oma elämä on ollut koko ajan ruusuilla tanssimista, niin sellainen ihminen ei yleensä tunnista toisessakaan sellaisia tunteita, jotka ovat omalle itselle vieraita. Eli voin onnitella siitä, että olet kasvattanut hieman tuntosarviasi.
Joidenkin (ehkä jopa tekopyhässä) mielessä on moraalitonta tarkkailla muita ihmisiä. Mutta sitähän me teemme koko ajan. Kyse on myös itsesuojeluvaistosta. Itse ainakin mieluusti vaihdan reittiä, jos vastaan tulee pahasti aineissa oleva tai psykoottisessa maailmassaan oleva ihminen. Ehkä se kännykkäänsä ympäristölle täysin sokeana tuijottava eteenpäín kulkija voi menettää henkensä jonkun höyrähtäneen vuoksi, kun ei omaa edes kohtuullista valppautta ja selvännäköisyyttä.
Itse ainakin tunnistan hyvin ahdistuneen ihmisen. Ihminen, joka ei ole koskaan kokenut hyvin vaikeita tilanteita tai ollut ahdistunut, saattaa sekoittaa ahdistuksen vihaan (kireällä tapaa ilmeettömyys). Yleensä psykoottisen erottaa myös helposti. Ilman että tämä olisi sanonut mitään. Ja kemiallisissa huuruissa olevan. Pakkotoiminnot tietysti näkee myös, eihän niitä voi olla näkemättä. Jos tyypin pitää potkia tietyllä tavalla katukiviä, kierrellä liikennemerkkejä tiettyjä määriä ja poimia olemattomia kolikoita maasta, niin se robottimaisuus näkyy kilometrin päähän. Tekopyhät tuijottakoot kännykkäänsä. Ei kenenkään häiriö näkemättömyydellä poistu, toisaalta ihan omassa maailmassaan oleva ihminen tuskin varovaisia katseita edes huomaa.
Oletteko koskaan katsoneet silmiin ihmistä, joka on tehnyt itsemurhapäätöksen jo niin vahvasti, että jo on henkisesti kuollut? Siinä tapauksessa toivoin, että olisin sanonut jotain, vaikken häntä henkilökohtaisesti tuntenut. Ehkä se ei olisi muuttanut lopputulosta.
Näkyyhän se ulospäin jos kovasti jännittää ja kuuluu myös äänestä. Kaikki on vaan opetettu sanomaan että ei sitä muut huomaa. En ymmärrä mitä psykologit ja muut ammattilaiset ajattelee potilaan siitä hyötyvän, että kieltää tosiasiat. Minä ainakin tulin terapiassa entistä hullummaksi kun siellä kiistettiin monet todenperäiset havaintoni muun muassa jännittämisestä, muiden suhtautumisesta jännittämiseen ja pelkojen syistä. Olisi vaan pitänyt hyväksyä kaikki oireet jotka oikeasti pilasi elämän, voi helevettiläinen. Minä jännitän vieläkin joitakin tilanteita niin kovaa että se melkein sattuu.
Mitä sitten, jos jännitys ja ahdistus näkyy ulospäin? Voi pikemminkin ajatella, että on hienoa, että kyseinen ihminen uskaltaa ja voi lähteä ulos ihmisten ilmoille peloistaan huolimatta. Moni hautautuu kotiinsa, juuri kun pelkää ihmisten tuijottelua ja arvostelua. Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta todellakin lähden ulos vaikka tiedän että oireet ovat näkyviä. Eniten ärsyttää, kun joku näkee sinun jännittävän ja jää tahallaan tuijottamaan. Olet siis nähnyt,että jollain oli sosiaalisessa tilanteessa tukalaa? Mitä sitten? Itselläsi ei varmaan ole yhtään tilannetta tai asiaa, mikä pelottaisi? Parhaiten toimit tällaisessa tilanteessa olematta kiinnittämättä toisen oireisiin sen suurempaa huomiota, kertavilkaisu varmaan riittää niinkuin yleensäkin. Uloslähtö on voinut vaatia tältä henkilöltä paljon ponnistuksia, ja myönteisten kokemusten kautta saattavat pelot ajan myötä vähetäkin.
Hyvä puheenvuoro mutta sitä ei lue kukaan muu kuin toinen jännittäjä täällä. Ei pidä katsoa ympärilleen kun jännittää, saattaa kohdata ivallisen katseen. Yleensä kylläkään ei. Mutta jos niitä pelkää niin katse hallintaan.